Olemme nuoripari, kihloissa. Kovasti haluaisimme kumpikin naimisiin, mutta hääpäivää ei ole vielä päätetty. Odotellaan opintojen loppumista ja muutenkin nykyinen rahatilanne on aika huono häiden järjestämisen kannalta. No mutta, nuo on pieniä seikkoja: maistraatissa voi mennä ilmaiseksi naimisiin ja hääjuhlat järjestää vaikka 10 vuoden päästä - jos ollenkaan.
Mutta eniten mietityttää se, miten paljon täälläkin saa lukea onnettomista avioliitoista. Että muuttuuko se suhde sitten ihan kamalaksi, kun naimisiin mennään? Josko sitä alkaakin pitää toista täysin itsestäänselvyytenä? Toinenhan on ja pysyy, ei pienestä lähde (ainakin toivottavasti). Voi sanoa ja tehdä mitä huvittaa, vedota, että luvattiin myötä- ja VASTOINkäymisissä, että pysyhän siinä suhteessa, vaikka toinen pettää, ei enää rakasta jne.
Että pysyykö kenties suhde onnellisempana pitempään, jos ollaankin kauemman aikaa avoliitossa ja mennään naimisiin myöhemmin.. Toisaalta, mitäpä se paperi muuttaa, kun vuosia kuitenkin kertyy.
Tuntuu vaan, että uskaltaako sitä hyvää suhdetta uhrata avioliittoon, jos kaikki meneekin huonosti sen jälkeen.
Mutta eniten mietityttää se, miten paljon täälläkin saa lukea onnettomista avioliitoista. Että muuttuuko se suhde sitten ihan kamalaksi, kun naimisiin mennään? Josko sitä alkaakin pitää toista täysin itsestäänselvyytenä? Toinenhan on ja pysyy, ei pienestä lähde (ainakin toivottavasti). Voi sanoa ja tehdä mitä huvittaa, vedota, että luvattiin myötä- ja VASTOINkäymisissä, että pysyhän siinä suhteessa, vaikka toinen pettää, ei enää rakasta jne.
Että pysyykö kenties suhde onnellisempana pitempään, jos ollaankin kauemman aikaa avoliitossa ja mennään naimisiin myöhemmin.. Toisaalta, mitäpä se paperi muuttaa, kun vuosia kuitenkin kertyy.
Tuntuu vaan, että uskaltaako sitä hyvää suhdetta uhrata avioliittoon, jos kaikki meneekin huonosti sen jälkeen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se on kyllä totta että eroja on paljon, mutta ei naimisiin meno saa eikä voi olla minkään muuttaja, seurusteli tai oli naimisissa, PITÄÄ olla yhtä uskollinen toiselle, se metallirengas sormessa ei sano sitä että toinen olisi silloin uskollisempi... jos rakastaa toista, silloin ei ole tarvetta pettää toista, ei ennen naimisiin menoa eikä sen jälkeen... onnellisuus on jo luotu
...ja sitä pitää vaalia.
Niin...ei se paperi saisi mitään muuttaa, eikä avioliitto muuttaa hyvää suhdetta.
Jos kaikki menee huonosti, se menee kyllä ilman naimisiinmenoakin... jos kumpikin haluaa naimisiin, menkää vaan. Rakastakaa toisianne...
Älä yleistä näitä negatiivisiä viestejä avioliitosta, ne ovat äänekkään vähemmistön mielipiteitä, kyllä suurin osa avioliitoista silti toimii ihan hyvin.Teidänkin avioliitosta tulee aivan varmasti sellainen kuin haluatte.
Avioliittoon mennessänne järjestätte suhteeseenne liittyviä maallisia asioita kuten omaisuutta ja perimisjuttuja. Se, toimiiko suhteenne vai ei ei liity tähän.
Jos toinen kuolee, on sillä merkitystä oliko naimisissa vai ei perimisasioiden suhteen ja leskeneläkkeiden tms. kanssa. Jos tulee lapsia, ei naimisissa olevan miehen tarvitse "tunnustaa" lasta tehneensä - se on automaattisesti "hänenkin" lapsensa, ellei toisin todisteta.
