Miten voikin olla niin vaikea lähteä? Yhteiseloa takana kolmisen vuotta, varmaan jo vuosi on ollut yhtä alamäkeä ja viimeiset puoli vuotta olen päivittäin eroa pohtinut. Meidän välillämme ei enää ole muuta kuin ystävyyttä, tuntuu että ollaan vain kämppiksiä. Ollaan useita kertoja puhuttu asiasta, mun läheisyyden kaipuusta, mutta muutosta ei tule. Miehen mielestä meillä menee ihan hyvin, vaikka totuus on etten edes muista milloin viimeksi oltaisi koskettu toisiimme. Hän kertoo rakastavansa, ei vaan osaa näyttää tunteitaan. En mä halua elää loppu elämää suhteessa, jossa en saa ollenkaan läheisyyttä, huomiota, kosketuksia...silti en osaa lähteä.
Viikko-pari sitten puhuttiin taas kunnolla. Mies oli ihan hajalla, ei halua erota. Sovittiin, että laitan asuntopaperit vetämään ja sitten kun joskus saan asunnon niin päätetään mitä tehdää, otanko asunnon vai en. Mä kuitenkin koko ajan ajattelen mielessäni, että tää suhde on ohi ja ajattelen vaan muuttoa ja yksin asumista. Mies taas käyttäytyy niin kuin mistään erosta ei olisi ollut puhettakaan ja suunnittelee jo ensi kevättäkin. Eikä musta ole sanomaan, että sitä kevättä ei tule.
Mä vaan pelkään tekeväni väärän päätöksen. Mies on ihan täydellinen muuten, mutta kemiaa ei vaan löydy. Meillä on muuten asiat todella hyvin, ainoastaan se läheisyys puuttuu täysin. Stressaa myös mitä mun kaikki läheiset sanovat (pitävät miehestä todella kovasti). Ja jotenkin surettaa kauheasti miehen puolesta, kun se jää yksin. Paha olla :/
Nyt olen vielä tutustunut toiseen mieheen, jolta todella saa huomiota ja läheisyyttä...vähemmästäkin menee pää sekaisin. Ei musta mitään kaksoiselämää elämään ole. Enkä sitä todellakaan haluaisikaan. Surettaa ajatuskin, että loukkaisin miestä sillä tavalla. Mä olen muutenkin seurustellut koko pienen ikäni. Nyt jos erotaan, niin aion kyllä pysytellä sinkkuna pitkään ja opetella ensin elämään itseni kanssa ennen kuin taas ryntään suhteeseen.
En edes tiedä miksi kirjotin...oli vaan jotenkin pakko purkaa ajatuksia :(
Viikko-pari sitten puhuttiin taas kunnolla. Mies oli ihan hajalla, ei halua erota. Sovittiin, että laitan asuntopaperit vetämään ja sitten kun joskus saan asunnon niin päätetään mitä tehdää, otanko asunnon vai en. Mä kuitenkin koko ajan ajattelen mielessäni, että tää suhde on ohi ja ajattelen vaan muuttoa ja yksin asumista. Mies taas käyttäytyy niin kuin mistään erosta ei olisi ollut puhettakaan ja suunnittelee jo ensi kevättäkin. Eikä musta ole sanomaan, että sitä kevättä ei tule.
Mä vaan pelkään tekeväni väärän päätöksen. Mies on ihan täydellinen muuten, mutta kemiaa ei vaan löydy. Meillä on muuten asiat todella hyvin, ainoastaan se läheisyys puuttuu täysin. Stressaa myös mitä mun kaikki läheiset sanovat (pitävät miehestä todella kovasti). Ja jotenkin surettaa kauheasti miehen puolesta, kun se jää yksin. Paha olla :/
Nyt olen vielä tutustunut toiseen mieheen, jolta todella saa huomiota ja läheisyyttä...vähemmästäkin menee pää sekaisin. Ei musta mitään kaksoiselämää elämään ole. Enkä sitä todellakaan haluaisikaan. Surettaa ajatuskin, että loukkaisin miestä sillä tavalla. Mä olen muutenkin seurustellut koko pienen ikäni. Nyt jos erotaan, niin aion kyllä pysytellä sinkkuna pitkään ja opetella ensin elämään itseni kanssa ennen kuin taas ryntään suhteeseen.
En edes tiedä miksi kirjotin...oli vaan jotenkin pakko purkaa ajatuksia :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuttua tarinaa. Meillä kosketus koostuu parista halauksesta vuoden aikana silloin, kun toinen lähtee matkoille.
Puolisoni puhui äskettäin siitä, miten joku asia hoidetaan ensi keväänä. Mumisin jotakin vastaukseksi, kun en oikein jaksa sinne asti miettiä. Suhteen lopetus on vain niin vaikeaa erityisesti sen takia, kun puheeksi tulevat nuo tulevaisuuden suunnitelmat ja kun on niin paljon läheisiä, joista "repeytyisi" erotessa irti.
kuulu tälle palstalle, mutta olen kauheasti miettinyt tuota, miksi mies kohtelee huonosti? Lopetin suhteen missä ei ollut tippaakaan hellyyttä eikä läheisyyttä, seksiä kyllä olisi pitänyt saada. Vaikka seksi olisi hyvääkin, mutta mies ei anna yhtään läheisyyttä vaikka sitä pyydän, niin minä kuolen henkisesti. Tunnen oloni käytetyksi ja häväistyksi, vaikka uskon, että toinen ei sitä tarkoita. Vai tarkoittaakohan? En koskaan ennen ole törmännyt tuollaiseen, ettei mies suukottele tai hali tai ota edes seksin jälkeen kainaloon. En pystynyt jatkamaan suhdetta.
Mukava lukea toisten ajatuksia ja kokemuksia, vaikka vähän ikävä aihehan tämä on. Meillä ei seksiäkään ole ollut moneen kuukauteen. Pikku hiljaa se on harventunut. Ennen minä taisin haluta jopa enemmän kuin mies, mutta nyt jotenkin ahdistaa ajatuskin, että pitäisi jotain sen kanssa puuhailla. Tosin eipähän tarvi, kun ei sitäkään kiinnosta (vaikka niin rakastaakin :D) Ironista eikö?
Kai siitäkin voi syyttää lapsuutta; jos ei ole itse saanut hellyyttä, ei ole halailtu tai kosketeltu, ei osaa tehdä niin itsekään. Minullakin on "täydellinen" mies, kiltti, ottaa minut huomioon kaikessa, rakastaa, mutta ei kosketa, tai jos koskettaa, se on sellaista lääppimistä, joka nostattaa vain inhon tunteita. Jo muutaman vuoden seksi on ollut melko kuollutta, en halua, kun en tunne mitään, enkä enää itsekään osaa koskettaa.
Kurjaa... kun muuten kaikki olisi ok. Lastamme olen ottanut syliin ja yrittänyt opettaa halaamaan ja näyttämään tunteitaan avoimesti -vaikka hän nyt 10 vuotiaana jo sanookin olevansa liian iso tulemaan syliin...
Tekstihän on kuin suoraan mun edellisestä suhteesta! Mun mies olisi vaan muuten ollut se oikea, jos olisi osannut edes vähän puhua ja halailla;)
Mullakin eron tekeminen kesti todella kauan, noin vuoden verran. Lopulta kun se sai tehtyä, olo oli todella helpottunut.
Älä kuitenkaan tee samaa virhettä kuin minä; itse hyppäsin suoraan toiseen suhteeseen, jossa mies täysin vastakohta; hellä, lempeä, kova pusuttelemaan ja halailemaan.
Tajusin nimittäin, että koska en itsekään ole koskaan ollut kunnolla yksin, edellisestä suhteesta selviytyminen ja irti pääseminen oli vaikeaa. Ei voi puhua laastarisuhteesta, mutta...
