Halusin tehdä uuden avauksen aiheesta. Miksi pitäisi pitää?
Olette ilmeisesti nuoria naisia ja äitejä.
Yrittäkää ajatella asiaa pitemmällä tähtäimellä. Kymmenen vuoden päästä miehienne lapset on jo murrosikäisiä osa aikuisia.
He ovat nuoruutensa voimissaan. Nyt punnitaan teidän suhtautumisenne heihin heidän lapsuudessaan.
Teidän tulisi rakastaa myös miehenne lapsia edellisestä liitosta tai ainakin hyväksyä heidät näin saatte miehennekin rakkauden.
Lapset kasvaa ja me vanhenemme yrittäkää muistaa tämä. Vuosien saatossa monesta lapsesta tulee teidän ystäviä. He kyllä muistavat miten heitä on lapsuudessa kohdeltu.
Jo avioituessaan pitäisi tiedostaa se tosiasia, että jos jommalla kummalla puolisoista on lapsia edellisestä liitosta heitä ei pääse pakoon.
Heidät on vaan hyväksyttävä senhetkiseen elämään kuuluvina.
Jos lasten käytös ärsyttää tehkää selväksi säännöt miten teidän kodissanne eletään ja ollaan.
Olette ilmeisesti nuoria naisia ja äitejä.
Yrittäkää ajatella asiaa pitemmällä tähtäimellä. Kymmenen vuoden päästä miehienne lapset on jo murrosikäisiä osa aikuisia.
He ovat nuoruutensa voimissaan. Nyt punnitaan teidän suhtautumisenne heihin heidän lapsuudessaan.
Teidän tulisi rakastaa myös miehenne lapsia edellisestä liitosta tai ainakin hyväksyä heidät näin saatte miehennekin rakkauden.
Lapset kasvaa ja me vanhenemme yrittäkää muistaa tämä. Vuosien saatossa monesta lapsesta tulee teidän ystäviä. He kyllä muistavat miten heitä on lapsuudessa kohdeltu.
Jo avioituessaan pitäisi tiedostaa se tosiasia, että jos jommalla kummalla puolisoista on lapsia edellisestä liitosta heitä ei pääse pakoon.
Heidät on vaan hyväksyttävä senhetkiseen elämään kuuluvina.
Jos lasten käytös ärsyttää tehkää selväksi säännöt miten teidän kodissanne eletään ja ollaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
niinkuin eräänlaisen uusperheen lapsena olen samaa mieltä kanssasi. välit faijan uuteen vaimoon ovat sangen toimivat, jopa siinä määrin, että puheensa välillä kuulostavat kuin äitini puhuisi.
Tottapa puhut!Omalla miehelläni on 10-,ja 8-vuotiaat lapset edellisestä liitostaan,ja suhteen alkuvaiheessa minua hieman mietitytti,miten suhtautua lapsiin,ja mikä on oma roolini.Tänä päivänä olen lasten uskottu,jolle he purkavat arkoja asioita joita eivät pysty äitinsä kanssa käymään läpi.Olen otettu tästä kunniasta,ja pyrin pitämään välit lapsiin luottamuksellisina.Koen sen yhtenä elämän rikkauksista!
Mukavaa syksynjatkoa kaikille!
..... emme me jotka emme tiedä miten olla puolison lasten kanssa ole ainakaan kaikki mitään nuoria ihmisiä osa meistä on jo omansa aikuiseksi saattanut tai osalla vielä on omatkin lapset siinä missä uuden puolisonkin lapset.
Ei toisen lapsia aina pysty rakastamaan ,ei edes pitämään, sietämään ehkä...??!!
Ja vaikka tietääkin toisella lapsia olevan silloinkun mennään yhteen ei se aina tarkoita että tietäisi mitä se rumba sitten todellisuudessa onkaan ja kuinka tulee sekä lapsi että se "äitipuoli" suhtautumaan.
