Jos nyt vaihteeksi kirjoitetaan haudanvakavasti, niin myönnän että tupakoimattomuus, autottomuus, jääkiekon seuraamattomuus ja alle 190 senttimetrin pituus ja alle 30-senttinen "se" eivät ole oikeita ongelmia. Lueskelin erästä aihetta käsitellyttä viestiketjua tuolla Cityn puolella, ja siellä tuli esille taikasana: tylsyys.
Minäkään en ole täysin sattumanvaraisesti valinnut omaa nimimerkkiäni, vaan koen oikean ongelmani olevan nimenomaan tajuton tylsyys ja luulen sen olevan laajallekin levinnyt vitsaus meidän rakkauden vähäosaisten piirissä. Ymmärrän hyvin, jos joku ei viihdy meidänlaisten seurassa, sillä ainakin itse tiedostan asian suorastaan piinaavalla tavalla.
Mietin sitä, miten tylsyydestä voisi päästä eroon - ottaisin kerrankin mielelläni hyviä neuvoja vastaan, vaikka olen kai ennenkin sellaisia saanut. Olen yrittänyt työelämään päästyäni hankkia jonkinlaista elämää ennenkaikkea omaksi ilokseni mutta myös siksi, että olisi edes joskus jollekin jotain sanottavaa - ja nyt en siis tarkoita pelkästään seurustelukumppaneita, vaan ihmisiä, niin naisia kuin miehiäkin, yleensä. Viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt kielikursseja ja erilaisia kulttuuritapahtumia, lukea paljon kirjoja ja ylipäätään käydä ulkona, mutta olen aina vaan se sama tylsimys. Vain keskustelupalstoille ja ehkä henkilökohtaisiin sähköposteihin keksin jotain sanottavaa. (Tämä kyllä panee epäilemään sitäkin vaihtoehtoa, että "ujolla introvertillä" kasvotusten tapahtuvissa tilanteissa on jonkinlaisia suorituspaineita, jotka pilaavat kaikki yritykset kommunikoida, toisin kuin netissä). Olen välillä vakavissani miettinyt sitäkin, että olisiko olemassa mitään rupattelukoulua, jossa voisi vaan harjoitella jutustelua ilman, että tarvitsisi uhrata nykyisiä ihmissuhteita outoilulla.
Aina tuppisuisuus ei ole ihan pelkästään omaakaan vikaa, vaan paljon riippuu seurasta ja tarkkaanottaen keskinäisistä kemioista. Olen monesti huomannut, että toisessa seurassa olen hieman puheliaampi, kun taas joskus en vaan saa järkevää sanaa suustani, vaikka ihmisissä ja olosuhteissa ei sinänsä mitään vikaa olisikaan.
Mutta siis, mikä avuksi? En suostu uskomaan, että tämä olisi niitä lukkoonlyötyjä ominaisuuksia ihmisessä, kuten jonkinlainen kemiat neutralisoiva nörttisäteily ja harmaalta haisevat feromonit, vaan tälle voisi ehkä jopa tehdä jotain.
Minäkään en ole täysin sattumanvaraisesti valinnut omaa nimimerkkiäni, vaan koen oikean ongelmani olevan nimenomaan tajuton tylsyys ja luulen sen olevan laajallekin levinnyt vitsaus meidän rakkauden vähäosaisten piirissä. Ymmärrän hyvin, jos joku ei viihdy meidänlaisten seurassa, sillä ainakin itse tiedostan asian suorastaan piinaavalla tavalla.
Mietin sitä, miten tylsyydestä voisi päästä eroon - ottaisin kerrankin mielelläni hyviä neuvoja vastaan, vaikka olen kai ennenkin sellaisia saanut. Olen yrittänyt työelämään päästyäni hankkia jonkinlaista elämää ennenkaikkea omaksi ilokseni mutta myös siksi, että olisi edes joskus jollekin jotain sanottavaa - ja nyt en siis tarkoita pelkästään seurustelukumppaneita, vaan ihmisiä, niin naisia kuin miehiäkin, yleensä. Viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt kielikursseja ja erilaisia kulttuuritapahtumia, lukea paljon kirjoja ja ylipäätään käydä ulkona, mutta olen aina vaan se sama tylsimys. Vain keskustelupalstoille ja ehkä henkilökohtaisiin sähköposteihin keksin jotain sanottavaa. (Tämä kyllä panee epäilemään sitäkin vaihtoehtoa, että "ujolla introvertillä" kasvotusten tapahtuvissa tilanteissa on jonkinlaisia suorituspaineita, jotka pilaavat kaikki yritykset kommunikoida, toisin kuin netissä). Olen välillä vakavissani miettinyt sitäkin, että olisiko olemassa mitään rupattelukoulua, jossa voisi vaan harjoitella jutustelua ilman, että tarvitsisi uhrata nykyisiä ihmissuhteita outoilulla.
Aina tuppisuisuus ei ole ihan pelkästään omaakaan vikaa, vaan paljon riippuu seurasta ja tarkkaanottaen keskinäisistä kemioista. Olen monesti huomannut, että toisessa seurassa olen hieman puheliaampi, kun taas joskus en vaan saa järkevää sanaa suustani, vaikka ihmisissä ja olosuhteissa ei sinänsä mitään vikaa olisikaan.
Mutta siis, mikä avuksi? En suostu uskomaan, että tämä olisi niitä lukkoonlyötyjä ominaisuuksia ihmisessä, kuten jonkinlainen kemiat neutralisoiva nörttisäteily ja harmaalta haisevat feromonit, vaan tälle voisi ehkä jopa tehdä jotain.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Mitä on se tylsyys, josta haluat päästä eroon? Kerroithan juuri, että olet jossain seurassa puheliaampi kuin toisessa -- eli oletko hiljainen niiden ihmisten seurassa, jotka ovat sinusta tylsiä? Jos yhteisiä puheenaiheita ei ole, niin eikö siinä kumpikin ole yhtä lailla tylsä?
Entä onko "tylsyytesi" sitä, että sinulla ei ole mitään sanottavaa, vai sitä, että olet aivan liian itsekriittinen ja sensuroit lauseet jo ennen ääneen sanomista?
