Tuore Batman-filmatisointi kannattaa kaikkien itsensä veljeskunnan jäseniksi laskevien katsoa, vaikka elokuvassa parisuhteilla ei kovinkaan kummoista roolia ole - ainoa merkittävä naisosa jää vahvojen mieshahmojen varjoon. Elokuvan tulkinta Jokerista (Heath Ledger) on varsin onnistunut, ja herättää ajatuksia, saattaapa jopa inspiroida.
Jokerin hahmon suurin hienous on, ettei tällä ole mitään motiivia, suunnitelmaa - kaaoksen luomisen lisäksi - tai menetettävää. Kohtauksessa, jossa Batman kuulustelee häntä, klovni nauraa tälle ja toteaa, ettei ole olemassakaan mitään sellaista, jolla hän voisi tätä uhkailla.
Samalla Jokerin touhut osoittavat, miten yhteiskunnallinen järjestys, moraaliset säännöt ja sopimukset ovat merkityksettömiä, jos joku vain määrätietoisesti päättää olla piittaamatta niistä ja kävellä niiden yli. Elokuva päättyykin hahmon voittoon siinä missä Batman ja komisario Gordon ovat periaatteineen voimattomia ja idealisti, "valkoinen ritari" Harvey Dent sortuu Voiman pimeälle puolelle (tai nyt taisin seota elokuvasarjassa).
Ymmärrettävästi roolin sisäistäminen oli Ledgerille, lupaavalle näyttelijälle jolle tulevaisuus oli tähtiin kirjoitettu, vaikeaa; hänhän oli sääntöjen mukaan pelaavassa maailmassa selvä voittaja, jolle "ei mitään menetettävää" -hahmon mieli todennäköisesti oli ennestään vieras. Jotkut jopa väittävät, että psykopaatin rooli ajoi miehen itsemurhaan - vaikka todellisuudessa tämä lienee liioittelua.
Minulle Ledgerin kehuttu roolisuoritus ei kuitenkaan näyttäytynyt kovinkaan kummoisena; koin hahmon perimmäisen ajatusmaailman lähelle omaani, ja jossakin määrin samastuin häneen enemmän kuin elokuvan voimattomiin sankareihin. En tarkoita, että olisin räjäyttelemässä bensatynnyreitä tai muutenkaan väkivaltaan ryhtymässä; mitä yritän sanoa on juuri tuo rohkeus murtautua ulos sovinnaisista säännöistä menestyksen avaimena.
Kun ei ole mitään hävittävää, maailma on täynnä mahdollisuuksia; jos kerran häviät pelatessasi sääntöjen mukaan, kierrä niitä! Lakien rikkomisesta toki päätyy vankilaan, mutta moraaliset esteet on syytä unohtaa alkuunsa; amerikkalaisen jalkapallon "väärän pallon taktiikka" on (tai ainakin oli aikanaan, en nykysäännöistä tiedä) sääntöjen mukaan sallittu, mutta täysin epäurheilijamainen - ja mielestäni kierossa kauneudessaan lajin suola.
Toinen upea esimerkki urheilumaailmassa tulee tässä: http://www.youtube.com/watch?v=0pM9lnlqThY
Hyvien tapojen mukaanhan olisi pitänyt kopauttaa hanskoja yhteen, mutta totuus on, että ottelu oli käynnissä iskuhetkellä. "Herrasmies" lähti sairaalaan, "mulkvisti" otti tyrmäysvoiton sekunnissa hikoilematta - ja se, että näin käy, ei ole mitenkään ainutlaatuista sen enempää urheilussa kuin oikeassa elämässäkään. Veljeni, kaltaiseni, kiltteydellä ja herrasmiessäännöillä tässä maailmassa voittavat vain harvat etuoikeutetut: uskaltakaa toimia, aiheuttakaa kaaosta, toimikaa vain ja ainoastaan oman napanne vuoksi, ja tehkää se enemmän tai vähemmän mielipuolisesti hymyillen. Jokerin sanoin: "Why so serious?"
Jokerin hahmon suurin hienous on, ettei tällä ole mitään motiivia, suunnitelmaa - kaaoksen luomisen lisäksi - tai menetettävää. Kohtauksessa, jossa Batman kuulustelee häntä, klovni nauraa tälle ja toteaa, ettei ole olemassakaan mitään sellaista, jolla hän voisi tätä uhkailla.
