ketju

Minulla on 21-vaihteinen Renault Vitality polkupyörä. En tiedä, minkä kokoinen ketju omassa pyörässäni on, kun kokoa ei ollut mainittu pyörän mukana tulleessa käsikirjassa. Pyörässä on 7 ratasta takana ja 3 keskellä. Ajaessa on välistä alkanut kuulua pieni hakkaava ääni jonka olen mielestäni paikantanut pyörän taka-osaan. En tiedä, aiheuttaako äänen vaihtaja vai venynyt ketju. Olen ajanut pyörällä noin 1700 kilometriä. Mielestäni olen myöskin puhdistanut ja voidellut ketjun ja vaihtajan säännöllisesti eikä hammastuksessa näyttäisi olevan vikaa. Ajoon tuo hakkaava ääni ei vaikuta mutta kertoo kylläkin, ettei kaikki ole kohdillaan. Välistä ääntä ei kuulu, eikä sitä kuule vapaalla.
8543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kokeillut yrittää säätää sitä vaihtajaa vaijerin säätöruuvistä käsin?
Asiantuntevassa pyörähuollossa ongelman laatu kaiketi selviäisi aika nopeasti ja korjautuisi ehkäpä kohtuuhintaan. Ajan kanssa tuon tapaisilla ongelmilla tuppaa olemaan taipumus pahentua.

Äänestä
  • En ole säätöihin puuttunut. Käsikirjan mukaan on mahdollista tehdä säätöjä sivuttaisten ääriasentojen suhteen ja myös mahdollisuus säätää siirtopyörän etäisyys takarattaaseen. Vaihteet kyllä menevät hyvin päälle, joten en sen takia ole puuttunut noihin säätöihin. Mutta voisiko tuon siirtopyörän etäisyys sitten olla muuttunut?

    Äänestä

takapakan vaijeria. Et ole ilmeisesti aikaisemmin puuttunut siihen. Vaijerit tahtovat nimittäin aikaa myoten venyä.

Äänestä
  • ei mainita käsikirjassa mitään. Täytyy käydä kirjastosta lainaamassa joku huoltokirja. Pyörällä on kahden vuoden takuu, joten takuuaikana jotkut hommat kuuluvat puhtaasti takuuhuollon piiriin. Toi kuitenkin kuulostaa lähes perushuoltoon kuuluvalta hommalta.

    Äänestä

  • renaultti kirjoitti:

    ei mainita käsikirjassa mitään. Täytyy käydä kirjastosta lainaamassa joku huoltokirja. Pyörällä on kahden vuoden takuu, joten takuuaikana jotkut hommat kuuluvat puhtaasti takuuhuollon piiriin. Toi kuitenkin kuulostaa lähes perushuoltoon kuuluvalta hommalta.

    Upealla Bicycletutor-sivustolla on videopätkä takavaihtajan säätämisestä:

    http://bicycletutor.com/adjust-rear-derailleur/

    (katso erityisesti Step 7)

    Äänestä

  • Lance kirjoitti:

    Upealla Bicycletutor-sivustolla on videopätkä takavaihtajan säätämisestä:

    http://bicycletutor.com/adjust-rear-derailleur/

    (katso erityisesti Step 7)

    Kyllä noilla ohjeilla jo tumpelokin jotain aikaan saa! Ääni ei kuulu vaihtaessa vaan polkiessa. Noista vaihtoehdoista toi 4B olisi lähellä: tosin ääni on tuolla videolla vaimeampi ja toisaalta jos ohjainpyörä olisi liian lähellä ratasta ääni pitäisi kuulua yhtenään. Ääni on enemmänkin hakkaava ja viittaisi siihen, että takavaihtaja pääsee tekemään ylimääräistä liikettä polkiessa. Ajon aikanahan voi kokeilla myös tuon seiska kohdan vaijerin säätöä.

    Äänestä

Ketju on 1/2x3/32 116 L. Ei kuitenkaan ketju vielä liene lopussa, ääni tullee jostain muusta jutusta. Kahvoissa on myös hienosäädöt vaihteille, joita saattaa säätää jopa ajon aikana. Niillä saa ketjun sattumaan tarkalleen oikealle kohtaa valitulle hammasrattaalle. Ne kannattaa opetella itse säätämään. Kun ne saa kerran paikalleen, pysyvät ne pitkään kohdallaan.

Äänestä
  • oli tarkkaa tietoa ketjusta! Katsoin tuolta Bilteman sivuilta että siellä 18-21 vaihteiselle pyörälle ketju olisi 1/2" X 3/32" 114. Päätin kuitenkin kääntyä teidän asiantuntijoiden puoleen ennen kuin tilaan. Kiitos tiedosta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


renaultti kirjoitti:

Minulla on 21-vaihteinen Renault Vitality polkupyörä. En tiedä, minkä kokoinen ketju omassa pyörässäni on, kun kokoa ei ollut mainittu pyörän mukana tulleessa käsikirjassa. Pyörässä on 7 ratasta takana ja 3 keskellä. Ajaessa on välistä alkanut kuulua pieni hakkaava ääni jonka olen mielestäni paikantanut pyörän taka-osaan. En tiedä, aiheuttaako äänen vaihtaja vai venynyt ketju. Olen ajanut pyörällä noin 1700 kilometriä. Mielestäni olen myöskin puhdistanut ja voidellut ketjun ja vaihtajan säännöllisesti eikä hammastuksessa näyttäisi olevan vikaa. Ajoon tuo hakkaava ääni ei vaikuta mutta kertoo kylläkin, ettei kaikki ole kohdillaan. Välistä ääntä ei kuulu, eikä sitä kuule vapaalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu