PIKAISTA

käyneen. Aivan sama tuli mieleeni.

Niin, enhän ole asiantuntija, etten voi siis varmaksi sanoa, onko mieheni narsisti, mutta paljon kyllä samoja piirteitä ja itsekin hän näin myöntää. Voisiko hänellä olla lievämuotoinen narsismi?
Hän siis ajattelee yl. itseään ensimmäisenä, lapsen etu ei ole ollut tärkeintä, hän osaa olla todella ihana ja kiltti, huomioiva, mutta yl. silloin hän toivoo toiselta jotain "hyötyä", esim. minulta sexiä tms.
Hän haluaisi elää kuten poikamies perheessä, parisuhteessa.
Hän voi leikkiä lapsen kanssa jonain päivänä mieluusti, mutta toisena päivänä taas, jos ei jaksa/huvita, hän saattaa maata illan tv:n ääressä, eikä tule kodin yhteisiin toimiin yhtään avuksi. Jos häntä huvittaa, hän saattaa lähteä bilettämään kavereidensa kanssa, en tarkoita, ettei joskus saisi mennäkin, mutta hän pitää sitä itsestään selvyytenä, ettei minulla pitäisi olla asiaan mitään sanomista.
Kun näytin hänelle muutamia textejä narsismista, hän "heräsi" ja haluaa muuttua tosissaan!
Hän hakee apua perheneuvolasta aluksi, muttei ole vielä saanut sinne aikaa. Hän haluaa pitää perheensä. Yl. hän ei tunteile, mutta yhdessä katsottuamme leffan "Sinkkuelämää", hän herkistyi niin, että itkimme yhdessä leffan jälk. Muutama kohtaus oli kuin elämästämme.
Olin yllättynyt, että nhän äytti aidosti tunteensä!
Voiko hän siis olla narsisti ja jos, voiko siitä oikeasti parantua terapialla vai elättelenkö päässäni turhia toiveita?
Pelokas ja toiveikas olen.
Tunteiden muk. haluan hänet takaisin, järki sanoo välillä toisin, mutta jo lapsenkin takia haluan laittaa kaiken peliin, ja saada perheen takaisin kokoon! Hän sanoo samaa, vai onko vain hetkellistä?

probleema todella ! kirjoitti:

Niin, enhän ole asiantuntija, etten voi siis varmaksi sanoa, onko mieheni narsisti, mutta paljon kyllä samoja piirteitä ja itsekin hän näin myöntää. Voisiko hänellä olla lievämuotoinen narsismi?
Hän siis ajattelee yl. itseään ensimmäisenä, lapsen etu ei ole ollut tärkeintä, hän osaa olla todella ihana ja kiltti, huomioiva, mutta yl. silloin hän toivoo toiselta jotain "hyötyä", esim. minulta sexiä tms.
Hän haluaisi elää kuten poikamies perheessä, parisuhteessa.
Hän voi leikkiä lapsen kanssa jonain päivänä mieluusti, mutta toisena päivänä taas, jos ei jaksa/huvita, hän saattaa maata illan tv:n ääressä, eikä tule kodin yhteisiin toimiin yhtään avuksi. Jos häntä huvittaa, hän saattaa lähteä bilettämään kavereidensa kanssa, en tarkoita, ettei joskus saisi mennäkin, mutta hän pitää sitä itsestään selvyytenä, ettei minulla pitäisi olla asiaan mitään sanomista.
Kun näytin hänelle muutamia textejä narsismista, hän "heräsi" ja haluaa muuttua tosissaan!
Hän hakee apua perheneuvolasta aluksi, muttei ole vielä saanut sinne aikaa. Hän haluaa pitää perheensä. Yl. hän ei tunteile, mutta yhdessä katsottuamme leffan "Sinkkuelämää", hän herkistyi niin, että itkimme yhdessä leffan jälk. Muutama kohtaus oli kuin elämästämme.
Olin yllättynyt, että nhän äytti aidosti tunteensä!
Voiko hän siis olla narsisti ja jos, voiko siitä oikeasti parantua terapialla vai elättelenkö päässäni turhia toiveita?
Pelokas ja toiveikas olen.
Tunteiden muk. haluan hänet takaisin, järki sanoo välillä toisin, mutta jo lapsenkin takia haluan laittaa kaiken peliin, ja saada perheen takaisin kokoon! Hän sanoo samaa, vai onko vain hetkellistä?

