On tullut viimeaikoina mietittyä sitä kun aina sanotaan että "lapset selviää erosta." Ja "parempi lasten kannalta erota". Aina sanotaan ettei lapset kärsi kun vaan etä vanhempi pitää lapsiin yhteyttä.
Meillä lasten isä asunut 4kk:tta poissa luotamme. Kolmesta Lapsestamme vanhin 10vuotias ja nuorin 4vuotias. Meillä ainakin lapsilla on ollut todella rankkaa. Isää ikävöidään kokoajan. Päivittäin lapset kyseleevät milloin näkevät isäänsä.(vaikka näkevät useamman kerran viikossa)
Usein iltaisin tulee itku ja isää ikävä, varsinkin vanhin lapsista näyttää tunteensa ja kärsii kovasti. Keskimmäinen (7 vuotias) on kovin urhea pikkumies ja yrittää olla reipas poika. Nuorin vakuuttelee äidilleen päivittäin rakastavansa äitiä aina, isonakin.
Minusta on alkanut tuntumaan että lapset toki "selviää" jos niin haluaa asian ilmaista.Useinkin on vain käynyt mielessä että minun lapseni yrittävät "sopeutua" aikuisten ratkaisuihin. Ja perusturvallisuus on kärsinyt. Miten lapsi voi ja pystyy ymmärtämään että äiti tai isä rakastaa vaikkei halua kuulua päivittäin heidän elämäänsä?
Tämä nyt vain on erään äidin tuntemus omista lapsistaan. Ja huono omatunto kolkuttaa lasten takia vaikken itse isää pois kotoa ajanutkaan vaan hän oli se joka halusi erota.
Meillä lasten isä asunut 4kk:tta poissa luotamme. Kolmesta Lapsestamme vanhin 10vuotias ja nuorin 4vuotias. Meillä ainakin lapsilla on ollut todella rankkaa. Isää ikävöidään kokoajan. Päivittäin lapset kyseleevät milloin näkevät isäänsä.(vaikka näkevät useamman kerran viikossa)
Usein iltaisin tulee itku ja isää ikävä, varsinkin vanhin lapsista näyttää tunteensa ja kärsii kovasti. Keskimmäinen (7 vuotias) on kovin urhea pikkumies ja yrittää olla reipas poika. Nuorin vakuuttelee äidilleen päivittäin rakastavansa äitiä aina, isonakin.
Minusta on alkanut tuntumaan että lapset toki "selviää" jos niin haluaa asian ilmaista.Useinkin on vain käynyt mielessä että minun lapseni yrittävät "sopeutua" aikuisten ratkaisuihin. Ja perusturvallisuus on kärsinyt. Miten lapsi voi ja pystyy ymmärtämään että äiti tai isä rakastaa vaikkei halua kuulua päivittäin heidän elämäänsä?
Tämä nyt vain on erään äidin tuntemus omista lapsistaan. Ja huono omatunto kolkuttaa lasten takia vaikken itse isää pois kotoa ajanutkaan vaan hän oli se joka halusi erota.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tämä kuvastaa hyvin tätä päivää, tänne kaikki heti mulle ja just. Herranjestas, anna nyt ajan kulua ja kiinnitä huomiota nimenomaan omaan käytökseesi. Vuoden päästä kaikki alkaa olla taas hyvin.
minähän se äitinä olen syyllinen, käyttäydyn huonosti ja olen kärsimätön.
Kyllä minä muutenkin kannan syyllisyyttä ihan riittävästi.Yleensä se vain on näin että se joka asuu lasten kanssa joutuu kantamaan lasten tuskan omansa lisäksi ja yrittää tukea heitä, luoda tasapainoisen kasvuympäristön perusturvallisuuden kera.
Onko siis väärin olla huolissaan lapsistaan? Ilmeisesti.
jos annat lasten olla isän luona yötä, unisatujen lukua entiseen tapaan? Kun isäkin saa olla lasten kanssa niin ikävä helpottaa, huomataan että isä ei ole kadonnut ja tulevaisuutta voi rakentaa. Vaikka äiti ja isä eivät olekaan yhdessä.
isän luona yötä ollaan. Joka toinen viikonloppu on virallisesti isän vuoro pitää lapsia luonaan.Tämän lisäksi lapset näkevät isää usein muutenkin.