Oma teini-iän ujouteni johtui juuri tuosta itsesensuurista -- en olisi halunnut sanoa mitään, mikä ei ollut säkenöivän nerokasta ja ylivertaisesti hauskempaa kuin mikään, mitä muut sanovat -- joten en sitten puhunut juuri mitään. Siitä pääsi yli, kun myönsi itselleen luvan olla keskinkertainen ja puhua latteuksia :-)
Niin, siis se, että olen toisessa seurassa puheliaampi, tarkoittaa tietenkin sitä että olen tässäkin seurassa tuppisuu, mutta en ihan niin paljoa kuin siinä toisessa. En oikein osaa haukua muita tylsiksi, mutta vikahan ei sinänsä kai ole kenessäkään, jos kemiat eivät kohtaa - sillä perusteella ainakin minä annan itselleni anteeksi, kun olen jossain illanistujaisissa ollut hiljaa vieraiden ihmisten seurassa, kun muut ovat tulleet toimeen keskenään, mutta minun kohdallani ei ole ollut kommunikaatiota kumpaankaan suuntaan.
En tiedä tuosta itsesensuurista - se saattaa hyvinkin olla se syy, miksi sanottavaa tuntuu olevan vähän, mutta juttelutilanteessa se ainakin ilmenee jonkinlaisena ajatuskatona. Olen kyllä epäillyt, että ongelma kumpuaa jonkinlaisesta itsekriittisyydestä johtuvasta suorituspaineesta, joka taas on omiaan tuhoamaan kaiken, kun niiden ajatusten sijaan keskittyykin ahdistumaan tilanteesta.
En tiedä, osaanko puhua latteuksia. Tai siis, osaan kyllä, mutta miten sellaisia pystyy puhumaan, kun pää kolisee tyhjyyttään?
Rippileirillä oli sellainen mikä lie "leikki" että toisesta ihmisestä piti kirjoittaa joku positiivinen asia selässä olevalle a4-paperille, itselle kirjoitettiin muummoassa kommentti:
"Hauska kun puhuu."
Tuosta juuri huomaa sen, että taisin avata suun useimmiten vain silloin kun keksin jotain hauskaa sanottavaa. Intissä myös useat ihmettelivät hiljaisuuttani.
Olet oikeassa latteuksia oppii puhumaan, kun on tyhjä pää.
Ole kiitollinen tyhjäpäisyydestäsi, näin et myöskään pelkää puheitasi( eikä kirjoituksiasi)
Naiset eivät enää tarvitse suojelija/elättäjää vaan kumppanin ja siinä tietysti kumppanin sosiaaliset taidot nousevat keskiöön.
Olet varmasti oikeassa, että seuralla on paljon merkitystä. Itse olin lukiossa toivottoman hiljainen, mutta yliopistossa menin mukaan opiskelijarientoihin ja yht´äkkiä huomasin osaavani rupatella ihmisten kanssa ja joskus suorastaan yllätyin kun huomasin olevani seurueen keskipiste.
Seuraavaksi myös naiset ilmaantuivat elämääni myös seksuaalisessa mielessä. Teininä olin kuvitellut olevani tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. Kun olin Auttoi tietysti paljon, että opiskelen alaa, jossa enemmistö opiskelijoista on naisia. Olihan niitä tyttöjä lukiossakin, mutta jotenkin niihin tutustuminen tuntui mahdottomalta, yliopistossa kaveeraaminen taas oli ihan luontevaa.
Neuvoni on, että hankkiudu ympäristöön, jossa joudut välttämättömyyden pakosta kommunikoimaan naisten kanssa. Siinä oppii vähitellen...
En kyllä koskaan yliopistossakaan pystynyt mihinkään erityiseen seurallisuuteen. Alussa kävinkin "opiskelijariennoissa", mutta niistä ei jäänyt käteen ainakaan hyvää mieltä. Niinä vuosina kyllä sain ensimmäiset naispuoliset kaverini, mutta aivan muista ympyröistä (netistä).
Keväällä olin kielikurssilla, ja käytännössä ainoa mies. Erittäin vieraiksi jäivät kaikki. En oikein tiedä, mitä ne sellaiset ympyrät, joissa kommunikoidaan naisten kanssa. Tosin tässä vaiheessa on todettava, ettei avaukseni koskenut sitä, että minun olisi naisten kanssa vaikea kommunikoida, ts. että olisin vain heidän seurassa enemmän tai vielä vähän enemmän tylsää seuraa, vaan ongelma kattaa koko elämän. Tämä sitten johtanee siihen, ettei myöskään aiemmin ole päässyt syntymään mitään kaverisuhteita enempää ja mietin, voisiko monilla täälläkin ATMeiksi ilmoittautuvilla olla kyse siitä.
Profiilisi mukaan tykkäät sci-fistä ja metallimusiikista. Kummassakin scenessä pyörii paljon naisia. Oletko harrastanut sci-fi fandomia?
Siellä voisit tavata naisia, joiden kanssa keskustelun voisi aloittaa vaikka Babylon 5:sta.
Painotan edelleen, että kyse ei ollut pelkästään naisista. Taannoin oli esimerkiksi eräätkin kotibileet, joissa oli paljon miehiä ja naisia, ja monet meistä eivät tunteneet toisia entuudestaan. Silti olin ainoa, joka jäi jotenkin kaiken ulkopuolelle, muut tutustuivat enkä minä keksinyt juurikaan sanottavaa kuin ihan harvojen kanssa, ja heidänkin kanssaan niin vähän, että jäivät yhden kerran tuttavuuksiksi.
Sci-fi -piireistä en tiedä muuta, kuin että siinä pyörivillä tytöillä on määritelmällisesti poikaystävät. Metallipiiriläiset taas eivät viihdy seurassani, sillä he juovat minua kertaluokkia enemmän ja polttavat ahkerasti, ja etsivät miehistäkin sellaisia pitkätukkaisia jössiköitä, ja minä en ole enää edes pitkähiuksinen (kun oli pakko saada se työpaikka).
Sci-fi-tytöillä on poikaystävät samasta syystä kuin vegaanipojilla tyttöystävät: suhteen toinen osapuoli (sci-fi-poika tai vegaanityttö) on johdattanut heidät harrastuksen/vakaumuksen pariin. Sillä harvoinpa sci-fi-fandom ja vegaanihörhöily ilmenevät tytöissä ja pojissa (vastaavasti) luonnostaan.
...ja leikkasit hiuksesi työpaikan takia? melko selkärangatonta toimintaa...
Päinvastoin. Joskus on tehtävä raskaitakin uhrauksia, ja minussa oli näemmä munaa siihen.
ole koskaan ymmärtänyt on se, että miksi ulkonäölliset asiat ovat joillekin niin kuolemanvakavia?
"voi ei, joutuisin leikkaamaan hiukseni? minun persoonallisuuteni olisi mennyttä!"
Hah, voi vittu. Jos se persoonallisuus on kiinni jostain hiusten pituudesta, niin voi kyllä paljastaa että ei se mitään oikeaa persoonallisuutta ole. Oikea persoonallisuus löytyy ihmisen ajatuksista ja toista, ei ulkonäöstä.
Sitäpaitsi, jokainen varmasti joutuu tekemään elämässään valintoja ja jos katsoo että mieluummin ottaa mieluisen työpaikan kuin pitää pitkät hiukset, niin minusta se on aivan hänen oma valintansa, eikö?
Fight the power, fight the power with long hair?
XD
On se karvojen leikkuu joskus rankkaakin. Meinasin jäädä Latviaan toissavuonna kun tullimies ei uskonut minun olevan sama kuin passikuvassa näkyvä henkilö vaan alkoi nauramaan ja näytti kuvaa kaverilleenkin :(. (tositarina).
Onko sinulla vakkariduuni nyt? Jos on, voit kasvattaa takaisin!
jo ottikin esille tuon itsesensuurin.
Tylsyys johtuu usein siitä että toisen persoonaan ei pääse käsiksi ja se johtuu siitä että ihminen ei vaikuta yhtään spontaanilta. Jos ei vaikuta YHTÄÄN spontaanilta ja puhuu ja toimii aina ikäänkuin liian harmittomasti (mitä ikinä se nyt sitten tässä tarkoittaneekaan), niin ei vaikuta inhimilliseltä.
Mihin ihastua jos toinen ei näytä omaa maailmaansa toisille? Rakastuu korrektiuteen tai siihen että toinen ei ärsytä?
En tiedä osuuko tämä juuri sinuun, mutta tuli vaan mieleen. Tylsyys on sitä että ei aiheuta tunteita, ei hyvässä eikä pahassa.
Tylsyyteen pääsee kaikkein parhaiten
- myötäilemällä muiden puheita
- välttämällä viimeiseen asti mielipide-eroja
- rajoittamalla puheenaiheita
- puhumalla yleisluonteisesti mutta ei omakohtaisesti
- pelkäämällä huumorin käyttöä
- pelkäämällä keskustelukumppania
jne
En tiedä, onko tylsyyden määritelmä tuollaiseen kattava, mutta osa sitä se on.
"- myötäilemällä muiden puheita
- välttämällä viimeiseen asti mielipide-eroja
- rajoittamalla puheenaiheita
- puhumalla yleisluonteisesti mutta ei omakohtaisesti
- pelkäämällä huumorin käyttöä
- pelkäämällä keskustelukumppania "
Tämä luettelo vaikuttaisi vähän siltä, jonka kohtiin tyypillinen ujo ja introvertti kohti kolmeakymppiä käyvä neitsytpoika saattaisi sopia. Hän saattaisi uskoa, ettei voi ottaa riskiä ja karkoittaa toista olemalla jotain mieltä jostain ja olemalla myötäilemättä. Ymmärrän kyllä tätä pelkoa - joskus joidenkin (toistan: "joidenkin", että turha itkeä yleistämisistä) naisten keskusteluja seuranneena saan sellaisen käsityksen, että naisporukoissa erimielisyydet saavat omituiset mittasuhteet ja riitoja syntyy.
Tylsyys ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan syy seurustelemattomuudelle. Se on vain naisten keksimä teosyy, valhe jota ne kertoo itselleen kun ne ei kehtaa myöntää että kaveri ei ole tarpeeksi hyvän näköinen, varakas tms.
sumuttaa jos se jotenkin tekee olon hyväksi.
T: mies.
väite ihan kokemukseen ja havainnointiin. Mulla on pari tuttua (tunnettu jo alaasteelta asti) joita voi sanalla sanoen luonnehtia tylsiksi. Huumorintajuttomia, elämä pyörii parin asian ympärillä. Ei mitään erikoisia harrastuksia. Seuraavat formuloita ja jääkiekkoa. Eivät matkustele. Eivät ole sosiaalisissa tilanteissa, esim. ravintolassa mitään seurueen keskipisteitä. Pikemmikin päinvastoin.
Silti kavereilla ei ole mitään vaikeuksia löytää naisseuraa, heh heh. Juuri ravintolassa he saavat helposti naisseuraa, sieltä kauneimmasta päästä. Naiset ottavat kontaktia juuri näihin tyyppeihin; pyytävät tulta, tulevat suoraan juttelemaan jne.
Näiden kavereiden yhteinen ominaisuus on: ovat tummatukkaisia ja yli 185 cm pituisia. Näyttävät sanalla sanoen keskieurooppalaisilta.
Kyllä minä olen sitä mieltä, että (miehen) tylsyys on syy seurustelemattomuudelle, eivätkä sitä siedä kuin kullankaivajattaret siinä tapauksessa, että mies todella on rikas kuin Kroisos.
Nainen saa ehkä tylsyyden helpommin anteeksi, mutta jos ihan vakavissaan mietitään, en edes minä viihtyisi liian tylsän ja täyden kotihiiren kanssa. Tässä ei-kotihiirellä ei tarkoiteta sitä, että pitäisi viikonloppuisin päästä dokaamaan juottoloihin.
Hyvä on, tylsyys on subjektiivinen käsite, mutta olen sitä mieltä, että tupakoiva urheiluhullu mies käsitetään paljon helpommin miehiksi, kun taas tupakoimaton, urheilusta vähät välittävä mies on jonkinlainen nörttineutri, johon ei oteta yhteyttä ainakaan sellaisessa ympäristössä, jossa ollaan etsimässä jotain muuta kuin pelkkiä kavereita.
jos mies on suht tavallisen näköinen, epämiehekäs, köyhä. Niin tylsyys, mitä sillä sitten tarkoitetaankin ei auta asiaa.
Mutta se että komea, omillaan toimeen tuleva miehekäs mies ei kiinnostaisi naisia vaikka hän olisi tylsä ei pidä paikkaansa.
Itse olen tavallisen näköinen, epämiehekäs, ei varakas. Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia keskustella naisten kanssa. Monesta olen hauskaa seuraa. Seuraani hakeudutaan. Opiskeluaikana ja nyt työelämässä minulla oli/on paljon naispuolisia kavereita. MUTTA aina kun menimme/menemme esim. opiskelubileisiin, pikkujouluihin tmv. tilaisuuteen tilanne muuttuu. Naisten kiinnostus minuun jollakin tavalla sammuu. Syynä ei voi olla että olisin tylsää seuraa. He ovat huomattavasti kiinnostuneempia muista miehistä. Hieman humaltuessaan ottavat kontaktia miehiin joita voisi luennehtia tylsiksi, mutta paremman näköiseksi kuin minä.
Tässähän ihan sortuu kliseisiin, mutta tuosta nyt voi vetää vain sen johtopäätöksen, että parhaiten pärjäät naisseurassa olemalla oma hurmaava itsesi. Eli tuomalla esiin omat mielipiteet ja oman ajatusmaailman.
Jos ei ota riskiä olla eri mieltä, jää tyhjäksi takiksi, joka kaikuna toistaa kaiken. Se on tylsyyttä. Pelkkä kuori ei herätä syviä tunteita, vain pinnallisia, siis jos sattuu sen kivannäköisen kuoren omistamaan...
Mitä tulee naisporukan sosiaaliseen paineeseen olla joka asiasta samaa mieltä, se on nimenomaan naistenvälisen kommunikaation tunnusmerkkejä (ja sitäpaitsi vaihe, joka useimmilla menee onneksi ohi parinkympin paikkeilla -- ei valitettavasti kaikilla). Omaksumalla kommunikaatiotyylin, joka näyttäisi olevan naisen ystäväpiirille tyypillinen, asettautuu sinne ystävien rivistöön. Sen jälkeen on turha ihmetellä, miksei tästä mitään ystävyyttä kummempaa tullutkaan. Jos tähtää vaikka edes ystäväksi, niin yleensä päätyy siihen rooliin. Tavoitteet korkealle siis!
myös voittokortit jos meinaa voittaa.
En ole tosiaankaan mikään myötäilijätyyppi (tyttö tyttöjen joukossa), vaan tuon kyllä omat mielipiteeni esille.
Mitä yritän sanoa on se että jos mies ei ulkoisesti täytä haluttavan miehen kriteerejä on aivan sama kuinka ei-tylsä tyyppi mies on. Naisten on vain niin vaikeaa myöntää tätä tosiasiaa itselleen. Naisethan näkevät miehissä ominaisuuksia jota miehen 10 vuotta tunteneet kaverit eivät huomaa, tunnista edes olevan. Hiljainen, tuppisuu juntti on miehekkään hiljainen, jne.
vielä että kyseessä on ikäluokka 20-30...35 vuotiaat naiset.
Kuinkahan suureen otokseen naisista (ja minkä ikäisistä) perustat tuon väitteen?
Joskus juuri täysi-ikäistyneenä tuli kyllä annettua ulkonäölle paljonkin painoarvoa... Mutta nyt kun oikein kliseiden makuun päästiin, niin pakkohan tämäkin on todeta todeksi omalla kohdalla: Sisäinen kauneus kaunistaa ulkokuoren -- ja toisinpäin. Näin on käynyt monestikin, että mies, jota olen pitänyt ensin komeana, on alkanut näyttää tosi tavikselta lyhyen tutustumisen jälkeen ja toisaalta ensin mitättömän näköisen miehen ulkoinen olemus onkin alkanut tuntua erittäin puoleensavetävältä, kun häneen tutustuu lähemmin.
Ja vielä noista ulkonäkökriteereistä sen verran, että nehän ovat naiskohtaisia. Jotkut tykkäävät niistä "kirveellä veistetyistä" miehekkäistä piirteistä ja toiset kiiltokuvapojista. Tietysti jos poikkeaa siitä yleisimmin halutusta tyypistä on hankalassa asemassa, mutta se ei tarkoita, etteikö jonkun silmissä olisi hyvinkin viehättävä. Esim. olen itse ollut aina aivan hulluna hörökorvaisiin miehiin. Se on varmaan suurin yksittäinen turn-on, joka miehellä voi seksuaalisessa mielessä olla minun suhteeni. Mutta sytyttävä ulkonäkö ei riitä, jos sisältöä ei ole, ja toisaalta sytyn myös monista miehistä, joilla ei niitä hörökorvia ole, joten voittavia kortteja on monenlaisia...
No varmasti lähestytäänkin ravintolassa jos ovat niin komeita; tylsyyttähän ei ulospäin näe. Ravintolalähestymiset perustuvat ulkonäköön, koska muuta ei tiedetä. Mutta kyse olikin tässä seurustelusta tai muusta ajan viettämisestä yhdessä, en minä ainakaan jaksaisi seurustella umpitylsän tyypin kanssa vaikka olisi kuinka hyvännäköinen.
perustuu naisiin 20v vähän yli kolmekymppisiin.
Väitän että naisille miehen ulkoinen olemus on se tärkein ominaisuus ym. ikäryhmässä. Haluttu miestyyppi täyttää seuraavat kriteerit: riittävän pitkä, tumma, miehekäs ulkonäkö. Tähän ryhmään mahtuvat kirveellä veistetyt ja ns. kiiltokuvapojat. Jos poikkeaa tästä on tosiaankin hankalassa asemassa. Ei niin etteikö voisi olla viehättävä jonkun silmissä mutta harvassa ne ovat. Itselleni on ollut suuri yllätys kuinka tärkeä naisille tuo (kumppanin) ulkoinen habitus on.
Puolituttuni joka ei ole pitkä, tumma, miehekäs, on käynyt salilla saadakseen miehekkäämmän ulkonäön. Tyttö jonka kanssa seurustelin totesi kuitenkin kerran puolivahingossa minulle ettei salillakäynti auta yhtään asiaa.
parhaiten
- koskaan myötäilemättä mitä toinen sanoo
- aina pyrkimällä mielipide-eroihin
- rajoittamatta puheenaiheita (puhuen asioista jotka varmasti kiinnostavat itseä mutta ei toista esim.)
- puhumalla lähinnä omakohtaisesti eikä koskaan yleisluontoisesti
- vitsaillen kaikesta koska mitäänhän ei tarvii ottaa tosissaan
- röyhkeästi keskeyttää puhekumppani tai ainakin antaa ymmärtää että nyt olis aika olla hiljaa kun "mulla on asiaa"
Onkohan tossakaan sitten mitään järkeä?
Mihin jaksaa ihastua ihmisessä joka on vain täynnä itseään ja jonka tärkein tehtävä on esitellä vain omaa maailmaansa toisille?
Rakastuu epäkorrektiuteen tai siihen kun toinen vähän ärsyttää että tulee kiva kutkuttava olo?
"Tylsyys on sitä että ei aiheuta tunteita, ei hyvässä eikä pahassa."
Just. Eli on parempi että toinen aiheuttaa pahoja tunteita kuin että "tuntuu" tylsältä.
Et satu olemaan nainen sattumalta?
Tulipahan tämäkin nyt sitten kerralla selväksi eli älä vain ole asiallinen ja liian hiljainen vaan suulas kusipää joka vaikka ärsyttää omalla leuhkuudellaan niin varmasti uppoaa.
vain naisen kanssa olla eri mieltä ettei vaan saa leimaa että on "samaa mieltä" ja "naiskaveri" vaikka on itse mies?
Joo, tossa onkin jo järkeä.
