En kelpaa kellekään

kyse ei ole siitä, että et kelpaa kenellekään. Olet yksinkertaisesti tavannut vääriä tyyppejä.
Ja toiseksi, lakkaa YRITTÄMÄSTÄ. Miehet (tai naiset, kumpaan päin oletkaan kallella) vaistoavat epätoivon. Tunnen itse pari naista, jotka ovat todella mukavia ja hyvännäköisiä, mutta he saavat aina pakit, koska yrittävät liikaa ja näyttävät epätoivonsa.

Neuvoni on tämä; opettele ensin rakastamaan itseäsi ja olemaan onnellinen yksin. Nimittäin hyvä olo hehkuaa ulospäin ja samalla itseluottamus. Ja ennakkoluulottomuus on aika kova juttu treffimarkkinoilla. Kyllä sä vielä tapaat Sen oikeen, kunhan ensin uskot itseesi.
Tsemppiä!!! =)

Ihmiset pitävät sinua siinä arvossa, missä itse pidät itseäsi. Kun tunnustat omat niin hyvät kuin huonotkin puolet ja opit arvostamaan itseäsi sellaisena kuin olet, muutkin huomaavat sen ja kohtelevat sinua paremmin.

Ja ikinä ei pidä lakata yrittämästä!!! Yrittämisellä en kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun pitäisi jok'ikiselle deitti-palstalle ilmottaa itsesi... vaan yksinkertaisesti sitä että pidät mielen ja silmät avoinna kaikille mahdollisuuksille joita elämä tarjoaa. :)

En minä ole epätoivoinen enkä tyrkky. En ole yrittämällä yrittänyt, olen vain antanut mahdollisuuksia. Nyt lopetan senkin.

Joskus joku on kiinnostunut, juttu on edennyt treffeille asti, sitten on sanottu että ei kiitos. Tai sitten nämä vakavammat suhteeni, ollaan tosiaan oltu kuin oikeasti oltais ja sitten onkin selvinnyt, että puoliso on mennä viheltänyt omilla romanttisilla teillään kaiken aikaa, alusta asti.

En tiedä miksi, mutta jotain minussa on sellaista, mikä ei kelpaa. Olen elänyt nyt yksin sen verran aikaa, että ero on käsitelty, yksinäisyys on itsenäisyyttä (eli ei tunnu pahalta), tykkään itsestäni.

Mutta sellainen "kyllä sullekin on joku" -blaablaa on mun mielestä ihan soopaa. Eihän maailmassa olisi yhtään yksinäistä ihmistä, jos se olisi totta. Täytyy vain oikeasti hyväksyä se, että minä en ole sellainen nainen, jonka kukaan haluaisi aidosti omakseen niin, että vain minä riittäisin.

masentuminen. Miesten tähden ei kannata menettää hermojaan. Kun muksut kasvavat vähän isommiksi, niin sinulla alkaa uusi elämä ja taatusti nautit siitä. Ihminen on aika vahvaa tekoa, että kyllä se kestää aikamoisia paineita ja elämän pohjamutia. Kyllä sieltä suosta taas noustaa ylös ja entistä vahvempana. Karvalakkibaareista tai netistä ei kannata miestä hakea, mutta uusista harrastuksista kylläkin. Sulla on vaan väärä foorumi, mistä ja millä keinoin haet ihmistä rinnallesi. Täytyy vaihtaa foorumia.

tiedän tunteen...
olen mies, komea, urheilullinen , tyylikäs, kiltti , hellä, huumorintajuinen, kätevä käsistäni , auttavainen, ujo...en uskalla mennä juttelemaan, en juo.
silti, en kelpaa kellekkään. aina yksin...

Mul on aikasta samanlaiset fiilikset,vaikkakin olen lapseton ja vielä alta kolmenkymmenen.Mää en ole edes käyny treffeil koht vuoteen.
Mutta olen huomannut,et kun on suhteessa,mikään ei riitä.Si kun on sinkkuna,riittäs ihan mikä vaan,kunhan ois vaan joku.Eli molempi pahempi...Aina saa kuulla,et olet mukava ja ihana ja kaunis,mutta siinäpä se si on.Etippäs täs ny se kultainen keskitie!
Suhteellista syksynjatkoa tuleville,oleville ja meneville sinkuille =)

Kun aina uudestaan ja uudestaan joutuu toteamaan sen ettei kelpaa. niin se sattuu se sattuu tosi kipeesti. En lainkaan ymmärrä mitä tapahtuu ihan mukavan alun jälkeen...miehet löytää aina toisen aina aina aina.Minä sitten olen tyhmänä että ai...näinkö tässä taas kävi. Prinsessa en ole mutta kyllä miesten päät kääntyy vieläkin vaikka 50 on jo rikki.Vaan viereen ne ei jää...kun lopettais ees yrittämisen. Vaan aina joku kuitenkin alkaa flirttailla ja taas minä typeryys uskon että jutusta voisi tulla jotain. Aina ei ole ees seksistä kyse ja sitten ne miehet haluavat että minä pysyn ystävänä ja kuuntelen...mä en oikeesti jaksa

kolmen tytön kans olen meilailuyhteyksissä,mutta,kait se siihen jää.Ei kukaan heistäkään minua halua deitata,mutta kaikkeen elämässä tottuu,kun tarpeeks monasti menee asiat päin vittuu.
Kohta meen myös leikkaukseen,kukaan tulosta ei etukäteen tiedä,muttei siinä kukaan mitään menetä,jos multa hengen siinä aikoo viedä.
Täs elämässäin kovia on koettu jo liian monta kertaa ei kovin monella omat määrät vedä niihin vertaa.
Koulukiusattukin olin ja sekin painaa yhä mieltä ei mikään minults niitä muistoja voi poistaa päästä taikka tieltä.
Ei itsetuntoo ole ollut enään pitkään pitkään aikaan ja tuskin sitä enään koskaan edes tulee lainkaan.
En tiedä auttaisko hypnoosi,voishan sitä kokeil,mutta aika kyynisesti asiaan suhtaudun,kun tavaksi on tullut,eihän siinä enään paljoo menetettävää ois,haluaisin vaan tietyt muistot päästä pois,jotta sitten pitkäst aikaa kunnolla elää vois, jos sitten naisystävätkään eivät enään juoksis pois,vaan jonkun kanssa elää onnellisesti joskus vielä vois.
Parisuhteeseen asti en luultavasti koskaan edes pääse,mut eipä tarvi pettyä,jos siitä mitään ei kuitenkaan tulis,vaikka silti mieleen jäis se.
Siis toivon sulle tässä vielä lopuksi enemmän voimia,että osaisit omaks parhaakses itseäni paremmin toimia.
T.Juha