Mies on entinen aktivisti ja hänellä on edelleen vankat mielipiteet tietyistä asioista, esim. ihmisoikeusjutuista, politiikasta yms. Minä taas olen ihan tavallinen nainen. Tietysti olen kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtuu, mutta en ole mikään fanaatikko.
Nämä asiat eivät sinällään haittaa yhteiseloamme, emmekä edes puhu niistä. Mutta välillä ne nousevat pintaan. Mies ei esim. suostu matkustamaan tiettyihin maihin tai edes kotimaan kaupunkeihin, niiden historian vuoksi. Muitakin eroavaisuuksia meillä on. Hän lukee venäläistä kirjallisuutta, minä perus"roskaa". Hän kuuntelee indie- tai punk-musiikkia, minä poppia ja rokkia. Hän halveksii kaikkea melkein kaikkea kotimaista viihdetuotantoa, josta minä taas pidän. Hän suhtautuu aika nihkeästi kaikkeen kaupalliseen, minä taas haluan elää mahdollisimman helposti ja mukavasti.
Minä olen sillä tavalla avoin ihminen, että olen löytänyt muutaman hyvän kirjan hänen valikoimistaan, ja hyviä biisejä hänen levyiltään. Hän taas on aika jyrkkä kaikille "minun jutuilleni".
On meillä sentään paljon yhteistäkin. Pidämme samoista elokuvista, tykkäämme urheilla, kokata, käydä ulkona, matkustaa, syksyllä aiomme aloittaa yhdessä kieliopinnot kansanopistossa. Meillä on samanlainen huumorintaju. Ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta. Meidän on helppo olla yhdessä, on ollut alusta asti. Haluamme mennä naimisiin ja saada ainakin yhden lapsen. Aiomme viettää loppuelämämme yhdessä.
Joskus vain mietin, että onko meidän kiinnostuksen kohteet sittenkin liian erilaiset, ajatellen elämän pituista suhdetta. Varsinaisia ongelmia ne eivät tosin ole näiden kahden vuoden aikana aiheuttaneet. Joskus kuitenkin harmittaa, jos minä haluaisin lähteä hänen kanssaan jollekin keikalle, mutta häntä ei kiinnosta. No, kyllä hän joskus minun mielikseni lähtee, mutta tiedän ettei hän viihdy.
Nämä asiat eivät sinällään haittaa yhteiseloamme, emmekä edes puhu niistä. Mutta välillä ne nousevat pintaan. Mies ei esim. suostu matkustamaan tiettyihin maihin tai edes kotimaan kaupunkeihin, niiden historian vuoksi. Muitakin eroavaisuuksia meillä on. Hän lukee venäläistä kirjallisuutta, minä perus"roskaa". Hän kuuntelee indie- tai punk-musiikkia, minä poppia ja rokkia. Hän halveksii kaikkea melkein kaikkea kotimaista viihdetuotantoa, josta minä taas pidän. Hän suhtautuu aika nihkeästi kaikkeen kaupalliseen, minä taas haluan elää mahdollisimman helposti ja mukavasti.
Minä olen sillä tavalla avoin ihminen, että olen löytänyt muutaman hyvän kirjan hänen valikoimistaan, ja hyviä biisejä hänen levyiltään. Hän taas on aika jyrkkä kaikille "minun jutuilleni".
On meillä sentään paljon yhteistäkin. Pidämme samoista elokuvista, tykkäämme urheilla, kokata, käydä ulkona, matkustaa, syksyllä aiomme aloittaa yhdessä kieliopinnot kansanopistossa. Meillä on samanlainen huumorintaju. Ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta. Meidän on helppo olla yhdessä, on ollut alusta asti. Haluamme mennä naimisiin ja saada ainakin yhden lapsen. Aiomme viettää loppuelämämme yhdessä.
Joskus vain mietin, että onko meidän kiinnostuksen kohteet sittenkin liian erilaiset, ajatellen elämän pituista suhdetta. Varsinaisia ongelmia ne eivät tosin ole näiden kahden vuoden aikana aiheuttaneet. Joskus kuitenkin harmittaa, jos minä haluaisin lähteä hänen kanssaan jollekin keikalle, mutta häntä ei kiinnosta. No, kyllä hän joskus minun mielikseni lähtee, mutta tiedän ettei hän viihdy.
Vastaukset 44
Vanhimmat
vaikea juttu eikä minulla ole mitään valmista vastausta antaa mutta ehkä henk.kohtaisesti pitäisin tärkeimpänä sitä että se yhteinen arki sujuu hyvin eli että teillä on samat ajatukset esim. naimisiinmenosta, lapsenkasvatuksesta, taloudenhoidosta ja raha-asioista... se että mies ei halua matkustaa tiettyihin paikkoihin ei sitten ehkä harmittaisi yhtä paljon (tietysti jos esim. sukusi asuu "huonossa" kaupungissa niin voi olla hieman vaikeaa...)
painotan toki että minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia.
Minullakaan ei ole henkkoht kokemusta, mutta se fiilis mikä tekstistä tuli oli että miehen tulisi ajatella sinunkin periaatteitasi, niin tavallisia kuin ne ovatkin.
Siinä vaiheessa kun hänen ehdottomat periaatteensa menevät teidän (tai sinun) yhteisen hyvän eteen, niin miehen olisi niistä kyllä syytä joustaa!
Se että hän on entinen aktivisti, ei anna lupaa olla järkähtämätön missään. Vaikka sinulla ei yhtä vahvoja mielipiteitä ole, olet kuitenkin joustava ja avoin!
Omasta mielestäni siis miehen tulisi sinun takiasi luopua ehdottomuudestaan. Kumpi on tärkeämpää, hänen periaatteidensa noudattaminen vai onni kanssasi?
Epäaktivistin on aina vaikeaa elää aktivistin kanssa. Noin isoihin asioihin liittyvät periaatteet voivat vaikuttaa paljonkin.
Ei ehkä nyt, eikä välttämättä koskaan, mutta joustavuutta minä toivoisin (ja oikeastaan toivon myös parhaillaan) mieheltäni monissa periaatteissa.
Minulle tulee mieleen se kuva, että miehellesi ovat tietyt periaatteet todella tärkeitä elämässä. Voi ajatella, että ero tärkeimmissä ei tiedä hyvää yhteiselle tulevaisuudelle.
Perustelu. Luin joku aika sitten kirjan, jonka aiheena oli rakkaustarinat. Nimi oli vähän huono, koska yhdessäeläminen on enemmän olemisen ja odotusten tarinaa. Joka tapauksessa kaikilla on jonkin tarina siitä, mitä yhteiselämä on. Jos tarinat poikkeavat toisistaan, tietää se ongelmia. Eletään eri elämää.
Tuntus, että oleellisimpien oletusten yhteisestä jutusta on hyvä mätsätä. Pikkuasiat kyllä hoituu.
On myös mahdollista, että miehesi vakaumus muuttuu. Yksipuolinen aktivismi-näkökulma kuulostaa vähän hioutumattomalle.
Sinuna tutustuisin hänen maailmaan. Työntäisin jalkani oven väliin ja antaisin sen myös näkyä. Siten saisit kyllä tehokkaasti "horjutettu"/rikastettua hänen (yksipuolisia) näkemyksiään. Saako täällä ilmaiseksi mitään ja jos saa, osaako arvostaa?
Voi olla, että miehesi maailmankuva on monelta osin mielenkiintoinen ja paneutumisen arvoinen. Toisaalta kiinnostuksesi häntä kohtaan voi poikia vastavuoroisuutta syiden takia, joita en tiedä.
Jos jossain olisi tilasto siitä mistä syistä suhde ei toimi tai katkesi.... poliittiset eriävyydet tuskin edes pääsisi listalle vitsinä.
Tekstisi voinee tiivistää siis että kaikki on hyvin... olkaa onnellisia.
Kaikki asiat mitä et mielestäsi "voi" miehesi kanssa ihanassa harmoniassa harrastaa - voit täysin hyvin toteuttaa myös ystäviesi tai jopa tuntemattomien ihmisten kanssa ilman että kenelläkkään tulee paha mieli.
Jos miehellesi voisn antaa vinkin niin neuvoisin aiheuttamaan sopivin aikavälein jonkin parisuhde "ongelman", jotta harmonia säilyisi. Tässä tulee vähän sellainen kuva että alkuperäiseltä tuntuisi samlata kun Ferrarin tallipääliköltä jos ainoa homma olisi viedä perheen farmarivolvo kerran vuodessa katsastukseen.
Eli tiivistän sovinismini siihen että naiset oikeasti tarvitsevat "parisuhdetekemistä", muuten ne repivät ongelmia ihan tyhjästä (ja/tai Cosmosta)
P.S. Menkää naimisiin.
No just noin: jos se ei ole rikki niin älä tosiaan korjaa! Hyvin sanottu!
Oikeesti, eihän tuossa mitään ongelmaa ole. Ei kannata tehdä ongelmaa!
Mekin mieheni kanssa ollaan hyvin erilaisia, minä kasvissyöjä hörhöilijä, hän raavas ja järkevä. Kiteytettynä :). Hyvin erilaiset näkemykset monista asioista, mutta so? Mun mielestä se on rikkaus, kasvattavaa ja ihan sivuseikka suhteessa, jossa huumori, rakkaus ja arkielämä sujuu.
Mieheni ei tarvitse mielestäni täyttää jokaikistä mielitekoani kanssani. Keikoille menen yksin tai kavereiden kanssa. Ei kaikkea voi laittaa toisen harteille. Et nyt sul ei oo elämää ku sun miehes ei satu tykkää samasta musasta etkä pääse keikalle. Ööh, mene ja elä!
Se että maailmakatsomukset ja arvot poikkeavat liian paljon, ei tiedä tulevaisuudessa hyvää. Ikävä kyllä, nämä asiat ovat mukana siellä arkipäivässä ja vuosi vuodelta ne näkyvät enemmän.
Oliko juuri tuo se ominaisuus, joka sai sinut kiinnostumaan hänestä, eli vankat mielipiteet ja intohimoinen ote elämään? Jos olivat, niin mieti hetki, miksi haluat hänen muuttuvat?
Olen eronnut juuri tällaisen syyn takia. Emme lopulta halunneetkaan samoja asioita, emmekä rakentaneet samaa tulevaisuutta. Se johti vain valtataisteluun, eli kumman mielipide/katsomus oli se "oikea" ja kumman "väärä".