Kannattaisi varmaan lukea koko viestiketju ennen kommentointia, ettei anna itsestään täällä noin tyhjäpäistä kuvaa (vai onko ongelma luetun ymmärtämisessä?).
on etten osaa lukee tai sitten se ettet sä osaa artikuloida asiaasi.
Sait kuulostamaan jutun taas siltä että ihmiset eivät voi tutustua toisiinsa ystävinä vaan pitäis heti pitää hirveää ääntä (kuten mainitsit "tähtää korkealle") jotta joku kiinnostus.
Toisin sanoen miehen pitää heti herättää kiinnostus, olla kiinnostava eli ei tylsä ja vielä kaiken lisäksi osoittaa superkiinnostusta tai muuten nainen kokee toisen vain ystäväksi jolla on vain samoja mielipiteitä.
Ja sitten toisessa ketjussa taisit sanoo että vaikka yhteisiä juttuja olis niin se vain tekee ihmisistä ystäviä että seksuaalista latausta pitäisi olla.
Eli loppujen lopuksi puhut kovin kauniisti asiasta vaikka haluat että joku himokas nuori mies yrittää pirusti iskeä sua ja joka on tosi "hot" ja kunhan se jaksaa vähän odottaa niin latauksesi kasvaa että pääsee sitten sinun pöksyihin harrastamaan sitä "hyvää seksiä" ja olemaan kivassa parisuhteessa.
Puhutaan siis asioista vaikka mitä kiemurrellen mutta pääasia on pohjilmaan se että mies tekee kaikki liikkeet ja on kiinnostava ja tuon kiinnostuksen pitää olla ennen kaikkea seksuaalista muuten nainen ei syty mihinkään ja mies on tuomittu "vain kaveriksi tai tutuksi".
Aika tuttua tavaraa mitä tulee naisten puheisiin ja sitten vielä jaksaa joku ihmetellä miksi jotkut miehet täällä valittaa naisista.
Okei, viestiketjuhan lähti tylsyyden pohtimisesta, siitä, mitä se on ja miten vaikuttaa parisuhteen (/ihmissuhteen) muodostamisen mahdollisuuksiin.
Joku totesi tylsyyden olevan sitä, ettei ihminen anna ulos mitään itsestään, että pelkää keskustelukumppaniaan niin paljon, että vain myötäilee ja on samaa mieltä. Keskustelunavaaja komppasi tätä ja muistaakseni käytti sanoja, ettei tylsä ihminen uskalla ottaa sitä riskiä, että karkoittaa toisen (olemalla oma itsensä).
Ja tähän vastasin, että riski pitää ottaa, koska muutenhan karkoittaa toisen sillä, että ei ole oma itsensä. Minä nostin vastakohtapareiksi tyhjän takin, joka myötäilee kaikkea, ja omana itsenään olemisen silloin kun on SAMAA tai eri mieltä. Ja sinä puolestasi tunnuit tulkitsevan, että vastakohtapareina olikin kaiken myötäily ja kaiken vastustaminen.
Miten se sitten on omana itsenään olemista, että vastustaa kaikkia toisen mielipiteitä, niitäkin, joista on samaa mieltä? On mielestäni täysin eri asia olla aidosti samaa mieltä (mikä varmasti auttaa treffitilanteessa) kuin myötäillä kaikkea, mitä toinen sanoo, tuomatta kuitenkaan keskusteluun mitään henkilökohtaista omasta itsestään ja ajatusmaailmastaan.
Totta kai ihmiset voivat tutustua toisiinsa ystävinä. Etenkin jos haluavat ystäviä, niin näinhän yleensä tehdään. Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että ap. halusi purkaa aihetta erityisesti treffien ja parisuhteen muodostamisen näkökulmasta (ei kai alle 30-senttinen "se" muuten tuottaisi edes kuvitteellisia ongelmia?).
Jos kyse on treffitilanteesta, niin eikö silloin lähtökohtaisesti ole kyse siitä, että ilmassa on romanttista virettä? Enpä ainakaan itse ole koskaan mennyt treffeille sillä mielellä, että etsin vain ystävää. Joistain miehistä on toki treffailun jälkeen tullut ystäviä, ja se on pelkkää plussaa, mutta kyllä itselläni ainakin treffeihin kuuluu ennakkoon oletus edes jonkinasteisesta romanttisesta kiinnostuksesta.
Enkä ole tietääkseni missään vaiheessa sanonut, että miehen pitää heti viedä jalat alta. Mutta olen painottanut sitä, että tuli sammuu, jos puita ei lisätä. Eikä kyse ainakaan minun kohdallani ole mistään tietoisesta päätöksestä, vaan siitä, että jos jatkuvasti tapailen miestä, josta en saa irti mitään romanttista/eroottista "väreilyä/kipinää/kemiaa" (mitä ikinä sanaa haluatkin käyttää), SIITÄ HUOLIMATTA että itse pyrin aktiivisesti oman kiinnostukseni ilmaisemaan, niin jossain vaiheessa huomaan, että kiinnostukseni lopahtaa. Jos vastakaikua ei tule, tunteet vaimenevat.
Eli neuvoni Lord Boredomille oli, että jos hän kohtaa naisen, josta haluaa enemmän kuin ystävän, niin pyrkii sitten poikaystäväksi. Totta kai, jos etsiikin vain ystäviä, niin se on asia erikseen. (Ja kyllä, on mahdollista, että ensin ystävystytään ja sitten ihastutaan. Mutta siinä tapauksessa ei varmaankaan ystävystytä treffeillä?)
En ole missään vaiheessa sanonut, että miehen pitää tehdä kaikki liikkeet. Ainakin omalla kohdallani asia on pikemminkin niin päin, että olen väsynyt siihen, että kaikki tapahtuu aina minun aloitteestani. Ei olisi yhtään pahitteeksi, jos mieskin ilmaisisi, että on kiinnostunut, jos kerran on.
miehen ulkonäkö ole seksuaalisesti tärkeää. Toisin kuin miehille joille naisen ulkonäkö merkitsee seksuaalisesti todella paljon. Naiset eivät lue lehtiä tai katso netistä alastomien miesten kuvia. Miehet taas ovat pornon suurkuluttajia.
Naiselle miehen ulkonäkö, ulkoinen olemus ja haluttavuusstatus on vain mittari jolla nainen peilaa omaa haluttavuuttaan ja onnistumistaan.
että netissä puhutaan näissä äärimmäisyyksissä.
Se vain kuulostaa siltä että jollakin hyvinkin ujolla pojulla pitäisi heti olla hirveä jännä päällä että saisi latausta tilanteeseen samaan kun ei oikein ole tottunut tuohon tunteeseen ja nainen heittää puskaan sitten jos onkin vähän varautunut ja juttelee vain mukavia eikä lääpi.
