Katsoin tässä viikonloppuna Paul Cézannesta dokumentin. Hänhän oli yksi impressionismin suuria taiteilijoita, jonka teoksista maksetaan miljoonia huutokaupoissa ympäri maailmaa. Omana aikanaan häntä ei ymmärretty ollenkaan. Ensimmäisen oman näyttelynsäkin hän piti 56 vuotiaana. Häntä pidettiin työttömänä luuserina joka maalasi kummallisia maalauksia. Isäkin kyseli miten hän aikoo elättää itsensä. Isä ei tykännyt kun poika ei ryhtynytkään lakimieheksi vaan rupesi töhertämään tauluja. Sittemmin hän on jäänyt maailman historiaan merkittävänä taiteilijana.
Ystäväpiirissäni on useita erilaisia hyviä taiteilijoita joiden töitä ei vielä arvosteta. Toiset ovat menestyksensä kynnyksellä ja toiset vielä sinnikkäästi yrittävät tehdä läpimurtoa. Saavat apurahoja joskus tai myyvät tauluja silloin tällöin. Muuten ovat työmarkkinatuella.
Mitens näiden työnteko. Ovatko nämäkin laiskoja saamattomia työttömiä, jotka pitää hätistää töihin?? pois tuhertelemasta tökeröjä maalauksiaan.
Ystäväpiirissäni on useita erilaisia hyviä taiteilijoita joiden töitä ei vielä arvosteta. Toiset ovat menestyksensä kynnyksellä ja toiset vielä sinnikkäästi yrittävät tehdä läpimurtoa. Saavat apurahoja joskus tai myyvät tauluja silloin tällöin. Muuten ovat työmarkkinatuella.
Mitens näiden työnteko. Ovatko nämäkin laiskoja saamattomia työttömiä, jotka pitää hätistää töihin?? pois tuhertelemasta tökeröjä maalauksiaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
KYLLÄ.
Toi vastaus kertoo asenteesta jossa halutaan kaikki ihmiset aivan samanlaisiksi. Määritellään tiukat yhteiskuntakriteerit millaisia "kunnollisten" ihmisten pitää olla. Auttamaton tosiasia on että ihmiset ovat jo puussa roikkuessaan olleet kaikki erilaisia. Eli yhteiskuntaakaan ei voi rakentaa vain yhden toimeentulomallin mukaan eli työnteon. Pitää hyväksyä ja ymmärtää, että kehittyvä yhteiskunta tarvitsee taiteilijoita, keksijöitä ja muitakin luovia ihmisiä. Yhteiskunnan tulee palvella ihmisiä ei päin vastoin. Päinvastainen yhteiskunta johtaa pahoinvointiin ja ongelmiin. Niin kuin nyt on nähtävissä.
Ihannetilanne on jos itsensä toteuttaminen/harrastus liittyy myös toimeentuloon!
Jotkut vähään aineelliseen olemiseen tyytyvät ovat onnellisempia kuin esimerkiksi joku rutiineja painava konttorirotta.
Kaikilla ei ole samat arvot.
Omakotitalo, eukko ja kaksi kersaa, mersu ja harrikka sekä vuosittainen kanarian matka eivät välttämättä ole kaikkien tavoitteina.
Toivottavasti mielipiteeni selvisi yllä olevasta!
Mutta kun duunia ei meille työhaluisillekaan riitä, niin minun puolestani piperrelkööt taulujaan kaikessa rauhassa. Parempi sekin kuin että verovaroin maksetaan sikaliksaa jollekin konsulttifirmalle, joka panee ne pipertelemään jotakin muuta työkkärin pilipali-koulutuksissa. Halvemmaksi tulee kun pipertelevät omiaan vaan, konsultin sotkeutumatta asiaan.
Yksi työtön tuttavamies on aktiivinen kaikissa työttömien järjestöissä, politiikan alakentällä sekä muissa sosiaalisissa aktiviteeteissa. Hänellä olisi tarjolla alansa mukaisia hommia pk-seudulla, mutta ei koe sitä tarpeellisena. Hänelle riittää Kelan perspäiväraha ja asumistuki, ja saa vaatimattomalla elintavallaan vielä säästettyä pikkuisen sivuun ja pääsee ajoittain Tallinnaan viikonlopuksi. Ja on onnellinen!
Tiedän kanssa yhden tuollaisen hepun, enkä paheksu. Tai jos alalla jolle hän on kouluttautunut olisi huutava työvoimapula niin paheksuisin, mutta kun ei ole. Tyyppi on siis ihan kunnollinen, ei suinkaan mikään pilakuvien sohvalla lojuva kaljaa kittaava laiskuri.
90-luvun puolivälissä olin itse kolme vuotta työttömänä peruspäivärahalla, ja monessa järjestössä ja vapaaehtoistoiminnassa mukana. Oikeastaan tuntuu, että olin silloin hyödyllisempi yhteiskunnalle kuin myöhemmin työelämässä. Silloinhan oli lama-aika ja työt kiven alla, ja ajattelin, että jätän duunit mieluummin niille jotka menisivät ilman duunia ihan deekikselle. Pari työllisyyspätkää tein välillä, niistä sai sentään palkkaa, vaikkakin pientä.
Sitten olin työssä kymmenen vuotta, tuta-potkuihin päättyi se kausi. Nyt perheellisenä ei oikein olisi varaa olla työttömänä, kovasti olen hommia hakenut mutta ei ole tärpännyt. Joten enpä osaa kovin vihainen olla niille, jotka jättää työt meille työhaluisille. Sen sijaan pännii ne, jotka ahnehtii ylitöitä tai kiltteinä tyttöinä tekevät niitä jopa palkatta, ja sitten kehtaavat vielä valittaa uupumustakaan. Hei haloo, voisko sitä työtaakkaa jakaa vähän meille työttömillekin!
ovat joskus arvokkaita ne taulut ja onhan niitä muutenkin mukava katsella jos ovat hyvin tehtyjä.
Jos olisin varakas ostaisin juuri tällaisilta "aloittelijoilta" taulun , pari. Olisi sitten jälkipolvilla tärväämistä jos vaikka miljoonia poikisi ostamani taulut tulevaisuudessa.
Nythän ne ei paljoa maksa, pyytävät töistään aika vähän.