Kuinka monta kertaa sinun tarvitsee harjoittaa seksuuliakti uuden kumppanin kanssa, ennen kuin todella uskot ettei hän sytytä sinua tarpeeksi?
latvasta
puuhun.
18406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
seksuaaliakti
osaan sen katsoa jo eka vilkasulla
sen näkee kyllä alle sekunnissa.
En harrasta asiaa, niin eipä kosketa.
vahvistuu, ni johan alkaa sytyttämään. Alussa tuskin hirveesti sytyttää, jos nyt ihan vieras mies kyseessä, koska rajoittavia tekijöitä on niin paljon, mutta mitä kauemmin sen saman kanssa sitä seksiä on, niin sitä paremmalta se alkaa tuntumaan.
Muissa tapauksissa en tarvitse seksiä kertomaan, kiinnostaako mies mua vai ei. Se selviää ihan ilman sitä fyysistä kontaktiakin.
noin?
Että tunteet vahvistuisi kun vaan jatkaisi panemista?
Ihan hyvä ihminen, voisin kiinnostuakin, mutta hieman lahna sängyssä. Voiko tämä olla naisella vaan ujoutta näin aluksi?
Ettei uskalla vaan antaa mennä ja ottaa nautintonsa reilusti?
sitäpä se.
Ei tarvi jatkaa "vaan panemista", vaan pohjustaa sitä suhdetta muullekin kuin vaan seksille. Mm.yhteiset kokemukset ja elämykset, ne vahvistavat ja tuovat yhteenkuuluvuudentunnetta.
Pelkkä seksi ei kauaa pidä parisuhdetta kasassa.
ujous, ei uskalla olla rento vieraan ihmisen kanssa, ei voi vielä luottaa toiseen, koska toista ei tunne, ei uskalla vieraalle kertoa millaista seksiä haluaa, mistä saa nautinnon, ei uskalla ohjata miestä seksin aikana. Mun ainakin tarvii tuntea mies hyvin, ennenkuin uskallan puhua seksin aikana.
aina sitä panna voi, mut sit voi olla niit muit asioita jotka ei sit niin sytytä, ja asia jää sit siihen.
seksuaalisesti hieman laiska vaan, tai sitte estynyt/ujo.
Kirjottelinkin tuolla sulle toiseen ketjuun.
terveisin
kahden päivän reissultansa palannut.
jos koittasit sitä vähä kannustaa/avittaa alkuun, ni ei tiedä minkälainen peto siitä vois kuoriutua.
suunnittelinkin, että jos sitä vielä yrittäis starttailla.
Otetaan ens viikonloppuna uusinta.
ei ihan heti kannata periksi antaa.
Jos nainen ei sytytä tarpeeksi, niin miten siinä sitten seksiä harrastat?
Ei mitenkään. Jos nainen ei sytytä tarpeeksi, niin ei silloin seksiä harrasteta. Silloin katellaan jo seuraavaa naista, joka sais taas halut herätettyä.
et turha niit on ronklailla. Kyllä naisista lähes jokainen aina sen verran sytyttää... tai ei ny iha jokainen, mut aika moni kuitenki.
Kyllä nyt melkein joka nainen sen verran sytyttää että pystyyn saa.
Kovempaa kiimaa tässä vaan kaipailin.
Jos ei sytytä, sen tietää kokeilemattakin.