Ite oon törmännyt naisten kohdalla siihen että voi olla paljonkin latausta mutta se on aika laihanlaista kun toinen henkilö on tosi tylsä muuten.
Kyseenalaistin tämän näkemyksen mikä tekee jostakin ihmisestä tylsän tai kiinnostavan koska seksuaalisesti kiinnostava tai edes romanttisesti kiinnostava ei takaa sitä että henkilö ei muuten olisi hemmetin tylsä.
Olen vain nähnyt että naisetkin kovasti voivat ihastua mutta sitten yhtäkkiä näkee että tulee se romahdus kun ovat vain kiinnostuneet tuosta tunteesta joka noilla tapailun alussa on vaikka oikeasti on aika "tylsää" noin muuten toisen seurassa.
Sori vaan jos sain aluksi väärän käsityksen, onkos neiti vapailla markkinoilla vai?
Nettikeskusteluihin tyypillisesti kuuluu kärjistäminen ja mustavalkoistaminen, se olisi hyvä itse kunkin muistaa, minun myös :-)
Olen kyllä hiukan eri mieltä tuosta, että ihminen voisi olla seksuaalisesti kiinnostava mutta muuten hemmetin tylsä. Tai alkuun ehkä voikin olla näin, mutta pysyäkseen yllä ja kasvaakseen seksuaaliseen kiinnostukseen tarvitaan sitä toisen ajatusmaailmaankin tutustumista. Juuri tätä ajan takaa, kun yritän potkia ujojakin miehiä näyttämään sitä kiinnostustaan ja olemaan oma itsensä.
(Omaa kielikuvaani hyödyntäen: tyhjä takki voi viehättää ulkoisesti niin, että sitä haluaa pari kertaa sovitella päälleen(!), mutta jos se sisältä päin on materiaalia, josta ei saa otetta vaan se liukuu pois käsien välistä, niin ulkonäön aiheuttama viehätys haihtuu ja takki jää henkariin roikkumaan.)
Tunnetrippailu on sitten asia erikseen ja valitettavasti etenkin naisten synti. Eli että rakastutaan rakastumisen tunteeseen ja kohteeksi kelpaa kuka vain vähänkin kivannäköinen mies. Romahdushan siinä väistämättä tulee (ja usein miesparka on siinä aivan tuuliajolla, kun ei ymmärrä, mihin ne elämää suuremmat tunteet saattoivat niin yllättäen kadota...).
Ja vastauksena viimeiseen kysymykseesi: vapaa, mutta ei vapailla markkinoilla. Olen pari viikkoa tapaillut erästä miestä, mutta on liian aikaista sanoa, syttyykö tästä roihu vai hiipuvatko kipinät.
Jos ajatusmaailma on tylsä, sovinnainen ja tavanomainen ja viihtyy vielä omassa rauhassa puhumatta mitään niin silloin ei varmaan kannata olla oma itsensä?
Olet tottunut hyvin suomalaiseen jurouteen, pysy siinä, äläkä vaihda tyyliä.
Kohtalaisesti, jos terveyden pohjalta pyyhkii, tottuu hyvinkin tasapaksuun, yllätyksemättömään elämäänsä.
Tylsähköstä elosta on myös mukavampi kuolla pois aikanaan, kuin hauskasta ja mukavaksi koetusta elämästä.
Taitaa olla tylsää, jos ei pääse paneen
Noin se varmaan on.
Paneminen on tärkeintä, ja panon jälkeen on 5 ja puoli tuntia aikaa muulle äksönille.
Ja sitten paneen, mieluummin eri tylleröisen kanssa kuin yleensä
Keskustelutaitoihin on yllättävän helppo lääke. Se on kysyminen. Ihmiset rakastavat itsestään kertomista. Sinun ei tarvitse sanoa juuri mitään, keksit vain jatkokysymyksen aina vastapuolen edellisestä lauseesta. Tyyliin "Mitä olet tehnyt?" - "Kävin kaupassa", "Mitä ostit sieltä?" - "Kurkun ja tomaatteja", "Aijaa, meinaatko kokata niistä jotain?", "Kokkaatko paljonkin?", "Ai sellaista ruokaa, miten sitä tehdään, taidat olla hyvä kokki", jne. Kannattaa syöttää kysymyksiin tuollaisia satunnaisia kehuja, ne sulattavat naisen.
Aiheesta löytyy paljon kirjallisuutta (ja googlella oppaita). Kysyminen tulee aina aloittaa yleisillä kysymyksillä (mitä, miten, milloin, jne). Kun aihe on löytynyt, voi jatkaa tarkentavilla (kuka, kenet, -ko ja -kö -päätteiset, jne). Vältä kysymyksiä joihin voi vastata vain kyllä tai ei.
Loppuun voisi todeta, että niin valitettavaa kuin se onkin: naisia ei kiinnosta kuulla sinusta juuri paskanvertaa, ellet ole james bond tyylinen maailmanmatkaaja, extreme-tyyppi, tms. Mutta naiset rakastavat itsestään kertomista, ja juuri tuota itserakkautta hyväksikäyttämällä pääset helposti vällyjen väliin ja sinusta tulee tylsän sijasta erittäin kiinnostava tyyppi.
Ja kuinka kauan itse jaksat kysellä jos vastauksena tulee yksittäisiä sanoja tai peräti lauseita "emmätiiä" (ehkä tuonkin voisi laskea yksittäiseksi sanaksi modernin kirjoitusasun mukaan).
En ole itse käynyt, mutta olen kuullut hyvää palautetta:
http://www.stella-polaris.fi/koulutukset_kurssit.html
Tylsyys on todellakin hyvä käsite kuvaamaan tätä sosiaalisten kontaktien muodostamisen ongelmaa. Pidän itseäni jonkin verran ujona ja epäsosiaalisena. En kuitenkaan oikein tunnista itseäni näistä tälläkin foorumilla käsitellyistä naisten kuvauksista ujoista miehistä, jotka eivät treffeillä puhu paljon mitään, eivät uskalla katsoa silmiin jne. Silloin harvoin kun olen treffeillä tai muuten jossain illanvietossa käynyt, pyrin olemaan aktiivinen, positiivinen ja hymyilevä - kuunnella muiden juttuja, kysellä ihmisiltä heidän kuulumisiaan ym. Usein ennen treffejä mietin sopivia puheenaiheita etukäteen, jotta ei tulisi niitä hiljaisia hetkiä. Ei vaan auta - jotenkin minun on vain vaikea olla luonteva toisten ihmisten seurassa. Vaikka saan kyllä suuni auki muiden seurassa, keskustelu ei ole rentoa, luontevaa.
