nilkat väsyy?

Tänne on tapana laittaa näistä rasitusvammoista, niin nyt ajattelin pistää nilkoista kysymystä. Erilaiset rasitusvammat ovat tulleet tutuiksi, kuten myös niiden hoitaminen, mutta nilkkoihini en ole keksinyt mitään.

Armeijan vuoksi minulla tuli puolen vuoden kevyempi harjoittelujakso, jonka aikana kunto heikkeni reippaasti.
Armeijan loputtua en saanut harjoittelua aukeamaan kunnolla mm. nilkkojen väsymisen vuoksi.

Nyt kun pari vuotta olen tässä juoksennellut, nilkkojen väsymisoire on tuntunut vain jäävän. En osaa liittää sitä oikein mihinkään ja mikään ei tunnu auttavan tähän vaivaan.

Eli juostessani ensin nilkat alkavat hiljalleen kipeytyä ja sitten väsyvät ihan täydellisesti ja menevät ihan veltoiksi.
Mitään tällaista nilkkavaivaa ei ollut ennen armeijaa...
81810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itselläni on kahdet juoksukengät ja toisilla kengillä juoksiessa alkaa nilkat väsyä, olisikohan vika kengissä. Mulla ainakin.

Äänestä
  • Minulla on useammatkin kengät tullut ostettua ja olen huomannut, että voimakkaalla pronaatiotuella varustetut tukevat lenkkarit ovat aiheuttaneet voimakasta nilkkojen väsymystä niin, että jo parin kilometrin juoksun jälkeen nilkat ovat erittäin kipeät ja alkavat puutua.

    Mutta kokonaisuudessaan tää nilkkojen väsymisvaiva ei johdu juoksukengistä, koska se on vaivannut jo pari vuotta ja olen juossut neljillä eri kengillä.

    Armeijassa vaiva alkoi maihinnousukengistä. Aluksi ei ollut ongelmia, mutta kuukausi pari, kun olin niitä pitänyt, alkoi ne vaivata nilkkoja juuri siten, että nilkat alkoi väsyä niissä(?).
    Ihmettelen vaan, että tuhosiko nää maiharit mun nilkat muka lopullisesti...
    Luulen, että nilkat väsyy, kun tulee jotain verenkierto-ongelmaa liian tukevissa kengissä.

    Nykyään mun nilkat ei kestä kuitenkaan ollenkaan juoksemista ja tosiaan ennen armeijaa niiden kanssa ei koskaan ollut mitään vaivaa.

    Äänestä

  • Keneniza kirjoitti:

    Minulla on useammatkin kengät tullut ostettua ja olen huomannut, että voimakkaalla pronaatiotuella varustetut tukevat lenkkarit ovat aiheuttaneet voimakasta nilkkojen väsymystä niin, että jo parin kilometrin juoksun jälkeen nilkat ovat erittäin kipeät ja alkavat puutua.

    Mutta kokonaisuudessaan tää nilkkojen väsymisvaiva ei johdu juoksukengistä, koska se on vaivannut jo pari vuotta ja olen juossut neljillä eri kengillä.

    Armeijassa vaiva alkoi maihinnousukengistä. Aluksi ei ollut ongelmia, mutta kuukausi pari, kun olin niitä pitänyt, alkoi ne vaivata nilkkoja juuri siten, että nilkat alkoi väsyä niissä(?).
    Ihmettelen vaan, että tuhosiko nää maiharit mun nilkat muka lopullisesti...
    Luulen, että nilkat väsyy, kun tulee jotain verenkierto-ongelmaa liian tukevissa kengissä.

    Nykyään mun nilkat ei kestä kuitenkaan ollenkaan juoksemista ja tosiaan ennen armeijaa niiden kanssa ei koskaan ollut mitään vaivaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=4500000000000517&posting=22000000037140850

    Äänestä

  • Keneniza kirjoitti:

    Paljain jaloin varmaan voisin juosta ilman nilkkojen kipeytymistä, mutta täällä kaupungissa ei ole oikein sellaista paikkaa, missä voisi paljain jaloin kävellä. On meinaan jalkapohjat verillä sen lenkin jälkeen.

    Ei avojaloin tarvitse jatkuvasti juosta tai kävellä. Kerta pari viikossa 10-15min/kerta riittää. Saa samalla jalkateräjumpan ja hieronnan.

    Äänestä

  • Keneniza kirjoitti:

    Paljain jaloin varmaan voisin juosta ilman nilkkojen kipeytymistä, mutta täällä kaupungissa ei ole oikein sellaista paikkaa, missä voisi paljain jaloin kävellä. On meinaan jalkapohjat verillä sen lenkin jälkeen.

    Jalkapohjat verillä? Eipä ainakaan itselleni tuota mitään ongelmaa kävellä paljain jaloin pidempiäkin matkoja, myös kaupunkiolosuhteissa. Jalkapohjat ei kärsi mitenkään, olipa kyseessä sitten asfaltti tai vaikkapa metsämaasto. Pidän sitä jopa varsin mukavana tapana liikkua.

    Itseltäni tämä onnistuu, koska olen tottunut siihen. Jos ihminen on koko ikänsä kulkenut vain kengät jalassa, niin jalkapohjan iho tulee niin heikoksi, että ei kestä kävelyä vähänkään vaativammissa olosuhteissa. Tämä lienee tilanne useimmilla ihmisillä. Siksi heidän on usein myös vaikea käsittää, että joku tosiaan pystyy kävelemään ulkona ilman kenkiä.

    Jalkapohjan ihon kestävyyttä voi kuitenkin lisätä harjoittelulla, eli siis kävelemällä paljain jaloin. Kannattaa toki aloittaa varovaisesti, eli lyhyitä matkoja kerrallaan. Kyllä se kestävyys siitä kehittyy, ja myöhemmin paljain jaloin käveleminen tuntuukin jo varsin mukavalta, eikä jalkapohjat mene verille, eikä metsässä mene tikut enää ihosta läpi.

    Äänestä

  • barefoot walker kirjoitti:

    mutta tuolla jalkakäytävällä pitäis ensin käydä imuroimassa ne kaikki lasinsirut ym. pois.
    Kylhän, jos jossain maalla voi käydä vähän hölkkäämässä paljain jaloin... asiaa vois kokeilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Keneniza kirjoitti:

Tänne on tapana laittaa näistä rasitusvammoista, niin nyt ajattelin pistää nilkoista kysymystä. Erilaiset rasitusvammat ovat tulleet tutuiksi, kuten myös niiden hoitaminen, mutta nilkkoihini en ole keksinyt mitään.

Armeijan vuoksi minulla tuli puolen vuoden kevyempi harjoittelujakso, jonka aikana kunto heikkeni reippaasti.
Armeijan loputtua en saanut harjoittelua aukeamaan kunnolla mm. nilkkojen väsymisen vuoksi.

Nyt kun pari vuotta olen tässä juoksennellut, nilkkojen väsymisoire on tuntunut vain jäävän. En osaa liittää sitä oikein mihinkään ja mikään ei tunnu auttavan tähän vaivaan.

Eli juostessani ensin nilkat alkavat hiljalleen kipeytyä ja sitten väsyvät ihan täydellisesti ja menevät ihan veltoiksi.
Mitään tällaista nilkkavaivaa ei ollut ennen armeijaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu