Perkele, ruvennut kypsäämään koko saatanan "parisuhde"...!
Sinkkuna olen aina vapautunut, enimmäkseen iloinen ja huumorintajuinen, saan itse päättää "menoistani ja tuloistani", en ole tilivelvollinen kenellekään, kukaan (ääliö)mies ei pakota minua esim. syömään e-pillereitä vastoin tahtoani, ts. panen silloin kun PANETTAA...
Tuntuu, että parisuhteen mukana tulee vain tupla muita murheita kumppanin elämän kautta...
Omat kuviot sentään suht selkeät...olen myös väsynyt myötämurehtimaan kumppanini murheita...!
MIKSI ihmiset yleensä pariutuvat...???
Sinkkuna olen aina vapautunut, enimmäkseen iloinen ja huumorintajuinen, saan itse päättää "menoistani ja tuloistani", en ole tilivelvollinen kenellekään, kukaan (ääliö)mies ei pakota minua esim. syömään e-pillereitä vastoin tahtoani, ts. panen silloin kun PANETTAA...
Tuntuu, että parisuhteen mukana tulee vain tupla muita murheita kumppanin elämän kautta...
Omat kuviot sentään suht selkeät...olen myös väsynyt myötämurehtimaan kumppanini murheita...!
MIKSI ihmiset yleensä pariutuvat...???
Vastaukset 12
Vanhimmat
There´s this thing called love and...
hyvin ilmaistu asia =)
Olen miettinyt ihan samaa. Parisuhteessa tuntuu aina olevan vaan murheita ja suruja ja kinaa ja vääntöä. En muista milloin olisi ollut edes sellaista aikaa kun ei olisi jostain kinattu tai murehdittu.
Toisinaan vaan tuntuu ettei jaksa....
Sitä samaa ihmetellen. Kai se on joku läheisyyden tarve/kaipuu, haetaan turvaa. Itse olin myös taannoin (onneksi) päättyneessä parisuhteessani todella ahdistunut ja onneton. En kylläkään kaikissa suhteissa ollut onneton, tässä viimeisimmässä kylläkin. Nyt vapautunut, onnelllinen ja helpottunut sinkku. Minulle riittä tätä lajia, eli aion olla vastaisuudessakin sinkku. Suosittelen.
p.s.olen nainen
sulla lapsia vai oletko vielä nuori?
itsellä on lapsi ja en ole enää mikään nuori.... mutta silti harkitsen sinkkuutta hyvin syvästi...
vaikka lapsiakin on, on vaikkapa vapaita viikonloppuja. Se tietää aktiiviselle ja toisesta sukupuolesta kiinnostuneelle sinkulle vipinää;-D! Mulle vipinä sopii tietyn ajan. Sitten otan ja ihastun satunnaisiin tuttavuuksiin, vaimojaan pettäviin miehiin, siellä täällä huiteleviin miehiin. Alan kaivata sitä oikeaa suhdetta, varmuutta, rauhaa, oikeaa tutustumista ja tuntemista ja luottamista. Näin kävi vajaa 2 v sitten. Riehakas elo vapaassa suhteessa jäi taakse ja nyt on vain yksi mies:-). Jotkut ehkä kestävät jatkuvaa vaihtelua ja epävarmuutta pitkään ja vaikka ikuisesti, minä en. Ehkä siksikin, että olen aika mustasukkainen ja helposti toiseen kiintyvä...:-/. Alan murehtia ja kaipailla ja miettiä mikä nyt?? Enkä osaa päättää (kyllä ne miehetkin vaativat yksinoikeutta ja ovat mustiksia muista tapaamisista). Nyt on hyvä. Itse asiassa voisin sallia satunnaiset seikkailut itselleni, mutten tietenkään miehelleni;-o! Sen verran huono on itsetunto ja itseluottamus. Mutta en siis mitään muuta aiokaan...
En ole nuori, 40 eikä ole lapsia (en ole halunnut). Seurustellut olen useita kertoja, pitkiäkin (vuosien) suhteita ja lyhyempiä myös. Yhdessä en ole koskaan miehen kanssa asunut, joskus sitä tullut harkittua (miehen aloitteesta). Mutta en ole sitten sitäkään halunnut, vaan pitää itsenäisyyteni ja oman rauhan.
Ei vaan ole kolahtanut sillä tavalla, tai jos on niin sitten ei ole toisella osapuolella. Tai sitten olosuhteet ovat olleet tiiviimpää yhdessäoloa vastaan. Syitä voi olla monenlaisia, mutta yhtäkaikki perhetyyppiä en ole, enkä koskaan ollutkaan.