Olen huomannut että juuri isänluona vietetyn viikonlopun jälkeen on monta päivää tosi tuskaista. Lapset oirehtivat ja itkeskelevät isän perään, kun viikko kuluu isänluona vietetystä viikonlopusta tilanne hiukan rauhoittuu ja itkeskely vähenee.(vanhin lapsista alkaa siinä vaiheessa puhelemaan yleensä nukkumaan mennessä että on iskää ikävä, mutta yritän olla itkemättä)taas isänluona vietetyn viikonlopun jälkeen sama juttu. En osaa muuta tehdä kuin pitää lasta lähellä halata ja kärsin myös lapsen tuskan.
Kyllä minun lapseni ymmärtää että isä on edelleen heidän isä. Yritänkin sanoa sitä että kyllä lapset kärsivät ero prosessissa.(varsinkin tälläisessa tapauksessa missä isään on ollut upea suhde) Minusta on ainakin karmeaa katsella omien lasteni tuskaa, heheän ovat syyttömia tilanteeseen. Tiedän minäkin että ajanmittaan tuska "laimenee" ja lapset sopeutuu.
Ymmärrän hyvin tilanteesi. On vaikea käsittää lapsen maailmaa. Vielä kun ymmärtää, että jokainen lapsi on yksilö tulee ongelmasta vaikea. Voit rauhassa jätää omaan arvoonsa ohjeet "kyllä lapsi selviää". Yksikään yli 1½ v. lapsi ei selviä erosta ilman vaurioita. Eivät siitä selviä myöskään vanhemmat. Usein vaimoa kantaa viha pahimman vaiheen yli. Juuri tämä viha saa ajattelemaan että lapsi selviää erosta hyvin. En kuitenkaan usko että kukaan pystyy asettumaan niin hyvin kyseisen lapsen asemaan että voi näin väittää. Hyvällä vanhempien ystävyydellä tulee erosta siedettävä ja lapset luultavasti kärsivät vähemmän. Alitajuntaisesti lapset kuitenkin toivovat usein että isä ja äiti voisivat vielä muuttaa yhteen. Usein tuomitaan avioliitot joissa ollaan yhdessä vain lasten vuoksi. Itse arvostan kuitenkin tällaisia liittoja jos niissä muutoin asiat ovat hyvin lasten kannalta. Tällaisen liiton vanhemmat ovat aikuisia ja epäitsekkäitä taistelijoita jotka asettavat lapsen edun omien "ainoa elämä" ajatusten edelle.
mikset voi antaa lapsia isälle asumaan jos he kerran rakastavat häntä niin paljon. miksi itsekkäästi pidät heistä kiinni,. kysypä itseltäsi elätteletkö vielä toiveita teistä perheenä, nimittäin lapset kärsii siitä kovasti loppupeleissä. heille pitää kertoa että olette eronneet tosissaan toistenne takia ja lapset eivät ole syypäitä eroon.
Sen olen itse huomannut että ikävän tunnetta joutuvat kärsimään kaikki, aikuisetkin. Nyt 4kk eron aikana lasten ja minun välit ovat parantuneet huimasti. Enää minun ei tarvitse purkaa lapsiin parisuhteen ongelmia ja voin huomioida heidät 101% silloin kun olen heidän kanssaan. Asialla on siis tämä toinenkin puoli...Lapsetkin huomaavat sen aika äkkiä ja alkavat pitää tilannetta parempana, edellyttäen että MOLEMMAT vanhemmat toimivat ns.fiksusti.
Meillä erosta on tasan vuosi. Neljä-vuotias lapseni kyselee edelleen usein isäänsä, vaikka onkin tätäm luona säännöllisesti jokatoinen viikonloppu. Usein heti isi-viikonlopun jälkeen tulee yht.äkkiä ikävä ja itku. Kovasti tyttö näyttää yrittävän olla urhea, mutta äiti näkee kyllä todelliset tunteet.
Tuntuu pahalta, kun näkee miten lapsi edelleen ikävöi niin paljon.
