Puolisoni kertoi äskettäin ettei enää rakasta minua, välittää kuulemma, muttei rakasta, eikä jaksa enää. Tunnen itse ajaneeni hänet pois, omat ajatukseni olivat kevään ja kesän aivan sekaisin. En kyennyt hellyyteen tai juuri mihinkään muuhunkaan.
Ymmärsin kuitenkin viimein vaikeuksien jälkeen, omien tekojeni seuraukset sekä riidellessä että aivan tavallisessa arjessa ja halusin korjata omaa käytöstäni. Ja mikä tärkeintä rakastan edelleen puolisoani. Minulla on usein aikaisemminkin "rakkaus hukkunut" jonnekin, mutta ei se ole koskaan täysin hävinnyt ja aina tämän yhdeksän vuoden ajan on tullut päivä jolloin olen huomannut rakastavani miestäni yli kaiken.
Kerroin nämä hänellä, mutta vastaus vetikin maton täysin jalkojeni alta, en aavistanut mitään hänen päätöksestään. Miten typerä olinkaan.. nyt olen vain itkenyt, miettinyt ja lukenut ihmisten kokemuksia/ neuvoja erosta tai asioiden korjaamisesta. Onko teillä aivan oikeasti kokemuksia uudelleen rakastumisesta? Voiko niin käydä oikeassa elämässä vai haikailenko liian myöhään?
Ymmärsin kuitenkin viimein vaikeuksien jälkeen, omien tekojeni seuraukset sekä riidellessä että aivan tavallisessa arjessa ja halusin korjata omaa käytöstäni. Ja mikä tärkeintä rakastan edelleen puolisoani. Minulla on usein aikaisemminkin "rakkaus hukkunut" jonnekin, mutta ei se ole koskaan täysin hävinnyt ja aina tämän yhdeksän vuoden ajan on tullut päivä jolloin olen huomannut rakastavani miestäni yli kaiken.
Kerroin nämä hänellä, mutta vastaus vetikin maton täysin jalkojeni alta, en aavistanut mitään hänen päätöksestään. Miten typerä olinkaan.. nyt olen vain itkenyt, miettinyt ja lukenut ihmisten kokemuksia/ neuvoja erosta tai asioiden korjaamisesta. Onko teillä aivan oikeasti kokemuksia uudelleen rakastumisesta? Voiko niin käydä oikeassa elämässä vai haikailenko liian myöhään?
Vastaukset 14
Vanhimmat
varmaan vähän siitä, mitä virheitä olet tehnyt.. Ollut hankala muuten vain, vai pettänyt tms..?
Tämän saman sain kokea että mieheni sanoi minulle ettei rakasta minua, tykkää kyllä. Olemme olleet yhdessä 13vuotta ja kaksi lasta. Nyt viimeinen lause oli..et tee mitään painu vittuun. Ja minä olen koti äiti ja siivoon ja teen ruokaa ym. Mut ei riitä...
En ole koskaan pettänyt ja hän tietää etten sitä tekisi. Muutoin olen olen ollut äärimmäisen hankala, ilkeä ja kylmä useamman kuukauden. Ymmärrän satuttaneeni pahasti ja ymmärrän sen ettei mikään katumus tai anteeksipyyntö voi tekojani korjata. Tehty mikä tehty, melkein samalla mitalla olen kyllä saanut häneltä takaisin, mutta olen pystynyt käsittelemään asioita kesän aikana, kun olin yksin muualla töissä.
