Hei vaan kaikki,
Olen nyt jonkin aikaa seuraillut tätä palstaa, työn ratoksi, ja päätin nyt kirjoittaa oman tarinani. Toivottavasti se antaa joillekuille toivoa tai apua.
Seurustelin 3,5 vuotta erään kaikinpuolin viisaan, ahkeran, hyväkäytöksisen, hauskan, ystävällisen ja elämässä eteenpäin pyrkivän miehen kanssa.
Aluksi sujui hyvin, sitten hän jätti minut vuoden päästä. Palasimme yhteen. Muutin samalle paikkakunnalle hänen takiaan. Erosimme taas, ja päätimme jatkaa kun hän tulee ulkomailta. (Oli kesäksi menossa sinne töihin.)
Hän oli koko tuon ajan ihana minua kohtaan USA:sta käsin. Hän palasi, ja luulin elämämme vihdoin tasaantuneen. Hän kuitenkin jo ekana iltana sanoi, ettei tiedä rakastaako minua. Tuon illan jälkeen emme suudelleet, seuraavien 6 kk aikana sain pari pusua vinkumalla, harrastimme seksiä minun painostuksestani pari kertaa. Hän oli kaikkea muuta kuin rakastava, ja emme edes nähneet. Hän ei soitellut. Silti hän piti toiveitani yllä, ja antoi minun elelle pilvilinnoissani.
Erosimme vihdoin, kun en kerta kaikkiaan enää kestänyt. Seinä tuli vastaan.
Suhteellisen pian löysin uuden miehen, joka tekee minut erittäin onnelliseksi. Muutimme juuri yhteenkin, ja hän on kaikkea mitä mieheltä olen toivonut.
Sain kuitenkin eilen tietää, että entinen poikaystäväni oli pettänyt minua koko ulkomaanmatkansa ajan, sekä sen jälkeisen puolen vuoden ajan eroon saakka ulkomailla tapaamansa tytön kanssa. Nyt tyttö on muuttanut Suomeen, ja he ovat tytön mukaan seurustelleet ainakin viime huhtki-toukokuusta (varmaan aikaisemminkin jo). Tämä ex kuitenkin on väittänyt minulle vielä viime viikkoihin saakka, että ei seurustele tämän tytön kanssa, ja ei tule seurustelemaankaan, koska hänestä ei ole huomatusti, seurustelijaksi. No tuo ei ole enää minun ongelmani.
Jos en olisi irrottautunut viimein suhteesta, niin olisin tällä hetkellä aivan rikki ja uskon elämään menettäneenä.
Pelastuin järjettömän suurelta tuskalta, kun osasin irroittaa, ei ajoissa, mutta ei liian myöhäänkään.
Nyt elämässäni on kaikki hyvin, ja tuo asia ei paljoakaan vaikuta. Tietysti olen vihainen, että minua on kohdeltu noin.
Pääsin kusipäästä eroon, ennenkuin hän rikkoi minut täysin.
Suosittelen kaikkia luottamaan vaistoonsa, sekä ystäviin ja perheeseen. He ovat yleensä oikeassa, vaikka sitä ei itse tahdo myöntää..
Hauskaa syksyä! :)
Olen nyt jonkin aikaa seuraillut tätä palstaa, työn ratoksi, ja päätin nyt kirjoittaa oman tarinani. Toivottavasti se antaa joillekuille toivoa tai apua.
Seurustelin 3,5 vuotta erään kaikinpuolin viisaan, ahkeran, hyväkäytöksisen, hauskan, ystävällisen ja elämässä eteenpäin pyrkivän miehen kanssa.
Aluksi sujui hyvin, sitten hän jätti minut vuoden päästä. Palasimme yhteen. Muutin samalle paikkakunnalle hänen takiaan. Erosimme taas, ja päätimme jatkaa kun hän tulee ulkomailta. (Oli kesäksi menossa sinne töihin.)