Kyllähän vuodet kasvattaa, muuta oletko valmis odottamaan sen 20 - 30 vuotta, ennen kuin hienoisia muutoksia näkyy? Joka tapauksessa, ellet itse suostu joustamaan ja tutustumaan hänen maailmaansa, suhteenne ei onnistu. Miksi hänen pitäisi myydä itsensä (sielunsa) sellaiselle maailmalle, jota hän ei varmasti tule koskaan arvostamaan tai kunnioittamaan? Kuten en minäkään ex mieheni maailmaa, jota muuten en vieläkään kunnioita. Sinun on opittava hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on.
Hyvä puoli on että teillä on yhteisiä harrastuksia. Mutta avioliitossa täytyy olla muutakin yhteishenkeä. Keskeisiä asioita ovat kuinka yhteneväiset näkemykset teillä on rahasta ja taloudenhoidosta. Mikä on teidän tärkeysjärjestys eli miten ja mihin. Näkemykset lastenkasvatuksesta, kumman arvomaailmaan aioitte lapset kasvattaa? Näistä niitä pahimpia riitoja näet tulee!
Hyvä että mietit, ja kuulostele lisää vain. Voihan olla, että kuitenkin löydätte sen yhteisen sävelen!
"On meillä sentään paljon yhteistäkin. Pidämme samoista elokuvista, tykkäämme urheilla, kokata, käydä ulkona, matkustaa, syksyllä aiomme aloittaa yhdessä kieliopinnot kansanopistossa. Meillä on samanlainen huumorintaju. Ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta. Meidän on helppo olla yhdessä, on ollut alusta asti. Haluamme mennä naimisiin ja saada ainakin yhden lapsen. Aiomme viettää loppuelämämme yhdessä."
Pitääkö siis kumppanin kanssa kaikki ajatukset kaikista asioista olla samanlaisia ja mennä joka paikkaan yhdessä? Kun vielä sanoit että nämä asiat eivät haittaa yhteiseloamme vaan nousevat vain välillä pintaan eikä ongelmia ole tullut. Mitä väliä sillä on että luette eri kirjallisuutta tai kuuntelette eri musiikkia? Kai nyt teillä kummallakin kavereita on joiden kanssa voi harrastaa sitä mikä toista ei kiinnosta? Parisuhteessakin voi olla omaa elämää... Mielestäni teillä on paljon enemmän yhteistä kuin useimmilla tuntemillani pareilla. Minulle tuli heti mieleen että kyse on jostain muusta mutta yrität tästä saada syyn sittenkin erota hänestä.
EI kuulosta normaalilta suomalaiselta mieheltä. Ehkä hän ihannoi maatuskoita tai muita ukrainan sukulaisia. Ehkä hänellä on kaksoisveli Georgissa jopa. Ihmeellisiä ja lapsellisia aatoksia, vähän niinkuin naapurimaan kakkaleikit Georg. hiljattain
Venäjältä tulee hyvää kirjallisuutta, ei vain mitään Maon punaisia kirjoja vastaavia teoksia, ja pääkysymykseen, mielestäni hän voisi olla paljon avoimempi, antaa toisten tykätä omista hommistaan eikä olla niin elitisti.
Minä voin sano että se toimii 14v kokemuksella.
Minä ja mieheni olimme ihan eri maailmoista kun tapasimme
Minä olin ongelma tyttö, huonosta perheestä pyörin huonoissa piireissä, ei mikään idealisti tai mikään kiltti naapurin tyttö.
Mieheni taas yliopistossa vankka filosovinen ja akateeminen luonne. Hyvästä perheestä harrasti syvällisiä pohdiskeluja saman henkisten ystävien kanssa. Oikea kirjakielellä puhuva nörtti.
Ensi tapaamisella en edes ymmärtänyt mitä hän puhui kun ei älykkyys kattanut kirjakielellä puhuvaa sivistys sanoja käyttävää puhetta.
Eli minä olin paha tyttö rajuine ajatuksineni ja hän kiltti poika syvinen pohdiskeluineen.
Oli tietenkin sellaistakin mistä molemmat piti, pidettiin leffoista, ruuanlaitosta.
En edes valehtele että nyt kun ollaan oltu 14v yhdessä ja meillä on kaksi lasta, että olisi ollut helppoa aina.
Kuitenkin en kadu mitään, hän on antanut osaltaan minulle tilaa olla oma itseni ja minä olen antanut hänelle tilaa olla oma itsensä. Siinä sivussa ollaan molemmat koitettu tutustua toista kiinnostaviin juttuihin.
Minä olen koittanut saada aivoja ja hän on koittanut ottaa välillä vähän rennommin.
Joten tsemppiä jos mies rakastaa sinua ihan oikeasti ja sinä rakastat häntä te onnistutte vaikka sitten olisitte syntyneet
eriplaneetoilla :)
miehen kanssa joka oli aivan ihana, ja toisaalta hänellä oli niin vankka usko omiin ismeihin, että päätin antaa hänelle mahdollisuuden elää omansalaistaan elämää...
Hän oli kaksonen, liekö sinunkin ihmisesi ??
He vaan ovat sellaisia, ihania tai toisina päivinä eivät, kannattaa miettiä mitä siitä ihanuudesta pitää maksaa, jos hinta ei ole liian iso, niin eteenpäin vaan
Teillähän systeemi rullaa varsin mallikkaasti, missä on ongelma ?
Tuleepa mieleeni sanonta vanhan kansan suusta, nainen haluaa omistaa miehen yläpään ja mies naisen alapään.
