Olen onneksi eronnut narsisestä miehestä,mutta tämä on vainonnut minut ja lapset 2 vuotta eron jälkeen.
Meillä on suojattu osoite,lapsilla valvotut tapaamiset sosiaalitoimistossa ja nyt on ajankohtaista hakea lähestymiskielto.
Mies on varakas,rahaa on valtaa olen todennut ,hän yrittää tuomioistuimen kautta saada lapset, he ovat hänen omaisuutta!(miehen oma lausunto)
Mies on pahoinpidellyt minut,ja sai tuomion kesäkuussa.
Tämän minä kestin mutta henkinen väkivalta jatkuu,ei jää jälkiä ulkoisesti mutta se jättää jäljensä sieluun.
Meillä on suojattu osoite,lapsilla valvotut tapaamiset sosiaalitoimistossa ja nyt on ajankohtaista hakea lähestymiskielto.
Mies on varakas,rahaa on valtaa olen todennut ,hän yrittää tuomioistuimen kautta saada lapset, he ovat hänen omaisuutta!(miehen oma lausunto)
Mies on pahoinpidellyt minut,ja sai tuomion kesäkuussa.
Tämän minä kestin mutta henkinen väkivalta jatkuu,ei jää jälkiä ulkoisesti mutta se jättää jäljensä sieluun.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tai minkä alan lääkäri on antanut diagnoosin narsisti?
Älä saivartele yksityiskohdista, kun tiedät varsin hyvin että narsistia on vaikea diagnosoida, koska hän ei ylivertaisuuttaan suostu arvioitavaksi. Oli narsismin aste mikä tahansa, kirjoittajan tuska on tässä tärkein. Psyykeeltään (narsistisesti) häiriintynyt henkilö saa pahaa jälkeä aikaan, ja asian kanssa ei kannata jäädä yksin. Vertaistukea löytyy esim. Narsistien uhrien tuki ry. Monika-naiset tukevat ulkomaalaistaustasia naisia. Onnea matkaan!
Tänään tuli postiluukustani kirje. Se oli isältäni joka heitti minut ulos asunnostaan 8 vuotta sitten. Olin 14 ja muutin silloin itsekseni. Vieläkään hän ei yksinkertaisesti kykene lakkaamaan häiritsemästä elämääni. Hänelle tuntuu jopa täysin mahdottomalta käyttää edes postia häirintään, vaan hän tulee joka kerta itse oven taakse, vain näyttääkseen etten mahda asialle mitään.
Poliisilla on käyty useasti, mutta mitään ei saada aikaiseksi, eikä vika ole poliisissa tai laeissa, vaan siinä ettei hän uhkaa henkeäni, muutenvaan häiritsee.
Puhelinnumeroni on vaihtunut useammin kuin kenelläkään tuntemallani ihmisellä, sen mukana myös ystävät kaikkosivat. En myöskään osannut olla muiden ihmisten kanssa niin luontevasti, kun en ymmärtänyt miten kaikki näytti niin helpolta heille, kun en ymmärtänyt minkään merkitystä.
Nuoruuteni vietin eri psykologeilla ja psykiatreilla miettimässä mikä minussa on vikana. Kukaan ei löytänyt mitään, olin kuulemma hyvätapainen, järkevä, ujo nuori mies. Siksi useat eri psykologit, kaikki oli ammattitaidottomia, yksi jopa kehtasi pyytää isääni käynnille.
Isäni lahjoi ex-tyttöystävääni rahalla jos hän eroaisi minusta, koska rupesi näyttämään siltä etten tarvinnutkaan häntä (isääni) vaan olin onnellisempi kuin koskaan hänen luonaan. Ja kun muistelen onnellisintani hetkeä, yksi hetki tulee mieleen. Se oli se kylmä talvi yö kun isäni heitti minut ulos. Olin vailla ruokaa, yöpaikkaa, rahaa ja tarvikkeita, enkä koskaan ollut ollut iloisempi ja vapaampi. Olin 15-16 vuotias.
Lopulta kun tyttöystäväni oli valehdellut, pettänyt, huijannut raskauden ja teeskennellyt kasvojeni edessä mielikuvituksellisen vauvan keskenmenon ja kuoleman, olin ansassa. Hän jatkoi petollisuuttaan ja otti isäni käytöksen itseensä, vaikka olin auttanut häntä vaikeiden aikojensa ylitse tukemalla ja opastamalla. Autoin käärmeen ansasta, ja tulin purruksi. Typeryyttäni.
Kun sukulaiseni kyselivät miksi olen niin outo ja miksi "karkasin" isäni luota, mikä minussa on vikana? Isäni leimasi minut narkkariksi ja niin oikeutti kaikki tekonsa, tulevat ja menneet. Kukapa epäilisi rikasta erikoisosaavaa lääkäriä kun voi yhtähyvin epäillä narkkari nuorta?
Tähänkään päivään asti en ole voinut
sukulaisiani tavata normaalilla maaperällä, narkkari kun olen, ja kun puhun niin täydellisestä isästäni pahaa.
Olin noin 18 kun jutellessani ystävieni kanssa pyörryin. Aloin saada kohtauksia. Pääkipuja, pyörtyilyä, paniikkikohtauksia, jne. Rukoilin 12-13 vuotiaasta asti kivutonta, äkillistä kuolemaa. Joka päiväni oli jatkuvaa piinaa enkä ymmärtänyt mitään syytä olla täällä vaikka kuinka järkeilin kaikkea. Kukaan ei pitänyt puoliani, enkä itse ajatellut olevani kamala ihminen niinkuin minulle oli sanottu.
