Olen ollu nyt kaks paivaa dublinissa au pairina ja toinen pojista(3) on ihan hirvea lellipentu.huutaa koko ajan jos ei anneta mita han haluaa. On tosi kiinni aidissaan ja huutaminen alkaa jos aiti on hetken poissa.vanhempi pojista on tosi ihana ja kiltti,mutta en tieda miten parjaan nuoremman kanssa. etenkin kun en kielta osaa niinkaan ni en osaa komentaa ja jos yritan poika haukkuu minut tyhmaksi ja ilkeaksi... onko muilla kokemuksia kauhukakaroista?
toi nen lapsista ihan hirvea!
kauhukakaran au pair
6969
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lapsella on varmaa vahan vaikeuksia tottua lastehoitajaan, jos aiti on hoitanut tahan mennessa. Kylla se varmaan kohta tottuu suhun, kun oot kuitenkin koko ajan paikalla. Leikit vaan pojan kanssa sillon talloin, siita sen luulis ainaki tykkaavan :) Jos se tosiaan on kovin lellitty kannattaa itte ottaa sellasen roolin etta ei anna periksi vaikka kuinka kiukkuais. Kylla vanhemmat sen ymmartaa, etta se huutaa vaan koska ei saa tahtoaan lapi. Vanhemmille tosin et voi mitaan, jos ne antaa kaiken sille periksi :(
Aika rajusti sanottu että lapsi on _ihan hirveä_. 3-vuotias on monesti parhaimmassa (vai pahimmassa) uhmaiässä, joka muuten on lapsen kasvun luonnollinen vaihe. Jos lapsi on tottunut olemaan vain äitinsä hoivissa, on hänelle iso muutos "joutua" täysin vieraan ja ilmeisesti jopa kokemattoman ihmisen hoiviin. Sinun pitää olla se fiksu ja kärsivällinen aikuinen tässä tilanteessa. Et anna periksi jos niin olet päättänyt. Lapsi oppii kyllä keneltä saa ja keneltä ei eli osaa toimia eri aikuisten kanssa eri tavalla.
Olen kanssa nyt muutaman viikon ollut au pairina ja muistan todella hyvin sen päivän kun tulin au pairiksi.. toinen lapsista oli tosi vaikea (ja on vieläkin) ja olin aivan poikki pari ensimmäistä viikkoa.. siis ihan puhki ja masentunut koko ajan.. Tuntui tosi turhauttavalta kun ei "pärjännyt" lapselle ja ajattelin jopa pois lähtöä pari ensimmäistä viikkoa. Nyt kuitenkin kaikki on ihan hyvin ja tiedän mistä narusta vetää kun lapsi saa kiukku kohtauksen...
tosiaan koita jaksaa vaan, vaikka se on stressaavaa. mulla oli kanssa kaks lasta jotka joka ikisestä pikkuasiasta kitisi ja kiukkusi, tekivät näin myös vanhempien kanssa. kaiken tuollasen ku annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos pari viikkoa niin ne oppi että mun kanssa se kitinä ei paljon auta, johan loppu se. vanhempien kanssa vielä jaksavat ulista kun ne antavat sitte aina kaiken, mun kanssa ei ;)
samoin jos vaikka kaatuvat. aluksi rupesivat aina itkemään kunnes tajusin ettei tarvitse aina heti juosta paikalle jos ei oikeasti ole sattunut pahasti. sen kyllä oppii erottamaan. jos juokset aina paikalle että voi voi minne koskee niin takuulla huutavat aina kun hius taittuu päästä. nyt kattelen vähän muualle niin kahdessa sekunnissa ne on taas pystyssä ja leikkii kavereidensa kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunut ;)
Okei vasta neljäs viikko alkanut ja lapset on nyt alkanu ryppyilemään. Aina kun en anna periksi tulee kamala riehumis-, huuto- ja itkukohtaus, jossa tavarat lentää. Oon yrittäny olla rauhallinen aina tällaisissa tilanteissa, vaikka tekis mieli räjähtää. Ei vaan enää hermot kestä, kun on päivittäistä. Vanhemmat on onneks mun puolella, eivätkä suvaitse moista käytöstä, mut minkäs teet, kun ne on päivät poissa.Vanhin eli 7 vuotias poika on pahin ja vetää pikkuveljensä mukaan touhuunsa, kun päättää, ettei tykkää musta. Sanoi tänään, että ei enää halua, että asun niillä. Välillä on kuitenkin hyviä hetkiä, mutta on vaikea olla kiva, kun lapset ei oo kivoja mua kohtaa. Apuaa, jos jatkuu tällasena, en kyl kauaa jaksa.
Lapset harvoin on pelkästään "kivoja", ja oikeastaan voi ajatella kun kyse on lapsista, että jostain niiden käytös aina peilautuu. On tietysti kaikenlaisia rasittavia riiviöitä ja lellipentuja ja muita, mutta silloinkaan syy ei ole lapsen vaan vanhemman. Au pairin vaikea puuttua kasvatukseen (itse en meinaa humanistisen alan ammattilaisena pystyä pitämään näppejä erossa, hillitsen kuitenkin itseni), mutta kun on kyse kiukuttelusta ja uhmaamisesta niin maltti on valttia. Lapsi innostuu kun saa vastakaikua, rauhottuu kun saa vastaansa poikkeuksetta ja aina samalla tavalla toimivan aikuisen, joka on tyyni ja päättäväinen. Ja aikuisen mieliala vaikuttaa todella paljon lapseen, kun hermostuu, niin vaikka sitä kuinka peittelisi, niin jossain välissä se paistaa läpi. Ja tietysti positiivinen huomio (halaukset, kannustukset, ansaitut kehut ja yhdessä olo), silloin kun lapsi käyttäytyy hyvin, tukee hyvää käytöstä. Ihmisiä tässä vain ollaan, aikuiset ja lapset.:)
Au pair touhuissa kyse on kuitenkin toisten lapsista ja jos ei kerta kaikkiaan jaksa, niin eihän sitä ole silloin pakko jaksaa. Lapset osaa olla tosi rankkoja ja yksin sitä käytöstä on vaikea muuttaa, ellei mahdoton, kun on "vain aupair":( varsinkin jos ei ole kokemusta. Ja eihän se edes au pairin tehtävä ole. Tsemppiä sinne!:)