Hän oli koko tuon ajan ihana minua kohtaan USA:sta käsin. Hän palasi, ja luulin elämämme vihdoin tasaantuneen. Hän kuitenkin jo ekana iltana sanoi, ettei tiedä rakastaako minua. Tuon illan jälkeen emme suudelleet, seuraavien 6 kk aikana sain pari pusua vinkumalla, harrastimme seksiä minun painostuksestani pari kertaa. Hän oli kaikkea muuta kuin rakastava, ja emme edes nähneet. Hän ei soitellut. Silti hän piti toiveitani yllä, ja antoi minun elelle pilvilinnoissani.
Erosimme vihdoin, kun en kerta kaikkiaan enää kestänyt. Seinä tuli vastaan.
Suhteellisen pian löysin uuden miehen, joka tekee minut erittäin onnelliseksi. Muutimme juuri yhteenkin, ja hän on kaikkea mitä mieheltä olen toivonut.
Sain kuitenkin eilen tietää, että entinen poikaystäväni oli pettänyt minua koko ulkomaanmatkansa ajan, sekä sen jälkeisen puolen vuoden ajan eroon saakka ulkomailla tapaamansa tytön kanssa. Nyt tyttö on muuttanut Suomeen, ja he ovat tytön mukaan seurustelleet ainakin viime huhtki-toukokuusta (varmaan aikaisemminkin jo). Tämä ex kuitenkin on väittänyt minulle vielä viime viikkoihin saakka, että ei seurustele tämän tytön kanssa, ja ei tule seurustelemaankaan, koska hänestä ei ole huomatusti, seurustelijaksi. No tuo ei ole enää minun ongelmani.
Jos en olisi irrottautunut viimein suhteesta, niin olisin tällä hetkellä aivan rikki ja uskon elämään menettäneenä.
Pelastuin järjettömän suurelta tuskalta, kun osasin irroittaa, ei ajoissa, mutta ei liian myöhäänkään.
Nyt elämässäni on kaikki hyvin, ja tuo asia ei paljoakaan vaikuta. Tietysti olen vihainen, että minua on kohdeltu noin.
Pääsin kusipäästä eroon, ennenkuin hän rikkoi minut täysin.
Suosittelen kaikkia luottamaan vaistoonsa, sekä ystäviin ja perheeseen. He ovat yleensä oikeassa, vaikka sitä ei itse tahdo myöntää..
Hauskaa syksyä! :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaunis tarina. Onnea!
Voimia ja tsemppiä kaikille muillekkin uskallukseen tehdä päätös. Päättää ettei ole sen arvoinen että toinen voi alistaa henkisestikkään. Ja tosiaan, luottakaa vaistoon!
Oma tarina lyhykäisyydessään... 17 vuotta yhdessä, kuusi vuotta sitten mies vietti pari kuukautta kaksoiselämää ja minä annoin anteeksi. "Rakastuttiin" uudestaan ja uskon ettei hän pettänyt (lie sinisilmäinen muutta siltikin uskon näin) enää sen jälkeen. No, mutta eihän sitä luottamusta saanut koskaan takaisin, niin sitten pitkän eroharkinnan tuloksena harkinta-aika on juuri ummessa ja olen niin tyytyväinen että päätin lähteä. Ei sitä pettämistä unohda koskaa eikä luottamusta saa takaisin. Sitä alkaa aliarviomaan ja halveksimaan toista vaikkei olisi enempää syytäkään ja itsensä vain hajoittaa tyhjän miettimisellä.
Nyt on kohtalo puuttunut peliin ja rinnalla on jotain ihanaa. Sitähän ei tiedä kauan kestää, sitähän ei tiedä koskaan mutta ikinä ei ole tuntunut näin hyvältä. Toivon että kaikki aikuiset uskaltavat lähteä huonosta pois, ottakaa se riski että asiat voi kääntyä parhain päin. Yksi elämä, elä se ansaitusti! Ja aikuisen rakastuminen on jotain paljon parempaa kuin nuoren!!!
muistella jos on onnellinen elämäänsä nykyään...
Mukavaa että löysit kumppanin joka rakastaa sua