Heippa!
Varmaan kuulostaa jotakuinkin hölmöltä teille pitkään reenanneille, mutta kysynpä kuitenkin. Olen harrastanut uintia, tanssia ja pyöräilyä aika pitkään ja nyt tuli muutto ulkomaille. Täällä uimahallit on aika kapisia, tanssitunteja ei järkevän matkan päässä ja fillaria ei ole (eikä pian tulekaan kun liikenne on väärällä puolella), joten ostin sitten kortin kuntosalille. Olen käynyt body pumpissa muutaman kerran ja olen huomannut askelkyykyt ihan mahdottomiksi. Polviin ja pohkeisiin (ei siis reisiin) sattuu niin pirusti ettei liikkeitä voi tehdä kunnolla. Ilman painojakin on hankalaa, saati sitten kun tangon laitan olalle. Olin kuvitellut, että alakropan lihakset on mulla hyvässäkin vedossa ja nyt kauhistuttaa tunnille meno kun pelkän niitä kyykkyjä. Teenkö jotain väärin? Pitääkö heittää koko harrastus vaikka muuten tuneilla viihdynkin ja hiki lentää.
Varmaan kuulostaa jotakuinkin hölmöltä teille pitkään reenanneille, mutta kysynpä kuitenkin. Olen harrastanut uintia, tanssia ja pyöräilyä aika pitkään ja nyt tuli muutto ulkomaille. Täällä uimahallit on aika kapisia, tanssitunteja ei järkevän matkan päässä ja fillaria ei ole (eikä pian tulekaan kun liikenne on väärällä puolella), joten ostin sitten kortin kuntosalille. Olen käynyt body pumpissa muutaman kerran ja olen huomannut askelkyykyt ihan mahdottomiksi. Polviin ja pohkeisiin (ei siis reisiin) sattuu niin pirusti ettei liikkeitä voi tehdä kunnolla. Ilman painojakin on hankalaa, saati sitten kun tangon laitan olalle. Olin kuvitellut, että alakropan lihakset on mulla hyvässäkin vedossa ja nyt kauhistuttaa tunnille meno kun pelkän niitä kyykkyjä. Teenkö jotain väärin? Pitääkö heittää koko harrastus vaikka muuten tuneilla viihdynkin ja hiki lentää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ilman muuta jatkaa harrastusta, ja tunnin jälkeen pyytää ohjaajaa neuvomaan vaikealta tuntunut liike, ja tarkistamaan tekniikka. Jos kyse on Les Mills Bodypump-tunnista, tunnin aikana ohjaaja ei voi neuvoa ketään erikseen, mutta tunnin jälkeen kyllä. Ainakin salilla jolla itse käyn, ohjaaja nimenomaan kehottaa kysymään tunnin jälkeen jos jäi jotain epäselväksi. Jos taas kyseessä on jokin muu kuin Les Millsin tunti (kulkee nimellä pumppi tms.) voit saada ohjeita jopa tunnin aikanakin. Mutta tunnin jälkeen joka tapauksesa ainakin.
Todennäköisesti jos askelkyykky sattuu polviin ja pohkeisiin, teet jotain väärin. KÄlä ainakaan lopeta harrastusta tuohon, ohjeita löytyy varmasti kun vain uskallat niitä kysyä. Voit myös tehdä askelkyykyt ilman steplautaa, se helpottaa liikettä. Itse joudun tekemään joka kerta niin, koska tasapaino ei riitä laudan kanssa taiteiluun niin, että saisin silloin tehtyä liikkeen kunnolla.
Mullakin joskus kramppaa pohkeet, mutta mulla päinvastoin se lauta edessä olevan jalan alla auttaa saamaan kulmat oikein.
Tarkista, että etumaisessa jalassa pysyy polvi varpaiden kanssa samassa linjassa (ei mene edemmäs, muuten paukkuu polvet). Kumpaankin jalkaan korkeintaan suora kulma, selkä suorana ja kroppa liikkuu ylös-alas eikä keiku eteen tai taakse.