Olin 10 kun äitini muutti ulkomaille isäni jäätyä joitakin vuosia aikaisemmin kiinni vuosien petollisuudesta, joten hänestäkään ei ollut apua. Päinvastoin, sain ottaa hänet kiinni ja kasata aina kun hän murtui. Kuunnella hänen vaivojaan ja ongelmiaan, joka ikinen päivä. Ymmärsin tämän haittavaikutukset kun hän yhden viikonlopun aikana oli soittanut minulle useita kymmeniä kertoja. Sanoin hänelle etten voi auttaa häntä enää. Hän loukkaantui ja syyllisti minua. Äitini ei tähän päivään mennessä ole lopettanut jatkuvaa soittelua ja häirintää. Tukea häneltä on myös turha odottaa. Hän ei tiedä mitä se tarkoittaa.
Lopulta, olin täydellisen yksin, lauseen jokaikisessä merkityksessä. Olin 19-20 vuotias.
Nyt, kun kirje putosi postilaatikostani, olin yhden ja ainoan vanhan ystäväni kanssa omassa kodissani, ja kun tajusin kuka kirjeen oli lähettänyt, en ollut vihainen. Loukkaantunut ja pettynyt isäni kehittymättömyyteen. Pettynyt täydellisestä ihmiselämän tuhlauksesta.
Uusi tyttöystäväni on juuri sellainen kuin uskalsin kerran pienempänä kuvitella. Rakastettava, ihana, ja kaiken sen energian ja tuen arvoinen. Sen energian jota koko lapsuuteni käytin isääni, äitiini, ja muiden miellyttämiseen ja auttamiseen. Miksi näin lyhyt selitys rakkaastani? Koska mikään määrä sanoja ei kerro nykysitä iloani, joten käytän niitä vähän. Olen nyt 22 vuotias.
Vaikkakin näin suurpiirteisesti ja tunteenpurkauksessa tämän kirjoitinkin, tämä helpotti suuresti. Onnea kaikille, minä olen sitä osuuteni saanut.
Isäsi väitti sinun olevan narkomaani? Oletko koskaan käyttänyt huumeita?
Miksi vanhempasi eivät saa ottaa sinuun yhteyttä?
Pistin niin pitkän viestin että luultavasti jätin muutamat kriittiset asiat mainitsematta.
En ole narkomaani, enkä ole koskaan käyttänyt tai kokeillu huumausaineita, ja olen sen todistanut lukuisilla huumetesteillä joita isäni pisti minut tekemään. Isäni julisti huumeidenkäyttöäni, jotta hän voisi olla uhri kun poika on hullu ja narkkari. Sen avulla hän sai minut heitettyä ulos asunnostaan, ja myös samasta syystä hän otti itselleen kelan antamat lapsilisät, enkä nähnyt rahoista penniäkään, vaikka olin 14 vuotiaasta asti yksin. Ei se raha siinä mitään merkitse, mutta hän taisteli niistä rahoista tätini kanssa. Asuin hetken tädilläni kunnes sain oman asunnon. Eikä hänen myöskään tarvinnut rahallisesti tukea, koska hän olisi hullu jos antaisi narkkarille rahaa.
Vanhempani ovat kuin lapsiani, enkä saanut aloittaa elämääni vasta kun katkaisin "napanuoran". Se on vaatinut suurta kestävyyttä ja voimaa, että olen saanut elämäni itselleni.
Tänään kuulin viimeisimmät uutiset, että isäni aikoo jättää minut perinnöttömäksi, minkä tottakai tiedän olevan mahdotonta. Hän on useaan otteeseen maininnut että minun poikani on hänen uusi poikansa, ja hän aikoo siirtää minun perintöni hänelle, ja luultavasti tuhota poikani elämän ellei ehdi kuolla ennen kun hän kasvaa aikuiseksi.
Antaisin ilolla tämän kaiken olla, mutta hän ei suostu antamaan haavojen umpeutua vaan keksii aina tieytin väliajoin uusia keinoja tunkea itseään esille.
Olen miettinyt kunnianloukkaus haastetta tänään, olen etsinyt internetistä esimerkkitapauksia, ja katsonut tarkkaan mitä kunnianloukkaus pitää sisällään. Mutta auttaisiko sekään häntä ulos elämästäni? Mihinkään ei pysty keskittymään kun joku inhoa ja syvää halveksuntaa herättävä ihminen häärää selän takana aina jotain uutta. Olen antanut hänelle mahdolisuuksia, vielä kaikkien valheiden jälkeenkin, mutta ongelmat alkavat uudestaan kun hänen pitäisi myöntää valheitaan muille. Joskus hän jopa heitti herjaa huumeidenkäytöstäni sukulaisilleni minun ollessa hänen vierellään. Mitä siinä tilanteessa voi ihminen tehdä?
Äitini näin tänään, ja hän valitti ja vaikeroi isäni käytöstä, uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, samat asiat joka kerta eikä hän ikinä opi. Aina kun isäni heittää bensaa tuleen, äitini rientää katsomaan ja huutelemaan liekkejä. Ja kuka joutuu siivoamaan jäljet? Äitini murtuu jälleen, soittelee minulle noin 30 minuutin välein, ja minun täytyy joko koota hänet taas takaisin, tai loukata häntä vaatimalla häntä jättämään minut rauhaa. Olen yrittänyt neuvoa äitiäni jättämään isän jutut rauhaan ja jatkamaan elämäänsä, muttei hän kuuntele. Hän näyttää nauttivan siitä kun joku on selvästi ilkeä ja tyhmä.
Ja muuten, olen kiitollinen välittämisestä, oletin ehkä että viestini katoaa bittihelvettiin ikuisiksi ajoiksi.