Mitä voisin tehdä???
Haluan lapseni kanssa lomamatkalle viikoksi keskieurooppaan.
Meillä on yhteishuoltajuus.
Ex ei halua päästää, mitään "kieltävää perustetta" ei ole.
Sossu käski neuvottelemaan keskenämme...muttei se onnistu, monta kertaa olen yrittänyt.
Lapsi on minun passissani, se ei ole ongelma, mutta inhottavaa tapella! Ja väkisin ei ole hyvä lasta mukaan ottaa, lapsi on 11-vuotias. Lapseni itse haluaa mukaan.
Onko joku "virallinen" keino estää ex:n ilkeily, ja päästä lapsen kanssa lomalle?
Ajattelinkin seuraavaksi oikeusapu toimistossa käyntiä. Kohtalotoverit, kertokaa omista kokemuksistanne ja mitä voin tehdä? Apua!
Haluan lapseni kanssa lomamatkalle viikoksi keskieurooppaan.
Meillä on yhteishuoltajuus.
Ex ei halua päästää, mitään "kieltävää perustetta" ei ole.
Sossu käski neuvottelemaan keskenämme...muttei se onnistu, monta kertaa olen yrittänyt.
Lapsi on minun passissani, se ei ole ongelma, mutta inhottavaa tapella! Ja väkisin ei ole hyvä lasta mukaan ottaa, lapsi on 11-vuotias. Lapseni itse haluaa mukaan.
Onko joku "virallinen" keino estää ex:n ilkeily, ja päästä lapsen kanssa lomalle?
Ajattelinkin seuraavaksi oikeusapu toimistossa käyntiä. Kohtalotoverit, kertokaa omista kokemuksistanne ja mitä voin tehdä? Apua!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Onpa inhottava tilanne, tässä taas huomataan, miten lapsen "parasta" ajatellaan. Luulisi exäsi olevan iloinen, että haluat lapselle antaa mahdollisuuden matkustaa.
Tiedän tapauksia, jossa matkalle on lähdetty sen kummemmin kyselemättä. Sinä olet toiminut niinkuin pitäisi eli kysynyt yhteishultajuudessa myös toisen suostumusta ja kiitos on tuo.
Valitettavasti en osaa muuta neuvoa antaa kuin toisen osapuoleen vetoaminen, ehkä tällaisessa tapauksessa voisi myös antaa lapsen pyytää päästä matkalle. Aika kokvasydäminen on vanhempi, joka sanoo lapselleen "ei" vain kostaakseen ja ollakseen ilkeä exälleen.
Jos lapsi on sinun passissa, niin millä tavalla tämä estäminen tapahtuu?
tausta on? Jos sinulla suku muualla ja etenkin jos ko maassa en minäkään antaisi lupaa, nykyään on perusteltua pelätä lapsikaappauksia jos toisen juuret ovat muualla maailmalla. Tai onko sinulla nyksä ulkomaalainen?
Muuten niin inhottavaa kuin tämä onkin, pistäisin lapsen itkemään expuolisollesi, että haluaa lähteä. Lapsia ei kyllä saisi pistää asioita toimittamaan, aikuisten pitäisi kyetä neuvottelemaan ratkaisu, mutta tuossa tilanteessa voisi eksä tajuta aiheuttavansa hallaa vain lapselleen.
patukkaa. Kaikki sitä niin kehuvat täälläkin,kuinka hyvää se on.
nyksät vaihtuu sulla, tuleeko ryypiskeltyä ja biletettyä,onko kaikkien nyksien taustat sulla selvillä mm. pedofiliat ym,on siinä monia tekijöitä.
Ja mitäs jos johtuu ihan sun vittumaisuudesta?
Elämä on,lapsi kerkiää sinne matkalle myöhemminkin.
nyt etelänmatkaansa "pilaiskaan"ottamalla lapset mukaansa.tässä on suunnilleen vuosi kun ex lähti elämään sitä 40:n villitystään ja syksyllä oli jo uusi,jota kiireellä yritettiin tuoda lasten elämään,keväällä suunnittelivat käyvänsä parin päivän reissussa niin,että lapset olisivat olleet mukana,mutta lapset panivat haisevan vastalauseen.yritin siinä hienovarasesti viestitellä,että eikö pitäisi vähän kuunnella lapsiakin,riitahan siitä tuli.mutta kumminki,lapset eivät silloin lähteneet,eivät vieläkään oikein sulata äitinsä uutta.
hämmentyvät ja häpeävätkin näitä ikäkausikriiseissä mellastavia 40v prinsessoja!
...nää 40 miehet ja naisetkin, jotka ovat katkeria siitä, että jotkut uskaltavat ottaa elämänsä omiin käsiinsä ja uskaltavat jopa alottaa alusta.
Miksi pitäisi kärsiä, jos voi olla onnellinen, ei siinä senkummempia prinsessatarinoita tarvita muiden kuin katkerien "jätettyjen" mielessä.
