Usein tiedotusvälineet ottavat ykköslajikseen jonkun trendikkään lajin, joihin niillä on hyvät sopimukset. Katsojalukujen kasvattamiseksi pitää ehdottomasti saada lajiin joku näkyvyyslueen oma sankari.
Näin on käynyt mm tenniksessä. Varsin keskinkertaisesta urheilijasta on tehty kansallisurheilija, jonka otteluiden televisioinnin vuoksi muut ohjelmat tarvittaessa väistyvät.
Oikesti urheilija voi olla sijoilla > 30. Tämäkin on vaatinut lähes kaikkien pikkumaiden avoimien mestaruuskilpailujen kiertämistä.
Olympiakomiteakin erehtyi tässä mediarummutuksessa ja valitsi kyseisen urheilijan suurin toivein joukkueeseen. (Missähän muussa lajissa tämä olisi ollut mahdollista?)
No, totuushan kyllä paljastui nopeasti. Vastaan tuli naapurinmies, joka ei ehkä enää niin ahkerasti kierrä kaikkia kyläkilpailuja (oli siis päästänyt ranking pisteensä putoamaan), mutta oli edelleen vahva urheilija.
Miten niin paljon ranking pisteissä jäljessä oleva urheilija voi voittaa meidän kansallissankarimme, joka on sentään maailman kärkikastia (melkein 30 parhaan joukossa)?
Yksinkertaisesti olemalla parempi silloin kun siihen on tarve!
Muissa lajeissa sitten hämmästellään kun nämä voittajat tulevat "lähes täydestä tuntemattomuudesta".
Oikeasti nämä urheiljat ovat kuitenkin jo vuosia olleet kärkisijoilla maailmancupeissa ja arvokisoissa, mutta ovat silti jääneet näiden median nostamien "kansallissankarien" varjoon.
No onneksi totuus kuitenkin tulee näissä kaikkien urheilijoiden yhteisissä kisoissa esille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.