Anna ihmisen (miehesi) pitää omat mielipiteet ja näkemykset maailman menosta, kyllä hänkin kunnioittaa sinun näkemyksiä eikä yritä niitä väkipakolla päähäsi työntää.
Mikäli maailma kaatuu siihen että toinen tykkää kaurapuurosta kukkalautasella ja toinen haluaa arabianvalkoisella, teet kärpäsestä härkäsen.
Nauttikaa elämästä ja kunnioittakaa toisianne !!
Hassua, että asia vaivaa juuri sinua, jolla ei ole niitä vankkoja mielipiteitä.
Itselläni on muutamia sen verran vahvoja eettisiä periaatteita, etten voisi kuvitellakaan eläväni sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaisi toimia niiden vastaisesti. Tuttavat toimikoot omatuntonsa mukaan, mutta en voisi ihailla ja rakastaa tärkeille asioille välinpitämätöntä ihmistä.
Koska miehesi nähtävästi voi ihailla sinua, vaikka ajattelet hänelle tärkeistä ihmisoikeusasioista eri tavalla, hän vaikuttaa tietyllä tapaa aika avoimelta ihmiseltä.
ihan kaikille meille, jotka olemme nyt kovasti mukana tässä valloillaan olevassa personal independence kehityksessä, että se on vasta ensimmäinen askel. Ihmiset eivät voi olla yhdessä, jos he kaikki ovat riippumattomia. Seuraava askel on interdependece eli unconditional love: "yritä ensin ymmärtää ja vasta sitten tulla ymmärretyksi".
Parisuhteessa tarvitaan kompromisseja. Miehesi näyttää tekevän niitä tulemalla seuraksesi konsertteihin, joista ei itse niin nauti. Siitä hänelle pisteet. Ehkä hän tulevaisuudessa osaa rikkoa joitakin noita muita itselleen laatimia sääntöjä, kuten kaupunki-boikotteja. On hienoa, että on olemassa periaatteen ihmisiä, mutta ei kannata antaa periaatteiden rajata elämää liikaa kuitenkaan.
Periaatteet alkaa siinä vaiheessa kun järki loppuu, näinhän sitä sanotaan. Eipä tuo mies omia periaatteitaan kellekkään kuulosta pakottavan ja sinua niihin normeihin väkipakolla työntävän, asiat hoidetaan järki päässä.
Kuulostaa erinomaiselta. Sinä olet tervejärkinen ja fiksu suomalainen nainen, miehesi taas on valveutunut ja vahvat mielipiteet omaava mies, joka on ERITTÄIN kunnioitettavaa. Tuollaiset vastakohdat täytyy vaan saada tukemaan ja täydentämään toisiaan, siihenhän parisuhde perustuu.
Mutta yksi asia, jota voisit vaatia häneltä on se, että hän perehtyisi sinunkin juttuihisi enemmän, eikä olisi IHAN niin kriittinen kaikkea kohtaan. Olen aina painottanut sitä, että ei voi olla jotakin asiaa vastaan, jos ei perehdy tai koe sitä perusteellisesti! Esimerkkinä minäkin yritän mm. saada tyttöystävääni perehtymään uskontoihin ja saada häntä jouluna joulukirkkoon, vaikka hän onkin niin vannoutunut ateisti, sillä mielestäni hän ei voi olla oikea ateisti jos ei seuraa uskontoa ja sen kehitystä aktiivisesti. Ei sillä, en itsekään ole uskovainen, mutta minua silti, tai ehkäpä juuri siksi kiinnostaa uskonnot
Ajattelin kirjootella ateistin maailmasta rivin tai kaksi.
Ateisti ei ole uskontojen kieltäjä. Yleensä ateistit ovat näkemyksensä valinneet tutustuttuaan tavalla tai toisella valtauskontoon/muihin uskontoihin. Itselläni ateismi tuli luonnollisena valintana, tutustuin vanhempieni työtä seuratessani paikalliseen valtauskontoon tietämättäni.
Ateisti ei myöskään kiellä (yleensä)muiden näkemyksiä uskontojen merkityksestä arkielämään, yksi tykkää puurosta ja toinen kebabista...jokainen saa itse valita.
Itse olen ollut 25 vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka maailmankatsomus, poliittinen kanta jne. olivat täysin itsestäni poikkeavat. Mies oli todella pikkuporvarillinen ja minä vasemmistoradikaali. Meillä on käynyt niin, että osittain olemme lähentyneet ja osittain pitäneet omat arvomaailmamme. Mies on mukana liike-elämässä, mutta nykyään paasaa kvartaalitalouden moraalittomuudesta ja on tullut vanhoilla päivillään koko ajan enemmän ekoaktivismin suuntaan elämäntavoiltaan. Itse en kauheasti osallistu miehen edustusmenoihin ja mies antaa esim. pukeutua, miten tahdon (ei jakkupukuja tai pikkumustia!). Itse olen alkanut ajatella, että koska vallankäyttö usein on taloudellista, on meikäläisenkin hyvä tajuta vähän liike-elämästä. Hyvän tekemiseen tarvitaan rahaa!
