Pistänpä nyt lusikkani tänne soppaan.
Olen itse 26-vuotias opiskelija, asuin aikoinaan pari vuotta Pariisissa. Tapasin ihanan naisen ja seurustelimme kaksi vuotta, mutta hän jätti minut 2001. Vaikka hänellä oli vähemmän tunteita pelissä kuin minulla, ja hänelle yhteydenpito ei ole ongelma erottuammekaan(tunteiden kylmenemisen merkki), en halua olla yhteydessä.
Siksi, etten kestä sitä ajatusta, että hän ei ole kiinnostunut minusta enään ja minulle tulee surullinen olo kun näen hänen kauniin kuvansa.
Kun ei vain voi lakata välittämästä ja kaipaamasta toista vuosienkaan jälkeen...
Ei kait sille mitään voi, mutta ei se kivalta tunnu.
Joku lienee kokenut saman?
Olen itse 26-vuotias opiskelija, asuin aikoinaan pari vuotta Pariisissa. Tapasin ihanan naisen ja seurustelimme kaksi vuotta, mutta hän jätti minut 2001. Vaikka hänellä oli vähemmän tunteita pelissä kuin minulla, ja hänelle yhteydenpito ei ole ongelma erottuammekaan(tunteiden kylmenemisen merkki), en halua olla yhteydessä.
Siksi, etten kestä sitä ajatusta, että hän ei ole kiinnostunut minusta enään ja minulle tulee surullinen olo kun näen hänen kauniin kuvansa.
Kun ei vain voi lakata välittämästä ja kaipaamasta toista vuosienkaan jälkeen...
Ei kait sille mitään voi, mutta ei se kivalta tunnu.
Joku lienee kokenut saman?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä unohdat , joku päivä kun kohtaat sen oikean, tai ainakin jonkun toisen kivan naisen, usko pois. olet vielä nuori.
Toivon sinulle kaikkea hyvää!
"Rakasta, kärsi ja unhoita, se on määräys kohtalon. Rakasta, kärsi ja unhoita, lyhyt tuokio onni on." /Toivo Kärki
Vaikeeta on unohtaminen.
Minä muistelin yhtä suhdetta yli kymmenen vuotta vaikka olin jo perustanut perheenkin. Enpä kehdannut tunnustaa ääneen.
Nyt on taas tuo vaihe päällä. Rakkaus ohi, kärsimys ohi, unohtaminen menossa. Löysin yhden niksin: kirjoita erokirje - älä postita sitä kenellekään, vaan kirjoita se itseksesi, itsellesi. Jäsennät sen eron niin paremmin.