Väestöliiton parisuhdesivuilta luin, että jotkut eroamassa olevat parit olisivat vielä rakastuneet uudelleen, mutta se vaatii niin paljon töitä suhteen eteen ja ikävien asioiden käsittelyä usein ammattilaisen auttamana, ettei monestakaan ole siihen. Mies sanoo ettei halua enää yrittää, tämä saa minut täysin toivottomaksi, vaikka jossain alitajunnassa ymmärrän tämän. Ei minuakaan kiinnostanut keväällä yhtään mikään. Nyt tuska on vain niin kova, että tunnen tukehtuvani tähän oloon. Olen niin katkera itselleni siitä, että omien tunteiden setviminen kesti niin kauan, että myöhästyin omasta tulevaisuudestani :(
??? Sen verran tuttua tekstiä...
kyllä kaurista. -mies-
olet ollut niin kylmä, hankala ym.? Uudelleen rakastuminen tuollaisen käytöksen jälkeen (ja jos on kestänyt vielä monta kuukautta) voi kyllä olla hiukan hankalaa. Onko miehesi varma ettei rakasta Sinua enää, vai vain entistä kamalaa käytöstäsi??
"Onko miehesi varma ettei rakasta Sinua enää, vai vain entistä kamalaa käytöstäsi??"
Noiden välille on todella vaikea tehdä eroa. Kamala käytös kasautuu ihmissuhteeseen painolastiksi.
Ei se kyseinen mies voi yhtäkkiä alkaa rakastaa naista, joka nainen oli suhteen alussa ennen myöhempiä tapahtumia.
Ei voi yhtäkkiä palata ihmissuhteessa siihen tilaan, jossa mitään ilkeää ei ollut vielä tapahtunut.
Kannattaisi jo suhteen alussa olla tietoinen siitä, että tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä sanottua sanomattomaksi.
ei. Mutta lopettamalla v-mäisen käytöksen ja palaamalla "omaksi itsekseen" ennen ongelmia, toisen voi saada rakastumaan itseensä (ehkä!) uudelleen. Mutta jos toinen on kyllästynyt toiseen kokonaan, jokaiseen piirteeseen, "naamaan" ym. suhteella tuskin on enää mitään mahdollisuutta. Kyse siis siitä, löytyykö yhteistä säveltä ja tunnetta enää kaiken paskan alta.
Tilanteesi on kieltämättä kyllä epätoivoinen..
Jos kumppanisi on todellakin sanonut ettei enää rakasta sinua,luulen että peli on menetetty.
Ja turhaa on sinun kiusata itseäsi tekemilläsi asioilla(ilkeys jne).Kaikki alkaa joskus ja päättyy aikanaan.Siis teidän suhde.
Nyt kun olet ollut poissa kotoa kesätyön takia on teillä molemmilla ollut aikaa miettiä suhdettanne.ja nimenomaan painottaisin sitä,että siippasi on saanut etäisyyttä ja vähän happea,ja todennut ettei teidän suhde toimi/tule toimimaan.
On todella vaarallista pitää toista sylkykuppina ja roskakorina,se kostautuu AINA jossain vaiheessa.
Ja mitä tulee uudelleen rakastumiseen,niin onhan se toki mahdollista,jos ei ole liikaa haavoja tullut.
Normaalissa liitossa tulee aina nousu-ja laskukausia ja voidaan rakastua uudelleen kerta toisensa jälkeen,MUTTA silloin pitääkin olla vahva pohja ettei laskukauden aikana tarvitse edes pohtia sitä että toinen lähtisi lätkimään.
Ymmärrän tuskasi,vaikken voi saappaissasi ollakaan,ja neuvon sinua pistämään jäitä hattuun.Älä ala anelemaan,sure surusi,anna ajan kulua,älä painosta tai roiku.Ehkä tässä vaiheessa olisi kuitenkin viisainta olla erillään ja katsoa tilannetta vaikkapa puolen vuoden päästä uudestaan.Nyt on ison paussin paikka.
Koetahan jaksaa! *hali*
miehellä oli jo uusi..
Miehet vain harvoin ovat aloitteellisia erossa, jos kyse on parisuhteesta. Väitän, että mies on aloitteellinen vain, jos suhde on katastrofaalisen huono tai jos hänellä on uusi nainen odottamassa.
Moni mies ei elä rakkaudentunteesta samalla tavalla kuin moni nainen. Muut asiat ovat tärkeämpiä. Jos mies sanoo erohalujen syyksi rakkauden loppumisen, suhdetta on erittäin vaikeaa enää pelastaa.