Seurustelin hiljattain lyhyen aikaa yhden tytön kanssa, joka kuvasi itseään sosiaaliseksi ja varmasti sitä olikin kavereidensa seurassa. Kuitenkin olessamme kahden minä olin jopa se aktiivisempi osapuoli ja olin kiinnostunut hänen asioistaan. Silti emme oikein saaneet aikaiseksi luontevaa keskustelua. Ymmärrän hyvin jos hän ei syttynyt minuun - en minäkään varsinaisesti kokenut yhdessäoloamme erityisen kipinöiväksi.
Olen myös huomannut, että muuten sosiaaliset ihmiset ovat seurassani usein myös tylsiä ja minä saan jopa johdatella keskustelua kyselemällä heidän kuulumisistaan - minulta niitä kuulumisia harvemmin kysytään.
Yritin tässä kesällä tehdä vähän "kenttätutkimusta" siitä, mistä kaveriporukan illanvietossa oikein puhutaan ja onko se todellakin niin vaikeaa. Aiheet tuntuvat olevan enimmäkseen aika arkisia; tärkeintä on, miten osaa värikkäästi ja hauskasti kertoa omista tai muiden sattumuksista. Myös vahvat mielipiteet asioista kuin asioista ovat eduksi. Toiset taas puhuvat pitkiäkin aikoja omasta elämästään. Tärkeää tuntuu siis myös olevan se oma usko siihen, että se mitä kertoo kiinnostaa muita ja on hauskaa - silloin puhujasta välittyy luontevuus. Vaikka minulla olisikin aivan samanlaisia juttuja tai vitsejä, niin en osaa kertoa niitä hauskasti ja välittömästi. Jotenkin se epäilys jutun toimivuudesta kuuluu vain läpi siitä, miten sanon asioita, ja tilanteesta tulee kiusallinen sekä itselle että muille. Huomaan pärjääväni hieman paremmin, kun puhutaan syvällisemmistä teemoista pienemmässä porukassa, mutta tällaisia harvemmin nämä kaveriporukan illanistujaiset ovat luonteeltaan.
Aikaisemmin kuvittelin, että hyvä toimeentulo, koulutus ja mielenkiintoiset harrastukset ratkaisisivat ongelmat kumppanin löytämisessä. No ainakaan tähän ikään asti näin ei ole kohdallani tapahtunut, joten allekirjoitan aloittajan näkemyksen siitä, että se sosiaalisuus, "epätylsyys" on kaikista tärkein asia toimivissa ihmissuhteissa - niin ystävien kuin seurustelukumppanin hankinnassa.
että kun suhteet perustuvat pelkästään kummankinpuoliseen ihastumiseen (rakkausavioliitto), niin asiat joilla pärjää löytyvät entisaikojen käytännöllisten asioiden sijaan lisäarvo-asioiden puolelta.
Ihmisen pitää ilostuttaa toise3n elämää. Käytännöllisyydellä tai tarkoituksenmukaisuudella ei enää pärjää, koska yleisestiottaen kaikki tulevan toimeen omillaan.
Hohhoijaa
Luin tekstisi(tai osan siitä ajatukella) ja kyllä, olet tylsä. Helkkarin tylsä. Itsekeskeisyys on tylsää. Huomasitko itsekeskeisyyttä tekstistäsi? "Minäkään en ole täysin sattumanvaraisesti valinnut omaa blaablaablaa..." "Olen yrittänyt työelämään päästyäni blaablaablaa..." "Olen välillä vakavissani miettinyt sitäkin, että blaablaablaa". Jaksaisitko itse omaa seuraasi?
Kappas, onnistuit kaivamaan 3 vuotta vanhan tekstin. Olet ehkä kuitenkin oikeassa - en silti ymmärrä, mistä minun pitäisi kirjoittaa, kun ilmaisen oman näkemykseni siitä, mikä minussa mahdollisesti on vialla. Olisiko pitänyt kirjoittaa muista palstalaisista? Harmittaako, kun en puhunut Sir Einosta?
Etkö tykkää Einosta?
Tässä on pienia ongelmia tämän tylsyyden määritelmässä.
Koska osa voi tuntea jonkun tylsäksi jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Osa taas tuntee toisen tylsäksi jos on samanlainen itsensä kanssa.
Sitten on mös huomattava että sinut voidaan miehenä luokitella "tylsäksi" vaikka keskustelukumppanina et olisi tylsä.
esimerkiksi voit olla todella hauskaa seuraa naiselle, mutta se ei takaa ettet olisi naisen mielestä "tylsä" jos elämäsi kuulostaa naiselle "tylsältä".
Esimerkiksi nörttimäiset harrasteet, kaverittomuus, vähäiset menot jne. ovat merkkejä "tylsyydestä".
Itse olen tajunnut ajat sitten että tylsyydellä ja jännittävyydellä on kolme ulottuvuútta (noiden erilaisuus/samankaltaisuus lisäksi)
1) Onko mies tylsä seurassa? (huumori, oivaltaminen, inspiraatio, spontaanius, kiihko, innostus, intohimo jne.)
2) Onko miehen seuraelämä tylsä? (onko hänellä tarpeeksi menoja, ystäviä, kavereita, tuttuja)
3) Onko mies tylsä noin muuten? (yleinen luonteenlaatu ja elämäntyyli, työ, harrasteet jne.)
Nämä ovat ne ulottuvuudet ja vaikka täytät yhden noista niin se ei takaa ettet olisi tylsä.
Esimerkiksi itse en täytä kohtaa 1 vaan olen siis hyvä seurassa, mutta 2 kohdan täytän koska seuraelämäni on aika vähäistä. Sitten tulee 3 kohta ja monen naisen kanssa siinä on kysymys enemmän yhteensopivuudesta jolloin nainen voi kokea niidenkin osalta minun olevan tylsä (kaikkiin ei tee vaikutusta samat harrasteet, kun taas tietyt jutut kuten musikaalisuus voi viehättää lähes kaikkia naisia miehessä).
Ai, tämä oli joku vanha ketju.
itselläni taas on se ongelma, että koen olevani tylsä tylsän elämäni takia. minulla ei oikeastaan ole kummoisia harrastuksia. kavereita kyllä on jonkin verran, mutta minulla ei ole ollenkaan niin paljon menoja kuin yleensä sosiaalisilla ihmisillä on. en tiedä mistä se johtuu, ehkä kaveripiirin suppeudesta. osa kavereista seurustelee jne eivätkä muutenkaan ole halukkaita lähtemään minnekkään rientoihin niin usein. olen vain sitä miettinyt, miksi olen edelleen sinkku ja suurimmaksi syyksi arvelisin sosiaalisen elämän vähyyden.
olen kyllä aikoinaan seurustellut, mutta nyt ollut jo monta vuotta sinkkuna. en koe olevani ihmisenä ollenkaan tylsä ja olen kohtuullisen sosiaalinenkin, osaan siis jutella jne. mutta ajattelevatko miehet naisen olevan tylsä jos hän ei hyppää baareissa joka viikonloppu ja viihtyy myös kotona? en tiedä miten saisin muutettua tämän tylsän elämäni näyttämään vähemmän tylsälstä. täytyisikö olla menoja joka päivälle, että ihminen olisi kiinnostava?
