Hain tässä hiljattain erästä puhelinmyyjän paikkaa.
Lähetin hakemuksen konsultille, joka hoiti rekrytointia. Minulle soitettiin heti hakemuksesta, pidettiin sen jälkeen puhelinhaastattelu, kävin sitten konsultin luona erillisessä haastattelussa, sitten minä ja neljä muuta pääsimme työnantajan haastatteluun, jossa ikäni (olen 58)ja palkkapyyntöni olivat kuuleman mukaan ihan ok. Tämän haastattelun jälkeen konsultti soitti minulle vielä seuraavana päivänä ja kysyi, millainen maku minulle jäi haastattelusta. Kahden viikon kuluttua hän jälleen soitti ja sanoi, että valitettavasti minä en saanut paikkaa, ei kyllä ne neljä muutakaan. Paikkaan oli konsultin mukaan n. 80 hakemusta, joista kauhean ruljanssin ja valinnan jälkeen kukaan ei kuitenkaan kelvannut. Paikkaan on haettu tämän jälkeen uudestaan ainakin kaksi kertaa ihmisiä. Minulla on samanlaisia kokemuksia parista muustakin työnhausta.
Mitä nämä konsultit ja työnantajat oikein hakevat, jotain ihme apinoita vissiin kun niille ei tavallinen suomalainen työhakija millään tunnu kelpaavan. Kehtaavat sitten vielä valittaa työvoimapulasta ja juosuttavat työttömiä turhaan haastattelusta toiseen kuin koiria. SANON, ETTÄ HÄVETKÄÄ. MINUN MITTANI ON AINAKIN JO IHAN TÄYNNÄ TÄTÄ PELLEILYÄ.
Työnhaku, suurta pelleilyä
6
1334
Vastaukset
- Steffen
Noihin ei missään tapauksessa kannata hakea. Ellet sitten halua olla siellä pari iltaa jotta voit nauraa täysin kelvottomalle kokemukselle.
- tutulta
Kuulostaa melko tutulta touhulta, eikä kyseessä tarvitse olla puhelinmyynti, vaan monissa muissa tehtävissä on aivan sama periaate. Itsekin kokenut noita tapauksia useita. En tiedä onko se yrityksien tapa vain kysellä ja katsella, jos tarvitaan työntekijää oskus, että millaisia on tarjolla. Yrityksellehän tuo juttu ei maksa ennen mitään kuin ne palkkaavat jonkun tuolta rekryfirmasta. Huono systeemi sinänsä, koska antaa mahdollisuuden tuollaiseen pelleilyyn!
- Muutosta 1
Haluan korjata sellaisen seikan, että kyseessä ei ollut nyt eikä aikaisemminkaan mikään huu haa puhelinmyyntipaikka, vaan aivan kunnollinen teknisen alan puhelinmyyjä, varaosat, jne.
- suututtaa tollanen
No tuossa tapauksessa ei taatusti ole konsultin vika. Uskon että häntä vituttaa vähintään yhtä paljon kuin sinuakin, sillä hän on tehnyt hitosti työtä haun eteen. Hän on sitten parhaat valinnut, kuten itse sanoit, useamman haastattelun kautta... ja sitten joku puhelinmyynnin apina-esimies ei helvetti halua ketään. Täyttä perseilyähän tuo on. Jos kerran finalisteista ei yhtäkään palkattu, on tämän firman esimiehellä liian kovat uskot itsestä. Ei sitä vitun teräsmies-einstein-superhessua ole olemassakaan, joka hän tahtoisi.
- Samat kokenut
Kerrot kuin minun tarinaa, sillä minulla on työnhausta nyt 55 v. aivan samanlaisia kokemuksia. Työnhaku meille yli 50 ihan perseestä, meitä todella juoksutetaan haastattelusta toiseen ja ei meitä kuitenkaan kukaan palkkaa, vaikka on koulutusta, kielitaitoa ja kokemusta vaikka muille jakaa.
Sitten puhutaan, että pitäsi olla pidempään töissä, kuinka se on mahdollista, jos ei ole töitä. Me emme saa sitten joskus, jos elämme sinne asti, mitään eläkettäkään kun työttömyyttä tulee n. 15 vuotta ennen 65. Kuka meidät elättää? Työvoimapula on ihan valetta, sen olen itse huomannut, samoin moni ikäiseni ystävä, jotka ovat myös työttömiä.Kaikki kulut vain nousevat ja nykyinen kokoomushallitus poistaa rikkailta kaikki verot ja maksut, jotta raha menee paremmin rahan luo. Sääliksi käy Suomen sairaita, vammaisia, työttömiä ja vanhuksia, joiden tilanne vain pahenee koko ajan ja valoa ei näy tunnelin päässä ollenkaan. Voi perkele sanon minä, mihin oletkaan Suomi Äiti matkalla??????? - Vittuuntunut
Tässä on tullut nyt niin hyvää tekstiä, että tämän pitäsi saada jo meidät kaikki yli 50 v. liikkeelle vastustamaan jotenkin noiden kusipäisten konsulttien ja yritysten mielivaltaa työntekijöiden valinnassa. On se todella kumma, että yritykset eivät enään itse viitsi edes valita työntekijöitään ja toimivat sitten näiden pölkkypäisten konsulttien kanssa yhdessä. Minusta kaikki tällainen ihme pelleily rekrytointi ja siihen liittyvät kaikki paskamaiset juoksuttelut moniin eri haastatteluhin, joiden aikana työnhakijaa halveerataan tavalla tai toisella, pitäsi lain nojalla ehdottomasti kieltää ihmisarvon alentamisena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16010644
Lauri Tähkä raiskasi naisen
Mikähän himo joillain on raiskaamiseen, Laurillekin taatusti bändäreitä riittäisi jonoksi asti vapaaehtoisina valmiina k2074516KT: Ella Kanninen paljastaa vakavasta syöpäepäilystä: "Valmistauduin pahimpaan"
Ella Kanninen on mm. Puoli seitsemän ja Ellan matkassa -sarjojen toimittaja-juontaja. Pari vuotta sitten hän sai järkytt333505Joensuussa lapsen kuolema-Lieksalainen äiti
Näin kirjoitellaan. Surullinen tapaus. Todella surullinen.462502Onko laastarisuhde ainoa keino päästä yli?
Olisiko mitään ideaa aloittaa laastaritapailusuhde sellaisen ihmisen kanssa, jolle tietäisi myös itse olevansa laastari?741513Jos merkitsen sulle jotain
Niin ujuta tänne joku pieni varma tunniste, jonka vain me kaksi voisimme tietää. Olen niin rikki ja epätoivoinen ilman69961Leikki-ikäinen lapsi kuollut Joensuussa
kirjoitti Iltalehti verkkosivuilla, että syyllinen on toinen vanhempi ja huoltaja. Karmeaa. Pitäisi sosiaalityöntekijöid6877Porkka jaksaa jatkaa pridekeskustelujaan somessa
Kyllä vetää tiukille pridepuheen pitämisen jälkeenkin. Kuinka ihminen voikaan olla noin huomion hakuinen? Somekanavilla117804Tekisi mieli muuttaa
Suosittele hyvää paikkakuntaa. Mä saan töitä mistä vaan. Mitä kauemmaksi pääsen yhdestä miehestä, niin unohdan varmasti.133794En unohda sinua koskaan
Tiedän vain ja tunnen sen sydämessäni, etten tule koskaan unohtamaan ja pääsemään yli sinusta. No, jos näin kovaa kolaht44786