Kun ollaan tultu nimimerkki katuvan kuvailemaan pisteeseen, se tarkoittaa lähes varmasti, ettei suhteella ole tulevaisuutta. Suhteen perusta on tuhoutunut.
Mitään ilkeyksiä ja kylmyyttä ei voi tehdä tekemättömäksi. Moni jaksaa ymmärtää ja yrittää tukea, jos kumppanilla on vaikeaa. Mutta jos kumppani syytää toisen niskaan roskaa liukuhihnalta, ymmärtämishalu katoaa nopeasti.
Vain aika voisi jättää ilkeydet ja kylmyyden menneisyyteen, mutta toisaalta sen ajan kuluessa mikään ei saisi nostaa niitä uudestaan pintaan. Se on vaikeaa, koska ihmiset eivät voi yhtäkkiä päästä eroon huonoista piirteistään nappia painamalla. Lipsahduksia siis sattuu, ja yksikin lipsahdus nostaa kaiken menneen roskan taas keskelle parisuhdetta.
Valitettavasti taitaa olla liian myöhäistä korjata suhdetta.
Me olimme myös eron partaalla. Tuntui etten enää rakastanut miestäni. Hän rakasti kuitenkin minua koko ajan ja halusi jatkaa liittoamme. Pysyimme yhdessä saman katon alla ja yritimme tosissamme. Kolmisen kuukautta myöhemmin huomasin rakastavani miestäni. Ja rakastan edelleen.
Avovaimo halusi etäisyyttä. Lähti. Ei auttanut keskustelut. Minulla oli vahvasti tunteita, joten kesti tovin toipua.
Nyt kun olen jo suhteellisen normaalissa tunneolotilassa, niin ei mieleeni mahdu sellaista ajatusta, että enää tässä elämässä voitaisiin vielä jatkaa yhdessä.
Kiitoksia vastauksista, olen lukenut ne kaikki. Olen välillä niiden pohjalta rypenyt toivottomassa surussa.. turha kuvitella, että saisimme tämän toimimaan enää, menty yli molempien sietokyvyn ja aika mennä eteenpäin. Tai vaikka päästäisi eteenpäin niin kummittelisiko menneet tapahtumat liikaa mukana? Ja toisista vastauksista on tullut toivonpilkahdus, minä haluan yrittää ihan täysillä ja kaikki on tuntunut mahdolliselta. Olen selvillä siitä, mitä pystyn tekemään toisin..
Ihan tässä oikeassa elämässä ajatukseni ovat yhtä sekaisin. Välillä tuntuu, että rakastan mielettömästi ja etten anna anteeksi itselleni jos nyt luovun kaikesta. Ja toisena hetkenä, et näin kai tän sit kuuluu mennä. Puoliso on tällä hetkellä reissutöissä, joten hengähdys molemmille. Kotona yhdessä olo on melko hankalaa, haluaisin välillä olla iloinen oma itseni, rutistaa ja suudella toista, mutta samalla voi nähdä toisen kasvoista, että kuuluu olla hautajaismeininki. Ja välillä itken niin ettei siitä tule loppua. Joinain harvoina hetkinä tunnelma rentoutuu hänenkin puolestaan.
Mielessä pyörii kysymyksiä.. mitä haluan parisuhteelta, voiko hän tarjota sitä minulle, voinko minä hänelle? Osan voi, kaikkea ei, mutta mikä määrä sitten riittää hyvään suhteeseen?! Maksan tästä kalliit oppirahat, mutta mihin ne menee? Elämällä voi olla vielä jotain tarjota, hänen vai jonkun muun kanssa..
Vaikean asiasta tekee sekin periaatteeni, ettei minulla ole ollut tarvetta koskaan kokeilla jokaista vastaantulevaa miestä tai pomppia suhteesta toiseen etsien sitä oikeaa. Uskon, että suhteesta tehdään se oikea, jos siihen on tarvittavat edellytykset olemassa..