Kannattaisi sinunkin jatkaa omaa elämääsi ja etsiä ne hyvät ja onnelliset hetket ja lopettaa oman mielesi myrkyttäminen.
Nelikymppisellä harvoin lapset on mitään pikkusia vaan omat mielipiteet omaavia nuoria. Jos pohjatyö on hyvin tehty eli luottamus ja usko vanhempiin on kunnossa ei lapsi/nuori loppupeleissä ole kuin tyytyväinen siitä, että vanhemmat/vanhempi ei enää huonossa suhteessa kärvistele.
Kyllähän tässä elämää jatketaan mutta kieltämättä välillä katkera olen. Miksi perhe perustettiin yhdessä mutta sitten yhtä äkkiä se olenkin vain minä joka lapsista huolehtii ja vastuun kantaa? Jotenkin sille lähtijälle on päivänselvää että jatkossa hän elää elämäänsä niinkuin haluaa, matkustaa minne haluaa ja milloin haluaa, tapaa lapsia jos sattuu huvittamaan. Ja ainakaan minun ex:ää ei lasten tapaaminen kovin usein kiinnosta. Ei hänelle tullut mieleenkään, että olisi ottanut lapset keväällä etelän-matkalle mukaan. Kolme yötä lapset hänen ja uuden onnen luona oli kesällä.
Ei kaikilla 40 ihmisillä lapset ole vielä edes nuoria, ninun nuorimmainen on alle kouluikäinen ja muut lapset ala-asteen alimmilla luokilla.
Edellisestä viestistä jäi pois se, että minä kuvittelin että eron jälkeen vanhemmuus ei katoa mihinkään vaan lapsista huolehditaan edelleen yhdessä. Mutta ei, ero tapahtui osaksi myös lapsista ja se on minun mielestäni väärin. Lapset tarvitsevat isää ihan samalla tavalla kuin ennenkin ja ei lapset voi ymmärtää sitä, että näkevätkin isää tosi harvoin. Kyllä minä tunnen itseni välillä todella voimattomaksi selittäessä että isällä on varmaan jotain kiireitä mutta kyllä isä teitä rakastaa.
5v.jos se oman elämänsä omiin käsiin ottaminen ja alusta alkaminen tarkoittaa sitä,että suurin osa vastuista jätetään jätetylle,niin varmasti se katkeruutta aiheuttaa
Ei se, että suhde, joka on muuttunut liian ahdistavaksi loppuu vastuuta minnekkään poista. Alusta alkaminen lähinnä tarkoitti parisuhdetasolla toiseen tutustumista, itse aloin "alusta" hakien asunnon, ostaen huonekalut jne.
Katkeruus on vain niitä asioita jotka syö ihmistä ja aiheuttaa suurimman harmin itselle, kysyn itseltäni usein "onko tästä mitään hyötyä??".
Aika pieni lapsi sinulla, jos olet jo 40 ... eikö hälytyskellot yhtään soineet
siinävaiheessa... Luulisi, että äidin luonne olisi ollut jo aika hyvin selvillä??!!
Itse tein lapset harkiten en liian nuorena (piti tietty ensin matkustella, opiskella jne) mutta ajatuksena, että viisikymppisenä lapseni ovat jo isoja ja kantavat suurimman vastuun itsestään (eli ovat siinä vaiheessa 21 ja 24). Nyt joku saa varmasti näppylöitä...voiko lapsia tehdä ajatellen omaakin elämää (hyi miten itsekästä!! ai, kuinka niin??)... kyllä voi, kun ei ole mikään vauvakone, lapset on silti ihan yhtä tärkeitä ja rakkaita.
ero puuntakaa tuli.itse omasta mielestäni hyvinki erosta selvinneenä nyt olen lukenut näitä ihmisten tarinoita,niin kyllä monessa tapauksessa lähtiä luistaa esimm. lasten tapaamisista.meilläkin ex-vaimo yrittää tyyrätä lapsia heti kun jotain hauskaa on tiedossa uuden heilansa kanssa.kun tapaamiset on paperilla molempien allekirjoittamana,niin pidän itse kirjaimellisesti siitä kiinni,touhukkoon vapaaviikolla,niin minäkin teen.
Olen kyllä kanssasi samoilla linjoilla, meillä erotuksena on vain se, että olin itse se lähtevä osapuoli. Vaikka eron jälkeen olen myös seurustellut minulle on ollut itsestään selvää, että menoni rajaan juuri niihin omiin vapaisiin ja vastuun lapsistani kannan.
Exällä kieltämättä on ollut aika paljon menoja omalla vastuuvuorollaan ja lasten yksin jättöjä.
Jos uusi kumppani ei sitä hyväksy, että lapset kuuluvat olennaisena osana kuvioihin ei hän ole oikea ihminen vierelleni. Tämä tietty molemmin puolin. Erittäin upeita, hauskoja hetkiä tulee myös, kun keksii tekemistä jossa kaikki ollaan yhdessä....