Samalla Jokerin touhut osoittavat, miten yhteiskunnallinen järjestys, moraaliset säännöt ja sopimukset ovat merkityksettömiä, jos joku vain määrätietoisesti päättää olla piittaamatta niistä ja kävellä niiden yli. Elokuva päättyykin hahmon voittoon siinä missä Batman ja komisario Gordon ovat periaatteineen voimattomia ja idealisti, "valkoinen ritari" Harvey Dent sortuu Voiman pimeälle puolelle (tai nyt taisin seota elokuvasarjassa).
Ymmärrettävästi roolin sisäistäminen oli Ledgerille, lupaavalle näyttelijälle jolle tulevaisuus oli tähtiin kirjoitettu, vaikeaa; hänhän oli sääntöjen mukaan pelaavassa maailmassa selvä voittaja, jolle "ei mitään menetettävää" -hahmon mieli todennäköisesti oli ennestään vieras. Jotkut jopa väittävät, että psykopaatin rooli ajoi miehen itsemurhaan - vaikka todellisuudessa tämä lienee liioittelua.
Minulle Ledgerin kehuttu roolisuoritus ei kuitenkaan näyttäytynyt kovinkaan kummoisena; koin hahmon perimmäisen ajatusmaailman lähelle omaani, ja jossakin määrin samastuin häneen enemmän kuin elokuvan voimattomiin sankareihin. En tarkoita, että olisin räjäyttelemässä bensatynnyreitä tai muutenkaan väkivaltaan ryhtymässä; mitä yritän sanoa on juuri tuo rohkeus murtautua ulos sovinnaisista säännöistä menestyksen avaimena.
Kun ei ole mitään hävittävää, maailma on täynnä mahdollisuuksia; jos kerran häviät pelatessasi sääntöjen mukaan, kierrä niitä! Lakien rikkomisesta toki päätyy vankilaan, mutta moraaliset esteet on syytä unohtaa alkuunsa; amerikkalaisen jalkapallon "väärän pallon taktiikka" on (tai ainakin oli aikanaan, en nykysäännöistä tiedä) sääntöjen mukaan sallittu, mutta täysin epäurheilijamainen - ja mielestäni kierossa kauneudessaan lajin suola.
Toinen upea esimerkki urheilumaailmassa tulee tässä: http://www.youtube.com/watch?v=0pM9lnlqThY
Hyvien tapojen mukaanhan olisi pitänyt kopauttaa hanskoja yhteen, mutta totuus on, että ottelu oli käynnissä iskuhetkellä. "Herrasmies" lähti sairaalaan, "mulkvisti" otti tyrmäysvoiton sekunnissa hikoilematta - ja se, että näin käy, ei ole mitenkään ainutlaatuista sen enempää urheilussa kuin oikeassa elämässäkään. Veljeni, kaltaiseni, kiltteydellä ja herrasmiessäännöillä tässä maailmassa voittavat vain harvat etuoikeutetut: uskaltakaa toimia, aiheuttakaa kaaosta, toimikaa vain ja ainoastaan oman napanne vuoksi, ja tehkää se enemmän tai vähemmän mielipuolisesti hymyillen. Jokerin sanoin: "Why so serious?"
Vastaukset 3
Vanhimmat
tykkäsin todella paljon Ledgerin suorituksesta jokerina sekä jokerin ajatusmaailmasta, jossa hänellä ei ole mitään hävittävää. Itsekkin tykkään luoda kaaosta huvin vuoksi, varsinkin YT-kavereideni naisrintamalla.
Kun sanoin, etten pitänyt Ledgerin roolisuoritusta kummoisena, tarkoitin, että tokihan kyseisen hahmon näyttelemisen täytyi olla hänelle vaikeaa ja hän suoriutui siitä hyvin. Ideani oli se, että vaikka en itse toki osaa vähääkään näytellä, ei hahmon sisäistämisessä ja ymmärtämisessä olisi minulla ollut juuri ongelmia. En siis suinkaan väitä, että "olisin vetänyt häntä paremmin" - tuskin kukaan olisi. Muotoilin tuon hieman huonosti.
Lisäksi voisi tässä vielä mainita, että Warner Bros. ansaitsee kiitoksen tuottaessaan valkokankaille näinä vaarallisina aikoina kiehtovan terroristin. Vaikka varmasti joku uusi Pekka-Eric saattaakin löytää inspiraation tositoimiin hahmosta, uskoisin enemmistön (yli 50 prosentin) Jokerin ihailijoista kuitenkin käyttäytyvän jatkossakin lainkuuliaisesti ja saavan tämän valkokangassuorituksesta positiivista energiaa ja motivaatiota.
Fight club?