Miten voin olla näin rikki?
Neljä vuotta elämästä on viety pois...niin paljon uskoa, toivoa, sitä rakkauttakin. Uskomattomia, ylitettyjä vaikeuksia ja sitten kaikki lopulta kaatuu.
Millä saan tämän ison, ahdistavan möykyn ajettua pois, joka sisälläni velloo? Tiedän, että aika kai auttaa, mutta kun juuri tämä hetki on kärsimystä ja tuskaa... Rakastin niin.
Mistä saan voimat kasata elämäni palaset uudelleen yhteen ja jatkaa tätä? Mikä tarkoitus tällä elämällä edes on, kun en enää näe sitä ketä rakastan?
Se suhde oli niin raastava, täynnä vastakkainasettelua ja sitten taas mieletöntä vetovoimaa, jonka edessä molemmat oli polvillaan. Tunteiden kaikki ääripäät on varmasti molemmat saaneet kokea, ja kyllähän tämä raskasta on ollut, se on myönnettävä. Mutta olen myös elänyt hienoimmat hetket elämässäni sen ihmisen kanssa, jakanut niin suuria asioita ja voittanut esteitä, että en vaan voi uskoa, että kaikki on tosiaan ohi.
Miten voi olla yhtä aikaa niin oikeat ja niin väärät ihmiset toisilleen?
Neljä vuotta elämästä on viety pois...niin paljon uskoa, toivoa, sitä rakkauttakin. Uskomattomia, ylitettyjä vaikeuksia ja sitten kaikki lopulta kaatuu.
Millä saan tämän ison, ahdistavan möykyn ajettua pois, joka sisälläni velloo? Tiedän, että aika kai auttaa, mutta kun juuri tämä hetki on kärsimystä ja tuskaa... Rakastin niin.
Mistä saan voimat kasata elämäni palaset uudelleen yhteen ja jatkaa tätä? Mikä tarkoitus tällä elämällä edes on, kun en enää näe sitä ketä rakastan?
Se suhde oli niin raastava, täynnä vastakkainasettelua ja sitten taas mieletöntä vetovoimaa, jonka edessä molemmat oli polvillaan. Tunteiden kaikki ääripäät on varmasti molemmat saaneet kokea, ja kyllähän tämä raskasta on ollut, se on myönnettävä. Mutta olen myös elänyt hienoimmat hetket elämässäni sen ihmisen kanssa, jakanut niin suuria asioita ja voittanut esteitä, että en vaan voi uskoa, että kaikki on tosiaan ohi.
Miten voi olla yhtä aikaa niin oikeat ja niin väärät ihmiset toisilleen?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pitää vaan antaa aikaa itselleen .käydä läpi tuska ja kipu..AIKA on todella ainut lääke millä voi parantua sydän-suruista...!
Kuka olet..vinkkejä pliis?
oli kaikki voittavaa suurta tuskaa ja rakkautta, niin miten ihmeessä siihen systeemiin sopi ylimääräisiä osasia. Vai sopiko. Mikä tuota muu selittäisi.
Siis koko tuo teksti oli niin minun elämästäni,jopa nuo neljä vuotta.Nousee niskakarvat oikein pystyyn...!!!
Tässä näemme,kuinka meitä on niin paljon saman kokeneita,nähneitä,tunteneita.
Tsemppiä sinulle,aika parantaa!
On toisaalta helpottavaa tietää, ettei ole yksin näiden ajatusten kanssa. Voimia teillekin, ketkä niitä tarvitsette...kaipa tämä tästä?
Ei vaan tunnu yhtään sille. Pakko myöntää, että näin paljoa ei ole ahdistanut koskaan...mikään ei kiinnosta tai tunnu miltään.
Ja aikaisemmalle kommentoijalle, ei tähän eroon mitään muita osapuolia liity. Edelleenkään en ymmärrä miten yhtä aikaa voi olla toisilleen niin oikeat ja kuitenkin niin väärät...
