Missä määrin ihmiset ovat tarkkoja omista kriteereistään? Voiko olla niin, että ihan oikeasti ei pysty ihastumaan toiseen, jos hän ei vastaa jotain enemmän tai vähemmän tarkkoja kriteereitä, joita itse on toiselle asettanut?
Minä pyrin olemaan asettamatta mitään sen suurempia kriteereitä. Niinpä niistä ei ole haittaakaan. On tiettyjä ohjenuoramaisia asioita ulkonäköön liittyen, mutta niistäkin olen useasti lipsunut.
En minä ainakaan osaa etukäteen sanoa, millainen ihminen kolahtaa. Jotkut kai sitten osaavat?
Minä pyrin olemaan asettamatta mitään sen suurempia kriteereitä. Niinpä niistä ei ole haittaakaan. On tiettyjä ohjenuoramaisia asioita ulkonäköön liittyen, mutta niistäkin olen useasti lipsunut.
En minä ainakaan osaa etukäteen sanoa, millainen ihminen kolahtaa. Jotkut kai sitten osaavat?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Toki täytyy kyllä myöntää että olen kai ihastumisessani pikkutarkka sillä tavalla että en ihastu helposti, mutta silloin kun ihastun, niin se tapahtuu usein yllätyksenä itsellenikin. Eli kohteena voi olla joku jota aiemmin en ole ajatellut sillä tavalla.
En pidä kriteereitä, enkä ihastu sellaisten mukaan. Mutta valitettavan harvoin silti ihastun.
Ihminen keskittyy tiettyihin asioihin ja omat mielikuvat vaikuttavat voimakkaasti siihen minkälaisia tuntemuksia ihminen kokee.
Sitten tietysti kun ihminen ihastuu johonkin niin joku sanoo että "luonto ohjasi tuon ihastumaan sillä on varmaan hyvät geenit" vaikka todellisuudessa ihminen keskittyi etsimään jotain tietyn tyyppistä henkilöä ja kolahtaminen tapahtui lähinnä henkilön omasta tahdosta. Ihminen on tunnetusti tällöin vastaanottavaisempi juuri tällaisille ärsykkeille joille hän on aikaisemmin asettanut jotkut rajat. Tämän perusteella voit aika tarkkaan usein esimerkiksi selittää miksi joku henkilö ihastuu johonkin tai kiinnostuu jostakin.
Tätä voi kokeilla ihan omallakin kohdalla.
Toki tietynlaista tiedostamatonta valintaa tapahtuu mutta pitemmällä aika välillä varsinkin ihminen voi oppia todellisuudessa ihastumaan/rakastumaan hyvin erilaisiin ihmisiin.
Tarkkojen kriteerien asettaminen vain rajaa tätä ihmisryhmää pienemmäksi varsinkin jos ne ovat epärealistisia.
Valitettavasti ihmiset eivät vain tajua tätä vaan kuvittelevat näiden asioiden olevan kirjoitettu taivaankaareen, DNA:han tai johonkin muuhun.
Todellisuudessa geenit antavat vain keskimääräisiä viitteitä mutta mitään täsmävalintaa ne eivät tee. Siitä joutuu henkilö itse vastaamaan omilla päätöksillään.
Myös lisääntynyt määrä ärsykkeitä henkilön suunnasta aiheuttaa kiinnostusta ja kun ihminen keskittyy näihin eikä muihin asioihin niin seurauksena voi olla ihastuminen.
Se on hyvin pitkälle mihin "pelimiesten" resepti perustuu. Tämän lisäksi täytyy olla massasta poikkeava koska se lisää myös ärsytyksen ja kiinnostuksen voimakkuutta verrattuna "tavikseen".
Tällä palstalla itseään ihmissuhteissa häviäjinä ja ikisinkkuina itseään kutsuvien suurin ongelma on että he eivät ole yleensä kenenkään tutkassa koska eivät vastaa keskimääräisesti niitä ominaisuuksia joita etsitään ja tämän lisäksi ujoutensa vuoksi eivät tuo itseään esille jotta ärsykkeitä olisi ja kiinnostus heräisi. P uhumattakaan nyt siitä että pienet sosiaaliset ympyrät automaattisesti rajaavat kontaktit ja tilanteet minimiin joissa vastakkaisen sukupuolen keskittyminen ja huomio kiinnittyy kumppanin valintaan jolloin olisi mahdollisuus näkyä siellä tutkassa.
Vaikuttaisi ihan uskottavalta tuo sinun tekstisi. Minä olen perinteisesti ihastunut aika erilaisiin ihmisiin. Siis ulkoisesti erilaisiin.
Luonteessa sitten on ehkä enemmän samankaltaisuuksia eri ihastusten välillä. Mutta haluaisin ainakin omalta osaltani olla kumoamassa sitä väitettä että miehet ovat fiksoituneet vain naisten ulkonäköön, koska minun kohdallani näin ei ole. Siis ei ainakaan niin jyrkästi, joskin täytyy myöntää että esim. hyvin näkyvä ylipaino ei minuakaan kiinnosta.
Mutta muuten ovat ihastukseni olleet aika kaikenlaisia, lyhyitä ja pitkiä, tummia ja vaaleita jne jne jne. Yhteistä kaikille on ollut että olen tiennyt/tuntenut jokaisen ennalta ja ihastunut enemmän luonteeseen kuin ulkonäköön, jopa niin että ensiksi ulkonäkö ei ole edes suuremmin viehättänyt, mutta ihastuksen tultua olen myös siitä löytänyt paljon positiivista.
Ei kai sitä ihastumiselle voi mitään kriteereitä antaa. Eri asia on sitten jos suhdetta suunnittelee, esim. kriteerinä ettei käytä huumeita. Silti sitä saattaa ihastua sellaiseenkin tyyppiin.
Ulkonäkökriteereissä varsinkaan ei ole mitään tolkkua. Näkeehän sen sitten viehättääkö toinen. Ei kai sitä tarvi mistään lunttilapusta kattoa että ai niin, en tykkää blondeista.
No ehkä tuollaiset huume-kriteerit ovat ihan paikallaan.
Kriteerit voivat vaikuttaa juurikin sillä tavalla että niiden kanssa suggeroi itsensä hyväksymään vain sellaisia kuin on ajatellut. Eli ajattelee vaikka niin paljon isorintaisia naisia, että ei muita enää hyväksy. Näin esimerkiksi.
on se, ettei miehellä ole pieniä lapsia. Eikä sekään ole ihan ehdoton, mutta hänen pitää sitten ymmärtää, että se rajoittaa yhdessäoloamme koska minä en mihinkään Puuhamaahan tms lomilla lähde.
Mieltymyksiä on sitten enemmänkin; ihannepituus 170-175, normaalikokoinen (mieluummin aavistuksen tanakka kuin kuivan kesän orava) jne.
Tai no, ehkä kaikkein ehdottomin kriteeri on kuitenkin älykkyys. En vain voisi olla tyhmän ihmisen kanssa. Ja älykkyys ei korreloi suoraan koulutuksen kanssa, mutta usein älykäs ihminen on hakeutunut sellaiseen koulutukseen jossa hän on päässyt käyttämään kykyjään. Liukuhihnatyöläinenkin voi olla erittäin älykäs, mutta minun olisi vaikea ymmärtää miksi hän ei halua käyttää lahjojaan työssään, koska sitä kuitenkin tehdään yli puolet valveillaoloajasta. Ehkä silloin kunnianhimomme ja tavoitteemme olisivat liian erilaiset... No joo, ihan turha spekuloida koska se "Suuri Rakkaus" voi olla ihan mitä tahansa. Paitsi ei ATM =DDD
Minä katson olevani enemmän älyllisesti suuntautunut kuin tekemiseen, mutta koulutukseni tai työpaikkani ei korreloi asian kanssa juuri lainkaan.
Toki mieluummin tekisin ajatustyötä, mutta minulla ei ole mitään ambitioita hankkia itselleni mitään sen suurempaa työstressiä, enkä ole kunnianhimoinen, ts. vihaan asioista kilpailemista ja pyrkyryyttä.
Jotenkin tuntuu että kunnianhimo on aika arvostettu ominaisuus nykyään. Sitten ihmetellään kun on vastuusta kipeät hartiat ja stressaantunut pää.
Tämä ei ole nyt mitään kettuilua tms, vaan kiinnostaa oikeasti:
Onko miehen ammatissa tärkeämpää se että hän itse pitää siitä, vai se, että sinä
pidät ammattia riittävän vaativana yms? Muutama esimerkki:
Mies on vaikkapa sekä todella älykäs että taitava käsistään. Hänellä olisi kykyjä
esim. lääkäriksi tai DI:ksi, mutta haluaa olla ennemmin puuseppä tms, joka
luo käsillään taidokkaasti tehtyjä esineitä. Tuhlaako mies lahjansa?
Toinen: Miehen isällä on menestyvä putkifirma. Mies pärjää mainiosti opinnoissaan,
mutta haluaa jatkaa isänsä jäljillä menestyvän firman toimintaa ja lukee
ammattikoulussa putkimieheksi. Tuhlaako mies lahjansa?
Siis pointti oli se, että mikä on lahjojen tuhlaamista ja mikä ei?
Entä jos fiksu mies ryhtyy vaikkapa lakimieheksi, mutta samalla "tuhlaa" kädentaitonsa,
joilla olisi voinut luoda jotain ainutlaatuista?
Kenen näkökannasta työn vaativuutta ja merkityksellisyyttä arvioidaan?
Miehen itsensä, vai mahdollisen kumppaniehdokkaan?
Entä jos etenee urallaan ja menestyy ilman koulutustakin? Onko pakko mennä yliopistoon
vain koska pystyisi sieltä valmistumaan?
käsityöalat (puuseppä, putkimies ym) tulevat tulevaisuudessa nousemaan muutenkin arvossa, mutta ei muiden arvostuksella ole minulle merkitystä, vain sillä että ihminen pitää siitä mitä tekee. Kaikilla on huonoja päiviä töissä, mutta minulla ei riittäisi pitkään ymmärrystä sille, että toinen eläisi vain odottaen viikonloppuja ja kesälomia ja kävisi töissä vain koska on pakko.
Monet tietointensiivisillä aloilla työskentelevät ihmiset ovat viime vuosina alkaneet siirtyä nimenomaan kädentaitoja tarvitseville aloille neljänkympin kriisissä. Itsekin haaveilen siitä, että saisin sen verran säästöjä ja eläketurvaa ensin kasaan, että voisin viimeiset parikymmentä työvuottani tehdä jotain käsilläni. Koska minulla on peukalo keskellä kämmentä, niin ensin pitää kuitenkin saada sellainen pesämuna, että uskaltaa heittäytyä pienten tulojen varaan. Nyt teen sitä haaveammattia harrastuksekseni eräällä tavalla, mutta tulevaisuudessa haluaisin kääntää asiat toisinpäin eli tehdä sitä työkseni ja harrastaa opiskelua ja näitä asioita mitä nyt teen työkseni vain ajankuluksi.
En minäkään käytä erityisen paljoa älyä työssäni vaikka ns. tietointensiivisellä alalla olen. Suurin osa tästäkin on ihan liukuhihnaa ja rutiinia. Harrastusten kautta älyä pääsee käyttämään monipuolisemmin. Oma kunnianhimoni liittyy täysin omiin projekteihini, työ on vain kahdeksan tunnin hidaste niiden etenemiselle.
wdWD
duu
hyvää yleissivistystä ja käytöstapoja, naisella ei ole mitään toivoa.
Jos rehelliä vielä ollaan, niin liian lihavat eivät mene seulasta läpi eivätkä ulkonäöltään reilusti alle keskitason.