Heips! Olen aivan tavallinen, urheilua säännöllisesti harrastava lukiolaistyttö, jolla on ärsyttävä ongelma: jos yhtään liikun niin, että veri alkaa kiertää, niin kasvoni muuttuvat räikeän punaisiksi!
Ei kuulosta kovin isolta ongelmalta, mutta minulle se aiheuttaa suurta harmia, vähintäänkin itsetunnolle. Kun on jo valmiiksi herkkä ulkonäöstään, on erittäin inhottavaa, kun treeneissä alkujumpan jälkeen huomaat peiliin vilkaistuasi, että olet itse kuin punajuuri, mutta mutta muut treenikaverisi eivät ole milläänsäkään. Itselläni tämä syö ainakin arvokkuuttani, enkä joskus pysty ollenkaan keskittymään harjoitteluun ja itseinho ei ainakaab auta asiaa. Kaikki varmasti luulevat, että minulla on todella huono kunto, vaikka asia ei kyllä ole niin. Itselläni on vähintääkin kohtalaisen hyvä kunto, ja silloinkin kun kasvoni värjäytyvät (eli aina), se ei tarkoita, että minulta olisi puhti pois, päinvastoin, silloin minulla yleensä vasta energiaa riittää, vaikka päältäpäin näytän läkähtyneeltä.
Tietäisikö joku jotain keinoa, jolla punakkuutta edes voisi hillitä, jos ei muuten? Vai onko niin, että asialle ei voi mitään ja minun on opittava selviämään itsetuntoni kanssa..?
Kiitos jo etukäteen kaikille jotka jaksoivat lukea tämän ylipitkän viestin ja kiitos vielä enemmän niille jotka vaivautuvat vastaamaan. :)
Ei kuulosta kovin isolta ongelmalta, mutta minulle se aiheuttaa suurta harmia, vähintäänkin itsetunnolle. Kun on jo valmiiksi herkkä ulkonäöstään, on erittäin inhottavaa, kun treeneissä alkujumpan jälkeen huomaat peiliin vilkaistuasi, että olet itse kuin punajuuri, mutta mutta muut treenikaverisi eivät ole milläänsäkään. Itselläni tämä syö ainakin arvokkuuttani, enkä joskus pysty ollenkaan keskittymään harjoitteluun ja itseinho ei ainakaab auta asiaa. Kaikki varmasti luulevat, että minulla on todella huono kunto, vaikka asia ei kyllä ole niin. Itselläni on vähintääkin kohtalaisen hyvä kunto, ja silloinkin kun kasvoni värjäytyvät (eli aina), se ei tarkoita, että minulta olisi puhti pois, päinvastoin, silloin minulla yleensä vasta energiaa riittää, vaikka päältäpäin näytän läkähtyneeltä.
Tietäisikö joku jotain keinoa, jolla punakkuutta edes voisi hillitä, jos ei muuten? Vai onko niin, että asialle ei voi mitään ja minun on opittava selviämään itsetuntoni kanssa..?
Kiitos jo etukäteen kaikille jotka jaksoivat lukea tämän ylipitkän viestin ja kiitos vielä enemmän niille jotka vaivautuvat vastaamaan. :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni sama "ongelma" jo nuoresta. Nyt olen keski-ikäinen naisihminen ja alan havaita asian positiiviset puolet. Näytän 15v ikäistäni nuoremmalta kun ei ole ryppyjä ja iho on raikas ja kuulas kuin nuorella. Pintaverenkierto on aika vilkas. =)Niin että olet oikeastaan etuoikeutettu. =))
Punakkuus häiritsi aluksi kyllä minuakin kun olin ikäisesi, varsinkin kun harrastin aktiiviliikuntaa. Eipä siinä kauan sitten mennyt kun lakkasi miettimästä mitä muut mistäkin asiasta sanovat. Sama on hikoilemisen kanssa. Hiki virtaa heti paikalla ja vuolaasti.
Luulisin että näin se menee kaikkien asioiden kanssa. Mitä enemmän ikää tulee, sen vähemmän antaa muiden mielipiteiden ja ulkoisten asioiden vaivata omaa mieltä, kun uskaltaa olla sellainen kuin on. Sitä iloitsee vaan hyvästä kunnosta ja verenkierrosta. Ei kannata vilkuilla sinne peiliin kesken liikuntahommien. Eihän liikunta ole mikään näytöslaji vaan terveydenhoitoa. Ymmärrän kyllä, että iässäsi näillä asioilla ja tekstiiliurheilulla on paljon merkitystä. Itse harrastin urheilua yksin ja miesvaltaisessa ryhmässä, ja he eivät noteeranneet punakkuuttani kun olivat itsekin tulipunaisia. Liikkumisen hyvät puolet näkyvät myös peilissä pitkällä aikavälillä.
Tsemppiä vaan, ja liikunnan iloa!