Tai oikeastaan voisin antaa anteeksi, mutta en unohtaa. Anopille siis...
Kun lapsemme syntyi (ja jo odotusaikana) anoppini muuttui. Saimme ennen olla ja elää rauhassa, mutta sitten alkoi neuvoja ja ohjeita sadella -kuinka asua ja syödä ja pukea ja ja..... Koetin aikani antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta jossain vaiheessa pinna alkoi olla täynnä ja sanoin että hoidamme asiat omalla tavallamme. Anoppini on ylisuojeleva lasta ja poikaansa kohtaan. Tilanne kärjistyi, kun hän kerran sitten tuli "kylään" ilmoittamatta ja ilmoitti että hänellä on oikeus tulla ja olla lapsenlapsensa kanssa. Siinä repesin.
Olen saanut häneltä kaikenlaista sontaa niskaani sisustusta ja siivousta myöten. Hän pitää poikaansa jalustalla, ihan kuin hän olisi joku yli-ihminen. Hyvä mies hän onkin, mutta ei mitenkään poikkeava :) Hän kovasti harmittelee, kuinka on saanut minut miniäkseen. Ja varmaan harmittelee sitäkin, että hänen poikansa rakastaa minua ja että meillä menee hyvin. Hän haluaisi omistaa poikansa ja lapsen, asua heidän kanssaan -palvella ja mieleistellä. Hän ei kestä sitä, että hänelle ja hänen pojalleen joku sanoo vastaan ja uskaltaa olla eri mieltä asioista.
Ongelma on siinä, että ahdistun aina kun näen sen naisen. Kaikki ne syytökset ja moitteet palaavat mieleen. Mieheni ja lapsen vuoksi koitan jaksaa, mutta todella hankalaa se on. Toivon vaan, että anoppi (mummo) rauhoittuu hössöttämisensä kanssa kun lapsi vähän kasvaa. Harmiksemme emme voi saada enää lisää lapsia, mutta on siinä jotain hyvääkin ;)
Kun lapsemme syntyi (ja jo odotusaikana) anoppini muuttui. Saimme ennen olla ja elää rauhassa, mutta sitten alkoi neuvoja ja ohjeita sadella -kuinka asua ja syödä ja pukea ja ja..... Koetin aikani antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta jossain vaiheessa pinna alkoi olla täynnä ja sanoin että hoidamme asiat omalla tavallamme. Anoppini on ylisuojeleva lasta ja poikaansa kohtaan. Tilanne kärjistyi, kun hän kerran sitten tuli "kylään" ilmoittamatta ja ilmoitti että hänellä on oikeus tulla ja olla lapsenlapsensa kanssa. Siinä repesin.
Olen saanut häneltä kaikenlaista sontaa niskaani sisustusta ja siivousta myöten. Hän pitää poikaansa jalustalla, ihan kuin hän olisi joku yli-ihminen. Hyvä mies hän onkin, mutta ei mitenkään poikkeava :) Hän kovasti harmittelee, kuinka on saanut minut miniäkseen. Ja varmaan harmittelee sitäkin, että hänen poikansa rakastaa minua ja että meillä menee hyvin. Hän haluaisi omistaa poikansa ja lapsen, asua heidän kanssaan -palvella ja mieleistellä. Hän ei kestä sitä, että hänelle ja hänen pojalleen joku sanoo vastaan ja uskaltaa olla eri mieltä asioista.
Ongelma on siinä, että ahdistun aina kun näen sen naisen. Kaikki ne syytökset ja moitteet palaavat mieleen. Mieheni ja lapsen vuoksi koitan jaksaa, mutta todella hankalaa se on. Toivon vaan, että anoppi (mummo) rauhoittuu hössöttämisensä kanssa kun lapsi vähän kasvaa. Harmiksemme emme voi saada enää lisää lapsia, mutta on siinä jotain hyvääkin ;)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos elämässäsi tulee vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, on hyvä, että sinulla on joku kenen niskaan kaikki syyt kaataa. Anopit ovat niitä taakan kantajia kun miniän elämässä mättää.
Jos lakkaisit olemasta mustasukkainen miehestäsi ja lapsestasi, voisi tilanne normalisoitua ja anoppikin olla ihan tavallinen mummoihminen, hössöttävä ja huolehtiva ja rakastava.
