Murrosikäiset lapsemme

että isät suhtautuu eri tavalla tyttöihin ja poikiin. Mulla ei oo tyttöjä ollut, mutta muistan omasta nuoruudesta sen, että mun faija sekosi aivan täysin kun sisko tuli murkkuikään.

Se ei tehnyt mitään, mitä minäkin en olisi tehnyt, mutta mun tekemiset meni läpi, siskon ei.
Muistan varmaan loppuikäni sen ällistyksen ja kauhistuksen, kun mun fiksu ja filmaattinen isäni muuttui despootiksi ja ääliöksi siskon ihan normaalien bailaus- tupakkakokeilu- yms. edesottamusten takia.

Joo totta vie olen huomannut. Poika on nyt pahimassa murrosiässä ja saa minut itkemään melkein joka päivä. (yritän pitää sisälläni)

Vanhin tyttöni ohitti murrosiän saamalla muutamat raivarit ja vetämällä pari kertaa kännit. Meillä vanhemmilla oli eroprosessissi samaan aikaan. Hän kirjoitti pahimmat tuskansa paperille.
Hän myös "vihasi" meitä molempia vanhempia silloin.
Sitten tytär oivalsi oman juttunsa ja lähti kulkemaan sitä tietä.
Tänä päivänä hän on ihana iloinen naisihminen.

Toinen tyttöni pohti murrosikäisenä syntyjä syviä ja totesi etten minä ymmärrä yhtään mitään.
Hän myös purki tuntojaan paperille ja raivosi minulle pahaa oloaan.
Ikävöi isäänsä jota ei nähnyt tarpeeksi usein.
Itkeskeli ja oli masentunut.
Nyt hän seurustelee, harrasstaa tanssia
ja poikaystävä korvaa ilmeisesti minut sekä isän melko hyvin?
Pahin on ilmeisesti takana.

Molemmilla tytöillä oli tarve kertoa omista tunteistaan minulle mutta isälleen ei pystynyt.
Tytöt eivät olleet innoissaan isän tyttöystävästä.
Eivät ole vieläkään vaikka aikaa on jo kulunut.
Ehkä he kokivat että nainen vei isän heiltä pois?
Poika ei niin välittänyt juuta eikä jaata.

Minun poikaystävääni suhtauduttiin aluksi huvittuneesti mutta helpolla ollaan siinä suhteessa päästy.
Jopa poikakin otti miehen hyvin vastaan mitä ihmettelen mutta ilmeisesti heidän kemiat vaan kolahti?

Murrosikäinen poika sulkeutuu omaan maailmaansa.
Hän örisee vastaukset kun kysyn jotain ja haluaa olla vaan omissa oloissaan.
Mitä siinä kyselet ja aina sää valitat on tyypillisin vastaus asiaan kuin asiaan.
Isä ymmärtää sentään jotain mutta äitiltä saa helpommin rahaa?
Isän mieltä ei pahoiteta mutta äitistä ei niin väliä. Isää vähän pelkätäänkin?
Olen sitä mieltä että tässä kohtaa tarvitaan myös sitä isän läsnäoloa eniten.
Pitämään ruotua ja opastamaan elämään.
Minä en yksin pysty kun tuntuu että poika ei edes kuuntele minua.

Poika luulee asuvansa yksin eikä välitä tuon taivaallista mistään vastuista mitä yhteiselämään kuuluu.
Omat kaverit on jumalia ja ne tietää kaiken.

Missä on se ihana avoin pikkupoika joka asusteli meillä vielä vuosi sitten?

Yksi asia mikä oli tytöillä sama kuin pojallakin oli se että kavereiden äidit antaa tehdä kaikkea ja antaa valvoa niin myöhään kun haluaa sekä antaa myös rahaa joka asiaan.