Taidelajit

Esim. shakinpeluu, runous, pitsinnypläys, vesivärimaalaus.

Aale Tynni lienee Suomen tuntemattomin olympiavoittaja. Hän saavutti lyriikkasarjan kultaa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948.

Taidelajit olivat olympialaisissa mukana tuolloin viimeistä kertaa. Tynnin voittoruno oli nimeltään Hellaan laakeri.
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ehdottomasti taidelajit takaisin. Suomi häpeällisesti jätti ne pois 1952.

Äänestä
  • Ampumahiihdon tilalle maalaushiihto. Maalaustelineet vaan selkään ja suksille. Entisellä ampumapaikalla sitten teline selästä ja maisemaa maalaamaan.

    Olisihan noita taidelajimahdollisuuksia.

    Tai sitten yhdistellä vanhoja lajeja, saataisiin ihan uutta haastetta. Trap-uimahyppy olisi hauska.

    Voltteja ilmassa ja haulikko kädessä. Siinä kieppuessa pitäsi osua savikiekkoihin,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kisoihin! kirjoitti:

Esim. shakinpeluu, runous, pitsinnypläys, vesivärimaalaus.

Aale Tynni lienee Suomen tuntemattomin olympiavoittaja. Hän saavutti lyriikkasarjan kultaa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948.

Taidelajit olivat olympialaisissa mukana tuolloin viimeistä kertaa. Tynnin voittoruno oli nimeltään Hellaan laakeri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu