Se eräs aivan ikimuistoisen suloinen kohtaaminen kanssasi ei varmaankaan koskaan unohdu mielestäni. Tuntui siltä kuin olisimme aina tunteneet toisemme ja että jos ne muut eivät olisi olleet siinä ympärillä, olisin ainakin itse astunut sen puoli metriä eteenpäin ja syleillyt ja suudellut Sinua piiitkään...näin siis ainakin ideaalimaailmassa... :) Sen jälkeen oonkin sitten ollut aika kipsissä Sinut nähdessäni - anteeksi pyydän sitä... Kaipaan oikeasti lähellesi edelleen aivan samalla tavalla, vaikket sitä ehkä arvaisikaan. Haluaisin oppia tuntemaan Sinut erittäin hyvin kaikilla mahdollisilla tasoilla...olet aivan mielettömän ihana. Toivottavasti siihen on vielä joku päivä mahdollisuus? *pusuja aivan ihanan houkutteleville huulillesi ja oikein pitkä hellä hali*
Salaiselle ihastukselleni
edelleenkin aivan heikkona ...
92463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Muistuu mieleeni aivan samankaltainen tapaus ja seuraavana aamuna olin aivan puulla päähän lyöty tapahtuneesta, että mitä h..ttiä!
Jep, jep samanlaiset kaipaukset ilman anteeksipyyntöjä ja halit päälle...*
joku päivä, katsotaan mitä tulevaisuus tökkää eteen!
Aivan kuin olisi omasta näppiksestäni lähtenyt tämä viesti. Samanlainen kohtaaminen oli minullakin reilu vuosi sitten kesällä erään työpaikkani miehen kanssa.
Monta kuukautta olin minäkin ihan "puulla päähän lyöty", kun ihmettelin, miten joku ihminen voi heti tuntua niin tutulta ja oikealta.
Edelleen sydän jysähtää vatsanpohjaan, kun näen tuon miehen, vaikka mitään ei koskaan välillämme ollutkaan. Tänään näin hänet ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, ja vaikka yritin näyttää siltä kuin en olisi koko ihmistä huomannutkaan, mieleni olisi tehnyt hypätä kaulaan ja rutistaa kunnolla.
Eipä tässä voi muuta kuin ihmetellä, miten joku ihminen voi vaikuttaa itseen niin voimakkaasti. Kuinkahan kauan menee, että sydän lakkaa tipahtelemasta ja polvet notkumasta?
Tässä jo toivoo että parempi kuin ei olisi koskaan kohdannutkaan. Menee vaan hermot, pelihousut ym. pikkuhiljaa päreiksi.
Hermot on todellakin aina välillä sullottu tulitikkulaatikkoon. Sitä hokee vaan itselleen, että "tyhmätyhmätyhmätyhmä", kun levy jää jumittamaan, eikä osaa unohtaa ja mennä eteenpäin.
Jos joskus kohtaan uudelleen tuon miehen samankaltaisessa tilanteessa, työajan ulkopuolella ja juhlatuulella, otan jalat alleni ja juoksen liukkaasti toiseen suuntaan.
Ehkä se on vaan pidettävä huoli ettei sama tilanne pääse toistumaan erään naisen kanssa, niin ironiselta kuin se kuullostaakin:]
Samoilla linjoilla sitten ollaan ;)
Onneksi olemme saman organisaation eri yksiköissä, joten ei hirveästi törmäillä. Niitä "tilanteita" ei siis ole toistaiseksi tullut vastaan, enkä ole joutunut lähtemään lipettiin. Parempi niin.
Ai että onkin kiva nyt käydä nukkumaan, tuli niin puhtoinen olo... ~)
Moneen kuukauteen en nähnyt miestä, joka viime kesänä sekoitti pääni kokonaan. Nyt sitten kahtena päivänä peräkkäin on osuttu samaan aikaan ruokalaan. Yritä tässä nyt sitten olla järkevä ja välinpitämätön...
Menin ihan tarkoituksella tänään istumaan niin, etten vahingossakaan voinut nähdä häntä. Olisi muuten ollut koko ajan kiusaus vilkuilla siihen suuntaan.
Väistelytaktiikkaa siis yritetään edelleen pitää yllä...