Olen 36-vuotias nainen. Olen ollut naimisissa pian viisi vuotta. Menimme naimisiin vuoden seurustelun jälkeen kovasti rakastuneina. Rakastan miestäni edelleen ja hän minua, mutten ole rakastunut, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Ongelmanani on tappavan tylsä liitto. Tylsyys johtuu osittain siitä, ettei meillä mieheni kanssa ole oikeastaan mitään muuta yhteistä kuin koti ja koirat. Olen sitä mieltä, että menimme liian nopeasti naimisiin. Jossain vaiheessa kuitenkin päätin, että pysyn liitossa, mutta nyt on alkanut kaduttaa. Reilu vuosi sitten meille selvisi, ettemme voi saada lapsia ("vika" minussa). Mieheni olisi halunnut adoptoida, mutta minä en. (Miehelläni on kuitenkin edellisestä liitosta kaksi teini-ikäistä lasta.) Lähenimme entisestään lapsettomuustutkimusten aikana, joten siitä ei ole tullut mitään ongelmaa. Suurin ongelmani, jota mieheni ei ymmärrä, on se, että vietämme lähes kaiken vapaa-ajan erillämme koska mieltymyksemme ovat täysin erilaiset. Molemmilla on harrastuksia, jotka ovat keskenään täysin erilaisia. Kaipaamme molemmat omaa vapautta ja tilaa, mutta liika on liikaa. Minusta olisi ihanaa harrastaa jotain yhteistä oman aviopuolison kanssa. Mies ei tätä ymmärrä. Olemme keskustelleet asiasta lukemattomia kertoja, mutta ratkaisua emme ole löytäneet. Suhteemme toimii muuten hyvin, mutta minusta tuntuu tappavan tylsältä, etten saa koskaan miehestäni seuraa mihinkään minua kiinnostavaan asiaan. Sama pätee toisinkin päin. Mikä avuksi?
Antakaa neuvoja
Kiitos!
131237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En halua tai osaa neuvoa, mutta voin kokemuksen pohjalta kertoa jotain, Jokainen on vastuussa omasta elämästään, toisen varaan tai vastuulle asiaa ei voi jättää. Jos jotain haluat sinun on tehtävä ratkaisut. Toisaalta jokaiseen suhteeseen tulee arki, mikään onnela ei kestä loputtomiin. Suhteen voima ja elinkelpoisuus ratkaistaan arjessa. Täysin ongelmantonta arkea ei ole, jollet elä täysin toisen ehtojen mukaisesti ja koe sitä onneksi. Suhteen pitäisi toimia kolmella tasolla: teidän tulisi olla kavereita, pystyä yhteiseen vanhemmuteen ja myös erotiikassa tulee olla yhteinen sävel. Mikäli nämä toimivat, voi sen varaan rakentaa lisää ja myös kohdata arjen ongelmat. Jos ei koe elämäänsä onnelliseksi, ei se välttämättä ole seuraavan suhteen arjessa sen parempaa. Toisaalta tulevasta ei tiedä, ehkä on olemassa kumppani, jonka kanssa on niin paljon yhteistä, että arjen ongelmat ratkeavat tyydyttävästi. Mutta, kuten aloitin, jokaisen on asia ratkaistava itse, toinen ei sitä voi tehdä. Myöskään ei ole oikein antaa elämän ratkaisuja toisen käsiin.
Minkä sille voi jos teillä harrastukset eivät kohtaa (vielä). Keskustelkaa yhteisistä kiinnostuksen kohteista niin varmasti jotain kiinnostavaa saatte yhteisesti vireille. Muista kuitenkin että vastuu onnellisuudesta on sinulla ja sinun aloitteissa puhua siitä. Jos et saa vastakaikua ajatuksillesi niin silloin tilanne on toinen=ero.
Täytyisi tietää mitä harrastuksia teillä on, jotta voisi uusia neuvoa.
Ajattelin vaan että jos tuumit sellaisen harrastuksen mistä saattaisit pitää ja pyydät jotakin yhteistä tuttuanne houkuttelemaan miehesi sellaisen harrastuksen pariin ja kun mies on päässyt siihen harrastukseen sisälle, niin sinäkin rupeat harrastamaan sitä samaa vaikka miehesi opastuksella.
Siis työnnät miehesi ensin sen laskuvarjon kanssa koneesta ja hyppäät vasta sitten perässä.
Minun harrastukseni liittyvät kaikki jollain tapaa liikuntaan ja urheiluun (tennis, pari joukkuelajia kaveriporukassa, lenkkeily). Mies harrastaa autoja, autotekniikkaa, veneilyä ja kalastusta. Ainoa, joka meitä hieman yhdistää, on veneily, jonne joskus lähden mukaan, mutta veneilyaika on Suomessa aika lyhyt, joten harrastusaikakin on lyhyt. Minkäänlainen urheilu/liikunta ei harrastusmielessä miestäni kiinnosta. Se on valitettava totuus.
kun miehesi on kiinnostunut autoista, niin automatkailu saattaisi olla vuodenajasta riippumaton yhteinen ajankulu. Tekisitte vaikeita vaativia seikkailuja uusille seuduille, näkisitte ja kokisitte kaikenlaista yhdessä, ja mielenkiintoa tuo myös matkojen suunnittelu. Olisi aikaa olla yhdessä ja tutustua toisiinsa uudella tavalla...... Ainakin meillä tämä harrastus on tuonut paljon hauskaa ja jännittävää suhteeseen, ja sen että on mukavaa olla yhdessä
Tarkoitan sitä, että meillä ovat harrastukset myös aika erilaisia. Minä uin, mies surffaa, minä kävelen, mies juoksee, minä luen, mies katsoo elokuvia, minä nukun, hän valvoo jne.
Mutta yli kolmekymmentä vuotta on mennyt ja olemme vähitellen oppineet arvostamaan toisiamme ja tekemisiämme - ei aina ole niin ollut!
Minä kyselen miehen pelijuttuja ja myös mielipiteitä hänen katsomistaan elokuvista, kerron lukemistani kirjoista, olen käynyt juoksemassa myös (vaikka en pidä siitä), hän käy kanssani koiralenkillä iltaisin; juttelemme paljon ja luemme sanomalehtiä yhdessä aamuisin (viikonloppuna nimittäin).
Nukumme eri makuuhuoneissa täysin erilaisen unirytmimme takia... Olemme kuitenkin opetelleet ymmärtämään toisiamme ja erilaisuuttamme, vaikka joskus on tullut riitaakin siitä...On ollut aikoja, jolloin tunsimme olevamme mahdottomassa tilanteessa näiden eroavaisuuksiemme takia ja varsinkin minä ihmettelin, miksi kummassa olemme yhteen yleensä päätyneet!
Minusta se yhditävä tekijä on toveruus. pidän miestäni parhaana ystävänäni (ja hän minua, uskoisin...?) ja nyt lasten kasvettua ajankäyttö on muuttunut ja meillä on aikaa tavalliseen juttelemiseen paljon! Se on tärkeää minusta, vaikka harrastammekin eri asioita - tosin nyt vanhemmiten on tahti hidastunut miehelläni.
Tuota sinun elämääsi vaivannutta tylsyyttä tosin ei minulla ole ehtinyt lastenhoidon lomassa olla - he ovat pitäneet elämän joskus liiankin vilkkaana!
Tarkoitan nyt vain sitä, ettei erilaisuuden tarvitse olla erottava tekijä, jos hyvää tahtoa löytyy. Kummankin pitäisi luopua jostakin tullakseen toista lähemmäs - ja vain huomatakseen, että sai jotakin lisää...
Suorittaisitte miehenne kanssa jokkistutkinnon ja rupeatte yhdessä harrastamaan jokkista.
Vaikkei uskoisi, niin kyllä moottoriurheilukin on urheilua ja jokkis on edullinen tapa harrastaa moottoriurheilua.
Tässä kirjoitellessani keksin että jos laitan/juonin vaimon pelaamaan golfia ja sitten rupean itsekkin sitä harrastamaan, niin silloin meillä olisi yhteinen leppoista harrastus.
Mikään harrastus ei liittoa pelasta, jos perusasia ei ole selvitetty.
Teillä on takananne yhteinen suuri trauma: lapsettomuuden toteaminen. Asian keskinäinen puiminen ja läpikäyminen on jäänyt kesken, joka olisi vaatinut monia vaiheita.
Vaikka miehelläsi on ed. avioliitosta lapsia, hän olisi halunnut elää kanssasi lapsiperheliiton. Sinä taas harrastuspohjalla toimivan liiton.
Miehesi on ilmeisesti kaikessa hiljaisuudessa heittänyt pyyhkeen kehään, koska olet tyrmännyt myös lapsen adoptoinnin mahdollisuuden.
Mies taas vuorostaan tyrmää vapaa-ajanvieton periaatteella toimivan avioliiton, josta sinä haaveilet.
Vaikka sinusta tuntuu, että olitte lähentyneet lapsettomuustutkimusten aikana, johon on liittynyt toiveita lapsesta (sehän on ollut miehellesi pääpointti)
... niin tutkimusten tulos etäännytti teidät.
Nyt on tylsää, koska nuolette haavojanne kumpikin tahollanne yksin. Sinä olet haavasi parannellut, mutta mies ei, ilmeisesti kaipaus lapseen on jäänyt kytemään.
Lapsettomasta avioliitosta "toipuminen" ei käy hetkessä eikä kahdessa.
Mies ei osaa roolittaa sinua mihinkään, koska hän olisi halunnut nähdä sinut perheen äitinä.
Avioliittosi tylsyys on surun kokemista ja yksinäisyyttä.
Koirat voisivat toimia teillä yhteisenä hoivattavina,lapsen korvikkeina ja harrasteina: näyttelyt, toko, agility, jalostus?
Entä jokin hyväntekeväisyystoiminta: kummitoiminta kehitysmaiden lastenkoteihin? Tässä Suomen rajan takanakin on lastenkoteja, joiden avustaminen ja siellä vierailut käyvät sekä harrasteesta että yhteisestä kutsumuksesta.
kyllä teidän pitää kehitellä jotain yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, niin että voitte kokea sellaisiin asioihin liittyviä tunteita, iloja, vaikeuksia, jännitystä, päämärän tavoittelemista ynnä muuta mielenkiintoista yhdessä ja toisianne tarviten. Monessa perheessä semmonen loputtomiin kiinnostava yhteinen asia on lapsi ja aina vaihtuvat uudet vaiheet lapsen kasvaessa, se voi olla myös kodin rakentamista ja sisustamista, matkoja, huvittelua tms. Jos kaiken vapaa-ajan viettää erillään, niin etääntymistä tapahtuu ilman muuta.
Toista ei voi pakottaa kiinnostumaan omista harrastuksista, mutta jotakin yhteistä voi keksiä lisäksi. Arkea on syytä katkoa tekemällä viikonlopuista ja juhlapäivistä erilaisia kuin arkipäivät, ja keksimällä ylimääräisiäkin syitä viettää "Erilaista" iltaa, tehdä jotain tavallisesta poikkeavaa aina kun mahdollista
Jospa sittenkin harkitsisit vielä sitä adoptioasiaa. Lapsi ei tietenkään pelasta huonoa suhdetta, eikä sellaiseen pitäisikään hankkia lasta kärsimään, mutta jos suhteenne on pohjimmiltaan hyvä, niin lapsi kyllä tuo avun tylsyyteen. Lapsi antaa niin paljon sisältöä ja mielenkiintoa elämään, yhteisiä haasteita ja ilonaiheita, että et voi arvatakaan. Perheenä eläminen on paljon antoisampaa kuin kaksistaan olo! Ehkä miehesi on myös pettynyt, masentunut siitä että hän on pettynyt toiveissaan elää kanssasi perhe-elämää. Adoptiolapsi antaa vanhemmilleen ihan yhtä paljon kuin oma....
No sama pätee toisinkin päin, eli mitäs jos aluksi vaikkapa miehesi saisi seuraa niihin, mitkä häntä kiinnostaa. Se kun sattuu olemaan miehen toiseksi tärkein tarve parisuhteessa. Voisit vaikka koittaa oppia näkemään, mikä niissä aktiviteeteissa kiinnostaa.
Aivojen hermoverkot ovat ihmeellinen asia. Ne järjestäytyvät uudestaan kun niitä altistaa tietyille ärsykkeille. Täten on mahdollista esim oppia pitämään uusista asioista. Musiikki, joka ensikuulemalta kuulostaa kammottavalta, voikin kymmenen kuuntelun jälkeen avautua mahtavana elämyksenä. Ruoka, joka ennen oli vastenmielistä, voikin olla hyvää.
Kun hermoverkot eivät enää auta, jää jäljelle ulkoinen motivaatio, rakkaus ja suhde, jotka ajavat eteenpäin.
Nyt vaan rohkeesti niihin ei-kiinnostaviin juttuihin mukaan nii eiköhän kiinnostukset herää ja oppii tuntemaan toista. Kyllä lähtee!
Rakastuneisuus vaihtelee suhteessa vuosien myötä. Välillä on hiljaisia aikoja mutta kun suhteen kukkaa kastelee, se kukoistaa aina kesäisin. Ja rakastuminen on sitäpaitsi pinnallista loistoa. Kukan juuri on tärkeämpi, se syvempi osa!
Tylsää, tylsää, oi mooses, kuinka tylsää. Ero on varmaan ratkaisu. Siinä eronneena on sitten yhtäkkiä ei-tylsää ja ei- tylsää.
Wake up: Oletko perusterve: ylistä elämää tai Jumalaa noin pari tuntia. Hoidan tosi sairaita ihmisiä, jotka antaisivat elämänsä tylsästä elämästäsi. Jos on Suomessa tylsää on itse tylsä.
Kyllä te nyt jotain kivaa keksitte hyvänen aika! Autoilu, kävely, ruuanlaitto, valokuvaus,joku ideologinen juttu, politiikka, uskonto, elokuvat, hyväntekeväisyys, muiden auttaminen, keskustelu, autotallin siivous ja niin eteenpäin. Olen itse ollut 23 v naimisissa enkä vielä ole ikävystynyt. Sairauksien aikana rukoilin rauhallista ja tylsää päivää
Sinuna tyytyisin tilanteeseen. Hyväksy uusi tilanne ja koeta sopeutua. Kun on kärsivällinen niin huomaat että asioilla on taipumus selviytyä. Elämä on tylsää vaikka ilosi kivaakin. Sitäpaitsi sinun asiasi voisivat olla huonomminkin. Kärsivällisyyttä,kärsivällisyyttä.