Nyt olisi hakusessa normaalilla mielenterveydellä varustettu nelkyt mies. Nyt on nähty 2 persoonallisuushäiriöistä ja se riitti. Tai jatkaisko matkaa ihan itsekseen? Taitaa olla paras ratkaisu. Tämä maailma on mennyt ihan sekaisin.
Missä tervepäiset miehet?
Ikisinkku kai??
231464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kun naiset ikäluokassasi aina väittvät että kaikki vapaat miehet ovat täysin hörhöjä. No, ehkä se pitää paikkansa, mutta luulen että on paljon miehiä jotka eivät vain julkisessa seuranhaussa esiinny (netti ym).
Kun tässä alkaa ikää karttua itsellekin, niin on vähän inhottava joutua sihen oletuskategoriaan mihin nämä tapaamasi miehet ovat kuuluneet. Eli vanhempi sekopää mies-sinkku.
Huoh. ärsyttävää ajatella että kymmenen vuoden päästä minua oletetaan sekopääksi jos sinkkuuteni jatkuu silloinkin...
Pitänee pitää vain huoli siitä että niin ei käy.
Samaa vähän itsekin ihmetellyt kun tuntuu yleinen mielipide olevan että sinussa on jotain pahasti vialla jos et ole sitoutunut vielä tähän ikään. Itse kun tunnen itseni ja jonkin verran myös muita vapaana pysytelleitä niin uskallan väittää että ollaan tervejärkisempiä ja fiksumpia kuin useimmat liitossa elävät.
Miksikö vapaana? No kun sitä oikeaa ei vain ole löytynyt enkä ole viitsinyt väkisellä hakea kun olen ajatellut sen sitten vastaan tulevan kun on aika ja paikka ovat oikeat. Sekin varmaan vaikuttaa kun olen niin hyvännäköinen ja järkevä ettei viitsi ihan kaikkia tyrkkyjä ottaa, olisihan noita tulijoita ollut mutta tuskin olisin ollut onnellinen kovinkaan pitkään. Ne joiden kanssa olisi uskaltanut sitoutua niin ovat sitten olleet varattuja enkä ala kenenkään perhettä rikkomaan.
Mulla on tarkoitus mennä naimisiin (jos menen) kerrran elämässä ja pysyä myös, siksi tiukka linja myös seurustelujen suhteen eli ei myöskäään seurustelua jos ihminen ei tunnu saletisti oikealta.
Eronneet ja karanneet: Minun näkökulmastani niissä on vikaa kun eivät kerran pystyneet arvioimaan jo alussa ettei liitto kanna, pthyi.
Ehkä joissakin tapauksissa voisin eronneenkin huolia mutta kertoo se jotain ihmisestä kun ei rakkautta riittänytkään, varsinkin jos on lapsia tehty niin voi voi. Joka muuten kerran eroaa saattaa tehdä sen uudelleenkin eikä niitä voi oikein ottaa kuin hetken hurmana.
Tiedän, olen varmaan liian vaativa mutta mulla on varaa, pärjään ihan hyvin yksinkin eikä mulle oikeastaan ole mitään väliä mitä siitä ajatellaan, pitäkööt homona, sekopäänä, alkoholistina tms. eipä juuri liikuta.
Kyllä se kummalliselta on tuntunutkin. Tuo on totta, että nuo "kummajaiset" pitävät itsestään ääntä ja siten niihin törmää useimmin.
Käyn nykyään välillä kurkkaamassa erästä profiilia treffeissä, vaikka en siellä muuten enää käykään. Oman profiilin poistin ekan fiaskon seurauksena. Tämä kyseinen profiili siellä näkyy olevan vuodesta toiseen. Minua hän onnistui "kusettamaan" kunnolla. Häneen on varmaan useampi nainen törmännyt, sillä verkot tuntuvat olevan vedessä kaiken aikaa.
Ongelmana on se, mistä näitä täysipäisiä miehiä etsiä, kun he eivät tyrkytä itseään?