Ongelmia on tullut enemmänkin siinä, että miehen suku ja perhe eivät ole aina täysin ymmärtäneet näkemyksiäni, elämäntyyliäni ja esim. kierrätysinnostusta. Lasten arvomaailmat ja ammatinvalinnat ovat lähempänä minun arvojani ja mieheni on tyytyväinen siihen, sillä hän pitää liike-elämää ihmisen hyvälle elämälle haitallisena nyt. Kapitalismi kuluttaa luonnetta :)
Olen samaa mieltä monen kirjoittajan kanssa, että jos arvot poikkeavat toisistaan, on annettava toiselle paljon liikkumatilaa ja annettava kumppanin hitaasti löytää se hyvä, mikä toisen näkemyksissä on.
Sitten haluaisin vielä sanoa, että jos toinen tinkii periaatteistaan, sitä ei kannata hehkuttaa voittona missään nimessä. Esimerkiksi jos miehesi muuttaa käytöstään ja jää koukkuun johonkin saippuasarjaan, älä totea, että hän on tullut järkiinsä! Ihmiset yksinkertaisesti vain muuttuvat ja pehmenevät vanhetessaan.
Erkki Tuomiojan puoliso on näemmä burn outin partaalla "erkki the red -partaradikaalin" aktivismin takia joka taitaa vain pahentua vanhuuden höperyyden myötä?
Vai olisiko kyseessä peräti Ms valiokuntaneuvos joka vihdoin avautuu "miehestään" salaa netissä - eli siis valtion päämiehestämme ja armeijan ylipäälliköstämme...
Joo ja sinulta taisi jäädä päivälääkkeet ottamatta.
Mars lääkekaapille!, ja tabua naamaan, niin taas helpottaa!
sori. kaikki ei tykkää piipertäjistä eikä hipeistä eikä punaisista. jotkut ei tykkää natseistakaan. joidenkin mielestä punaset kaipaavat pikkuista muilutusta.
tuon aloittajan asian näen siten, että jos ei ole vielä tilanne liian kireä niin sen muijan ehkä kannattaisi kokeilla ruveta horjuttamaan ukkonsa jäykkiä näkemyksiä "sisältäpäin".
Laiskan_Ihmisen_Elämää,tuo lemmikin pito?
yhteisiä asioita.Ei kaikista asioista tarvitse ajatella samalla tavalla.Teillähän tuntuisi noin äkkiseltään olevan mahtavan hieno yhteinen tulevaisuus.
No siis sellaisia ihmisiä joilla olisi täsmälleen identtiset kiinnostuksen kohteet, ei ole ollenkaan. :D Eri yksilöillä on taipumus erilaisiin mielipiteisiin. Hieman erilaiset maailmankatsomukset sitä paitsi täydentävät mielestäni toisiaan enemmän kuin kaksi täysin samanlaista maailmankatsomusta.
Meillä sama juttu, tosin minä olen nainen ja se aktivisti. Teillä näyttäisi olevan paljon enemmän yhteisiä asioita kuin meillä, joten hyvältähän tuo kuulostaa... joka konserttiin ja muihin kissanristiäisiin ei tarvi tosiaan mennäkään yhdessä vaan on hyvä, kun on omaakin elämää molemmilla. Sinun jutut on ihan yhtä tärkeitä kuin hänenkin, joten älä luovu niistä. Tsemppiä! ;)
Neuvosi noudattaminen olisi vakava virhe. Arvoomaailmoiden välisistä ristiriidoista voi tulla hyvin vakavia, viimeistään siinä vaiheessa, kun on kyse yhteisten lasten kasvatuksesta. Lue vastaukseni tuolta hieman alempaa otsikolla "Kokeneemman neuvo"
heh! meillä täsmälleen samoin, tosin minä olen se "aktivisti", mutta siitä huolimatta ollaan oltu jo 10 vuotta yhdessä, ja hyvin menee, alussa tosin tuli
pahojakin erimielisyyksiä, mutta kaikesta ollaan selvitty. Kertomasi mukaan kuullostaa kuitenkin siltä, että teillä ei edes ole mitään SUURTA ongelmaa.
Mukavaa, jos teillä on mennyt hyvin. Mutta jos arvomaailmat eroavat liikaa toisistaan, se voi aiheuttaa vakavia ongelmia, oli rakkautta tai ei. Ehkä sinun "aktivismisi" ei ole niin äärimmäistä, tai vastapuoli on riittävän lähellä ajatuksiasi, tai riittävän helposti "ylipuhuttavissa"? Onko teillä lapsia?
mä tykkään hiphopista ja mieheni rokista, mä tykkäisin matkustaa villinä pitkin poikin vaikka peukalokyydillä, hän haluaisi heti lapsen ja mennä naimisiin ja elää turvallista ja stabiilia elämää, pelkää matkustamista. mä arvostan mun perhettä yli kaiken, hän soittaa äitilleen n. kerran kuussa. mä olen ulkomaalainen hän supisuomalainen. meitä yhdistää rakkaus ja yhteinen elämä, välillä on tosi vaikeeta kun tyylin haluais lähtee jonnekin matkalle ja toista pelottaa...yritystä on vähäsen matkusteluun, käytiin laivalla ja nyt mietitään jotain matkakohdetta, annan hänen päättää minne mennään jotta siitä tulis mahdollisimman hyvä kokemus, mulle sama kunhan on suomen rajojen ulkopuolella. hän odottaa taas kun minä haluan saada lapsia. minä olen hyvin kiinnostunut politiikasta, hän ei...kyllä kaikkea löytyy ja niinkuin sanoin vaikeaa on, mut joka suhteessa on jotain, täydellinen olisi aika tylsää. jos haluat lähteä keikalle niin mene sellaisen kanssa jota todella kiinnostaa sama musiikki, mä luovuin ajatuksesta et mieheni alkais tykkäämään tai edes vähän sietämään mun musaa, mut jos ei niin ei...
ymmärrystä! teil on kuitenkin varmanaa perusasiat kunnossa, molemmat kunnioittaa toista ja sitä rataa, kumpikaan ei hakkaa tai valehtele tai petä...mitä nyt eri musiikkimausta jos suhde pelaa muuten hyvin! :D
Sanoisin että ihminen joka ei suostu sopeutumaan yhteiskunnan muuttuneisiin asioihin, ei näe kuin oman kapen ahtautuneen elämänsä josta kärsii itsekkin, mutta josta täytyy pitää kiinni kuten 60-vuotiata ruohonpolttaja hipit.
Tuommoisesta ihmisesta ei kukaan tykkää. Puskee ympärilleen kyynelkaasua vain.
Mitä nä täällä märiset. Märise miehelles! Ja jos niin jää harmittaa niin jätä tollanen hintti!
Nuoruuden into voi säilyä keski-ikään mutta kyllä miehesi rauhoittuu.
Olen itse vähän saman tapainen kuin miehesi ainakin musiikin suhteen ja viihde-teollisuuden.
Olen huomannut sen että kun makuasioista kiistellään puolin ja toisin, niin on helppo ottaa haukkuminen kritiikkinä omaa identiteettiään kohtaan, vaikka eihän se puoliso sinua hauku vaan sitä mistä diggaat. Jos taas mennään siihen, että puoliso arvostelee tykkäämistä (ei siis vain tykkäämisen kohdetta), niin silloin asiasta pitäisi keskustella vakavasti, sillä se ei ole oikein.
Minusta teidän pitäisi oppia keskusteleen noista asioista kiihkottomasti. Ja kompromisseja voisi hakea.
Minua esim monesti ahdistaa kun siippani diggaa populaarikulttuurin ilmiöistä jotka minusta ovat ihmisen makua aliarvioivia ja alentavaa paskaa. Pidän enemmän taiteesta ja erikoisemmasta. Olen huomannut, että enemmän kuitenkin ahdistaa se, että toinen pitää jostain jota minä en ymmärrä ja koen siksi jääväni "ulkopuolelle". Eli lähtökohta ei välttämätt olekaan niin jalo, vaan ihan omaa turvattomuuden tunnetta. Siksi olenkin nykyään halunnut pikemminkin ymmärtää morsiamen musamakua ja koittanut päästä siihen sisään kuten sinäkin olet tehnyt. Tahtoni on ymmärtää toista. Kuitenkibn se ahdistaa sitten, kun pahana päivänä morsian onkin alkanut haukkua minun musaani. Siitä tulee tosi paha mieli, vaikka hän löytää hyvääkin repertuaaristani.
Ei ole helppoa kun jotain sinulle rakasta asiaa haukutaan. Pitäisi ymmärtää!
Mitä matkailuun tulee, voithan yrittää saada miehesi mukaan sillä syyllä, että pitää "tuntea vihollisensa", elikkäs paikkakuntien historia olisikin se syy mennä sinne vihollisen pesään vähän katsomaan ja näyttämään, että ei pelota :)
Meillä on noita keikkaongelmia kanssa. Kun minä en ymmärrä hänen bändeistään tuon taivaallista että mikä niissä on katsomisen arvoista kun ovat niin toisesta korvasta sisään toisesta ulos pinnallista poppi paskaa. Jotenkin se ärsyttää jos musa on "helposti tarttuvaa",,, kun se irroittaa otteensa yhtä nopeasti kuin on tarttunutkin..pinnallista paskaa. Mutta MINÄ VIIHDYN JOS naiseni on noilla keikoilla LÄSNÄ MINULLE. Eli hänen mielikseen lähde ja hän ei sulje minua ulos diggaamisestaan vaan vetää minut jotenkin siihen diggailuun mukaan esim tanssimalla kanssani, suutelemalla, halaamalla ja kiittämällä kun lähdin mukaan. Tuollaiset asiat tuovat positiivisia mielleyhtymiä näennäisesti negatiivisia fiiliksiä tuoville keikoille ja on paljon kivempi lähteä! Se on kaikki vaan psykologiaa!!
En usko että teillä on hätää. Puolisoilla on aina eroavaisuuksia. Tuntuu että ymmärrätte hyvin toisianne mutta onkos miehesi asiasta samaa mieltä kanssasi??
Lisää kiinnostustasi miehesi asioihin niin hänen kantansakin tasoittuvat. Negatiivinen suhtautuminen vaan saa aikaan kapinaa ja entistä kärkevämpää fanaattisuutta. Kivi kiveä hioo.. terävät kulmat pyöristyvät ajan kanssa.
Sun miehelläsi tuntuu olevan melko voimakkaat näkemykset ja vaativa suhtautumistapa. Vähän vaativan ja narsistisen pers. oireita, jollaisten kanssa kompromissiratkaisuja tietyissä asioissa ei tule syntymään.
Jos teidän kahden välinen yhteisolo onnistuu noin niin kuin luovimalla, lasten tulo teidän keskelle muuttaa kuvioita. Työni puolesta sivusta seuranneena voimakastahtoisilla persoonilla on yleensä myös tapana tietää tasan, miten - sekä omat että muiden - lapset kasvatetaan. Ja tästähän ei myötä anneta. Olen joskus todella säälinyt lapsia, joiden vanhemmissa on näitä. Lapsen elämästä tulee pahimmassa tapauksessa yhtä helvettiä, kun vanhemmat vetävät erisuuntiin ja riitelevät kasvatusperiaatteista ja -tavoista.