Jos voitte hyvin keskenänne ja haluatte elää yhdessä, ei naimisiin menosta ole haittaa enkä näkisi syytä olla menemättä naimisiin, etenkin jos lapsia on suunnitteilla. Jos taas on eroaikeita mielessä tai ei ole varmaa tunnetta siitä, haluaako jatkaa yhdessä niin silloin ei varmaan kannata mennä naimisiin. Tulee vain turhaa byrokratiaa...
yleensä suurempien tai pienempien ongelmien tiimoilta!
Eihän olisi oikeastaan järkeä mitään, jos kaikki höpöttäisivät: ah kuinka olen onnellinen, onnellinen ja toiset vastaisivat: niin minäkin, niin minäkin!
Tämä on hyvä paikka keskustella nimettömänä monista vaikeista asioista ja saada uusia näkökulmia asioihin - joskus todella aivan uudet tuulet alkavat puhallella, kun saa vaihtaa ajatuksia toisten kanssa!
Itse menin naimisiin muutaman kuukauden seurustelun ja kihlauksen jälkeen ja olen vieläkin yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen samassa avioliitossa. Välillä on hyvä olla ja joskus tietenkin tunteet ovat aivan toisenlaisia - sanoisin kuitenkin hyviä päiviä olevan enemmän ja tietysti olisi hyvä pitää päällimmäisinä!
Tyttäremme oli avoliitossa vuosikausia ja nyt naimisissa jo useamman vuoden - samanlaista tuo näyttää olevan heillä elämä, hyvä suhde tuntuu olevan.
Ja kuten sanoit, hääjuhlat ovat ihan makuasia eikä naimisiinmeno maksa mitään!
Avioliitoista suurin osa ei pääty eroon; tuo fakta kannattaa muistaa!
SIllä ei sinällään ole mitään tekemistä tai ennustearvoa sinun avioliitollesi koska jokainen parisuhde on ainutlaatuinen ja sellainen, millaiseksi siinä olevat puolisot sen tekevät.
Avioliitto ja pitkä parisuhde edellyttää vähintään toiselta osapuolelta sosiaalista viisautta. Joskin on pareja, joilla kummallakin on puutteita sekä käytöksessä että itsetuntemuksessa mutta yhdessä silti ollaan. Tämäkin puoltaa sitä ajatusta,e ttei ole olemassa onnellisen parisuhteen reseptiä.
Pitkiä parisuhteita on tutkittu paljon ja on huomattu, että ongelmat ja huonot parisuhteet ovat kaikki erilaisia ja niillä on erilainen problematiikka kun taas pitkään kestäneet liitot maavat joitakinyhteisiä asioita eli onnettomia ollaan kukin omalla tavallaan mutta onnellisuudessa on joitakin yksittäisiä yhteneväisyyksi.
Tärkeintä ehkä parisuhteessa on tahto rakastaa ja tahto rakentaa parisuhdetta; itsestään ei mikään tapahdu eikä pelkästään toisen vaivannäöllä; ainakaan jos etsitään tyydyttävää suhdetta.
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa yli 30 vuotta (olin 18 kun tapasimme); aikaan on mahtunut kaikenlaista ja moni olisi jo eronnut mutta me emme koska me pidämme toisistamme, meillä on paljon yhteisiä kokemuksia ja mikä parasta ihanat lapset ja kaunis koti. On ollut pitkiä aikoja milloin emme ole rakastaneet toisiamme, melkein päinvastoin, mutta silti yhdessä on arkea eletty. Ei voi olettaa että romanttinen rakkaus säilyisi muuttumattomana kun me ihmisetkin muutumme. Kun tämän ymmärtää, se on jo paljon.
Tunnen paljon eronneita ihmisiä; suurin osa etsii kuumeisesti uutta puolisoa koska haluaa vanheta parisuhteessa. Osa on löytänyt uuden ja aloittanut kaiken alusta, joskin samoin tuloksin; yhtään onnellisempi ei kakkosliittokaan ole ollut ja eihän sitä voi verratakaan ykkösliitton koska sitähän ei eletty loppuun joten pitkän liiton monet ihanat ja vasta myöhemmin todentuvat asiat, jäivät ja jäävät monelta kokematta.
