Tyypillinen lestadiolisnuori, jolla on "vakaumus", josta ei tiedä itsekään mitään.
http://www.youtube.com/watch?v=A2aFT5z5IXg&feature=related
Löytyi tällainen netistä
3
715
Vastaukset
- johon kuulutaan siksi,
että vanhemmat kuuluvat liikkeeseen. Antti lienee noin 13-15vuotias, rippikoulunkäymätön, joten hän ei tiedä paljoakaan perheensä uskonnosta.
- wanhawaimo
Antti-parka. Hän ei osaa sanoa uskostaan mitään muuta kuin että lestadiolaiset eivät kiroile, eivät juo alkoholia eivätkä vanhemmat eroa. Vaikka ainakin kahta viimeksi mainittua myös lestadiolaiset tekevät.
Antista voi sanoa, että hän on vl-kodin lapsi ja tottunut kulkemaan ry:llä vanhempiensa kanssa. Hän ei tiedä uskosta mitään. Hän ei ole itse uudestisyntynyt vaan elää nähdäkseni vanhempiensa mukana liikkeessä ja on totta kai taivaskelpoinen kun on vielä lapsi.
Edessä on kuitenkin ne ajat, jolloin hänestä tulee uudestisyntynyt Jumalan lapsi tai sitten muotojumalinen, perinteen mukana vl-liikkeessä kulkeva. Kolmantena sitten se vaihtoehto, että hän hylkää vl-liikkeen.
Uskoisin, että Antin kaltaisia löytyy vl-liikkeestä pilvin pimein. Hänen avuttomuutensa kertoa sydämen uskosta on tyypillistä vl-nuorille. Valitettavasti. Tämä Antti oli tyypillinen esimerkki lestadiolaisnuoresta. Ei sitten niin minkäänlaista uudestisyntymisen kautta saatua omakohtaista vakaumusta.
Itse olin varmaan samanlainen aikoinani.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5051455- 641156
- 61862
- 61835
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18807Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101746- 72714
- 30697
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691- 63685