Lue lisää

Diagnoosilla ei ole väliä. Hyvä merkki on se, että mies haluaa muuttua, joten ei kannata vielä lyödä hanskoja naulaan. Tai voihan tietty olla että hän vain sanoo niin pelataakseen lisää aikaa itselleen, mutta sinä sen varmaan paremmin tiedät.

probleema todella ! kirjoitti:

Niin, enhän ole asiantuntija, etten voi siis varmaksi sanoa, onko mieheni narsisti, mutta paljon kyllä samoja piirteitä ja itsekin hän näin myöntää. Voisiko hänellä olla lievämuotoinen narsismi?
Hän siis ajattelee yl. itseään ensimmäisenä, lapsen etu ei ole ollut tärkeintä, hän osaa olla todella ihana ja kiltti, huomioiva, mutta yl. silloin hän toivoo toiselta jotain "hyötyä", esim. minulta sexiä tms.
Hän haluaisi elää kuten poikamies perheessä, parisuhteessa.
Hän voi leikkiä lapsen kanssa jonain päivänä mieluusti, mutta toisena päivänä taas, jos ei jaksa/huvita, hän saattaa maata illan tv:n ääressä, eikä tule kodin yhteisiin toimiin yhtään avuksi. Jos häntä huvittaa, hän saattaa lähteä bilettämään kavereidensa kanssa, en tarkoita, ettei joskus saisi mennäkin, mutta hän pitää sitä itsestään selvyytenä, ettei minulla pitäisi olla asiaan mitään sanomista.
Kun näytin hänelle muutamia textejä narsismista, hän "heräsi" ja haluaa muuttua tosissaan!
Hän hakee apua perheneuvolasta aluksi, muttei ole vielä saanut sinne aikaa. Hän haluaa pitää perheensä. Yl. hän ei tunteile, mutta yhdessä katsottuamme leffan "Sinkkuelämää", hän herkistyi niin, että itkimme yhdessä leffan jälk. Muutama kohtaus oli kuin elämästämme.
Olin yllättynyt, että nhän äytti aidosti tunteensä!
Voiko hän siis olla narsisti ja jos, voiko siitä oikeasti parantua terapialla vai elättelenkö päässäni turhia toiveita?
Pelokas ja toiveikas olen.
Tunteiden muk. haluan hänet takaisin, järki sanoo välillä toisin, mutta jo lapsenkin takia haluan laittaa kaiken peliin, ja saada perheen takaisin kokoon! Hän sanoo samaa, vai onko vain hetkellistä?

Lue lisää

"Voisiko hänellä olla lievämuotoinen narsismi?"

Rajatila olisi varmaan sitten se "lievämuotoinen narsismi".
Oman kokemuksen pohjalta narsisteissa on sen verran vaihtelevuutta, että jotkut ovat jopa ihan siedettäviä.(siis ihan oikeastikin)


"Hän siis ajattelee yl. itseään ensimmäisenä, lapsen etu ei ole ollut tärkeintä, hän osaa olla todella ihana ja kiltti, huomioiva, mutta yl. silloin hän toivoo toiselta jotain "hyötyä", esim. minulta sexiä tms."

Voisi olla rajatilainen mies...


"Hän haluaisi elää kuten poikamies perheessä, parisuhteessa."

Edelleen voisi olla rajatilainen mies. Mutta odellinen narsisti tekee, mitä tahtoo täysin toisista välittämättä.
Psykopaatti olisi kasvattajana täysi nolla, koska hän olis kamoissa, tai viinoissa kaiken aikaa ja pitäis samaan aikaan sataa vaimoa.
Narsistinen persoonallisuushäiriö taas on todellinen perkele, joka kerää kaikesta ihailua ja saa puolisonsa elämään helvetissä.
Narsisti saisi sinut tuntemaan itsesi vialliseksi. Narsisti on myös sellainen lapsellinen ja häijy kiusaaja.

Jos sinulla tulis narsistisen persoonallisuushäiriöisen kanssa ongelmia, hänellä olis seuraavana päivänä uusi nainen ja menettäisit sen lapsesi miehelle ja tämän uudelle tyttöystävälle, jonka jälkeen joku harhaanjohdettu, narsistin huijaama läheinen henkilö alkaisi pitää sinua hulluna ja juoppona narkkarina, joka tuhosi perheen välinpitämättömyyttään...
Vanhempasi alkaisivat patistaa sinua AA-kerhoon ja poliisi koputtaisi ovellesi.