Vanhat ongelmat tulivat uuteen suhteeseen, en ehtinyt ajatella mitä elämältä haluan, oli helppo siirtyä heti seuraavaan suhteeseen, jossa sai huomiota ja sitä lämpöä mitä olin tarvinnut. tuntui kuin sellaisia miehiä voisi olla vain saduissa!
Ollaan nyt pari vuotta oltu yhdessä. Ero on ovella, sillä oman pään selvittely, oma aika, mitä itse haluan elämässä jne. itsepohdiskelu on tullut eteen. haluan nähdä maailmaa, opiskella eri paikkakunnalla, mennä ulkomaille töihin. Mies taas haluaa asettua aloilleen.
ja mitähän haluan tällä kaikella sanoa, taisi jo itseltäkin ajatus hävitä... niin, 1) mies ei ole oikea jos se sinusta siltä sisimmässä tuntuu. 2) Ota omaa aikaa ennenkuin aloitat uuden suhteen. on helppoa etsiä lohduttava olkapää ja voi tuntua vaikealta olla yksin, mutta se helpottaa. 3)Ihania miehiä on, sellaisia jotka halaa ja pussaa, tuskin tulet katumaan päätöstäsi kunhan annat ajan vähän kulua...
Oli jotenkin kannustavaa lukea sun tekstiä. Kauan te olitte yhdessä sen edellisen kanssa? Mä en vieläkään ole osannut tehdä päätöstä. Odottelen yhä asuntoa, sitten se päätös on tehtävä. Pelottaa vaan ihan kauheasti että teen väärän päätöksen ja jotenkin käy sääliksi miestä :/ Mä vaan niin toivon, että tää toimisi..mutta kun ei.
Mulla on todellakin sama tilanne kuin sulla!!? Kolme vuotta suhdetta takana ja nyt suhde on täysin kaveri/kämppis tyyppinen. Viimeisen vuoden aikana seksiä on ollut varmaan viisi kertaa. Läheisyyttä on, jos minä sitä itse toteutan, miehen aloitteesta ei koskaan. Jatkuvasti on mielessä se, että milloin minä teen sen irtioton. Yhteisiä ystäviä tai läheisiä ei niin paljon ole, että jotenkin vaikeuttaisi eroa. Muuten mies on todella sopiva, mutta ei näin voi elää!! Ei tämä ole parisuhde.
Ja samaa rataa mennään kun mullakin. Eli oollaan seurusteltu ja asuttu yhdessä 3,5 vuotta, eikä enää oikein mikään tunnu miltään. Tai siis, rakastan miestäni, en usko että löytäisin kovin helposti toista, joka jaksaisi mustasukkaisuuttani, vainoharhaisuuttani ja ilkeyttäni näin kauaa. Mutta ei vain tunnu oikealta millään lailla.
Seksiä on kyllä, ja aivan hyvää sellaista. Muttakun se seksi ei korvaa koko suhdetta.Vaikeista asioista mieheni ei suostu puhumaan ollenkaan, vaan pitää joko mykkäkoulua tai pakenee paikalta.
En ihan oikeasti jaksa enää, tuntuu että hukkaan kallisarvoisen nuoruuteni tähän suhteeseen. Mitä mä teen.................
Kun saat sen kämpän niin, ota se. Teidän suhteen ei välttämättä tarvitse päättyä sinun muuttoosi. Joskus voi tehdä hyvää ottaa vähän etäisyyttä, katsella ja kuulostella, että miltä se suhde nyt näyttää ja tuntuu. Saisitte molemmat omaa rauhaa ja aikaa miettiä asioita.
Sitten jos siltä tuntuu että suhde ei enää ole pelastettavissa niin erotkaa ja jos rakkaus syttyy uudelleen niin tehkää kaikki suhteen eteen, jotta saisitte sen toimimaan.