Yleisesti en miehistä voi varmuudella puhua, mutta uskoisin ettei moni mies sitä odota että sinulla on paljon menoja jne. ellei sitten tarkoita sitä että odotat miehen koko ajan olevan keksimässä tekemistä kun valitat tylsyyttä.
Toisaalta jos ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita niin se on hankalaa ja myös itse pidän naisesta jolla on jotain kiinnostusta johonkin.
Aika moni mies todellisuudessa haluisi ettei nainen ole mikään baareissa pyörivää tyyppiä, mutta onhan niitä muitakin paikkoja minne voi mennä.
Itselleni ei ole mikään ongelma naisen suhteen joka viihtyy kotona kunhan hänellä on jotain tekemistä siellä itselleen ja on valmis lähtemään jonnekin kuten elokuviin yms. (ei baariin) sitten kuitenkin.
Kirjoittamani jutut tuossa ylempänä tosin varmaan koskettavat naistakin jollakin tavalla ainakin jos mies on sosiaalinen viipottaja itse.
Olen huomannut että joillakin naisilla on tarve omata sosiaalinen rinkilä johon se mies sitten ujutetaan mukaan. Olen tavannut joitan opiskelijnaisia joiden joukosta olisi ollut kiva bongata se oma fiksu tyttö kainaloon, mutta heillä tuntuu olevan monella niin että joko ollaan täysin ulkona kaikista baarikuvioista ja ollaan kotona siten ettei heitä koskaan kohtaa missään (en asu yliopiston lähellä) ja ne jotka ovat sosiaalisempia jatkvuasti ovat erilaisissa illan istujaisissa jne.
Jo nuorempana minulla oli vaikeus sopia mukaan tällaisiin ja naiset tuntuivat myös odottavan etten tekisi asioita yksin tai kaksistaan jonkun toisen kanssa vaan jossain tietyssä "jätkäporukassa".
Tämä kai on merkki sitten että on osa jotain laumaa tai ainakin osaa olla.
Ehkä tuo sinun sosiaalinen elämäsi vähyys on sama juttu kuin minulla ettet sitä kautta vain tapaa sopivia kumppaniehdokkaita tarpeeksi?
"Olen huomannut että joillakin naisilla on tarve omata sosiaalinen rinkilä johon se mies sitten ujutetaan mukaan. Olen tavannut joitan opiskelijnaisia joiden joukosta olisi ollut kiva bongata se oma fiksu tyttö kainaloon, mutta heillä tuntuu olevan monella niin että joko ollaan täysin ulkona kaikista baarikuvioista ja ollaan kotona siten ettei heitä koskaan kohtaa missään (en asu yliopiston lähellä) ja ne jotka ovat sosiaalisempia jatkvuasti ovat erilaisissa illan istujaisissa jne."
Näinhän se on: samanlaiset ihmiset eivät välttämättä tapaa toisiaan. Ei sillä; minulle kelpaisi ihan hyvin nainen, joka tykkäisi käydä ulkona ja jolla olisi paljon ystäviä. En vain usko, että monet tuollaiset naiset kelpuuttaisivat tällaista erakkoa. Olisi siksi vähemmän ahdistavaa tietää, että toinenkin on vähän samankaltainen tuossa suhteessa. Kuten todettu, valitettavasti kaltaiseni erakkoluonteet eivät vain tapaa toisiaan.
Niin, kyllähän sitä itsekin aina välillä tuntee itsensä tylsäksi ihmiseksi kun miettii että mistä sitä oikein juttelisi.
Ainakin minulla tässä taustalla kaksi asiaa jotka ovat syynä siihen että olen ehkä jossain määrin tylsä ihminen.
1. Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut mitenkään "värikäs" tai "rikas" elämä, vaan kaikki on sujunut aina ilman mitään sen kummempia draamoja, enkä ole matkustellut paljoa enkä koskaan omannut kovin laajaa sosiaalista verkostoa, joten en ole paljoa nähnyt tai kuullut mitään sellaista joista voisi kertoa kiinnostavia juttuja.
2. Toinen seikka on se että usein tuntemattoman ihmisen seurassa minä mietin melko tarkkaan mitä minä oikein kehtaan sanoa ja mitä en. Tämä itsekriittisyys johtaa tietenkin siihen että vaikka minulla olisi jotain kiinnostavaa sanottavaakin, niin en vain "kehtaa" sanoa sitä sillä pelkään että toinen pitää minua sen perusteella idioottina, tunteettomana tai kokeen sen muuten vain loukkaavaksi.
Hyvässä, eli tarkemmin sellaisessa seurassa jossa tunnen olevani turvassa voin kyllä ihan helposti olla omien juttujeni ansiosta ihan kohtuu kiinnostavaa ja hauskaakin seuraa, mutta uusia ihmisiä tavattaessa tuo vähän kangertelee.
ei kai kukaan ole tylsä vaan vain väärässä seurassa. vaihda porukkaa ja voit ollakin se keskipiste jonka seurassa kaikki viihtyy
jooo aika paha jos se oikea seura on marginaalinen, käytännössä mahdoton tavoittaa ja muutaman yksilön hajanaisia ystäväpiirejä. kannattaa vain niellä se paska seura, kyllä siihen tottuu ja alkaa tuntumaan hyvältä
2008 ja tylsä olet edelleen. Tylsä mies ei kelpaa naiselle - koskaan.
Luin nuorempana lehdestä ohjeen: jos haluat olla kiinnostava, ole kiinnostunut. Ei tarvitse omata mitään isoa valikoimaa hassuja juttuja, jos saa ihmiset puhumaan itselleen. Opettele siis haastattelutaitoja, kuuntelemaan ja kysymään sopivia kysymyksiä, opettele empatiaa - kaikki ihmiset loppuviimeksi haluavat kertoa itsestään ja kokea tulevansa ymmärretyiksi ja hyväksytyiksi. (Ja samalla kuulet myös hauskoja juttuja joita voi tarinoida eteenpäin)
Enpä luule että sale palaa eduskunnan puhemieheksi, sillä rydmanin Ville on lähtökuopissa jo.