Minulle tehtiin viime syksynä abortti. Kun ilmeni, että olin raskaana, mieheni suostui ottamaan vastuun "tekosistaan", päätin sitten pitää lapsen tai tehdä abortin.
Elämäntilanteeni takia päätin tehdä abortin - olin pahassa sekakäyttökierteessä ja minulla oli masennusta ja itsetuhoajatuksia. Vauvan pitäminen tuossa tilanteessa olisi ollut huono ratkaisu.
Abortin jälkeen olen yrittänyt ottaa useamminkin kuin kerran tämän mieltäni painavan asian puheeksi. Mieheni sanoo aina, että älä viitsi puhua tästä, en halua puhua nyt, liian rasittavaa. Ymmärrän kyllä, että tilanne on hänellekin ollut kipeä, mutta juuri siksihän se pitäisi puhua alta pois, ettei jää vaivaamaan! Kipeistä asioista kun pitäisi puhua, ei ne hautaamalla lähde!
Kerroin isälleni ja äitipuolelleni tilanteesta, vaikka mieheni olisi toivonut että en puhuisi tästä kenellekään. Isäni ja äitipuoleni ymmärsivät tilanteen eikä suhtautuminen mieheeni muuttunut.
Kuitenkin mieheni sydämistyi asiasta. Olen yrittänyt selittää, että haluan puhua JOLLEKIN tästä kipeästä tilanteesta, koska hän ei siitä suostu puhumaan. Meidän perheessämme ei ole koskaan salailtu asioita, ei etenkään näin isoja asioita. Teinkö jotenkin väärin, koska mielestäni voin kertoa vanhemmilleni mitä vain ilman arvostelua tai neuvoja, vaikka mieheni ei olisi sitä halunnut? Ei näin isoa asiaa salailla meidän suvussa, vaikka se olisi kuinka kipeä! tiesin voivani kertoa, koska tunnen vanhempani ja tiedän, että he eivät ala fiksuina ihmisiä arvostella meitä tekojemme perusteella, vaikka periaatteessa asia olisi ollut meidän kahden välinen. En halunnut olla itsekäs, vaan haluan vain puhua näistä asioista jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Psykologillekaan en halunnut, turhan takia.. teinkö jotenkin väärin?!
Elämäntilanteeni takia päätin tehdä abortin - olin pahassa sekakäyttökierteessä ja minulla oli masennusta ja itsetuhoajatuksia. Vauvan pitäminen tuossa tilanteessa olisi ollut huono ratkaisu.
Abortin jälkeen olen yrittänyt ottaa useamminkin kuin kerran tämän mieltäni painavan asian puheeksi. Mieheni sanoo aina, että älä viitsi puhua tästä, en halua puhua nyt, liian rasittavaa. Ymmärrän kyllä, että tilanne on hänellekin ollut kipeä, mutta juuri siksihän se pitäisi puhua alta pois, ettei jää vaivaamaan! Kipeistä asioista kun pitäisi puhua, ei ne hautaamalla lähde!
Kerroin isälleni ja äitipuolelleni tilanteesta, vaikka mieheni olisi toivonut että en puhuisi tästä kenellekään. Isäni ja äitipuoleni ymmärsivät tilanteen eikä suhtautuminen mieheeni muuttunut.
Kuitenkin mieheni sydämistyi asiasta. Olen yrittänyt selittää, että haluan puhua JOLLEKIN tästä kipeästä tilanteesta, koska hän ei siitä suostu puhumaan. Meidän perheessämme ei ole koskaan salailtu asioita, ei etenkään näin isoja asioita. Teinkö jotenkin väärin, koska mielestäni voin kertoa vanhemmilleni mitä vain ilman arvostelua tai neuvoja, vaikka mieheni ei olisi sitä halunnut? Ei näin isoa asiaa salailla meidän suvussa, vaikka se olisi kuinka kipeä! tiesin voivani kertoa, koska tunnen vanhempani ja tiedän, että he eivät ala fiksuina ihmisiä arvostella meitä tekojemme perusteella, vaikka periaatteessa asia olisi ollut meidän kahden välinen. En halunnut olla itsekäs, vaan haluan vain puhua näistä asioista jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Psykologillekaan en halunnut, turhan takia.. teinkö jotenkin väärin?!