Entäs sitten, jos teidän lapsenne perii sun miehesi luonteenpiirteitä?
Sinuna en ihan heti ainakaan lapsia lähtisi tuon paketin kanssa tekemään. Tai sitten tiedä, mihin olet ryhtymässä.
Tekisitte yhdessä molempia kiinnostavia juttuja. Jos haluat keikalle, niin menkää sen jälkeen jonnekin missä hän tykkäisi olla. Joku ravintola tms.
Mielikuvitusta hieman kehiin, kohdatkaa toisenne ja keskustelkaa avoimesti. Ei kannata vaan nettiin tulla neuvoja kyselemään, kun ainoa joka voi tilanteeseen vaikuttaa on sinä ja hän.
Vaalikaa niitä asioita jotka on yhteisiä. Ei kaiken tarvitse olla "molempien". Eikö joskus ole ihan tarpeeksi jos on jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita, mutta jotain omaakin, mitä toinen ei välttämättä ymmärrä. Jos on vahvat tunteet tuollaiset pienet seikat katoaa rakkauden alta :)
tulee vihaamaan lastanne jos molemmat olette suomalaisia.
Hyvinhän teillä menee.Pienet erilaisuudet on hyväksi.Ymmärtäkää toisianne.Mut toiselle tärkeistä asioista ei saa huomautella.Itse rakastan rokkia,ja heviä.Vaimo kuuntelee dancea yms.En mä ainakaa halua loukata et jos toinen tykkää erilaisesta.Tuo se vaihtelua liittoon,kun on erilaista.Ja ymmärtäväisyys on tärkeintä.Onnea teille!
Olen itse ollut parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka maailmankatsomus erosi omastani huomattavasti. Hän oli minua innokkaampi "ylipuhumaan" toista. Aluksi kuitenkin suhteemme tuntui muuten toimivan, sillä "kemiat" kohtasivat.
Vasta vuosien päästä tajusin, miten suuri virhe oli edes aloittaa parisuhde pelkän "kemian", siis hetkellisen tunnetilan perusteella. Kun saimme lapsia, maailmankatsomuksellisesta erimielisyydestä tuli kriittinen ongelma. Kun oli kyse yhteisten lasten kasvatuksesta, ei ollutkaan enää "ihansama" mitä se toinen ajatteli. Vanhemman roolissa, ja innokkaana toisten käännyttäjänä, hän nimittäin siirtäisi toisaalta mustavalkoiset, toisaalta selkärangattomat asenteensa ja mielipiteensä suoraan lapsilleni, jos en tulisi väliin. Tässä vaiheessa oli kyse lapsestani, ei enää omasta "kemiastani" ja tunteistani. En voinut enää ajatella itsekkäästi.
Kun tämä "maailmanparantaja" yritti tehdä lapsestamme oman asenne- ja arvomaailmansa jatketta, minun oli pakko tulla väliin. Jos olisin tässä vaiheessa antanut periksi. olisi hän turmellut lapseni aivan täysin. Kun keskustelimme lasten kasvatuksesta, hän ilmaisi haluavansa antaa "vapaan kasvatuksen", joka hänen mielestään tarkoitti, että lapsi saisi mennä ja tulla, tehdä lähes mitä lystäsi, ja käyttää alkoholia (ja muita aineita) miten halusi. Toisaalta käytännössä, tämän näennäisen, lähinnä välinpitämättömyydestä ja selkärangattomuudesta johtuvan "vapauden" lisäksi lapsemme oli hänelle eräänlainen työmaa, jota hän jatkuvasti yritti muokata omien ajatustensa jatkajaksi.
Jos en olisi tullut väliin, lapsemme saattaisi nyt olla paitsi sosiaalisesti retuperällä, luultavasti myös kulttuurillisesti ja etnisesti juureton, ellei suoranaisesti rypisi itsevihassa, kuten isänsä. Hän saattaisi suhtautua hyväksyvästi huumeiden käyttämiseen ja käyttää niitä itsekin, ja ihastella tai ainakin suvaita nykyajan ja menneen ajan (kommunistisia) diktatuureja. Tämänkaltaisia ajatuksia nimittäin lasten isällä oli, ja niitä hän yritti jo hyvin pienestä asti lapselle "opettaa", toki lapselle "lapsen omalla kielellä". Totta kai jokainen yrittää, tahtomattaan tai tahtoen, siirtää oman arvomaailmansa keskeisiä osia lapsilleen. Niin hän kuin minäkin, kuten myös Sinä ja jokainen muukin. Tässä vaiheessa arvomaailmoidemme erot eivät olleet enää kahden ihmisen välinen hiertävä ongelma, vaan niistä tuli "sota". Onneksi sain lapseni huoltajuuden, ja nyt hänestä kasvaakin juuriaan arvostava kunnon kansalainen. Hän ei pääse nyt yläasteikäisenä kaupungille juomaan, mutta olen antanut hänelle kunnolliset perusarvot, ja toisaalta opettanut ajattelemaan itsenäisesti.