Taidan sittenkin jatkaa valitsemallani itsenäisellä tiellä. Säästynpähän monilta kyyneliltä.
Raskasta olla parempi kuin melkein kaikki muut:)))
Tervemenoa naimisiin, varmasti löydät Just Sen Oikean, etkä ikimaailmassa tule katumaan :D
Jos olet niin hyvännäköinen ja järkevä...luulisi
että olisit jo aikaa sitten löytänyt vastaavan??
Tee muutama lapsi siihen vielä tykö, niin opit tietämään mitä elämä on.
Ei taida kantti riittää...
Terv. 17v. liiton, kolmen lapsen (aikuisia jo)
ja eron jälkeen...
Että tiettyyn ikään mennessä on löydettävä se "oikea" henkilö tai muuten on kummallinen tai outo?
Minä voin olla persoonallinen, mutta mitään sellaista vikaa minussa ei ole, mikä tekisi munista jotenkin huonon parisuhteeseen. Ei ole elämää häiritseviä ongelmia, ei fyysisiä eikä henkisiä.
Kaikki meistä eivät vain ole löytäneet sitä henkilöä, josta itse pitää ja joka pitää itsestä. Ei se ole niin helppoa, mikäli on vielä lisäksi vähän ujo ja haluaa ensiksi tietää naisesta muutakin kuin nimen.
Ehkä vika on sitten se että on luontaisesti jotenkin hirvittävän valikoiva? Mutta ei sellaisesta voi oppia posikaan, koska kiinnostus toisia ihmisiä kohtaan syttyy aina alitajunnan tasolla, ei siitä voi päättää.
Olen ihastuksilleni kertonut tunteistani, mutta tunteet eivät ole kohdanneet. Mitä muuta minun olisi pitänyt tehdä? Olisiko pitänyt ottaa joku niistä naisista, jotka ovat puolestaan olleet minusta kiinnostuneita, mutta joista en itse välittänyt.
olisiko se ollut reilua heitä tai minuakaan kohtaan? Ja miksi olisin niin tehnyt, jotta olisin päässy yhteiskunannan "täysivaltaiseksi jäseneksi" ja että olisin parisuhteestani tuottanut yhteiskunnalle lisää eläkkeenmaksajia?
Minulla ei ainakaan ole ulkonäössä mitään hävettävää. Olen varmasti ikäisekseni (30v.) ihan tarpeeksi hyvän näköinen, vaikka en mikään pyykkilautavatsa olekaan. Kyllä kaltaiani miehiä vielä pidetään komeina, mutta ei siksi että olisin erityisen komea, vaan että minä tapaan pysyä aika samannäköisenä, kun olen huomannut että yleisesti ihmiset ovat alkaneet rapistua tämän ikäisenä. Tämä ei ole turhaa ylpeyttä, vaan tosiasia. Objektiivisesti en ehkä ole kaikkein parhaimmasta päästä, mutta vertaisryhmään verrattuna ehkä alan ollakin.
Ihmiset voisivat sen verran avartaa tosiaan sitä maailmankuvaansa, että ei seurustelemattomuus, pitkäkään sellainen, ole mikään tae siitä että ihminen on joku ruma sekopää tai muuten vain viallinen. Se vain tarkoittaa että ei ole seurustellut.
En ole se mies, jolle kommentoit.
..Mitään sellaista, että olisi jotenkin outoa olla
yksikseen. Lähinnä ärsytti ed.kirjoittajan kohdistama omahyväisyys ja eronneiden halveksunta.
Väitän lujaa, ettei kukaan, Ei Kukaan voi tietää kuka on se jonka kanssa lopulta jaksaisi elää loppuelämänsä eroamatta. Ja se ei takuulla siitä odottamisesta parane. Sittenhän pitäisi jokaisen
ehdokkaan
kanssa asua saman katon alla ja testin jälkeen
olisi paljon viisaampi. Se kun nyt vaan ei ole mahdollista tässä maailmassa. Joskus se maailman paras
vaimo/mies-ehdokas osoittautuu jo muutamassa kuukaudessa vääräksi.
