Hän oli juuri se yksi ja ainoa. Mitään en ensikohtaamisella uskaltanut sanoa kun ei pystynyt hengittämään ja kävelin rauhallisesti pois. Seuraavan kerran kun hänet kohtasin tunsin kuinka rauha saavutti sieluni ja uskalsin jopa moikata. Kolmannella kohtaamisella juttelin jo muutaman sanan ja pyysin treffeillekin: "Sori mutta mä olen varattu." Sielu särkyneenä kotiin kävelin ja koetin saada palasista jonkin kokonaisuuden. Mikään ei enää suututa mutta kun koukkuun menee niin siihen jää, hänet pitäisi nähdä joka päivä eikä häntä saa mielestä. Auttakaa nyt ennen kuin autan itseäni ja roikun jojossa...
Rakkaudesta ensisilmäyksellä
Mies
81554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei kannata jojoon mennä tulee vielä joku muu kohdalle ja sitten se on menoa..ajattele positiivisesti käytä mielikuvitusta..
rakkauteen ens silmäyksellä. Jokapuolella kulkee tosi viehättäviä neitoja mut ei niitä sen kummemmin jää ajatteleen. Oon kai siinä iässäkin jo ettei moiseen hömpötykseen enää usko. Mä uskon kyllä siihen että kun oppii tuntemaan toisen, toisen hyvät ja huonot puolet ja rakastumaan sitä kautta kun löytää toisesta jotain joka viehättää, ei sen tarvii olla ulkonäköä ja harvoin sitä onkaan, vaan jotain sieltä sielusta, luonteesta, sydämestä. Mun mielestä tollaset ensisilmäyksellä rakastumiset voi jättää teineille, tosin moni aikuinen nainenkin uskoo niihin mitä oon lukenut ja kuullu. Mut teinien juttuja noi kuitenkin.
...tuntuu tosi hyvältä ja "kyllä minä hänet unohdan"-asenne muuttaa fiiliksen toistaiseksi. Sitten syksyn kylmänä iltana ajattelen millaista hänen kanssaan olisi voinut olla ja vajoan syvään melankoliaan...ja taas sattuu niin että tietää olevansa elossa. Mutta olen mies ja samalla tekopyhä; tulee joku toinen ja nämä tunteet häntä kohtaan ovat hävinneet aivan kun eivät olisi koskaan ollut olemassakaan. En mitään muuta tästä olemassaolosta halua kuin tilaisuuden näyttää tunteeni häntä kohtaan, sillä se on ylin ekstaasi...mutta kun ei.-Mikä ei tapa, vahvistaa-
Olen itse kokenut saman kuin sinä, ja tiedän millaista se on... Se menee ohi, mutta itselläni se vei vuosia... Pitää vain yrittää elää.
Mutta olen olen myös kokenut sen, millaista on, kun saa sen jota rakastaa, ja sitten huomaa, että onkin ollut toiselle vain kakkosvaihtoehto. En ole koskaan saanut kokea sellaista suhdetta, jossa toinen olisi rakastanut enemmän kuin minä, vaan aina on ollut toisinpäin. Viimeisin rakkauteni jopa sanoi minulle päin naamaa, että en ole yhtä hyvän näköinen kuin hänen entisensä (!)
Itsestäni on jo tullut aika kyyninen, toivon että saisin takaisin kyvyn rakastua ensi silmäyksellä kuten sinä :) Olkoonkin, että se on tuskaa, se on kuitenkin ihanaa sellaista; kuten sanoit, tuntee todella olevansa elossa.
Nainen sanoi sulle että exäkin oli paremman näköinen...Jonkun suur-riidan päätteeksi tuollaisen heiton vielä ymmärtää mutta kylmiä sanoja joka tapauksessa. Sen olen oppinut että kannattaa pitää avoin mieli tulevaisuutta kohtaan, voi tapahtua vastoinkäymisiä mutta kukapa väittää etteikö siihen väliin jotain hyvääkin mahtuisi. Positiivinen ajattelu: sulla on käyny niin uskomattoman huono pulla, että todennäköisyyksien mukaan tilanne voi muuttua. Eli sinuna vain lähtisin ihmisten ilmoille, unohtaisin menneet ja pitäisin avoimen mielen. Mä vähän paasaan nyt mutta ainoa asia mistä sun mun mielestä pitää päästä eroon on juuri tuo kyynisyys, se kun näkyy kasvoista eikä ainakaan paranna asioita. Todistan sen sillä, että viime iltapäivänä olin vielä todella "down" mutta uutta peliä kehiteltiin jo samana iltana =D
-Open your mind-
Aivan jos sielu on vastaanottavainen, voi ensikohtaamisellakin rakastua, niin syvästi että se jää ikuisesti.
Tulee toisia suhteita, liittoja, mutta sieluakoskettanut rakas pitää oman paikkansa.
Mistäkö tiedän?
Olen 25 vuotta kantanut sydämessäni rakkautta yhteen ja samaan mieheen.
En nuorena uskaltanut tehdä mitään koska olin patologisen ujo lemmenasioissa.
Sitten kun olisin uskaltanut hän olikin varattu, enkä tahtonut millään muotoa rikkoa hänen elämäänsä, uskon että jos hän on onnellinen se on hyvä.
Olen itse elänyt ystävän kanssa yhdessä sovitun järkiliiton jossa ei sitten kuitenkaan ollut mitään järkeä. No onpahan minulla kaksi hurmaavaa lasta joita rakastan valtaisasti.
Koko 25 vuoden ajan hänen elämänsä on ristennyt omaan siten että olen tiennyt kuin "sattumalta" mitä hänelle kuuluu.
Viimvuonna näin hänet ja tajusin heti että hänellä on jokin hätänä, ja hän ei käyttänyt enää sormusta.
Kohtalo johdatti meitä yhteen aivan arkisissa tilanteissa otimme kontaktia, mutta en tehnyt mitään ratkaisevaa koska näin että asiat ovat huonosti.
Selvisihän minulle että hän on eroamassa mutta prosessi on vaikea ja ilmeisen aikaaviepä.
Nyt odottelen taustalla että josko nyt olisi meidän aikamme kun hän saa asiansa järjestykseen.
Ellei näin käy toivon että jos hänet joku muu saa niin kohtelisi häntä hyvin eikä koskaan loukkaisi rakkaani sydäntä.
Tiedän että tulen rakastamaan häntä ikuisesti, olimme yhdessä tai ei huolimatta mistään, sielunystävän ei tarvitse olla täydellinen vaan hän on juuri se tietty.
Mutta olisiko tässä kyse siitä ilmiöstä, että rakkaus säilyy parhaiten silloin, kun välissä on esteitä ja etäisyyttä. Tällöin vältytään tasaisen tappavalta arjelta ja suhde pysyy romanttisen henkevänä.
Ennen vanhaan merimiehillä oli kaikista parhaat avioliitot. Syyn varmaan arvaattekin...
So fare thee well, my own true love
When I return united we will be
It's not the leaving of Liverpool that grieves me
But my darling when I think of thee