Vaimo pudotti pommin juuri ensimmäisen hääpäivän kynnyksellä: hän oli ihastunut ohimennen baarituttavuuteen ja vaikkei asia edennyt pidemmälle , niin hän säikähti asiaa ja lopulta päädyimme lyhyeen asumiseroon, jonka aikana meidän pitäisi miettiä jatkammeko suhdetta. Ongelmana on nyt, että puolet minusta, lähinnä tunteiden perusteella, haluaa ehdottomasti jatkaa ja järjen ääni sanoo, ettei kannata enää jatkaa kun ongelmia on ollut koko parisuhteen ajan tasaisin väliajoin. Mitä tehdä?
Vaimo pudotti pommin
ja haluaa erota
193556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
raskaana ja talvet ilman kenkiä. Tai sitten jatkat vain samanlaisena tossukkana kuin ennenkin.
Vaikka on naimisissa, niin silmät ja sydän ovat raollaan valitettavasti muillekin. Kuitenkin suurin osa sydäntä kuuluu sille puolisolle, koska häntä RAKASTAA. Älä siis sekoita rakkautta ja ihastumista. Vaimosi sanoi IHASTUNEENSA. Se ei tarkoita, että asialle täytyis tehdä jotain hetken hurmassa. Keskustelkaa miksi hän ajattelee, että ihastui ja onko se varmasti ihastumista. Jos on varma ihastumisestaan, miettikää miksihän näin pääsi käymään, vaikka teillä on vasta ensimmäinen hääpäivä tulossa. Mitä suhteestanne puuttuu, koska hän jo raotti sydäntään muillekin kuin sinulle. Oletteko muuttuneet välinpitämättömiksi toisianne kohtaan? Muistakaa, että papin aamen ei takaa sitä, että suhde pysyy kunnossa, vaan itse sitä on edelleen hoidettava. Toiselle pitää antaa aikaa, arvostusta, rakkautta, huomiota ja hellyyttä sekä seksiä. Toiselle pitää myös antaa omaa tilaa, ei saa kahlita liikaa suhteeseen ja kotiin. Kummallakin on hyvä olla myös oma elämä; harrastuksia ja ystäviä. Toki näitä yhdessäkin. Älkää nyt liian nopsaa asumuserossa olko - vaan käsitelkää asia perinpohjin. Ei pidä luovuttaa liian helpolla. Vasta vuosi sitten sanoitte "tahdon" ja se tarkoittaa myös alamäessä...
En minä siitä ihastuksesta ole edes eniten huolissani, ymmärrän kyllä että maailma on täynnä ihmisiä joihin voi ihastua hetkellisesti ym. Oikeastaan taustalla on ihan muut syyt kuten meidän ikäeromme (olen 5v. vanhempi ja päässyt "ns. bailaamisiän yli jo) ja erilaiset elämäntilanteemme. Vaimo haluaa tällä hetkellä olla hetken erossa selvittääkseen haluaako tosiaan olla yhdessä enää ollenkaan ja haluaako olla vielä sinkku ja tapailla muita ihmisiä. En voi syyttää häntä tästä koska ihmisellä on oikeus omaan vapauteensa. Ongelmana on oikeastaan se että olen itsekin ollut useasti jo lähtemässä suhteesta koska olemme niin erilaisia ja meillä on niin erilainen käsitys arjesta ym.
Jos en tuntisi näin vahvasti kyseistä ihmistä kohtaan ja pitäisi häntä niin ainutlaatuisena ihmisenä niin olisin varmasti lähtenyt itse jo aiemmin pois. Nyt mietin olenko vain tossukka kuten aikaisempi urpo tuolla sanoi vai pitäisikö meidän vielä yrittää pariterapiaa ym.
Tunteet sanovat kyllä jatkamisen puolesta mutta järki sanoo vahvasti ei. En ole myöskään luovuttamassa helpolla, olemme jo lyhyestä avioliitosta ja n. 5 vuoden suhteesta huolimatta käyneet läpi monta kriisiä ja vaikeaa aikaa. Sekin pistää ihmettelemään kuinka monta kriisiä parisuhteeseen tulee kuulua jotta siinä on järkevää olla?
nyt mietintää varten asumisero..ettei vain haluaisi olla vapaa kokeilemaan ja villinä elämään;-o? Itse naisena ajattelisin näin. Tietysti on aina parempi että mietitään ja jaksetaan selvitellä asioita eikä heti suin päin erota. Eikä luovuteta, tosiaan. Onko vaimosi samaa mieltä, ettei heti luovuteta? Vai onko hän innostunut vapaudesta? Jos olisin sijassasi, en varmaankaan jaksaisi - mutta ihmisethän ovat erilaisia:-)!