Ota 5min kuntopyörällä salin puolella lämpöä reippaalla tahdissa ennen bodypump tuntia. Kylmänä ei kannata ruveta riuhtomaan. Polvenlämmittimet voisi myös auttaa.. Apteekissa myydään. Varsin toimivat. Muista syödä Omega-3 kalaöljyä reipas määrä sekä hyvää rasvaa mm. oliiviöljyä. Pysyy nivelet selvästi paremmassa kunnossa. Vähäinen rasvansaanti saa nivelet kipuilemaan. Suosi myös proteiinia ravinnossasi.
Mullakin askelkyykyt helposti rasittaa polvia, joten teen niitä selvästi pienemmillä painoilla kuin tavallisia kyykkyjä. Kannattaa tehdä ilman painoja vaikka aluksi, että oppii tekniikan ja jalat tottuu uuteen liikkeeseen. Vaikka sulla on liikuntataustaa, uusi liike voi rasittaa aivan uutta kohtaa. Tosi tärkeää huomata tekniikassa:
1) Pidä paino etujalan kantapäällä
2) Kyykisty siten, että etupolvi on 90 asteen kulmassa
3) Kyykkää suoraan ylhäältä alas, eli ei etukenoon
Mulla noi auttaa. Lisäksi en käytä steppilautaa, laudan kanssa sattuu heti polviin. Keskityn aina tosi tarkasti tekniikkaan.
Jos sulla on sama juttu kuin mulla, eli tavalliset kyykyt ei tunnu pahalta, niin voit ladata sinne painoja kunnolla, niin reidet saa kunnon treenin joka tapauksessa.
Tosi paljon kiitoksia vinkeistä, uskon että näillä alkaa treeni maistua paremmin. Pitää vielä jutella ohjaajankin kanssa, mutta nyt luotan jo siihen, ettei kyykkyjen kivuton suorittaminen ole mahdotonta =)
Hei, minullakin sattui polviin mutta ajattelin että kyllä se siitä. Kävin pumpissa kolme vuotta 2-3 kertaa viikossa. Kukaan ohjaajista ei koskaan varotellut mitään. Nyt on toinen polvi siinä kunnossa, että vaatisi tekonivelen (ikäni on 40 ). Mitään muuta syytä polven vaikeaan nivelrikkoon ei ole keksitty kuin liian raskas liikunta. KYllä ottaa päähän, sillä pumpin vetäjistä suurin osa on ammatiltaan fysioterapeutteja eivätkä koskaan vinkaisseetkaan että voi olla polville tosi myrkkyä. Omega kolmosta ja muita lisäravinteita olen käyttänyt vuosikaudet, ja muutenkin terveellistä ravintoa. Sen siitä sai palkakseen kun yritti hoitaa kuntoaan. Nyt ei enää koskaan juoksua, hyppyjä, kyykkyjä....vesijumppaa vain. Kantsii siis olla varovainen!
Hei harmitushirvitys! harmittaa paljon puolestasi! itse olen fysioterapeutti ja ohjannut ryhmiä 14vuotta, toivottavasti hyvällä menestyksellä... siis niin etteivät asiakkaat hajota paikkojaan tunneillani! olen ohjannut lesmillsin tunteja vuosia sitten ja tulin tulokseen että konseptitunnit ovat liian kaavamaisia! on todella tärkeää, että asiakas oppii oikean suoritustekniikan, olipa se sitten kyykky, askelkyykky tai vatsalihasharjoitus. on todella valitettavaa, että on olemassa ammattitaidottomia ohjaajia, tai ohjaajia, jotka eivät välitä asiakkaan terveydestä. ihmeitähän me ohjaajatkaan emme pysty tekemään - jotkut eivät vain opi, ja jopa loukkaantuvat jos ohjaaja ottaa asiakseen ystävällisesti neuvoa tekniikassa. itse pyrin jatkuvasti muistuttamaan omilla -ei konseptitunneilla- oikeasta tekniikasta ja mahdollisesta ´oireilusta´ jos liike tehdään väärin. toivottavasti olet löytänyt innostavat ja kohdallasi mahdolliset liikuntamuodot :o)