Kaikki lapset eivät tee helpoksi heistä pitämistä, ja kuinka sitten kun omasta puolestaan ne säännöt ja sen kuinka ollaan on tehty selväksi mutta lapsi/lapset eivät niitä tahdo noudattaa ja se oma äitikin sitten tekee kaikkensa sabotoidakseen hyvätkin yritykset saada lapsi/lapset viihtymään isän ja isän uuden vaimon kanssa???
Asiat harvoin ovat niin selkeitä kuin miltä ne kuulostavat varsinkin kun tunteet ovat mukana kuvioissa.
On helppo sanoa asioita silloin kun itse ei ole siinä "myrskyn silmässä" varmasti me kaikki jotka tälläkin palstalla olemme puhuneet siitä että ei oikein tahdo sietää niitä puolison lapsia olemme ihan kunnollisia ihmisiä jotka yritämme kyllä ,mutta joskus on vain niin että mikään ei riitä ja minusta se osoitta enemmän kypsyyttä ihmiseltä jos tajuaa tekevänsä hallaa ja poistuu kuvioista kuin että hampaat irvessä jatkaa ja parisuhde alkaa olla niin huonossa jamassa että siitäkin ne lapset sitten jo kärsii!!!
Maailma on suuri ja ihmiset pieniä.
Kaikki eivät pysty rakastamaan kumppanin lapsia ja jotkut eivät rakasta edes omiaan. Se tässä elämässä eniten järkyttääkin. Niinkuin myös se miksi jotkut nuoret vihaavat vanhempiaan, jotka vaikuttavat sangen kelpoyksilöiltä.
Teini-ikäiset lapset yrittävät aina saada kaaosta ja sekasortoa aikaan, koettelevat vanhempien keskinäisiä välejä. Harva teini on ns. helppo ja vanhemmat ne vasta vaikeita ovatkin... Ydinperheessä eläminen ei ole aina helppoa ja uusperheessä varmasti vaikeampaa. Mutta kuka on sanonut, että elämä on ruusuilla tanssimista alusta loppuun asti?
Tähän keskusteluun nyt noin yleisesti, en nimenomaisesti sinulle "inhottava äiti, kommentoin.
Kaikki tietävät, että parhaat lapsenhoitovinkit ja neuvot saa poikamiehiltä. :) Samalla tavalla taitaa olla tässä uusiperhe-asisassakin, mitä "äitipuoleuteen" tulee, että parhaimmat ja viisaimmat neuvot tulee niiltä, jotka itse eivät ole tai elä uusperheessä.
Neuvoja on siis hyvä jakaa, teoriasa kaikki on niin selkeää ja simppeliä. Käytäntö vaan on toinen. Ihmiset ja heidän taustat ovat erilaisia. Lapsilla, aikuisilla. Tilanteet ja perheet erilaisia.
On hyvä jakaa neuvoa, että "kyllä pitäisi tietää mihin ryhtyy kun on eronneen kanssa.." jne. Kuka meistä tietää tarkkaan ottaen mihin ryhtyy, kun pariutuu ja perustaa perheen sen oman puolison kanssa? - Vaikkei niitä "valmiita" lapsia olisikaan kuviossa.
Kuka tietää, mihin hyppää kun saa työapaikan, ostaa omakotitalon tai muuttaa kerrostaloon?
Varautua voi vaikka mihin, mutta käytännössä voi tulla yllättäviä tilanteita eteen.. sellaista elämä on.
Mitä lapsiin tulee, niin omaan biologiseen lapseen ainakin äidit tekevät tuttavuutta jo odotusaikana ja isäkin aloittaa suhteen luomisen lapseen jo heti kehdosta.
Uusperheessä puolison lasten kanssa ei ole yhteistä menneisyyttä. Tunnesiteen luominen aloitetaan eri tavalla kuin omien biologisten lasten kanssa, samoin eri tavalla kuin adoptiolasten kanssa. Adoptiossa kuitenkin vanhemmilla on se ajatus, että lapsi on nyt
"minun/meidän" vastuu lapsesta kokonaisuutena on nyt heillä.
Puolison lasten kanssa ei tämmöistä pääse syntymään. Ei edes silloin, kun lapsi asuu samassa taloudessa, sillä juridisesti ei ole mitään velvotteita, vastuuta, ei vaikutusmahdollisuutta puolison lapseen, vaikka arjesta vastaakin käytännössä. Ja viikonloppulasten kohdalla ei mihinkään voi vaikuttaa, ei edes lapsen tapaaja(isä) vaikka miten yhteishuoltajuus olisi, sillä lasten asioista päättä lasten päähuoltaja, joiden luona lapsi asuu (äiti).
Ja joskus on tapauksia että lapsi ei päästä edes lähelleen, haluaa osoittaa että "sä et ole mun oikea äiti/isä".
Siihen voi tietysti vastata niin ja näin ja tälleesti, mutta käytännössä nämä ovat tilanteita, jotka kiukiuttavat, suututtavat, saavat tunteet liikkeelle, aiheuttavat turhautumista, mielipahaa jne.
Ja sitä paitsi omatkin lapset ärsyttävät joskus aivan kuten naapurin kakaratkin. Miksi sitten ei olisi lupa ärsyyntyä puolison lapsiin???
Minusta on aikuuutta ja kyspyyttä se, että tunnistaa itsessään erilaiset tunteet, ja hyväksyy ne. Että hyväksyy ja antaa itselleen oikeuden tuntea niitä kaikkia tunteita niin omaa kuin puolisonkin lasta kohtaan. Eri asia on sitten se, miten ne kanavoi, miten niiden tunteiden kanssa TOIMII. Ettei kohtele huonosti tai eriarvoisesti jne.
Mutta kun ihmisiä ollaan, niin saattaa niinkin käydä. Onko sellainen ihminen sitten huono ihminen/äiti/isä tai puolikas?
Enkä puhu nyt teini-ikäisistä, vaan ylipäätään kaiken ikäisistä lapsista.
Olen kuullut ja jutellut muidenkin uusperheellisten kanssa, ja monelaisia tunteita myllertää aikuisen päässä, tilanteet ja tapahtumat kotona ovat joskus todella ristiriitaisia ja kinkkisiä. Ulkopuolisen on toki helppo antaa oheita miten toimia....
ei kyse ole siitä, että haettaisi helppoa tietä tai helppoa ratkaisua, vaan siitä, että haluaa jakaa asioita toisten samantyyppisesssä elämäntilanteessa olevien kanssa.
Mitä tulee tuohon ikään, että oltaisi (kaikki?) nuoria.. mikä on nuori? Jossakin yhteydessä ainakin minä olen ikäloppu. Omat lapseni ovat jo isoja.
Ikään tämä (uusperhe)asia ei ole sidonnainen. Se on siihen, että edessä, käsissä, on uusi tilanne, johon on kuvitellut varaututeensa, mutta joka onkin moniuloitteisempi kuin ensivaikutelmasta aavistikaan.
Uusien suurien kysymysten edessä jokainen ihminen on vähän ymmällään, hakee toimintamallia, pohtii omia tuneitaan ja reaktoitaan.. iästä riippumatta.
Aurinkoista syksyä kaikille, perhemalliin katsomatta.
Tässä viestiketjussa on muutaman kirjoittajan kommentit ollet kuin suoraan itsestäni! Ehkä en sittenkään ole niin kauhea, sillä olen voinut lohdutuksekseni todeta muidenkin olevan samoissa tunteissa kamppailevia...
Suurin "ongelma" omalla kohdallani on ollut ja edelleenkin on puolison lasten, varsinkin tyttären ujous. Niin hullulta kuin kuulostaakin oikeastaan odotan hänen murkkuiän alkamista...
Olen kirjoittanut samasta aiheesta terveys > mielenterveys > lapsen apatia (löytyy vasta noin kolmannelta sivulta), eli sieltä selviää oma tilanteeni parhaiten...
Parannusta on siinä mielessä tapahtunut, että tytär on ainakin viimeaikoina taas nukkunut...
Kommentoikaa, jos jaksatte lukea...