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Psykologillekaan en halunnut, turhan takia.. teinkö jotenkin väärin?!"
Ihan mielenkiinnosta... minkälainen ongelma ihmisellä tulisi olla että psykologille puhuminen ei olisi "turhaa"?
Sinulla on listalla: Sekakäyttö, masennus, abortti (lapsen meentys), ongelmia parisuhteessa.
Rohkenen väittää että 99% muusta kansasta on sitä mieltä että pienemmälläkään listalla psykiatrille juttelu ei ole "turhaa".
Miehesi lienee enemmän tai vähemmän kontrolloiva ja mustasukkainen. Hän ei ehkä ymmärrä että ei hän kykene yksin tarjoamaan sinulle kaikkea tarvitsemaasi, eikä sinun tarvitse tyytyä vain häneen elämäsi ainoana läheisenä ihmisenä. Kyllä sukulaisetkin ovat olemassa nimenomaan sinua varten ja on tervettä olla läheisissä ja avoimissa väleissä heihin.
Onhan se totta, ainakin musta alkaa tuntua siltä. Sukulaisvierailut eivät ole vapaapäivien vieton ykköskastissa, vaikka olenkin erittäin läheinen sukuni kanssa. Miehen sukutilanteesta en kerro, koska hän on kieltänyt sen (en toisaalta ihmettele). Olen monesti yrittänyt puhua tästä, ei suostu. ei millään! Kaupassa, kun pyydän että ostettaisiin vaikka jokin lehti, ärähtää tämä kaikkien kuullen: "Ei osteta! Eikö muista mitä sovittiin, lehtiä ei tule!". (Useimmiten joudumme elämään hänen varoillaan koska hän käy töissä ja minä opiskelen, toisaalta ymmärrän että rahatilanteemme on aika tiukka, mutta tuskin nyt jokin alle viiden euron hankinta silloin tällöin sitä vielä voi kaataa?!)Sitten kun joskus ostan jotain mukavaa itselleni (käytän budjetistani noin kympin kuussa pelkästään itseäni varten), ei mieheni tyyliin edes puhu minulle moneen päivään. Jos joudutaan hankaluuksiin ihmisten kanssa, jättää tämä minut selvittämään asioita kun ei itse halua mainettaan loata.
Nyt tuli mieleen et millasen hirviön kanssa oikein elänkään?! Muutoin rakastan miestäni ja hänkin varmasti minua, mutta alkaa vähän epäilyttää tää suhteen laatu... silti on kaikki ok! Ehkä mieheni nyt on vain tällainen, ja on muuten hyvä mies. En halua jättää tätä, koska muuten kohtelee mua hyvin. Ei sitä kuitenkaan hyviä ja rehellisiä miehiä joka oksalla kasva.
Eipä miehesikään varmaan muutu ellei hänen tarvitse. Eli jos suhteen hyvät puolet voittavat sen huonot puolet, niin ehkä jaksat tuota. Eiköhän se tule miehen itse kyseenalaistamattomana loppuun asti tai ainakin vuosia/vuosikymmeniä jatkumaan.
Mielestäsi "tilanne on puhuttava alta pois, ettei jää vaivaamaan." Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
On röyhkeätä ja hyvin tyypillistä naisen käytöstä vaatia miestä vatvomaan menneitä jonkinlaisen häilyvän helpotuksentunteen toivossa. Asiat ovat menneet tietyllä tavalla, eikä niitä saa muutettua. Miehesi oloa asiasta puhuminen ei helpottaisi, minkä hän on selvästi osoittanut. Miehesi painostaminen tällaisessa tilanteessa osoittaa syvää välinpitämättömyyttä hänen tunteitaan kohtaan.
Olet tietysti vapaa keskustelemaan aiheesta muiden ihmisten kanssa. Miehesi toimii typerästi pyrkiessään rajoittamaan vapauttasi.