Suomessa järjestetään vuonna 2008 vain 3 miesten ammattilaisturnausta. Marraskuussa 150 000 dollarin challenger Helsingissä. Heinä-elokuun vaihteessa oli 50 000 dollarin challenger Tampereella ja ainoa futures on tällä viikolla pelattava Vierumäen 10 000 dollarin kisa. Mukana 8 suomalaista joista ehdottomasti mielenkiintoisin 16v Euroopan mestari Henri Laaksonen. Laaksonen kohtaa tänään maanantaina toisen villin kortin pelaajan 18v Jesse Kiurun ja tuon ottelun voittaja pääsee ensimmäistä kertaa ATP-pisteille. Maailmasta ei löydy kuin kourallinen 16 vuotiaita tällä hetkellä joilla kaksinpelin ATP-ranking. Laaksonen pääsemässä tuohon joukkoon jos voittaa Kiurun. 2.kierroksella vastassa olisi kaiketi Viron ykköspelaaja Mait Kunnap, jonka ATP-ranking siellä 700 hujakoilla.
Suomessa saisi olla enemmän futurekisoja niin lahjakkaiden suomalaispelaajien nousu miesten maailmanrankingissa kohti challengertasoa helpottuisi huomattavasti kotikenttäedun ja villin korttien myötä. Jossain USA:ssa ja Italiassa, Espanjassa jne isoissa tennismaissa järjestetään useita kymmeniä futureita vuodessa ja se näkyy ATP-listalla. Esim Italialla on noin 100 pelaajaa ATP-rankingissa!
Vierumäellä Laaksonen pisteille?
futures
1
203
Vastaukset 1
- onnea Henri
Laaksonen nousee ATP-rankingissa Kontisen yläpuolelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591581- 261214
- 851068
- 42887
- 65826
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116691
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146621- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76583Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46548
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25541Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487