Dopingia tai ei!
Jätetään tästä keskustelusta pois spekulaatiot siitä kuka syö mitäkin.
Phelps on rikkonut uinnissa ennätyksiä uskomatonta tahtia. Myös eniten olympiakultia saavuttanut urheilija on nykyään Phelps, niin yksissä kisoissa, kuin myös yhteensä.
Usain Bolt on tehnyt myös urotekoja. Pikamatkojen 200m ja 100m ME:t on lyöty uusiksi.
Molemmat uskomattomia suorituksia.
Merkillepantavaa näissä suorituksissa on se että molemmat urheilijat ovat kropaltaan erilaisia kuin aikaisemmat ME haltijat.
Phelps on kuin luotu veteen: Pitkät kädet, Pitkä selkä, Isot jalkaterät, Suhteessa kroppaan lyhyet jalat ja Uskomaton notkeus(Phelpsin sanotaan pystyvän selällään makuulta pitämään varpaat ja kantapäät samaan aikaan maassa!)
Tähän lisätään kehittynyt tietotaito harjoitteluun vuosien aikana niin saadaan resepti jonka on pakko tuoda tulosta.
Usain Bolt myös on nykypäivän juoksija. Hän on pitkä ja hänellä on huikean pitkät jalat. Tämä luonnollisesti tekee myös pitkän askelvälin. Kun saadaan lihasvoima pikajuoksijan tasolle ja askelnopeus kohdalleen niin sanomatta selvää että ajat ovat nopeita.
En tiedä millä puurolla nämä miehet kilpailevat. Se voi olla puhdasta tai maustettua, mutta aikaisemmat ennätykset ovat niin kovia ja suuri osa douping ennätyksiä, että niiden rikkomiseen tarvittiin jotain uutta. Ja sitä nämä miehet todellakin ovat tuoneet.
Ei siis himmennetä enempää näitä upeita suorituksia vaan iloitaan kaikki ja lähdetään siitä että suoritukset ovat puhtailla jauhoilla tehtyjä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Täyttä asiaa. Puhtaita ovat kunnes toisin todistetaan. Ja Bolt ei tosiaankaan näytä miltään doupparilta ruumiinrakenteeltaan. Sanokaa mitä sanotte.
Loistavia urheilijoita molemmat. Ja vielä nuoria, eli loistava tulevaisuus molemmilla edessään.
Mielenkiintoista nähdä jatkossa minkälaisisa aikoja Boltti tekee, kaveri ei takuulla ole vielä parhaassa iskussaan... tänäänkin vastatuuleen ennätys!
Toivotaan ettei nämä pikamenijät sählää nyt eikä jatkossakaan uraansa sekaantumalla dopingiin. On se eri hieno fiilis nähdä kun kaveri vetää hampaat irvessä, todella mahtavaa katsottavaa!!!
Minustakin on hieno katsoa hienoja suorituksia. Ja on totta, että kumpikin on lajissaan uudentyyppisiä. Phelps ehkä hieman vähemmän mutta Bolt on pitkä ja melko hintelä kaveri. Ja tosiaan jos jatkan hieman asiaa sivuavalla aiheella. Nimittäin afrikkalaisten ylivoimasta kestävyysmatkoilla. On joitakin urheilijoita, jotka ovat hieman päässeet lähenemään heidän suorituskykyään. Yksi näistä, ehkä jopa kovin, on australialainen Mottram. Hän on todella pitkä (n.190cm) ja omaa todella pitkät jalat ja melko pienen yläkropan. Olisiko tässä mahdollisesti sellainen tyyppi, jollaisia pitäisi etsiä afrikkalaisten haastamiseksi. Tottakai afrikkalaisten huikea peruskunto ja vuoristossa kasvaminen on myös olennaista mutta ihan vain ajatuksena heitin.
Mottramin tyyliset juoksiat ovat tosiaan todennäköisesti tulevaisuudessa uusien ennätysten tekijöitä ja afrikkalaisten haastajia. Kunhan vain valmennus saadaan yksilöityä täysin erilaiseen kroppaan niin tuloksienhan on pakko parantua. Toivotaan että saataisiin kestävyysjuoksuun haastajia yllättävistäkin maista.
täysin samaa mieltä m8
täydellisen kropan kuhunkin lajiin mahtaako tämä nyt olla sitä?