Täytyy oppia kontrolloimaan myös omaa käytöstään ja tunnustaa ne omatkin virheensä, ei aina syy ole muissa.
Ei kyse ole siitä, että olisin mustasukkainen -toki lapsella pitää olla mummo ja miehelläni äiti. Kyse on siitä, ettei anoppini aikanaan ymmärtänyt, että meillä on nyt oma perhe vaan tuli tietyn rajan yli. Lisäksi hänen terävä ja pahansuopa kielensä on pahoittanut mieleni niin, etten vaan kestä olla sen naisen lähettyvillä. Ja toki minäkin olen virheitä tehnyt, pahin niistä on, etten aikanaan tehnyt rajoja selviksi anopin kanssa.
Jos mulla olis tuollainen anoppi niin laittaisin sen heti siivoamaan, pyykille, ja kodinhengettäreksi sillä aikaa kun menisin risteilylle tai etelänmatkalle. Oikeastaan antaisin sille oman avaimen ja sanoisin tule aina kun haluat ja painuisin ite samantien ovesta ulos vähän tuulettumaan.
Sitten kun kyllästyt mieheesikin, niin voit ehdottaa että vaihdatte anopin kanssa kämppiä pysyvästi. Näin sinun ei tarvitse edes etsiä uutta kotia, kun on anopin siisti ja hyvinsisustettu lukaali valmiina.
Kyllä aloittajan kuvauksen perusteella anoppi on ihan liian tunkeileva. Anopit joskus unohtaa, että heidän lastensa perheet ovat nimenomaan heidän lastensa perheitä, missä anopilla ei todellakaan ole enää sanavaltaa. Hän on oman perheensä aikanaan hoitanut omalla tavallaan ja lasten perheet on syytä jättää rauhaan. Anopit ei vain jostain syystä pysty luopumaan ja itse hyväksymään sitä, että hänen ydinperheensä aika on ohi ja lapsilla omat perheet. Aika menee eteenpäin ja niin kuuluukin. Kynsin hampain mukana roikkuvat anopit on syytä laittaa ruotuun. Oma anoppini mielellään tulisi meille asumaan ja hoitamaan taloutta, mutta miksi ihmeessä haluaisin toisen naisen taloon??
älä välitä tuosta anopista joka lohkaisi sulle vastauksessaan aika tyhmästi.
Ongelman ratkaisu löytyisi varmasti m i e h e s i asenteesta; hänen pitäisi pystyä kuulumaan samaan perheeseen sinun ja lapsenne kanssa, ei äitinsä. Sinun pitäisi pystyä tekemään selväksi tuollaiselle tuppautuvalle ulkopuoliselle kotirauhan rajat. Kuitenkin hän on miehesi äiti, joten olisi fiksumpaa että mies hoitaa asian, anoppi ei sinua hyväksy, joten tuskin mihinkään asialliseen keskusteluun sinulla on mahdollisuuksia hänen kanssaan.
minulla vähän vastaava tilanne tosin nyt ensimmäistä kertaa sain kystäkyllin koko akasta. Olen laittanut mieheni asialle hän saa hoitaa suhteet anoppiin jotta tilanne normalisoituisi. Itse olen myöntänyt vihdoin itselleni etten ole koskaan voinut sietää ko ihmistä jatkuvan piilevän aliarvioimisen ym takia. Raskasta tulee varmaan olemaan ja ellei rahat selkeää niin sitten täytyy keksiä muu ratkaisu...miehen on siis ajateltava meidän perhettä ja kaikkien meidän perheen jäsenten kuten miniän hyvinvointia.
hyvin..ahdistun aina kun näen miehen äidin.
hän on niin pessimistinen kun voi olla.valittaa aina ja hänen lapsensa on tietysti paras.
Tuo on väärä tie, hyvät miniät, että panette anoppiin totaalisesti rajat kiinni. Miehenne on anopin poika. Se on hyvä muistaa. Ja helposti kylvätte isomman katkeruuden siemenen myös miehenne mieleen kuin on tarkoitus.
Toisinaan nuori miniä käy ylikiierroksilla, varsinkin hiljan synnyttänyt. On hormonaalista stressiä, on valvomista, on työahdistusta jne.
