Erilaiset olettamukset ystävyyden syvyydestä

Moih!

Luotan ja kiinnyn ihmisiin helposti. Näen ihmisten hyvät puolet ja anteeksi annan huonot. Tutustuin vuotta nuorempaan tyttöön (olen myös tyttö) ja parit tapaamiset vaihtuivat joka päiväisiksi. Juttelimme paljon henkilökohtaisia asioita ja oltiin yhteydessä joka päivä. Samalla hän valitti minulle, kuinka eräs toinen hänen ystävistään ahdistaa häntä. Siinä kohtaa luottamukseni sai pienen särön, koska ystäväni puhui minulle pahaa toisesta ystävästään.

No annoin asia olla, en välittänyt sen enempää. Koko ajan ystäväni vaan jatkoi puhumista ripustautumisesta ja ahdistumisesta, mutta tarkoittaen toista kaveriaan. Aloin kuitenkin kautta rantain ajatella, että kyse onkin minusta ja hänestä. Muuten kaikki asiat oliat loistavasti, tehtiin suunnitelmia, naurettiin, mietittiin syntyjä syviä, oltiin samalla aaltopituudella.

Noh, kuinka ollakkaan, ystäväni muutti ja olen sen jälkeen saanut kylmiä tekstiviestivastauksia ja pari kertaa tavattu.

Olen sydän karrella kotona odottanut, että hän vastaa viestiin: "Olet mulle tärkee", mutta mtn ei koskaan tullut. Nyt kun tapaamme hän leveilee uudesta ystävästään minulle. On muuten niin kuin aina ennenkin, ei näytä yhtään siltä, että jokin olisi vinossa.

Näinpä, olen tullut siihen tulokseen, että hän on minulle ystävä, minä hänelle kaveri/tuttava. Oli miten oli, miksi kohdella ystävää kuin paskaa?
Turhautuminen on suuri.
Jos kerron hälle tunteistani, hän ajattelee, että tarraudun ja tuntee olonsa ahdistuneeksi.
Ei ystävyyttä?
Jep.
Ompa ikävää rakastaa jota kuta ystävänä ja merkitä vähemmän.
3435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tällä hetkellä tilanne on se, että yksi ihminen, jota olen pitänyt hyvänä ystävänä on muuttanut uuteen asuntoon ja hän on nyt kutsunut sinne ihmisiä, jotka ovat paljon vähemmän kavereita kuin minä - tai ainakin niin luulen. Mutta se on ainakin selvää, että meidän ystävyys on syvällisempää - sellaista luottokaveri meininkiä. Ihmettelen nyt jo, että miksi hän ei ole minua tupareihinsa kutsunut ja vielä enemmän ihmettelen jos tätä kutsua ei tule lainkaan??!! Toisaalta tiedän tämän henkilön liiankin hyvin ja hänellä on joskus diivan elkeitä.
Miksi sinä jättäisit hyvän ystävän kutsumatta juhliisi, jos kerran ette ole riidoissakaan.

Äänestä

miettiä, kenelle avautuu, kuinka paljon ja miten nopeesti. Eikä olis pahitteeksi, vaikka pidettäis muutaman päivän tauko toisen näkemisessä. On vaan hyväksyttävä se tosiasia, että toinen voi ahdistua jatkuvasta kanssakäymisestä - ei siinä ole mitään outoa.
Kannattaa siis avartua muihinkin ihmisiin nähden, eikä kuormittaa aina sitä ns. "parasta kaveria".

Äänestä

Ihmiset ovat erilaisia, toiset tykkäävät tunnustaa välittämistä usein ja toiset vähemmän. Toiset pitävät sitä itsestään selvänä, jos takana on pitempi ystävyys. Vaikka niin ei pitäisi olla. Joidenkin on myös vaikeampi sanoa, vaikka että oot tärkee tai vastata siihen. Ei siis kannata huolestua siitä, jos ootte muuten olleet hyviä ystäviä. Kaikkia ei voi yhdenmukaistaa ja arvosta ystävääsi omana itsenään tai hanki uusia samantyylisiä kavereita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bea** kirjoitti:

Moih!

Luotan ja kiinnyn ihmisiin helposti. Näen ihmisten hyvät puolet ja anteeksi annan huonot. Tutustuin vuotta nuorempaan tyttöön (olen myös tyttö) ja parit tapaamiset vaihtuivat joka päiväisiksi. Juttelimme paljon henkilökohtaisia asioita ja oltiin yhteydessä joka päivä. Samalla hän valitti minulle, kuinka eräs toinen hänen ystävistään ahdistaa häntä. Siinä kohtaa luottamukseni sai pienen särön, koska ystäväni puhui minulle pahaa toisesta ystävästään.

No annoin asia olla, en välittänyt sen enempää. Koko ajan ystäväni vaan jatkoi puhumista ripustautumisesta ja ahdistumisesta, mutta tarkoittaen toista kaveriaan. Aloin kuitenkin kautta rantain ajatella, että kyse onkin minusta ja hänestä. Muuten kaikki asiat oliat loistavasti, tehtiin suunnitelmia, naurettiin, mietittiin syntyjä syviä, oltiin samalla aaltopituudella.

Noh, kuinka ollakkaan, ystäväni muutti ja olen sen jälkeen saanut kylmiä tekstiviestivastauksia ja pari kertaa tavattu.

Olen sydän karrella kotona odottanut, että hän vastaa viestiin: "Olet mulle tärkee", mutta mtn ei koskaan tullut. Nyt kun tapaamme hän leveilee uudesta ystävästään minulle. On muuten niin kuin aina ennenkin, ei näytä yhtään siltä, että jokin olisi vinossa.

Näinpä, olen tullut siihen tulokseen, että hän on minulle ystävä, minä hänelle kaveri/tuttava. Oli miten oli, miksi kohdella ystävää kuin paskaa?
Turhautuminen on suuri.
Jos kerron hälle tunteistani, hän ajattelee, että tarraudun ja tuntee olonsa ahdistuneeksi.
Ei ystävyyttä?
Jep.
Ompa ikävää rakastaa jota kuta ystävänä ja merkitä vähemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu