Evankeliumi

Mitä se sinulle merkitsee?

Olen miettinyt monen monta kertaa tätä evankeliumiasiaa, itseni näkökulmasta ja vanhoillislestadiolaisten näkökulmasta.

Vanhoillislestadiolaisuudessa evankeliumi julistetaan: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.

Edellisellä en mitenkään halua parjata heidän tapaansa, vaan haluan, että kiinnitäätte huomiotanne ilmaisuun.

Minulle evankeliumi merkitsee ilosanomaa, joka kuuluu jotakuinkin näin: Jeesus, Jumalan ainoa poika, tuli lihaksi ja kantoin ristillä ihmisten synnit, menneet ja tulevat, keveät ja raskaat. Hän on täyttäny lain, meidän tehtäväksemme jää uskoa.

Mielestäni edellisessä ja jälkimmäisessä on se ero, että jälkimmäiseen on helpompi ikäänkuin päästä sisälle: Ai minunkin? Tällaisena?
Kun taas vanhoillislestadiolainen evankeliuminjulistus jättää paljon kysymyksiä, kuten: Mitä minulta sitten vaaditaan?

Tähän vanhoillisletadiolainen tietysati vastaa, että tulehan rauhanyhdistykselle, niin siellä se sinulle kerrotaan, mutta ennemmin tai myöhemmin sinulle selviää, että heidän evankeliuminsa sisältää tietynlaisia kehoituksia, karkeammin ehtoja, kuten tiedätte; Meikittömyys (tosin tulkinnanvarainen), ehkäisemättömyys, televisiottomuus tms.

Siksi kysynkin, jäikö teidän mielestänne, rakkaat ihmiset Jeesuksen sovitus jotakin vaille?
Pitääkö meidän rakkaat vanhoillislestadiolaiset sittenkin hieman ponnistella kelvataksemme siihen pelastukseen, joka meille on valmistettu?

Sanoiko Jeesus ristillä, että se on täytetty, vai että se on melkein täytetty?

6

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja rohkiasti

      halusin sanoa, että rakkain terveisin: sara.

    • Lestadiolaiset ovat kehittäneet oman taikauskonsa, jonka keskeisenä, heidän mielestään ihmitätekevänä teemana on : Synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä julistus. He ovat ottaneet itselleen Jumalan anteeksianto-oikeuden.

      Tämä pienoisevankeliumi sisältää kaiken, näin vapaasti muistin varaisesti esitettynä.

      Joh. 3:16

      Ja niin Jumala rakasti maailmaa, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi vaan pelastuisi.

    • Juuso kaupasta

      Kun tarkastelemme Jeesuksen lähetyskäskyä, huomaamme, että apostolit lähetettiin saarnaamaan evankeliumia syntien anteeksisaamiseksi hänen nimensä kautta.

      Luuk. 24:47 "Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksiantamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista".

      Ap.T. 10:42,43 "Ja hän käski meitä kansalle saarnaamaan ja todistamaan, että hän on se, joka Jumalalta on säätty elävien ja kuolleitten tuomariksi.

      Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saamaan".

      Raamatussa on myös kertomuksia, miten apostolit saarnasivat syntejä anteeksi. Ananias saarnasi Paavalille Ap.T. 9:17 "Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jeesus,joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,)että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin".

      Paavali ja Silas saarnasivat vanginvartijalle: Ap.T. 16:30,31 "Ja toi heidät ulos ja sanoi: herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin.

      Mutta he sanoivat: usko Herran Jeesuksen Kristuksen päälle, niin sinä ja sinun huonees autuaaksi tulee".

      Näissä synninpäästöissä apostolit eivät puhu mitään Jeesuksen verestä. He saarnasivat Kristuksen kärsimisestä ja ylösnousemisesta ja uskosta Jeesuksen lunastustyöhön.

      Raamattu myös todistaa, ettei yhtään anteeksiantamusta tapahdu ilman veren vuodatusta.

      Hebr. 9:22 "Ja lähes kaikki verellä lain jälkeen puhdistetaan, ja paitsi veren vuodatusta ei yhtään anteeksiantamusta tapahdu".

      Hebr. 9:13,14 "Sillä jos härkäin ja kauristen veri, ja hekumoisen tuhka, priiskoitettu saastaisten päälle, pyhittää lihalliseen puhtauteen.

      Kuinka paljon ennemmin Kristuksen veri, joka itsensä ilman kaiketa viata iankaikkisen hengen kautta Jumalalle uhrannut on, on puhdistava omantuntomme kuolevaisista töistä, elävää Jumalaa palvelemaan".

      Ei siis ole Raamatun vastaista saarnata Jeesuksen nimessä ja veressä syntejä anteeksi.

      Mutta nämä synninpäästön sanat eivät ole kenenkään ihmisen kauppatavaraa. Jeesus on rahanvaihtajien ja kyyhkysten myyjien istuimet kukistanut.

      Matt. 21:12,13 "Ja Jeesus meni sisälle Jumalan temppeliin, ja ajoi ulos kaikki, jotka myivät ja ostivat temppelissä, ja vaihettajain pöydät ja kyyhkysten kaupitsijain istuimet hän kukisti, ja sanoi heille: kirjoitettu on: minun huoneeni pitää rukoushuoneeksi kutsuttaman; mutta te olette sen tehneet ryöväreitten luolaksi".

      Syntien anteeksi saaminen tulee olla vapaasti kaikille tarjolla, eikä sitä saa keneltäkään kieltää. Joka sen kieltää joutuu armottoman palvelijan osaan.

      Matt. 18:33,34,35 "Eikö myös sinun pitänyt armahtaman kanssapalvelijaas, niinkuin minäkin armahdin sinua?

      Ja hänen herransa vihastui, ja antoi hänen pyövelille, siihen asti kuin hän maksais kaikki, mitä hän oli hänelle velkaa.

      Niin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, jollette kukin veljillensä teidän sydämistänne anna anteeksi heidän rikoksiansa".

      • Kempelainen

        Kun tarkastelemme Jeesuksen lähetyskäskyä, huomaamme, että apostolit lähetettiin saarnaamaan evankeliumia syntien anteeksisaamiseksi hänen nimensä kautta.** Kyllä lähettiin, MUTTA SE OLI LÄHETYSKÄSKY, EI MUUTA JA SITÄKIN VL LAIMINLYÖ. Löydätkö yhtään evankelistaa VL piireistä, muilla kirkoilla niitä on Suomessakin satoja.

        Luuk. 24:47 "Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksiantamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista".** Älä nyt pelleile, RUVETA JOHONKIN MIHEEN, sehän on hieman ”hinttiä”. Vai onko tapasi ruveta jotain aina seurojen jälkeen.

        Ap.T. 10:42,43 "Ja hän käski meitä kansalle saarnaamaan ja todistamaan, että hän on se, joka Jumalalta on säätty elävien ja kuolleitten tuomariksi. ”Säätty” Taidat olla kun entisajan kommunistipuhujat, käytät kieltä jota kukaan ei ymmärrä, tuntuu virallisemmalta. Kyseine jae kuuluu Raamatussa > Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala ON ASETTANUT elävien ja kuolleitten tuomariksi. Säätty, voi Hyvä sylvi?

        Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saamaan". * Aika kornia, jonkin päälle ja vielä ruvet jotain, miksi et voi käyttää Suomea, tai käytä alkukieltä. Mitä sinä voita tällaisella.

        Raamatussa on myös kertomuksia, miten apostolit saarnasivat syntejä anteeksi. Ananias saarnasi Paavalille Ap.T. 9:17 "Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jeesus,joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,)että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin".*** Tämäkin vielä?? Missä kohti se sanotaan, että Ananias saarnasi SYNNIT ANTEEKSI, älä viitsi valhdella, olet varmasti VL, kirjoituksesi ja valheesi on sitä luokkaa.

        Paavali ja Silas saarnasivat vanginvartijalle: Ap.T. 16:30,31 "Ja toi heidät ulos ja sanoi: herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin.** Kyllä ja lue eteenpäin, He tulivat uskoon ja KASTETTIIN UPOTUSELLA. Tekeekö VL tärtä. Naurettavia juttujasi.

        Näissä synninpäästöissä apostolit eivät puhu mitään Jeesuksen verestä. He saarnasivat Kristuksen kärsimisestä ja ylösnousemisesta ja uskosta Jeesuksen lunastustyöhön.** Mikä synninpäästö siinä oli? Vain evankeliumi se oli, mutta se jää sinulta tajuamatta, kun pitää noita syntejäkin niin kovasti saarnaaman.

        Puhut vain Jeesuksen verestä, ei se pelasta, vaan Usko Jeesukseen pelastaa meidät, ja HÄNEN VERENSÄ SOVITTI LAIN. Joten olet aivan väärässä puussa oravaa kiinni ottamassa.


    • Kempelainen

      ”””Ei siis ole Raamatun vastaista saarnata Jeesuksen nimessä ja veressä syntejä anteeksi.** Täysin Raamatun vastaista, sillä lupa oli vain niillä, joille Jeesus sen antoi, opetuslapsilla. Meillä kitistyillä on se oikeus, että voimme KERTOA SE, ETTÄ SYNISI ON SOVITETTU RISTILLÄ, SILLÄ EHDOLLA, ETTÄ OTAT JEESUKSEN AINAOKSI HERRAKSESI JA VAPAHTAJASESI, TEHTYÄSI SYNNISTÄ MIELENMUUTOKSEN, ELI PARANNUKSEN. Mitään synnin anteeksisantahai me ei olla. Ne jotka leikkii tällä on saatanan narussa.

      Mutta nämä synninpäästön sanat eivät ole kenenkään ihmisen kauppatavaraa. Jeesus on rahanvaihtajien ja kyyhkysten myyjien istuimet kukistanut.** Juuri niin, joten siihen ei juuri kannata vaivautua.

      Syntien anteeksi saaminen tulee olla vapaasti kaikille tarjolla, eikä sitä saa keneltäkään kieltää. Joka sen kieltää joutuu armottoman palvelijan osaan.** Niin se on, mutta sitä edellyttää se, että TUNNUSTAA JEESUKSEN HERRAKSI, pelkät kättenostoäänestykset ovat vain suurta pelleilyä.

      Matt. 18:33,34,35 "Eikö myös sinun pitänyt armahtaman kanssapalvelijaas, niinkuin minäkin armahdin sinua?** Tässä on kysymys lähimmäisien kanssakäymisestä.

      Ja hänen herransa vihastui, ja antoi hänen pyövelille, siihen asti kuin hän maksais kaikki, mitä hän oli hänelle velkaa.** Niin, näin käy, kun elää ihmisten sääntöjen mukaan.

      Vanhoillislestadiolaisuudessa evankeliumi julistetaan: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.** Juuri näin, siksi se on lahko. Kysymys on evankeliumissa ottaa vastaan Jeesus. Jumala on luonnostaan Deus absconditus eli "salattu Jumala" - vasta kun evankeliumi on hänet kirkastanut, hänestä tulee Deus revelatus, "ilmoitettu Jumala". Voidaan sanoa, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan P y h ä H e n k i o n k u t s u n u t m i n u a e v a n k e l i u m i n k a u t t a . . ." Oikea evankeliumin omistaminen on aina Pyhän Hengen työtä. Tämä on paljon, paljon enemmän kun pelkkä syntien anteeksi antamasinen, se on jopa SOVITUS LAITA.

      VL käsitys on juuri sama evanlekiumista, kun erälle Rahisakselle auto, Hänelle se riitti, katseli vain pihalla ja kiillotteli, MUTTA EI KÄYTTÄNYT SITÄ OLLENKAAN.


      Minulle evankeliumi merkitsee ilosanomaa, joka kuuluu jotakuinkin näin: Jeesus, Jumalan ainoa poika, tuli lihaksi ja kantoin ristillä ihmisten synnit, menneet ja tulevat, keveät ja raskaat. Hän on täyttäny lain, meidän tehtäväksemme jää uskoa.*** Amen, Hallelujaa

      Mielestäni edellisessä ja jälkimmäisessä on se ero, että jälkimmäiseen on helpompi ikäänkuin päästä sisälle: Ai minunkin? Tällaisena?
      Kun taas vanhoillislestadiolainen evankeliuminjulistus jättää paljon kysymyksiä, kuten: Mitä minulta sitten vaaditaan?** Ei sinulta vaadita muuta, kun usko Jeesukseen ja haet koko ajan kristittynä aina tilaa lähemmäksi Häntä. VL piireissä riittää, kun olet vain meitä???

      Tähän vanhoillisletadiolainen tietysati vastaa, että tulehan rauhanyhdistykselle, niin siellä se sinulle kerrotaan, mutta ennemmin tai myöhemmin sinulle selviää, että heidän evankeliuminsa sisältää tietynlaisia kehoituksia, karkeammin ehtoja, kuten tiedätte; Meikittömyys (tosin tulkinnanvarainen), ehkäisemättömyys, televisiottomuus tms.** Heille tämä on liian suuri juttu, sillä evankeliumin kirkastaa aina Pyhä Henki, ja kun se uupuu, ollaan vain sanahelinän kanssa tekemisissä. Eivät he edes pysty vastaamaan, MIKÄ ON HEIDÄN USKONSA, KERROTAAN VAI OLEVAN.

      Siksi kysynkin, jäikö teidän mielestänne, rakkaat ihmiset Jeesuksen sovitus jotakin vaille? Pitääkö meidän rakkaat vanhoillislestadiolaiset sittenkin hieman ponnistella kelvataksemme siihen pelastukseen, joka meille on valmistettu? ** Niin, paniko Jeesus muita ehtoja ristin ryövärille, kun uskon, siinä ei syntien anteeksi anastamisesta saarnattu sanaakaan, joten se siitä VL- kristillisyydestä.

      Sanoiko Jeesus ristillä, että se on täytetty, vai että se on melkein täytetty?** Se on täytetty, nimittäin laki. Mutta niille VAIN, JOTKA SEN OIVALTAA, ISTE JEESUKSEN.

      • lesta

        johan te jaksatte söpöttää kaikenmaailman teologisuuksia.. oon lesta ja evankeliumi tärkee, joo. käyn kuuntelemassa puheita rauhanyhistyksellä, kyllä. mutta enpä nyt jaksa ruveta sen enempää tässä saarnaamaan muille ihmisille. jos niitä meinaa kiinnostaa meiän uskonto, sanon että tuuhan seuroihin ja katotaan että pystyisitkö mitenkään käärimään mieltäs meiän uskonnon ympärille. jos ei, nii mikäs siinä. omapa on asiansa. ei me ketään ruveta tuomittemaan (ei ainakaan kukaan lesta jonka minä tunnen, ollaan suvaitsevia, kyllä kyllä)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      268
      9653
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      307
      6836
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      74
      1705
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1421
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      94
      1297
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1161
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1079
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      41
      882
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      756
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      313
      748
    Aihe