Sinun kohdaltasi ei ole kommentoitavaa, jos ei löydy niin ei löydy. Kait jonain päivänä "väkisinkin" törmää siihen "oikeaan".
Itselläni ei ollut nuorempana ongelmia löytää
naisia jotka olivat hyviä "ehdokkaita".
Silloin tapasi ihmisiä huomattavasti enemmän (kuin nyt)ja asiat vain johtivat toiseen jne.
Kun on elänyt ja kokenut, niin osaa ottaa asioihin
hieman realistisemman perspektiivin. (eroamisen syihinkin)
kirjoittajan teksti kenties aika osoittelevaa ja ehkä myös osittain omahyväistäkin.
Voi olla että minun ongelmani on se, että en ole ehkä sieltä kaikkein sosiaalisemmasta päästä. Tässä vaiheessa täytyy kuitenkin tähdentää että en todellakaan ole epäsosiaalinenkaan. Kyllä minun kanssani toimeen tulee, mutta minä vain olen ihmisten suhteen aika valikoiva siinä mielessä kehen ystävystyn tai varsinkin kehen ihastun.
En väitä myöskään että muut valitsevat hepposasti omia puolisoitaan, mutta itse ihastun hyvin harvoin. Olisi varmaan helpompaa jos "pitäisi" helpommin ihmisistä, tai näkisi heissä suoraan enemmän ihastumisen arvoisia piirteitä, mutta en minä tälle oikeastaan mitään voi.
Enkä minä enää nykyään oikein tapaakaan uusia ihmisiä. En siis samoissa määrin kuin vielä jonkin ei-niin-kauan aikaa sitten. Pitäisi varmaan ottaa osaa yhdistystoimintaan tai johonkin vastaavaan, kun ne liikunnalliset sekä muut harrastukset jotka kiinnostavat, ovat yksinsuoritusjuttuja. Yhdistystoiminta voisi ehkä olla hyvä tapa tava muita ihmisiä.
No, eipä siinä mitään. Minulla ei ainakaan ole ennakkoluuloja eronneita, eikä edes karanneita kohtaan, yritän suhtautua ihmiseen yksilönä, enkä viiteryhmänsä jäsenenä.
Toivon vain sitä samaa kohtelua itseäni kohtaan, koska vaikka ehkä ennakkoluuloisuus yksinäistä kohtaan on luonnollista, niin itsestäni se ainakin tuntuu kohtuuttomalta, kun en sitä mielestäni ole millään muotoa ansainnut.
mitään vikaa, varsinkaan naisissa... en vain käsitä miten naiset ottavat hirveän raskaasti juuri avioeron. Ihan kuin prinsessamekossa kerran alttarille menneenä olisi sen hirveämpää erota kuin avoliitosta. Häät ovat vain yhdet isot juhlat satuolentojen temppelissä. Tai että eroamisesta jäisi joku leima. Se eronneen leima on vain naisten pään sisällä.
Minäkin eroaisin, jos esim. huomaisin olevani naimisissa vakavasti mielisairaan kanssa. Enkä usko, että kaikkia tapauksia voi havaita, sillä jotkut ovat todella hyviä valehtelemaan. Omakohtaisia kokemuksia ei ole, mutta voin hyvin kuvitella näin olevan. Muitakin skenaarioita on mutta tuossa vain yksi.
Ja miten se juttu meni, naiset voivat teeskennellä orgasmeja, mutta miehet kokonaisia ihmissuhteita. Tuosta olen täysin samaa mieltä.
vähän raskasta mutta jokaisellapa meillä on ristimme kannettavana :)
luulisi että olisi löytynyt mutta polut eivät vain ole kohdanneet oikeaan aikaan, pari sielunkumppania on vastaan tullut mutta erinäisistä syistä johtuen ei sitten johtanut avioliittoon asti, tottakait jälkeenpäin joskus ajatteluttaa.
"Tee muutama lapsi.." Eikö se jo tullut selväksi että minä en lapsia tee ennen kuin löydän sellaisen jonka kanssa pysytään yksissä sitten loppuikä.
"Ei taida kantti riittää..." Mulla se kantti juuuri riittää olla tekemättä lapsia "väärien" henkilöiden kanssa. Tarvitseeko siihen kanttia kun juttelee pöksyt jalasta naisilta perheenperustamissuunnitelmilla? Minusta siihen tarvitaan enemmän kanttia kun ei ala valehtelemaan itselleen ja muille.
Heikot valitsevat helpon tien ja minä kuljen omalla tavallani. Nyt alan olla siinä iässä että voisin jo muksut tekaistakin jos vain sopiva äiti-ihminen löytyisi.
No karkeasti ehkä sanottu tuo sanomani "tee muutama lapsi". Se osaltaan liittyi eroamisiin. Lapset kun
usein "sotkevat"(tai ne aikuisethan sen sotkevat, lopulta) sen auvoisen elämän jota kuvitteli alkaneensa elää.(vaikka ovatkin lopulta parasta koko liitossa, mikäli nyt eivät ole väkivaltaisia tai häiriintyneitä, jatkuvasti pahojaan tekemässä ja pysyvät huumeista yms. erossa, ja se on hyvää tuuria, jos pysyvät) Miten voit ikinä olla varma siitä, että teet sen/ne lapset Oikean ihmisen kanssa?? Koitapa "tekaista"
edes se yksi lapsi:)
Aivan kuin pystyisit näkemään vuosien päähän!!??
Ihmiset ja tilanteet ja ajat muuttuvat enemmän kuin ikinä osaisi uskoa. Vai kuvitteletko tulevan(?) vaimosi olevan aina se sama uskomattoman ihana persoona, joka ei koskaan aiheuta ajatuksissasi ristiriitoja tai joka aina haluaa olla sinun kanssasi, hamaan loppuun saakka?
Liki 20v. oleminen yhden ja saman ihmisen kanssa on jo pieni ihmiselämä. Harvat näyttävät jaksavan nykyään edes kymmentä vuotta yhdessä.
Tieltä löytyy paljon kiviä, joihin kompastua.
ollaan tuossa asiassa että se on pitkä aika jos meinaa loppuiän yksissä pysytellä, siksipä en ole kovin nuorena kiirehtinyt perheen ja lapsien kanssa. Totta on myös tuo että nykyään niin kovin harva jaksaa edes sitä kymmentä vuotta ja sekin on totta että ihminen muuttuu mutta luulen että perusluonne kuitenkn aikalailla säilyy.
Minä ehkä olen vanhanaikainen kun haluan että yksissä sitten pysytään, vanhempani ja isovanhempanikin ovat pysyneet vaikkei todellakaan ole aina ollut helppoa.
Sinun maailmasi se vaan on "raiteiltaan".
Olet vaan tullut tiettyyn vaiheeseen elämääsi ja
huomasit, ettei kaikki olekaan niin ruusuista, kuin ehkä luulit. Tämä on vaan elämää, ei sen ihmeempää. Ei maailma yht'äkkiä ole mennyt sekaisin. Sen sekaisemmaksi mitä se on ollut jo
aika päiviä sitten.
Muuten pers.häiriöisen ihmisen kyllä tunnistaa
aikas nopeesti. Eri asia on voiko uskoa korviaan..
ihan heti.
Jos ei tästä maailmasta täyspäistä miestä löydy, niiiin... voiskohan alkaa katsomaan siihen kuuluisaan peiliin..:) Helpoksi en hommaa väitä, mutta eiköhän
se löydy, kun se kerran monelle muullekin on löytynyt...
Kunhan ymmärät pysyä 100 km päässä kaikista, jotak horisee jotain semmosia termejä kuin ATM, YTM tai ATN...
tervepäiset naiset. Eli ei sinun luonna ainakaan.