Hei kertomuksesi oli kuin minun/meidän elämästämme, varsinkin sen päättymisestä. Aikaa siitä on kulunut kohta kolme viikkoa ja tuska on suuri. Suhteemme kesti 4 vuotta siinä oli myös suuria vaikeuksia ajoittain, kaunaa katkeruutta, mutta myös suurta onnea, jota oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni koin. Pahinta on hiljaisuus, tyhjyys ja yksinäisyys ympärillä. Miksi kysymykset, miksi hän viimeisellä viikolla petti, pakeni elämästäni kauas kovan kuoren taakse, miksi ei enää edes keskustellut. Sanoo sitä selviämiseksi, kuinka vahingoittamalla voi selvitä, tiedän että täällä on tueha marista, kuitenkin jaksamiseni on vaikeaa edelleen häntä kaipaan
Aivan samanlaista minullakin. Tämä tuska on jotain aivan KAUHEAA. Koko maailma on romahtanut. Sisällä on niin hirvittävä olo.
Hänelle haluaisin ja voisin antaa anteeksi jotta saisin edes ystävyyssuhteen takaisin. Ihminen on jälkiviisas, kun omat pelot ja epäluulot estivät menemästä elämässä eteenpäin ja vakiinnuttamasta suhdetta en häntä kuunnellut. Oma voimattomuus muuttui syyttelyksi ja katkeroitti sinänsä ihaninta ihmistä jonka olin tavannut. Kuitenkin loppu oli liian julma minullakin 4 vuotta elämä hänen kanssaan keti ja suurimmista karikoista yhdessä jopa hänen tuellaan selvisimme. Nainen, joka osasi tehdä kodin. Aika ehkä parantaa vai himmentääkö se vain muistoja ja ahdistusta jota ihminen kokee tällä hetkellä aika saisi kulua nopeammin
Ei tästä tunnu olevan mitään poispääsyä. Maailma tuntuu aivan mustalta. Mikään ei kiinnosta, vain tuo yksi ihminen on mielessä koko ajan, päivin öin. Haluaisin vain itkeä, ei juuri muuhun ole tällä hetkellä. Ajatukset ovat aivan sekaisin. Tämä on jotain aivan käsittämättömän ahdistavaa. Knpa jostain saisi apua. Mutta, kun vain yksi ainoa ihminen voisi auttaa.
Tavallaan kun voisi ja rohkenisi jotenkin yrittää saada keskusteluyhteyden takaisin. Paljon olisi puhuttavaa, paljon korjattavaa, yksin siihen ei enää tosin pysty. Ulkopuolisen avun saaminen tuli meille liian myöhään. Muistiini on jäänyt viimeinen katse ja näky parvekkeelta kun hän lähti, sen jälkeen koti on purettu, muutama epätoivoinen tekstiviesti ja omien unohtuneiden tavaroiden hakeminen oven takaa pussista.Yhtä tuskaa kuulin hänen käytävässä sulkevan oven takanaan ennen tuloani, kummankaan rohkeus tai heikkous ei kuitenkaan riittänyt puhua tavata, halata olla lähellä ihmistä, jota kaipaa
EI TÄSTÄ NÄY ULOSPÄÄSYÄ!!!! MITÄ IHMETTÄ VOI TEHDÄ, EI MITÄÄN!!!!
Pahinta aikaa ovat illat ja yöt, hyvät ja kauniit pienet hetket muistuvat niin kipeästi mieleen. Se kuinka hän hieroi jalkapohjaani, läheisyys nukkuva ihminen vierelläni, jonka pitkät hiukset öisin kiusasivat nukkumistani, aamukahvi parvekkeella ne olivat arvokkaita asioita ja ovat kauneimpia muistoja mielessäni. Näen hänet unissani kotipaikallaan pienen kosken rannalla jossa kävimme hänen lapsuudenmaisemissaan. Loppuun saakka jaksoin jotenkin uskoa että pääsisimme vaikeuksiemme yli, en tavallaan tajunnut kuinka häntä olin typeryydelläni loukannut ja satuttanut. Kutsuin häntä Peikoksi lempinimellään, se nimi tuo tällä hetkellä suuren ikävän, ikävä on päällimäisin ei katkeruus, kauna tai viha, puhdas ikävä menettämisestä. Pian on jälleen viikonloppu, joka on tyhjä ja yksinäinen uneton ja kylmä, ajatukset kiertävät rataa joka on silmukka
Kiitos viesteistä, jotenkin oudosti se tuntuu lohduttavalta, ettei ole yksin tämän pimeän maailmansa kanssa...kun on niin yksin. Vaikka ympärillä sinänsä on ihmisiä, niin sisällä on sellainen syvä yksinäisyys ja tyhjyys. Ei varmaan teille tarvitse selittää?
Ihmiset kyselee, että mikset tee sitä tai tätä, siitähän sinä tykkäät... Ei ne vaan voi tajuta sitä, että oikeasti koko 4 vuotta mun elämästä, mun onnellisin, tunteellisin, raadollisin, kaunein, tuskaisin ja rakkain elämänjakso on ohi.
En saa niitä hetkiä takaisin, ei ole edes toivoa siitä, että riehuttaisiin vielä tyynyjen kanssa makuuhuoneen sängyllä ja naurettaisiin ääneen, ei aamukahveja ja pörröistä päätä, ei yhteisiä saunailtoja viineineen, kun on kastuttu lenkillä syksyn sateessa, ei kiihkeää, tajunnan räjäyttävää rakastelua riidan päätteeksi, ei rohkaisevia sanoja ja halausta silloin kun eniten tarvitsee tai yhteistä onkiretkeä eväineen. Ei mitään.
Ja sitä keskusteluyhteyden avaamistakin kannattaa harkita pari kertaa. Itse tein eilen niin typerästi, että soitin vain kuullakseni, että hyvin menee vaikka toisin oli ensin antanut ymmärtää. Tiedän silti, että siihenkin koskee...
Joka tapauksessa tunsin itseni varsin megakokoiseksi ääliöksi, joten kannattaa todella harkita...voi tulla entistä pahempi mieli.
Päivät ovat tuskaa, mutta yöt ovat todellakin aivan kauheita.
Unissa Peikko palaa tajuntaani sen ajan mitä nukkumaan pystyn ja herään omaan huutooni uni katkeaa ja suru on suuri kun edes unikuva jatku. Tyäni takia joudun heräämään aamuisin hyvin varhain ja päivä kuluu masennuksen ja väsymyskooman rajamailla
Ehkä sinun kannattaisi katsoa omia tekemisiä romanttisesti ja miettiä muitakin ihmisiä siinä lähellä. Ja jos oot Tampereelta niin sillä Antilla on varmaan kivaa tänäkin viikon loppuna
Mä olen rakastanut sitä yhtä ainoata ja rakastan edelleenkin.Neljä raastavan pitkää vuotta.. Emme ole koko tänä aikana seurustelleet tai mitään sinne päin :(
Aluksi tietenkin oli aivan kamalaa ja turvauduin alkoholiin sekä märehdin kotona, töihinkään en jaksanut mennä. Siinä kului sitten puolivuotta kunnes tajusin, ettei näin voi jatkua..!
Pääsin kutoutusohjelmaan mukaan ja aloin liikkumaan sekä uimaan ja jumppaamaan.
Tietenkin paino putosi ja kun palasin työelämään aloin tietysti harkitusti muuttamaan itseäni. Uusi kampaus, vaatteet (kirppikseltä) ym. Olin yksikaksi tullut nuoremmaksi ja pukeutumiseni ym. kielivät, että minä voin hyvin? Niin ei kuitenkaan ollut, esitin vain muille teatteria.
Lääkäri määräsi minulle unilääkkeitä, että saisin edes öisin nukuttua. Välillä kun oikein ahdisti niin nukuin parituntia päivällä ja ajatukseni siirtyivät kuitenkin aivan muualle.
Aikaa kului ja ihmeekseni eksäni tuli kadulla minua vastaan. EI TUNTENUT ! Minua kyllä nauratti kun katsoin taakseni ja huomasin hänen katsovan ns. ihailevasti. Kun minä sitten vain katsoin, etteikö hän minua tunne. Voi sitä riemua.
Nyt olen tavannut hänet muutaman kerran, enkä oikeastaan tunne niin kuin ehkä luulin vielä pariv. sitten..aika on siis auttanu.
Viimetapaamisellamme hän sanoi : miksi et tehnyt tuota jo silloin kun olimme yhdessä? Siis siitä oli ollut kyse..hän halusi minut välillä erinäköisenä ja tietysti painoisena..
Että näin meillä.
Luulen, etten ottaisi takaisin vaikka voissa paistettaisiin..aika on tehnyt tehtävänsä.
Tsemppiä kaikille
Ihana lukea, että vaikeuksienkin kautta voi vielä nousta voittajana ja selviytyä vahvempana. Ja kyllähän se niin on, että jos suhde muutamasta kilosta tai pukeutumisesta riippuu, niin ei se taida silloin tosirakkautta ollakaan.
