Hei.
Olen naimisissa ollut vasta 2v.
Sen verran sanon että olen alle 25, eli todella nuori.
Rakastan miestäni enemmän kuin mitään tässä maailmassa ja sen takia en tiedä mitä tehdä, jos joku voisi autta minua tajuamaan mikä tilanne on kyseessä. Meillä on todellakin kauniita hetkiä päiviä ja tunnen olevani maailman onnellisin ihminen. Meillä ei ole lapsia sen takia pelkään vielä enemmän että hän jättää minua vielä helpommin, joten haluan lapsen hänen kanssaan että se voisi tavallaan olla minun kanssa (sairasta tiedän).
Meidän tilanne on sellainen että hän kokoajan uhkaa että jos mä en suostu johonkin hän jättää mut ja on tottunut siihen että kaikki on niin kuin hän sanoo. Joskus sanon sille vastaan kun riidellään ja hän on jo valmis lähtemään jolloin minua rupeaa kaduttamaan ja olen jo polvilla ettei mene ja sanon että rakastan enkä pysty elämään ilman häntä. En tiedä miksi olen vajonnut näin alas. Olen aina ollut vahva persoon ja todella itsevarma. Nykyään ajattelen että mulla ei ole mitään ilman häntä. Vanhempani kärsivät tässä vielä enemmän koska mä en suostu vaan tajuamaan. Miks mä olen niin varma että mä en pysty elämään ilman häntä ja hän tietää sen sen takia se tekeekin mulle näin... Onko kokemuksia? Mitä voisi tehdä?
Olen niin varma että, jos meille tulee ero en löydä enää koskaan ketään enkä pysty enää koskaan rakastumaan.... AUTTAKAA JOKU. Olen masentunut ja ahdistunut tilateesta.....
Terveisiä lukijoille....
Olen naimisissa ollut vasta 2v.
Sen verran sanon että olen alle 25, eli todella nuori.
Rakastan miestäni enemmän kuin mitään tässä maailmassa ja sen takia en tiedä mitä tehdä, jos joku voisi autta minua tajuamaan mikä tilanne on kyseessä. Meillä on todellakin kauniita hetkiä päiviä ja tunnen olevani maailman onnellisin ihminen. Meillä ei ole lapsia sen takia pelkään vielä enemmän että hän jättää minua vielä helpommin, joten haluan lapsen hänen kanssaan että se voisi tavallaan olla minun kanssa (sairasta tiedän).
Meidän tilanne on sellainen että hän kokoajan uhkaa että jos mä en suostu johonkin hän jättää mut ja on tottunut siihen että kaikki on niin kuin hän sanoo. Joskus sanon sille vastaan kun riidellään ja hän on jo valmis lähtemään jolloin minua rupeaa kaduttamaan ja olen jo polvilla ettei mene ja sanon että rakastan enkä pysty elämään ilman häntä. En tiedä miksi olen vajonnut näin alas. Olen aina ollut vahva persoon ja todella itsevarma. Nykyään ajattelen että mulla ei ole mitään ilman häntä. Vanhempani kärsivät tässä vielä enemmän koska mä en suostu vaan tajuamaan. Miks mä olen niin varma että mä en pysty elämään ilman häntä ja hän tietää sen sen takia se tekeekin mulle näin... Onko kokemuksia? Mitä voisi tehdä?
Olen niin varma että, jos meille tulee ero en löydä enää koskaan ketään enkä pysty enää koskaan rakastumaan.... AUTTAKAA JOKU. Olen masentunut ja ahdistunut tilateesta.....
Terveisiä lukijoille....