"Nyt olisi hakusessa normaalilla mielenterveydellä varustettu nelkyt mies. Nyt on nähty 2 persoonallisuushäiriöistä ja se riitti. Tai jatkaisko matkaa ihan itsekseen? Taitaa olla paras ratkaisu. Tämä maailma on mennyt ihan sekaisin."
Täältä tuskin löytyy kovinkaan helposti. Varmaan täälläkin sellaisia on, mutta kun suurin osa on meitä ei niin kovin tervepäisiä, niin on varmaan parempi etsiä muualta. Ja eihän se itsekseen jatkaminenkaan ole huono vaihtoehto, aliarvostettu vain. Itse ainakin aion jatkaa itsekseen. Näillä ominaisuuksilla ei tosin ole muuta vaihtoehtoakaan.
No enhän minä tosissaan täältä etsikään. Kunhan vuodatin, niin kuin lähes kaikki täällä. Sitä paitsi olen todellakin sitä mieltä, että on parempi olla yksin. Onhan minulla hyviä ystäviä, joten mitäpä valittamaan.
Olen tullut vähän siihen käsitykseen, että jos keskivertonainen pääsisi tekemään diagnooseja, vähintään puolella miehistä olisi joku vakavammanpuoleinen persoonallisuushäiriö. Sen verran huolettomasti noita leimoja heitellään. En keksi tälle oikein muuta selitystä kuin sen, että naistenlehtikulttuurissa ihmiskuva on niin vääristynyt, että kuka tahansa juronpuoleinen suomalaismies on häiriintynyt friikki. Nykyään kai muotia on se, että jos mies ei haluakaan palvoa maata naisen jalkojen alla, hänellä on narsistinen persoonallisuushäiriö. Huvittavin oma kokemukseni tästä oli se, kun nainen väitti minua narsistiksi samaan aikaan kun kärsin masennuksesta. Ei ihan osunut.
No, onneksi diagnooseja virallisemmin tekevät vain asiaan koulutetut ihmiset.
...on käytökseltään muuten aika narsistinen, raskasta läheisille. Tiedän kun joskus aikoinaan sellaisen kanssa vähän aikaa seukkasin, ja muuten palvoin maata sen tytön jalkojen alla mutta mikään ei tuntunut riittävän. Ehkä siksi minusta tuli näin kyyninen.
enemmänkin kiinnostuneita tervepäisistä naisista ja varmaankin jo sellaise itselleen löytäneet ajat sitten.
Sitä samaa ihmettelen, missä tavalliset, mielenterveydeltään kunnossa olevat miehet? Takana myös suhde persoonallisuushäiriöisen(ja s-puolisesti poikkeavan)kanssa, ja sitä edellinen suhde vakavasti itsetunto-ongelmaisen kanssa. Muitakin "erikoisuuksia" ollut. Kai sitten vedän jollain ihmeellisellä tavalla puoleeni niitä ei normaaleja.
Itse olen ajatellut jatkaa yksin matkaa, kun ei noita jaksa enää. Seuraavakin paljastuisi varmaan ennemmin tai myöhemmin jonkin sortin ongelmaiseksi. Ei jaksa enempää terapioida/analysoida. Tarpeeksi haastavaa terveenkin ihmisen kanssa.
Ainakaa täällä
olen 40 ? 13 vuotiaasta asti kärsinyt joka viikkoisesta
migreenistä joka no vienyt minulta kaikki naiset.
En minä luokittele migreeniä mielenterveysongelmaksi tai persoonallisuushäiriöksi. Tai sitten itsellänikin on sellainen. Sain juuri edelliseen kohtaukseen uudet lääkkeet ja WAU, ne toimii.
illalla taas piikit .
ja täs taas tämä päivä menee haukotellessa.
mä lopetin kaikki esto lääkkeet n. kuukausi sitten
ei auttaneet vain mahdoton väsyminen .
sitten asiaan minut on jätetty viisi kertaa migreeni
takia enää en edes yritä vaki naista
minun kohtaukset on rajuja ja kaikki ei ymmärrä niintä
usein apu löytyy vasta terkkarin piikeistä tai tiputuksesta.