Itsellä taas niin pimeää, tuntuu että seinät kaatuu päälle eikä mikään huvita. Sitten pitäisi vielä ens viikonloppuna lähteä tyttöjenreissulle...mitenkähän sitä jaksais motivoitua sellaiseen? Olo on kaikkea muuta paitsi riehakas... Mutta voi kai se hyvääkin tehdä, että pääsee edes hetkeksi märehtimästä.
Uskon kyllä, että aika auttaa tähän tunteeseen, mutta kyllä tämä sisällä vellova tyhjyys ja kangertava möykky on silti jotain ihan kamalaa... Ei hirveästi helpota, että 2 vuoden päästä ei enää tunnu näin kamalalta, kun ajatukset on sillä tasolla, että mitenkähän tästä päivästä selvittäis?!
Mutta voimia kaikille samassa tilanteessa oleville...kyllä tämä tästä...?
Vaikeeaa tulee olemaan ...!
Lähde liikkeelle, ulos, uimaan,vaikka mitä. Seinät kaatuu aika helposti päälle. Ota myös yhteyttä sellaisiin ystäviisi jolla on käynyt samoin.
Täytyy kyllä tunnustaa, ettei vieläkään oikeastaan ole helpottanut. Eikä ole kysymys vain parista kilosta..ei myöskään mistään pikku muutoksesta ! Olen aivan eri ihminen myös luonteeltani...kaikki minussa on muuttunut, koulu oli niin kova että heikompi olisi pudonnut.
Yritä jaksella...
Kauheaa, kauheaa, kauheaa. Kaikki vaan on niin tyhjää ja pimeää, ei auringon pilkahdustakaan.
Asian ja suhteen tylyn lopun tekee vaikeaksi se että ainoa mitä minulle on voitu kertoa oli että hänen oli pakko pettää - mikä on sellainen pakko hän itse omien sanojensa mukaan on pettänyt jokaisessa suhteessa pakko varmaan niissäkin. Asia sattuu ja tekee koko suhteesta halvan en voi sellaista pakkoa hyväksyä asiaa ei vain hän itse suvaitse selvittää. Olimme jo alussa sopineet asiallisesta lopusta jos sellainen tulee. Vaikka olisin halukas antamaan hänelle anteeksi vihaan sitä miestä joka oli lähipiiristä. Itse olen rikki ja kaduttaa koko elämä hänen kanssaan siitä huolimatta tunteet eivät kuole vaan romuttavat minua päivä päivältä
Mulle ei kerrottu tuota, mutta kovin tutulta kuulostaa. tuli tekstiviesti, jossa mies ilmoitti alkaneensa seurustella toisen kanssa. tunnen itseni idiootiksi ja hyväksikäytetyksi, niinkuin millää meidän välisellä ei olis tälle miehelle ollu koskaan mitään merkitystä. Hänen piti omien sanojensa mukaan olla vannoutunut poikamies, ja asian piti olla selvä meille molemmille kuten myös se, että jos/kun loppu tulee, niin se tehdään asiallisesti.
Hänen asiallisuus oli sitten varmaan tuo, että ilmoitetaan sitten kun hälle itselleen se passaa. viis toisesta ja toisen tunteista. Perseestä on, mutta koitamme jaksaa jotenkin eteenpäin. Tsemppiä!
tuttu tunne on ja se on tällähetkelläkin polttavaa, raastavaa ja samalla kaipaavaa... mies petti... mutta yritän olla oma itseni, se surullinen sinisilmä, joka pelkäsi juuri näin käyvän. Kun totuus paljastui, karmivaa tunnetta sisälläni en osaa kertoa, mutta henki meinasi mennä. Mutta nyt kun siitä on suurin tuska pois, voin taas hengittää ja nauttia musiikista ja jutella vieraiden ihmisten kanssa. Kyllä juttukavereita löytää ja niistä on apua. Mutta elä irti kovalla halulla.. hän ei ollut sinua varten... kyllä se oikea vielä tulee ja saat tuntea aitoa rakkautta, ilman vakavia yhteenottoja. Kestämistä ja keksi vain harrastuksia itsellesi.. miten olisi joku jumppa .. vaikka kerran viikosssa... itseäni se auttaa..