Vastaukset 5
Vanhimmat
käsitys, mies kohtelee sinua miten tahtoo. Olet nuori ja onneks ei vielä lapsia, tuo suhde ei näytä hyvältä. Melkein sanoisin jätä sinä mies, ettei miehen tarvitse uhkailla. Sulle on varmaan jossain mies , joka ei uhkaile ja elämä on myös sen arvoista. Uskon että sulla on elämässä paljon enemmän ilman tuota miestä. Lapsi ei ole apu ongelmiin, joten itse en tuossa tilanteessa lasta tekisi. Vanhempasi ovat oikeassa rakastavat sinua, näkevät tilaneen missä mennään. Voimia ja halauksia sulle päätöksiin, teit niin tai näin.
Hylkäämisellä uhkaaminen on ajattelematonta ja julmaa.
Puolisosi on huomannut sillä uhkaamisen toimivan alistaessaan sinua.
Suhteenne ei ole tasaveroinen. Saadaksesi pitää ne kauniit hetkenne, olet valmis tottelemaan häntä.
Älä missään nimessä tee lapsia tällaiseen asetelmaan!
On tasan varmaa, että lapsen tullessa suhteenne vaikeutuu.
Tämä tyyppinen mies alkaa lapsen tulon myötä käskyttää ja uhkailla lisää. Lapsi nimittäin tuo stressitekijöitä avioliittoon, eikä miehesi ole kypsä.
Tulet avioliitossa yksinäisemmäksi lapsen kanssa. Mies ei ala tasaveroiseksi kumppaniksi lapsenkaan myötäavulla, päinvastoin. Hän alistaa lapsenkin. Miehesi saattaa olla sellainen että nostaa itsensä sekä lapsen että sinun yläpuolellesi. Te joustatte, mies ei.
Se on kuule, silloin rankkaa elämää. Olet miehestä entistä riippuvaisempi.
Olet joutunut rakkausloukkuun. Olet kuin pikku hiirulainen miehen valmistamassa ansassa.
Kun olet vielä noin nuori, niin sanoisin että ota jalat allesi, kun vielä voit.
Miehesi ei valitettavasti ole kypsä isäksi noilla hylkäämisasenteillaan.
Turvallisena ja luotettavana aviomiehenä oleminenkin on perin hakusessa hänellä.
Jätä moinen öykkäri!
Maailma on miehiä pullollan ja VARMASTI vastaasi tulee vielä se elämäsi mies! Ja vaikka kuinka monta kun pidät silmäsi auki! :)
Tsemppiä sulle pikkutyttö!
(itselläni ikäisesi tytär joka teki myös OIKEAN ratkaisun ja löysi siten elämänsä miehen)
Lähde tosta suhteesta, se kannattaa.
Olen itse myös nuori nainen ja elin vuosia samanlaisen miehen kanssa.
Tajusin vihdoin että ansaitsen paremman miehen, niin myös sinäkin ansaitset.
Elämäni paras ratkaisu oli että laiton avioeron vireille.
Voimia sulle.
Älä hyvä ihminen MISSÄÄN TAPAUKSESSA hanki lasta tuohon tilanteeseen äläkä ennen, ennen kuin olet kasvanut ja kypsynyt sen verran, että et käytä muita ihmisiä välineenä turvallisuuden tunteelle tai torjuaksesi hylätyksi tulemisen tunnetta. Sinulla on jotakin pahasti vialla, jos ajattelet, että voisit synnyttää tähän maailmaan lapsen sillä ajatuksella, että et sitten varmasti jää yksin. Lapset kasvavat ja heillä on oikeus olla omia yksilöitään eikä äidin kävelykeppejä. Tuolla asetelmalla vaarannat mahdollisen tulevan lapsesi mielenterveyden vakavasti. Suosittelisin lämpimästi terapiaan haketumista, jotta voisit itse kypsyä yksilönä etkä tarvitsisi noin riippuvaisella tavalla muita ihmisiä. Vasta silloin aikuinen, tasavertainen, toista ihmistä kunnioittava ja aidosti rakastava suhde toiseen ihmiseen on sinulle mahdollinen ja tulet suuremmalla todennäköisyydellä löytämään kumppanin, joka kohtelee sinua inhimillisesti.