Nykyään kun olemme jo keski-ikäisiä ja kasvaneet ja kasvattaneet toisiamme parisuhteessa, suhteemme on mukavassa vaiheessa ja siinä on helppoa olla. Vierellä on tuttu ja turvallinen mies ja intohimoakin riittää vielä. Olen erittäin iloinen siitä, ettemme ole eronneet vaikka nykykriteereiden mukaisesti, olisi siihe syitä ollut.
Tahtominen on tärkeintä, sekä opiksi ottaminen liiton vaikeista jaksoista. Kahden erillisen ihmisen pitkä yhdessä olo tuo väistämättä tilanteita joissa ollaan eri mieltä tai loukataan toista. Mikäli näin ei koskaan tapahdu, jompikumpi liitossa alistuu. Klo 20.50 kirjoittajan tarina voisi olla myös omani. Olemme rakastuneet ja eronneet vuosien aikana monet kerrat. Yhden ja saman liiton sisällä. Vaikeiden aikojen ja niistä selviytymisen jälkeen yhdessäolo tuntuu entistäkin hienommalta. Jo useita vuosia olemme hääpäivinämme onnitelleet toisiamme nimenomaan mahtavasta saavutuksesta ja sinnikkyydestä. Mielestäni vaikeat ajat liitossa ovat olleet kallis mutta käypä hinta tämän hetken onnellisesta elämästä. Ympärillä moni liitto on hajonnut mutta myös pitkiä onnellisia(mitä se kenellekin tarkoittaakaan) liittoja on edelleen useita. Kukaan ei tosin ole tainnut selvitä vuosista ruusuilla tanssien mutta lujalla tahdolla ja anteeksi annolla kaikki on mahdollista. Tänä päivänä erotaan ehkä turhankin kevein perustein mutta väkivaltaa tai hoitoon motivoitumatonta sairasta(päihde tai psyyke) ei kenenkään tarvitse, eikä pidäkään oman terveytensä uhalla sietää.
Kyllä naimisiinmeno muuttaa sitoutumisen astetta, sanoo kuka hyvänsä mitä sanoo. Jos tuntuu, että haluaa tuon toisen kanssa olla loppuelämän ja haluaa oikeasti sitoutua siihen, mielestäni voi ihan hyvillä mielin mennä naimisiin. Tietenkin edellytyksenä on ehdoton rehellisyys toisille ja molemminpuolinen tahtominen ja luottamus siihen, että yhdessä mennään. Naimisiinmenossa on suljettava kaikki takaportit ja muut vaihtoehdot ja sitouduttava täysin toiseen. Me ajattelimme, että kaikki tai ei mitään. Avioliitto oli sitten lopullinen sitoutuminen. Sitä haluamme rakentaa ilman minkäänlaisia takaportteja. Olemme toisten parhaita ystäviä.
Saitkin jo monta hienoa vastausta, mutta minäkin tahdon sanoa, että kyllä se avioliitto on kuin sinetti suhteelle. Toki moni avaa sen sinetin nykypäivänä, mutta sehä on ihan jokaisen avioparin asia. Meille avioliitto merkitsi sitä, että sitoutuu toiseen täysin - tarkoittaa siis sitä, että myös huonoina aikoina eikä luovuta suhteesta. Yhdessä sitä avioliitossa ollaan ja yhdessä sitä on hoidettava. JOkaiseen liittoon kuuluu hyviä ja huonoja aikoja, mutta jos on halu olla yhdessä nin kyllä se liitto kestää.
Ja kuten joku jo totesikin, niin on se kaikin puolin helpompaa kun esim. isän ei tarvi tunnustaa omia lapsiaan omikseen, kun on avioliitossa ja samoin muutenkin kaikki perintö yms. jutut on jouhevampia. Minusta on myös jotenkin mukavaa olla "aito perhe" samalla sukunimellä. Vanhanaikaista varmaan, mutta olkoon - nautin siitä, kun minut on naitu mieheni sukuun:)
Suurin osa liittomme päivistä on ollut onnellisia. Ei ole ollut mitään kamalaa kriisiä ja seksiki maistuu yhä:)
sodanjulistus. Se on oman perheen elämän aloittamisen
juhla. Rakennatte oman puun ja siihen omat oksat. Minkälaiset? Sen te päätätte. Eli onnea vain.