"Yl. hän ei tunteile, mutta yhdessä katsottuamme leffan "Sinkkuelämää", hän herkistyi niin, että itkimme yhdessä leffan jälk. Muutama kohtaus oli kuin elämästämme."

Höh! En kyllä ikinä itkisi sinkkuelämää katsoessani. :)


"Olin yllättynyt, että nhän äytti aidosti tunteensä!"

Kyllä olen nähnyt rajatilaisen ihmisen itkevän. ;) Olen myös joskus saanut yhdessä itkeä rajatilaisen miehen kanssa. :) Syy oli kyllä painava, ainakin sillä hetkellä. :)


"mutta jo lapsenkin takia haluan laittaa kaiken peliin, ja saada perheen takaisin kokoon!"

Ja voihan olla, että olet lapsen takia tullut ylivarovaiseksi ja suojelevaksi, jolloin hieman itsenäisemmän menijän kanssa on tullut kofliktia.

probleema todella ! kirjoitti:

Niin, enhän ole asiantuntija, etten voi siis varmaksi sanoa, onko mieheni narsisti, mutta paljon kyllä samoja piirteitä ja itsekin hän näin myöntää. Voisiko hänellä olla lievämuotoinen narsismi?
Hän siis ajattelee yl. itseään ensimmäisenä, lapsen etu ei ole ollut tärkeintä, hän osaa olla todella ihana ja kiltti, huomioiva, mutta yl. silloin hän toivoo toiselta jotain "hyötyä", esim. minulta sexiä tms.
Hän haluaisi elää kuten poikamies perheessä, parisuhteessa.
Hän voi leikkiä lapsen kanssa jonain päivänä mieluusti, mutta toisena päivänä taas, jos ei jaksa/huvita, hän saattaa maata illan tv:n ääressä, eikä tule kodin yhteisiin toimiin yhtään avuksi. Jos häntä huvittaa, hän saattaa lähteä bilettämään kavereidensa kanssa, en tarkoita, ettei joskus saisi mennäkin, mutta hän pitää sitä itsestään selvyytenä, ettei minulla pitäisi olla asiaan mitään sanomista.
Kun näytin hänelle muutamia textejä narsismista, hän "heräsi" ja haluaa muuttua tosissaan!
Hän hakee apua perheneuvolasta aluksi, muttei ole vielä saanut sinne aikaa. Hän haluaa pitää perheensä. Yl. hän ei tunteile, mutta yhdessä katsottuamme leffan "Sinkkuelämää", hän herkistyi niin, että itkimme yhdessä leffan jälk. Muutama kohtaus oli kuin elämästämme.
Olin yllättynyt, että nhän äytti aidosti tunteensä!
Voiko hän siis olla narsisti ja jos, voiko siitä oikeasti parantua terapialla vai elättelenkö päässäni turhia toiveita?
Pelokas ja toiveikas olen.
Tunteiden muk. haluan hänet takaisin, järki sanoo välillä toisin, mutta jo lapsenkin takia haluan laittaa kaiken peliin, ja saada perheen takaisin kokoon! Hän sanoo samaa, vai onko vain hetkellistä?

Lue lisää

on elämässään ollut asioita, jotka vaikuttavat nykyään niin, että käytös vaikuttaa narsistiselta, tai lapselliselta tms. Vanhemmat eivät ole olleet vanhempia ja läsnä, asettamassa rajoja, antamassa vapautta tms.

Lapsen kanssa on kiva leikkiä, varsinkin, jos itsellä ei lapsena ollut leikkikavereita. Aina ei ole kiva kantaa vastuuta, se lapsi, joka ei saanut lapsena olla lapsi, on ehkä nyt vapaa elämään miten haluaa, ja haluaa olla välillä kantamatta vastuuta.

Jos lapsi joutuu lapsesta saakka kantamaan vastuuta, joutuu hän aikuisen rooliin, jolloin aikaa omalle kehitykselle ei ole. Mitä olisi normaali oma kehitys? Välillä leikkimistä, välillä hanskojen heittämistä tiskiin, asioiden tekemistä oman mielen mukaan, siten miltä itsestä tuntuu, ei kantaen vastuuta tms. Lapsi, joka lupaa olla kiltti, odottaa, että saa palkkioksi jotain. Karkkipäivän tms. rangaistusta ei ole, vaan saa jotain kivaa. Eli, jos miehesi on ystävällinen, hän olettaa, että saa jotain kivaa vastalahjaksi.