Miten saatoinkin olla niin hölmö, että en ymmärtänyt tätä etukäteen? Joku musiikkimaku tai pukeutumistyyli ei ole merkittävää pitemmällä tähtäimellä parisuhteessa, mutta arvomaailmoiden on kohdattava, jotta suhteesta tulisi pitkällä tähtäimellä mitään.
kuvaus juuri siitä mitä tarkoitetaan käytännössä sillä että on erilaiset arvomaailmat. Se että on vain erilainen musiikkimaku voi olla se rikastuttava tekijä, ellei se musiikki ole tiukasti sidoksissa arvomaailmaan.
Nuorena ei osaa ajatella kuinka tärkeitä asioita nämä ovat. Eikä edes myöhemminkään. Vaan aletaan taistella todella lasten kautta, kumman näkemys on se "oikea".
Se on rankka päätös, kun lähtee eroamaan. Silloin todella punnitaan ja kysellään muiltakin, kummanko näkemys on se parempi. Itse erosin koska en voinut hyväksyä lasteni kasvavan maailmaan, jossa vain materiaaliset arvot, kritiikittömyys ja ahdasmielisyys sekä kilpailu ovat pääosassa. Olisin joutunut katsomaan vierestä (ja olemaan vaiti) lasteni varttumista.
Tänä päivänä jolloin lapseni ovat aikuisia, olen tyytyväinen että rohkeus riitti eroon. Omat puolisonsa he ovat valinneet viisaammin. Erilaisia ovat, jopa aivan eri kulttuurista, mutta tietyt arvot heillä on saman tyyppiset keskenään. Ovat jälkeen päin sanoneet, kuinka hyvä että ymmärsivät puhua niistä jo seurusteluaikoina. Monet heidän ikätoverinsa menevät säkkipäässä sen "suuren" rakkauden kanssa yhteen ottamatta edes selvää näistä asioista. Sitten alkaa riidat :(
Luulin jo että, perheemme on eriskummallinen sillä meillä on juuri samanlailla asiat. Mies lukee, kirjoittaa,katsoo kaikki dokkarit ja pohtii asioita jotka ovat vieraita minulle. Tuntuu kuin hän kantaisi kaikki maailman huolet.
Vaikka hän kaikissa visailuissa ja tietokilpailuissa on ykkönen minua välillä nolostuttaa tilanne. Minä tykkään katsoa kaikkea sellaista missä ei tarvitse ajatella, idolsseja, tanssi tähtien.., amerikkalaiset tosi tv-sarjat ne on ihania kun niissä ei tarvitse ajatella mitään.
minä ja mieheni ollaan toinen oikeistolaisesta toinen vasemmistolaisesta perheestä - serustelu aikana ajattelin ettei sillä ole väliä
..no tässä kahdeksantoista vuoden aikana on sitten ollu kaikenlaista - olen huomannut, että ajattelutapamme ja toimintatapamme ovat tasan erilaiset - toisaalta myös ihmeellisen samanlaiset, perustelut vain ovat erilaiset
ei asialla ole parisuhteemme toimivuuden kannalta ollut mitään merkitystä - ehkä suurin hankaluus - omasta mielestäni - lasten kasvatukselliset, meillä kun on hieman eri käsitys asioista..
Hankalia on myös sukulaisvierailut. Minä en ymmärrä mieheni suvun edesottamuksia - eikä näköjään mieheni ole kärryillä oman sukuni tarkoitusperistä. Mutta suku onneksi on vain suku.
en suosittele mutta en kielläkään kokeilemasta elämänpituista suhdetta -
Minun käsittääkseni tuollainen vain pahenee iän myötä. Mutta minusta kyllä kannattaa jatkaa, kun muuten olette noin hyvin samalla aaltopituudella. Ei sentään ole mikään väkivaltainen, vaikka vähän kilahtaneelta kuulostaakin
hei. minulla jamiehelläni meni melkein samankaltaisen jutun takia poikki. hän oli munia 6 vuotta vanhempi ja viihtyi kotona. minä taas olen menevä nainen ja en pysty olemaan 2 tuntia kauempaa yhdessä paikassa. vardinkaan neljän seinän sisällä, siellä tulee todella tylsää. mieheni ei ymmärtänyt, että miksi en viihdy kotona ja luuli tietenkin heti, että minulla on toinen mies. minulla ei sanut edes olla miespuolisia ystäviä, koska mieheni oli todella mustasukkainen jos vaikka olin esimerkiksi heidän kanssaan kahvilla. tämä oli mielestäni aika sairasta ja aina piti olla kotona ennen kuin hän tuli töistä kotiin. ja aina piti vain siivota ja olla kotona.
en ollut uskoa lukemaani, kun kirjoitit, että teillä on erilainen kirjallisuus-, musiikki- ja matkustusmaku. mitä sen sitten on väliä, jos te ajattelette kulttuuriasioissa eri tavalla?! jos miestä ei kiinnosta lähteä keikalle, niin mene yksin, niin minä teen aina. eri asia on sitten kokonaan, jos toinen alkaa mollata kumppania roskakirjallisuuden lukemisesta tms. mikä ongelma teillä nyt sitten on oikeasti? oletkohan vaan ahdistunut jostain ihan muusta asiasta kuin erilaisista musiikkimaustanne? elämänkatsomukselliset asiat on sitten ihan erilaisia, esim. poliittiset, uskonnolliset, vakaumukselliset. ne voivat oikeasti erottaa ihmisiä, ei musiikkimaku.