Sinkkuus merkitsee eri asioita eri ihmisille. Minulle se ei enää ole biletystä, ja erilaisia lyhytaikaisia tuttavuuksia, niiden hakemista (vapaudesta nauttimista) ym. mitä joku muu tässä kirjoitti.
Sinkkuus merkitsee ennenkaikkea omaa rauhaa, saa tehdä/harrastaa mitä haluaa, tavata ystäviä, matkustella. Ei tarvitse aikatauluttaa kallisarvoista vapaa-aikaansa toisen mukaan (kuten pitkälti oli edellisessä suhteessani). Ei stressiä tapaamisista, suunnitelmista (olen tässä ja nyt ihminen, en tykkää suunnitella pitkälle). Ja hermostun myös siitä, jos toinen pyörii koko ajan nurkissa pienissä tiloissa.
Tässäpä näitä syitä. Jännä juttu miten aina pohditaan sinkkuuden syitä ja pidetään ehkä outona miksi joku ei halua elää parisuhteessa (ainakaan tiiviisti). Mutta harvemmin pohditaan syitä miksi joku on parisuhteessa. Sehän on normi, mutta nykyään vähenevässä määrin. Kaikki eivät vaan ole parisuhdeihmisiä, moni on siinä silti.
"Sinkkuus merkitsee ennenkaikkea omaa rauhaa, saa tehdä/harrastaa mitä haluaa, tavata ystäviä, matkustella. Ei tarvitse aikatauluttaa kallisarvoista vapaa-aikaansa toisen mukaan (kuten pitkälti oli edellisessä suhteessani). Ei stressiä tapaamisista, suunnitelmista (olen tässä ja nyt ihminen, en tykkää suunnitella pitkälle). Ja hermostun myös siitä, jos toinen pyörii koko ajan nurkissa pienissä tiloissa."
Minäkin tarkoitin myös noita asioita, enkä vain jotain "hihhuli-biletystä".;)
Toi on niin totta!!! Mulla on just tänään ihan samanlainen olo, et olis vaan PALJON helpompaa olla yksin. Ei tarvitsisi miettiä ja murehtia niin paljon, olis vaan yksin vastuussa itsestä ja omasta elämästä. Nyt sitä joutuu "kantamaan" harteilaan myös toisen murheita ja "olotiloja". Ja sit meittii koko ajan tuplasti enemmän asioita:" mitä tästä suhteesta tulee?, kestääkö tää?, pitäiskö lähteä suhteesta, ku se olis niin helppoa?, tykkääkö se musta vielä?, mikä sitä nyt vaivaa?, onko vika mussa? jne"
Toisaalta sitä kuitenkin tykkää siitä toisesta NIIN paljon vaik samalla se ärsyttää. Ja aina ku olen päättänyt, et en enää jaksa, niin just sit toinen yllättää taas omalla ihanalla itsellään!!! Ja taas homma jatkuu eteenpäin... Sitä rakastaa ja samalla vihaa... Onko siinä järkeä???? ;)
Joo kaikkein pahinta on kun toinen ei sano välittääkö oikeasti vai ei. Eikä näytä niitä oikeita tunteita ollenkaan.
Kaikki tuntuu niin hankalalta ja ei yhtään hyvältä vääntää tätä suhdetta eteenpäin... Veto loppuu jossain vaiheessa...
Niin - teidän suhteenne taitaa olla tyypillinen "viha-rakkaus" -suhde...
Eipä kai koko touhussa varsinaisesti JÄRJESTÄ ole(kaan) kyse...vaan nimenomaan TUNTEISTA...
Omassa parisuhteessani koen olevan järkeä, toisista en tietenkään niin tiedä. Itse olin onnettomampi sinkkuna ja elämä tuntui melko tyhjältä. Minä haluan olla tukemassa puolisoani hänen ongelmissaan, en koe niitä taakkana, vaan yhtenä sisältönäni elämään. Tämä on toki molemminpuolista.
Huono suhdetta ei varmasti kannatta jatkaa, sinkkuna on parempi, mutta ihmiset pariutuvat varmasti yleensä hyvän parisuhteen toivossa. Usein varmaankin parisuhde koetaan huonoksi siksi, että parisuhde ei ole alunpitäenkään ollut sitä mitä elämältä halutaan.
Sille, joka myhäilee, että "Siperia opettaa", niin olen mies, yhdessä vaimon kanssa yhdeksän vuotta ja alle kouluikäisiä lapsiakin on ;-)
ihanuus on juuri siinä, että voit olla ja tehdä mitä huvittaa. Älä nyt hyvä ihminen pillereitä syö, jos voit niistä huonosti, muitakin vaihtoehtoja on. Ise en vaan pysty parisuhteeseen, liekö lapsuuden peruja.
Oma tupa oma lupa.