Pitää muistaa, että anoppi on AINA miehen äiti ja mahdollisen lapsen isoäiti.
Tuosta ahdistumisesta: Minusta ei ole ihan normaalia ahdistua jostakin ihmisestä noin ylettömästi. Voisi kipaista keskustelemassa jonkun osaavan auttajan kanssa, esim. tk-psykologin.
Muuten käy helposti niin, että perherattaat kaatuvat sitten myöhemmin ajateltuna olemattomaan asiaan.
Neuvoisin samanlaisia ahdistuksen tunteita kokeneena, että välttelet koko ihmisen tapaamista. Aina, kun tiedät anoppisi "tunkeutuvan" teille kylään, jätät lapsesi miehellesi hoitoon ja itse pakenet omille asioillesi tai menet tapaamaan niitä ihmisiä, joista pidät ja, joilta saat positiivisia mielleyhtymiä. Ihmisen ei ole hyvä itseänsä kiduttaa, ellet halua olla masokisti?
Itse ainakin olen miettinyt, nyt viime vuosina, että olen jo sen ikäinen, ettei minun tarvitse miellyttää eikä nöyrtyä kenenkään toisen oikkuihin, joten välttelen anopin kohtaamista ja jopa puhelinyhteyttä, jotta eivät ikävät vihamieliset tunteet pääse valloilleen!!!
Se auttaa, ihan oikeasti.
Niin juu kyllä. Mutta kannattaako ihmisen rakentaa elämänsä välttämiskäyttäytymisen varaan? Eikö tule liian kova hinta hyvälleololle?
Joskus kuitenkin on tehtävä ratkaisu puoleen tai toiseen.
Mitäs jos lapsi/ lapset rupeavat kyselemään äidin käytöksen perään? Lapset ovat tosi tarkkanäköisiä.
Siskon 5-vuotias tyttö sanoi anoppia inhoavalle äidilleen, että ainakin hän tykkää mummusta eikä äiti saa kohdella mummua huonosti. Veti siskoni naaman punaiseksi.
Tottahan toki isovanhemmat ovat tärkeitä lasten elämässä, mutta, jos anoppi alkaa puuttumaan miniänsä henkilökohtaiseen elämään, niin silloin anoppi liikkuu vaarallisilla vesillä, koska hän voi vaikuttaa toiminnallaan toisen itsetunnon vääristymiseen.
Minusta paras keino kuitenkin on välttää ikävää anoppia/appivanhempia, koska silloin ei ainakaan tule niitä konflikteja, joiden vuoksi miniän itsetunto on heikentynyt.
Lasten ja isovanhempien suhde tulee jokatapauksessa muuttumaan vuosien myötä, niin, että he kasvaessaan eivät enää muutenkaan paljoa ole kontaktissa. Jos he huomaavat, että äiti/isä voi huonosti joka kerta tavatessaan anoppinsa/appivanhempansa on sekin paha asia!!!
Joten paras keino on välttää kontaktia ikävään appivanhempaan ja antaa lasten tavata muulla tavalla isovanhempansa.
Surullista..anoppi ja miniä voivat pilata toistensa itsetunnon kokonaan.Ja kaikesta kärsii oma poika/mies.Miniä elää hormonimyrskyissä synnytyksineen ym.Ja anoppi vaihdevuosissaan.Aivan kamalaa.Kun kumpikin arvostais ja kunnioittais toisiaan..helppo sanoa.Ehkäpä kun anoppi on "luopunut" pojastaan,hyväksyy hänen vaimonsa,yritetään olla ystävällisiä toisille..välil kun muistaa asenteen toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.Ja annetaan tilaa toisille.Saahan mummeli lasten lasta sylis pitää jne.Vaik joskus viet hetkeks hoitoon, ja meette miehen kans kahestaan syömään.Mut sinä ja miehesi olette kasvattajia,päätätte kaikista kasvatusasoista.Mummeli siirtyköön takavasemmalle.Ja jos ei usko;sanokaa et teiän lapsihan se on ja te päätätte.Kaikki asiat ei mummolle kuulu.Neuvolassakin voi ottaasoita puheeksi;anopin kans ongelmia.Itsetunto korkealle:sinä olet lapsellesi tärkein ihminen ja päätät.Voi olla kyl, et menee vuosia kunnes anoppikin sen tajuaa,,mut pikku hiljaa.
sanoa myös mummulle, että mummu kohtelee äitiä huonosti.
säälittävää jos äitiä kohdellaan huonosti ja 5-vuotias manipuloituu anoppinsa ansiosta. Minä ainakin kertoisin lapsilleni totuuden miksi äiti ei tykkää anopista ja miksi hän välttää tätä..näinhän se usein menee kun lapsi alkaa jotain ymmärtämään alkaa se hellyyttely, hemmottelu ja henkinen väkivalta äitiä kohtaan jatkuu...näin ei pidä antaa tapahtua vaan lopettaa se alkumetreillä.
suollat? Välimerkkien jälkeen kuuluu panna välilyönti. Kokeilepas niin näet, että tekstistäsi tulee paremmin luettavaa.
hei!meillä toisinpäin ...mummo(anoppi) ei käy tai soittele meille.heti lapsemme syntymän jälkeen oli ilkeä...muuttui.nyt on niin tulehtuneet välit etten halua nähdä koko naista...voin pahoin jo ajatuksesta.
ei pidä tyttöömme,8-v.minkäänlaista yhteyttä.on kuin ilmaa...mikä tuntuu vielä pahalta kun toisen pojan lapsia käy kerran viikossa katsomassa.ja on heidän tekemisistään kiinnostuneita.
minulle sanoi ensimmäisen äitienpäiväni alla ettei enää vietetä äitienpäivää.olimme ihan hölmöinä ja totta kai käytiin kuitenkin silloin.eli kun olin äiti niin se ei ollut enää tärkeää.halusi mitätöidä äitinä oloni ja oli mustasukkainen.jo oma poikansakin ihmetteli käytöstä....ja vieläkin.
kesälläkään ei kysynyt möille tai yökylään.en haluaisi käydä ollenkaan enää kylässä...ahdistaa jo ajatuskin.
mutta ymmärrän alkuperäisen kirjoittajaa....raja pitää tuntea.
Vanhuusko nämä 70-kymppiset ihmiset tekee sellaisiksi, että voivat sanoa mitä vaan ja käyttäytyä uskomattoman törkeästi. Ilmeisesti ennakoi jotain dementiaa, kun syntymäpäivien puheenaiheeksi nousee miniän haukkuminen.
Appivanhemmat ovat koko tämän neljännesvuosisadan käyttäytyneet kaikkea muuta kuin ystävällisesti ja tasapuolisesti. Anoppi jopa kehui olevansa ylpeä siitä, että on ilkeä. On aivan tavallista, että omiin lapsiinsa jo suhtautuivat niin, että toinen kelpasi ja toinen ei ja sama jatkuu seuraavassa sukupolvessa.
Ei ole miniän hormoonimyrskyssä vika, jos anoppi ei kiinnitä mitään huomiota yhteen lapsenlapseensa?
Eipäs taas yleistetä.
Minä täytän ensi kuussa 70 enkä aio vielä aikoihin dementoitua. Teen edelleen viikossa neljä pitkää työpäivää vastuullista palkkatyötä. Enkä aio lopettaa aikoihin, koska laillani kouluttuneista ihmisistä on kova pula.
Sille, joka sanoi varttuneiden lastenlasten käyvän suht vähän mummun luona, sanon, että meillä kyllä nämä käyvät sitä enemmän, mitä vanhemmiksi tulevat. Ja myös viipyvät kauan, esim. kesäloma-aikaan.
Tuttua juttua. Sanoisin että älä ollenkaan vihaa anoppiasi. Se kuluttaa ihmistä sisältä. On anoppeja ja appeja vävyjä ja miniöitä. Joskus on niin että ihmisten kemiat ei vaan sovi yhteen. Se oma tilanteesi. Voisit hyväksyä tilanteen siten että sinä ja anoppisi kemiat ei sovi yhteen. Voisit ensin miehellesi kertoa että sinun ja anoppisi kemiat ei pelaa. Eikä suhteenne anoppiin ole vastavuoroisuutta. Hyväksy anoppisi hankalana ihmisenä ja mitä vähemmän olet hänen kanssaan tekemisissä sitä parempi.Riiteleminen on heikkouden merkki. Tilanteesta voi selvetä muutenkin. Niin ja käyntejäsi anopinluona voit vähentää.