Nuori haluaa mennä ja tulla, aikuistuva ihminen haluaa tehdä asioita, kuten itse haluaa, eikä halua kenenkään (vanhemmat, tyttöystävä, kaverit tms.) puuttuvan omiin asioihinsa.

En ole minäkään asiantuntija, mutta maalaisjärjellä ajattelisin asian näin. Monella sodan käyneellä jäi oma elämä elämättä sotien aikaan. Siksipä monet ovat ottaneet omia vapauksia aikuisina, tehneet asioita, jotka olisivat kuuluneet lapsuuteen/nuoruuteen/varhaisaikuisuuteen tms. Sota ei ole ainoa seikka, mikä vaikeuttaa kehitystä ja elämää. Monia muitakin voi olla.

probleema todella ! kirjoitti:

Niin, enhän ole asiantuntija, etten voi siis varmaksi sanoa, onko mieheni narsisti, mutta paljon kyllä samoja piirteitä ja itsekin hän näin myöntää. Voisiko hänellä olla lievämuotoinen narsismi?
Hän siis ajattelee yl. itseään ensimmäisenä, lapsen etu ei ole ollut tärkeintä, hän osaa olla todella ihana ja kiltti, huomioiva, mutta yl. silloin hän toivoo toiselta jotain "hyötyä", esim. minulta sexiä tms.
Hän haluaisi elää kuten poikamies perheessä, parisuhteessa.
Hän voi leikkiä lapsen kanssa jonain päivänä mieluusti, mutta toisena päivänä taas, jos ei jaksa/huvita, hän saattaa maata illan tv:n ääressä, eikä tule kodin yhteisiin toimiin yhtään avuksi. Jos häntä huvittaa, hän saattaa lähteä bilettämään kavereidensa kanssa, en tarkoita, ettei joskus saisi mennäkin, mutta hän pitää sitä itsestään selvyytenä, ettei minulla pitäisi olla asiaan mitään sanomista.
Kun näytin hänelle muutamia textejä narsismista, hän "heräsi" ja haluaa muuttua tosissaan!
Hän hakee apua perheneuvolasta aluksi, muttei ole vielä saanut sinne aikaa. Hän haluaa pitää perheensä. Yl. hän ei tunteile, mutta yhdessä katsottuamme leffan "Sinkkuelämää", hän herkistyi niin, että itkimme yhdessä leffan jälk. Muutama kohtaus oli kuin elämästämme.
Olin yllättynyt, että nhän äytti aidosti tunteensä!
Voiko hän siis olla narsisti ja jos, voiko siitä oikeasti parantua terapialla vai elättelenkö päässäni turhia toiveita?
Pelokas ja toiveikas olen.
Tunteiden muk. haluan hänet takaisin, järki sanoo välillä toisin, mutta jo lapsenkin takia haluan laittaa kaiken peliin, ja saada perheen takaisin kokoon! Hän sanoo samaa, vai onko vain hetkellistä?

Lue lisää

Valitettavasti narsistinen persoonallisuushäiriöinen ei muutu koskaan (toki jokunen poikkeus voi vahvistaa säännön), ainakaan ilman ammattiapua ja sitähän he eivät tunnetusti ota vastaan, koska eivät koe olevansa "sairaita". Vika on vain toisissa ihmisissä, kateudessa ym. Elin vuosia narsistisen miehen kanssa ja kovin tutulta tuo kertomasi kuulostaa. Ainakin omalla kohdallani tilanne paheni, mitä enemmän aikaa kului. Itsetunto meni, avomieheni valheet paljastuivat ja pettäminen oli hänelle jatkuvaa "ajanvietettä". Ilman huomiota kun hän ei voinut elää. Samaan aikaan hän vakuutteli olevansa herkkä, kunnollinen ja kiltti elämänkumppani!! Olen onnellinen, että lähdin. En kadu sitä päivääkään. Jos itse haluat jatkaa sudettasi, sinun tulee silloin hyväksyä kumppanisi sairaus ja "opetella" elämään sen kanssa. Vaikka omanarvontuntosi onkin saanut kolauksen, uskon että löytäisit taatusti jotain parempaa. Joka tapauksessa hyvää kevään jatkoa sinulle:-)