Äidin uuden miesystävän hyväksyminen on ollut vaikeaa, välillä menee ihan hyvin, mutta välillä tyttö on todella ilkeä uudelle miehelle, vaikka hän on ollut kanssamme jo melkein puoli vuotta. Tämän ikäinen lapsi kun vielä sanoo suoraan mitä ajattlee, eikä kaunistele. Onneksi uusi miesystävä ymmärtää lapsen tunteet, tai ainakin sanoo ymmärtävänsä.
mun äiti ja isä eros,kun olin 10 v.
mä olin viel kaiken lisäks paikal ko ne riiteli
viimeisen riitansa ollessaan yhessä.ne huus toisilleen (äiti enemmän) ja yhtäkkii äiti pamautti et,nyt mä jätän sut!mä olin siin sivussa ihan järkyttyneen,enkä tienny mitä tehä..oli kaiken lisäks melkeen joulu..mä vietin mun elämäni ekan joulun ilman pikkuveljiä (toinen oli sillon 3 v. ja ja toinen oli 8 v.)oli tosi surullist ja lopult isä ja mää muutettiin..
mä nään mun pikkuveljet joka viikonloppu ja äiti ja isäkin on ihan hyvis väleis nykyää,mut silti mä ja veljet haluttas asuu koko perhe yhes..mut äidillä on toinen mies,mut silti se on sanonu et välittää iskäst...ja mä haaveilen et ne joku päivä olis viel yhes ja me voitais olla kunnon perhe...ikusesti..oon nykyään 14 v. ja muistan vieläkin niiden riidan kuin eilisen..ottakaa kantaa jos viittitte...
me aikuiset ollaan. Erotaan ja sitten ihmetellään kun lapset eivät tykkää siitä. Lapset haluavat aina olla yhtenä perheenä ja pitää sekä isänsä ja äitinsä lähellään. Taitaa nykylapsille olla yksi suurin suru tämä aikuisten tapa käsitellä asioita. Että erotaan kun tulee yksi pikku kriisi.Tai vaikka isompikin. Pitäisi olla avioliittokoulu jossa käydään kaikki aikuisuuteen kuuluvat kehitysjutut läpi ja ohjattas vähän tahi annettas ainakin tietoa kaikille että miten parisuhteesta saadaan kestävä nykyisessä maailman melskeessä.Sinua tämmöiset ajatukset eivät juuri auta,mutta toivon että pystyt ajattelemaan että aikuisten hölmöily ei ole lainkaan sinun eikä pikkuveljiesi vika ja että teidän välinne voivat olla mitä parhaimmat ihan aikuisuuteen asti vaikka tapaattekin vain viikonloppuisin.Minäkin kuulun niihin pöllöpääaikuisiin joka on eronnut vaikka kolme lasta oli vielä aika pieniä. ja kyllä se niin on että suru erosta kestää kahdesta kolmeen vuoteen on lapsi minkä ikäinen vaan. Asiantuntijat sanovat että lapsi saattaa taantua vuoden tahi kaksi, mutta lähtee sitten taas kehittymään ja kasvamaan eteenpäin kohti omaa aikuisuuttaan.Ainoa plussa nykyajassa on se että tunnet varmasti monia ikäisiäsi joiden vanhemmat asuvat erillään ja että monilla kavereillasi on samanlaisia ajatuksia joiden kanssa joutuu arkea elämään.Voit jutella omista ajatuksistasi varmasti jonkun kivan kaverisi kanssa ja siten pohtia ääneen sitä pahaa oloa joka sinulla on. On myös lapsille tarkoitettuja eroterapioita jotka auttavat lasta kasvamaan tämän ikävän tapahtuman yli ja jos sinua kovin vaivaa voit ottaa varmasti nuorisoasiankeskukseen tahi perheneuvolaan yhteyttä puhuaksesi pahasta olostasi. Hyvää syksyn kynnystä Sinulle toivoo ajattelija
tuo oli tosi fiksusti sanottu!!
mä oon itekkin aikamoinen ajattelija ja
toi sun viestisi oli tosi mietteinen
(tai jotain sellaista..) mä toivon sullekin
hyvää syksyn kynnystä ja talven odotusta!! =)