Mielestäni teidän kannattaa vielä yrittää. Kyseessä oli vain ihastuminen, eikä mikään suhde!
Yrittäkää vielä. Jos vielä vuoden kuluttua haluatte erota, niin erotkaa silloin.
Anteeksi vaan, mutta ei voi kun ihmetellä, että jos olitte 4 vuotta parisuhteessa ennen naimisiin menoa ja silloinkin on läpi käyty monet "kriisit" ja arkjestakin teillä on eri käsitys, niin mikähä oli syy, että tulitte menneeksi naimisiin? Sekö, että avioliitto muuttaisi kaiken vai pitikö vaan mennä naimisiisn, koska niin kuuluu tehdä, kun on tarpeeks kauan seurustellut?
Joka tapauksessa sallinet sanoa, että ei tuo tilanteenne hyvältä vaikuta ja sekin on avioliitossa totta, että rakkaus ei aina yksi riitä, vaan siihen tarvitaan niin paljon enemmän!
Tänä päivänä avioliittoa monet halveksivat ja pitävät vanhanaikaisena, mutta ennen kaikkea monen parin pitäisi miettiä, että mitä sitä on tullut toiselle luvanneeksi... En takoita mitään uskonnollista, että Jumalan kasvojen edessä... jne, vaan ihan oikeesti, mitä se myötä- ja vastamäessä eläminen toisen kanssa tarkoittaa, jonka moni lupaa jopa kuolemaan saakka!
Teillä on todellakin puhuttavaa ja mietittävää, sillä kyse on teidän avioliitosta tai avioerosta.
Heipat vaan sulle. Kiva että on muitakin hyviä neuvoja antavia ihmisiä. Tuossa alla on omani ..odotellaan. Kirjoitit niin lämpimästi. Aluksi luulin lukeneeni omaa neuvoani. Meillä on samanlaiset ohjeet. Oma suhteemme alkoi muuten -80. Kaikkea hyvää.
On tullut tavattua elämänaikana noita ainutlaatuisia ja kevytkenkäisiä "unelmavaimoja". Jos ei ole lapsia ehtinyt hankkimaan, niin ei kannata edes harkita jatkamista tuollaisen kanssa.
Sellaiset ihmiset jotka haluavat vielä bilettää viikonloppuisin ilman mitään suurempia syitä eivät ole kypsiä minkään pysyvän perheen muodostamiseen.
Sanmoiten sellaisia kannatta karttaa jotka ovat lapsuudessaan kokeneet vanhempienas avioeron, sillä heistäkin ainoastaan pari prosenttia pystyy uskollisena ja on avioliittokelpoinen.
Avioliittokelpoisuutta puolustetaan sitten sillä "ettei se ensimmäinen vaan ollut oikea". Niille ei koskaan kukaan ole se oikea.
mielestäni rajansa kaikella.. ilmeisesti nämä kriisit ovat olleet vastaavanlaisia?? Rajansa kaikella hyvä mies.. maailma on naisia täynnä eli uutta matoa koukkuun. Ehkä sinua paremmin onnistaa ensikerralla..
naisella on 35-45v,siinä ei paina silloin mies,lapset,omaisuus joten....jos ei muijas ole jo 45:ttä ohittanut niin nykyiset vaikeudet ovat pientä sen rinnalla.
Neuvoisin etsimään nyt kaikessa rauhassa uuden vaimon.
Itse olen 38v ja käynyt baareissa viimeksi vuonna 1997. Juopoteltuakin tulee näin kesällä yhteensä parin siiderin verran :-).
mutta alkuperäiselle: Menittekö pika-avioon vai pitkän seurustelun jälkeen? Naisellasi voi olla tapana ihastua nopeasti ja syvään, mutta romantiikka loppuu lyhyeen ja taas pitää vaihtaa seuraavaan. Näitäkin on. Kyllä luulisi ensimmäisen hääpäivän olevan vielä kuhertelua. Jos itsekseen (ilman sinun mukanaoloasi) bilettäminen on naisellesi tärkeämpää kuin seurasi, joudut aina olemaan se "kakkonen" tavalla tai toisella.
oletteko kuinka nuoria?
sinä sitten vielä ehdit tuossa ikähaitarissa aloittaa bilettämisen. Itselläni oli takana sellainen kymmenen vuoden tauko bilettämisessä, kunnes asia alkoi taasen kiinnostamaan himpun verran ennen 40-ikävuotta. Nyt sanon ihan avoimesti, että käyn kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa, mitä eteen tulee. Ei mulla niitä tilaisuuksia vieläkään kovin montaa vuodessa ole, mutta kaikkiin osallistutaan ja lähdetään ehdottamasti pikku illanvietoista jatkoille;) Muut eivät vaan oo kovinkaan innostuneita, miksiköhän, pyörinköhän väärissä piireissä :( Juu tätä on nyt sitten muutama vuosi kestänyt. Mulle jäi ainakin nuoruudessa bileet vähän pienemmälle huomiolle, ainoastaan opiskelijapiireissä tuli aktiivisemmin isoihin happeningeihin osallistuttua.
Hui nyt alko ihan pelottaa...mä olen 45v ja mulle ei ole vielä tullut ollenkaan tuota biletysikää...mitäs nyt??? Onko se mulla vielä edessä??
Olen ollut aviossa 26v ja sitten mies villiinty tms, ja häipyi, oltiin jonkun aikaa erossa ja nyt ollaan taas yhdessä. Ei kai ny mulle enää tota biletysikää tule, kun ei mulla ole oikeesti mitään hinkua mihinkään biletyksii.....vai onkohan tulossa viidenkympin villitys? Nyt kyllä pitänee olla varovainen ittensä kanssa *nauraa*
Ihanaa loppukesää kaikille,nautitaan hetkestä...mielellää sen oman puolison kanssa :)
tämä on sitten vain se miten minä näen asiat, ei mikään maailman totuus.
Mutta ensinnäkin en usko, että parisuhdetta voi elää toivoen, että kun tämän kriisin käyn läpi niin sitten alkaa se tasainen ja hyvä elämä. Se "hyvä suhde"jota toivon. Se hyvä suhde on jo siinä kriisin aikanakin, se on se mitä suhde on. Rakkaus paskasta huolimatta. Jos etsii jotain seuraavaa astetta, niin etsii vain sitä mitä itse kuvittelee ja haaveilee JA silloin ei itse ole valmis näkemään todellisuutta ja ottamaan todella toista huomioon, muodostamaan todellista suhdetta molempien persoonien mukaan joksikin yhdessä.
Ja sitten, minusta kokemukseni ja ympäristöni mukaan ihmisillä menee varsin kauan, siis useita vuosia, työstää sitä miten rakkaussuhteessa ollaan, kun siinä ei olla kovinkaan aikuisia tai hyvin käyttäytyviä, vaan ollaan aika paljaasti kaikki. Menee kauan päästä oman ylpeyden ja itsekkyyden yli edes hiukan ja lakata muuttamasta itseään ja toista. Sitä riitelee ja paljon ja kauan ja turhaan. Sitten se vaihe on väistyy taka-alalle ja sitten riitelee koska jokin omassa elämässä on huonosti ja ahdistaa ja ei ole ketään muuta jolle sen voi näyttää. Sitten riitelee jostain muusta syystä. Ei se riitely ole niin paha juttu, jos tietää miksi niin on ja se käydään läpi. Ja ei riidellä niin että hajoitetaan toisiaan.
Muuttaminen ei onnistu. Mutta se onnistuu, että miettii mikä on totta ja mikä haaveiltua, miettii onko kaikki mitä tekee oikeasti sitä mitä tässä tilanteessa on hyvää. Se onnistuu, että yhdessä pyrkii saamaan mahdollisimman paljon sitä mitä molemmat kaipaa. Pystyy ottamaan huomioon. Tietysti tämä on vaikeaa ja sitten taas riitelee, koska ei halua nähdä itseään todellisessa valossa jossa ei olekkaan niin ihana ja täydellinen, vaan on välillä vastenmielinen ja kuoleva ihminen (älä vastaa tähän, että tiedän etten ole täydellinen, kaikki sen tietävät, mutta on eri asia törmätä siihen ja kohdata se suhteessa toiseen). Sitten riitelee kun on epävarma, että tällaistä voisi kukaan rakastaa. Sitten on helpompi sanoa, että erotaan ja päättää etsiä joku muu jonka silmissä vielä voi ajatella näkevänsä itsensä ihanana ja täydellisenä ilman omia huonoja puoliaan. Mutta ne tulee sielläkin vääjäämättä esiin. Ne vaan pitää rakastaa läpi.
Eli eroa vaan jos haluat, mutta joka suhteessa on samoja kuvioita. Miksi alunperin tyttöön ihastuit ja miksi menitten naimisiin ollenkaan jos nyt jo eroatte?
Ette ole varmasti ainoat jotka ovat tuossa pisteessä vuoden avion jälkeen, mekin oltiiin. Minusta tuntuu, että se on kuitenkin se laillinen paperi niin paljon henkisesti enemmän kuin avoliitto, että sen lupauksen prosessointi ja testaaminen on joillekkin aikamoinen juttu.
Ehkä tämä on testi, eikä loppu?
Mitä se avioliitto tarkoittaa, teille? Puhut liitostanne täällä niinkuin mistä tahansa suhteesta.
mutta minusta tuntuu siltä että kaikesta huolimatta joudun ratkaisuni tekemään täysin itsenäisesti. Osa vastauksista oli todella hyviä ja sain hyviä näkökulmia vaikkei mitään niin ihmeellistä ja ainutlaatuista sieltä noussutkaan. Kiitos kaikille vastanneille, vastaukset toimivat hyvin ensiapuun mutta eivät voi auttaa minua tekemään omia päätöksiäni. Kiitos silti teille kaikille.
Haluan vielä kuitenkin lopuksi hieman myös puolustaa liittoamme, jotten anna täysin väärää kuvaa.
On totta, että liittomme on varsin tuore ja olemme vielä nuorehkoja ja siinä mielessä varmaan vielä hieman kokemattomia (varsinkin kun tämä on kummallekin se ensimmäinen iso, oikea parisuhde) mutta kummankin elämässä on tapahtunut isoja asioita, erityisesti minun elämässäni ja ne ovat kaikki jättäneet jälkensä tai tuottaneet omankaltaisiaan ongelmia.
Naimisiin menimme rakkaudesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta, ainakin omalta osin. Olen ollut aina sitä mieltä, että parisuhteessa tunteilla on suurempi osuus kuin järjellä ja tämän asian kanssa painiskelenkin jatkuvasti tälläkin hetkellä, ne kun tuntuvat olevan ristiriidassa vahvasti keskenään. Yksi syy miksi emme ole jo eronneet aiempien riitojen takia on, että olemme sinnikäästi yrittäneet ratkoa ongelmia luovuttamisen sijasta.
Missä menee luovuttamisen ja turhan yrittämisen raja? Sitä mietin tälläkin hetkellä ja olen täysin tietoinen ettei päätä seinään lyömällä saa reikää aikaan vaan pään kipeäksi mutta en ole ikinä jaksanut ymmärtää ihmisiä, jotka lannistuvat jo ensimmäisten esteiden tullessa eteen... Meillä on ollut paljon tunnetta mukana niin hyvässä kuin huonossa ja kaikista riidoista huolimatta meillä on ollut hauskaa yhdessä ja olemme nauttineet toistemme seurasta pääsääntöisesti läpi koko parisuhteen, kaikesta paskasta huolimatta.
En tiedä miten tässä prosessissa käy eikä se ole pelkästään minusta kiinni mutta minusta tuntuu siltä ettei tämä vatvominen auta minua enää.
Kiitos kuitenkin kaikille.
Sellainen kannattaa vaihtaa ettei myöhemmin itketä.
Niin. Ehkä itse näin vanhempana neuvoisin. On todennäköistä että vaimosi in ihastunut uuteen eikä rakastunut. Voisit ystävällisesti kertoa hänelle että haluat odottaa mikäli kyseessä on ihastus ja uuden kokeileminen. Uutuuden viehätys kyllä menee ohi pian . Mutta jos vaimosi on rakastunut uuteen niin sinä toivotat hänelle kaikkea hyvää.
tuo ihastuminen..eiköhän useammat ihastu vaikka kuin monesti pitkän suhteen aikana.mitä pahaa siinä on jos ei se johda konkreettisiin tekoihin koskaan?
käytte 3% yhteen siis tuttunne ja
sinä.
ei se äitinne sopiva. .neuvomaan.
Ole ilman vuosi.