Olemme seurustelleet muutaman vuoden verran ja kummallakin on omat asuntonsa vierekkäisissä kaupungeissa. Arkemme on sopeutunut hyvin heiluriasumiseen, roudaamme lemmikkieläimet ja muut rojut rutiinilla asuntojemme väliä. Nyt on kuitenkin tullut ajatus vakiintumisesta ja perheen perustamisesta.
Ongelmia on tullut vastaan talouspeloissa. Ajatuksena olisi rakentaa omakotitalo omalle tontille tai ostaa suht uusi talo. Kumpikaan meistä ei ole remontti-ihmisiä, joten vanhan talon ostaminen tuntuu epävarmalta ajatukselta. Joku kuitenkin isossa sijoituksessa panee minulla lapselliset varoitusvalot päälle, ajatus isosta lainasta (kummallakin on ennestään pienet lainat nykyisistä asunnoista) hieman hirvittää. Kai se on jonkinlaista pelkoa siitä, että on pitkä laina-aika, joka sitoo ihmisen tilanteeseen kiinni.
Olemme kumpikin virkatyössä, mutta akateemisilla aloilla, joissa kummassakin on suuri työn menettämisen riski. Koska tulevaisuuden taloutta on vaikea ennustaa, tuntuu ajatus yhteisestä kodista kummallisen ahdistavalta. Rakastamme toisiamme eikä meillä ole suhteessamme mitään kitkaa. Molemmat ovat myös jalat maassa -tyyppisiä ihmisiä. Minä ehkä liikaakin, kun tullaan raha-asioihin.
Huomaan olevani äkkiä täydellisessä umpikujassa. Totta kai voimme jatkaa seurusteluamme tässä kahden asunnon yksikössä, mutta tuntuu, että tämä vaihe on jo käyty läpi. Uuteen siirtyminen houkuttaa sekä pelottaa.
Mitä pirua teen?
Olisi mukava saada omien ahtaaksi tulleiden ajatusten keskellä toisenlaisia näkökulmia.
Onko kenellekään vastaavaa kokemusta?
Ongelmia on tullut vastaan talouspeloissa. Ajatuksena olisi rakentaa omakotitalo omalle tontille tai ostaa suht uusi talo. Kumpikaan meistä ei ole remontti-ihmisiä, joten vanhan talon ostaminen tuntuu epävarmalta ajatukselta. Joku kuitenkin isossa sijoituksessa panee minulla lapselliset varoitusvalot päälle, ajatus isosta lainasta (kummallakin on ennestään pienet lainat nykyisistä asunnoista) hieman hirvittää. Kai se on jonkinlaista pelkoa siitä, että on pitkä laina-aika, joka sitoo ihmisen tilanteeseen kiinni.
Olemme kumpikin virkatyössä, mutta akateemisilla aloilla, joissa kummassakin on suuri työn menettämisen riski. Koska tulevaisuuden taloutta on vaikea ennustaa, tuntuu ajatus yhteisestä kodista kummallisen ahdistavalta. Rakastamme toisiamme eikä meillä ole suhteessamme mitään kitkaa. Molemmat ovat myös jalat maassa -tyyppisiä ihmisiä. Minä ehkä liikaakin, kun tullaan raha-asioihin.
Huomaan olevani äkkiä täydellisessä umpikujassa. Totta kai voimme jatkaa seurusteluamme tässä kahden asunnon yksikössä, mutta tuntuu, että tämä vaihe on jo käyty läpi. Uuteen siirtyminen houkuttaa sekä pelottaa.
Mitä pirua teen?
Olisi mukava saada omien ahtaaksi tulleiden ajatusten keskellä toisenlaisia näkökulmia.
Onko kenellekään vastaavaa kokemusta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Usein kahdella lainalla kun ostaa talon saa kuitenkin enemmän kasaan kun että asuu yksin. Joten miettikää tuleeko yhteisestä lainasta liian iso siihen nähden mitä nyt asumisesta maksatte. Jos pankki ei usko siihen että voitte maksaa velkaa, ei se teille myöskään asuntolainaa myönnä. Eli ihan "helposti" ei joutune loukkuun.
Onko mmahdollista vuokrata talo ensin ja sitten jos työtilanne vakiintuu, ostaa oma Periaatteessahan mikään duuni tai toimeentulo ei ole varma kenelläkään, että sinänsä osa pelosta kannattaa unohtaa ja koittaa luottaa tulevaisuuteen.
Riippuen siitä missä päin Suomea asuu, ei talon yhteinen ostaminen ole välttämättä lopullinen ratkaisu. Jos ei homma jostain syystä toimi niin myyntiin vaan. PK-seudulla ja muulla tiheään asutetulla alueella myy tietysti helpommin kuin maalla¨
Pääasia on kai, ettei teillä ole vaikeuksia suhteessanne ja tunteissanne. Rohkeutta vaan!
Elämässä pitää uskaltaa tehdä suuriakin päätöksiä.
Me asutaan mieheni kanssa eria asunnoissa mutta samassa kaupungissa. Me aiotaan muuttaa lähiaikoina yhteen. Ollaan mietitty että maksaa sitä asuntoa itselleen kuin vieraalle vuokrana. Lainan ottaminen on tietenkin pieni riski, mutta pitää elämässä uskaltaa riskejä tai sitten asutte varmaan aina erillään tai vuokralla. Ei kukaan voi tietää taloudellisia tilanteita pitemmälle ajalle mutta silti pitää uskaltaa elää eteenpäin. Ei minullakaan naisena vielä ole vakituista työtä mutta uskon kuitenkin että saan töitä ja miehellä on vakituiset tulot.
Jos itse olisin sinun tilanteessa, niin olisin ostamassa ensin yhteistä osaketta, en ihan ensimmäisenä taloa. Te olette seurustelleet jo pidempään, mutta ette vielä asuneet arkea yhdessä ja on fiksua ajatella riskejä etukäteen. Eikö teidän tapauksessa olisi hyvä ostaa yhteinen isompi asunto ja vasta muutaman vuoden kuluttua talo jos arki sujuu hyvin.
Itse olen elänyt kovassa velkataakassa kun tein mieheni kanssa talon nuorena ja ajattelin, että kyllä sen saa myytyä tarvittaessa. Silloin oli edellinen lama ja takkiin tuli oikein kunnolla. Nyt olisin viisaampi ja valitsisin pienemmät lainat. Se olisi eduksi myös parisuhteelle kun voisi nauttia elämästä. Joku tuossa kommentoi, että pankki ei anna lainaa jos ei ole maksukykyä. Siihen en kokemuksen pohjalta usko alkuunkaan.
Hei!
Jos kerran olette päättäneet sitoutua toisiinne ja molemmilla vieläpä jo omistusasunnot (vaikka osin lainarahallakin), niin suosittelen lämpimästi yhteisen omist.asunnon/talon hankintaa. Vuokralla asuminen ei ole halpaa ja siinähän tunnetusi "hukkaa rahojaan" , jos omaankin olisi kykyä...
Joku sanoi, ettei pankkilainaa saisi,jos ei maksukykyä ole. No, nykyään pankit myöntävät kyllä lainoja saadakseen asiakkaita...tiedät sen itsekin. Ja hei! JOS suhteenne tulisi jossain vaiheessa päätepisteeseensä, ainahan se asunto/talo on myytävissä. Itse taidan olla tällainen riskinottaja, mutta nytkin yh-äitinä olen myymässä rt-asuntoani ja muuttamassa isompaan - kahden teinini kanssa :). Eiks meillä oel tämä yksi elämä. Maallinen mammona on aina realisoitavissa. Se RAKKAUS ja yhdessä olemisen tahtominen....siinä se salaisuus!
Olkaa rohkeita!
Mulla ei ole kokemuksia edes parisuhteesta, mutta alla jotain ajatuksia mitä kirjoituksesi herätti, sen tarkemmin tilannetta tietämättä.
Voitte kai muuttaa yhteen myös ilman pitkäaikaista lainaa. Onko ensimmäinen yhteisen asunnon oltava niin kallis. Eli on varmaan muitakin vaihtoehtoja kuin kallis (molemmilla omat) ja kallis (pitkäaikaisella lainalla ostettu lähes uusi ok talo)? (Tuntuivat jotenkin ääripään vaihtoehdoilta, ainakin jos asuu jonkin kaupungin lähettyvillä).
Jos teillä kummallakin kuitenkin on jo asunnot, niin niistä varmaan saa sellaisen alkupääoman, ettei pankille jää velkaa vaikka uuden asunnon joutuisi myöhemmin myymään (esim. työtilanteesta johtuvan heikentyneen maksu tilanteen takia). Lapsien tulo heilauttaa luonnollisesti maksu kykyä, eli se kannattaa ottaa huomioon laskelmia tehdessä.
Jos nykyään asutte käytännössä vain yhdessä (eli vain toisen asunnossa), niin voisittehan laittaa toisen asunnon vuokralle (tai vaikka suoraan myydä) ja miettiä ja katella kaikessa rauhassa asiaa. Nykytilanteenne on kuitenkin ehkä rahallisesti se vähä tuottoisin.
Tai voihan sitä myös miettiä, mitä jos irrottaisitte pääoman kummastakin asunnosta korkoa kasvamaan, ja muuttaisitte esim. pariksi vuodeksi vuokralle lähelle sitä aluetta mihin olette nyt ajatellut ok taloa. Tämän jälkeen on ehkä helpompi muuttaa uuteen, koska on yhdet yhteiset tavarat, on kokemusta alueesta, ja jos on lapsia siunaantunut niin tietää enemmän miten se vaikuttaa asiaan, (ja jos on palannut töihin äitiys vapaalta, niin pääsee suoraan maksamaa velkaa pois).
Mutta, itse tosiaan laskisin minkä riskin haluan ottaa ja siedän, ja sen perusteella valitsisin asunnon. Kävisin pankissa ja vertailisin mitä ne tarjoisivat, niin silloin saisi edes jonkinlaista perspektiiviä omaan laskelmaan (eli kuinka maassa jalat ovatkaan vai ovatko ne jopa ilmassa). Todennäköisesti päätyisin omistus-asuntoon kerrostalossa (koska olen autoton ja kokoikäni kerrostalossa asunut), josta sitten tarpeen tullen suurempaan (esim. perheen lisäys).