Elän hyvässä parisuhteessa, ollaan seurusteltu kaksi vuotta. Olen "syyllistynyt" todella pahaan ahdistukseen, tuntuu etten osaa arvostaa parisuhdetta tarpeeksi (oikeesti arvostan mutta miksi olen sitten niin ahdistunut!?!) Uskon, että nämä ahdistukseni ei liity parisuhteeseeni, mutta silti koen etten ole täysin vapaa, koska minulla on myös vastuu tästä parisuhteesta! En siis ole täysin vapaa valittamaan ja olla tuskastuneen oloinen, ja koen olevani todella huono kumppani miehelleni. Koen koko ajan, että salaan häneltä jotakin, vaikken salaa. Uskon, että ongelma on minussa itsessäni, ja rakastan todellakin miestäni, mutta tuntuu vain etten ole täysin eheä...rakastamaan? En tiedä. Taustalla voi olla sellainen minulle hyvin ahdistava kokemus, kun yks vieras mies lähenteli minua omassa kodissani, eräiden bileiden jälkeen, ja koen siitä(kin) syyllisyyttä vaikka hän ei ehtinyt tehdä paljon mitään, lääppimistä lähinnä. En ole kertonut tuosta miehelleni, sillä pelkään, että syy on minussa. Ehkä annoin tämän miehen koskea liikaa minuun.. en tiedä. Siis annoin, mutta lopetin sen heti. Olen vain sekaisin. Tunnen että minua on kohdeltu väärin, ja kun olen ahdistunut, kohtelen miestäni väärin.
Lisäksi meitä on koeteltu pahoilla sukupuolitaudeilla, ja toinen on luultavasti lähtöisin minusta, josta mieheni raukka joutuu kärsimään:( Mieleeni nousee lähes joka päivä tuskallisia ajatuksia ja muistoja menneiltä sänkykumppaneilta, että perhana, sain joltakin varmasti sen taudin, ja nyt rakkaani joutuu siitä kärsimään!
Olen alkanut inhoamaan itseäni. Koitan olla ihana ja rakastettava, mutten ole. Toivon, että mieheni tekisi minulle jotakin sellaista loukkaavaa, etten minä ole ainut huono. Tosin mieheni ei tiedä näistä fiiliksistäni, koska en tiedä mistä nämä tulevat.. ehkä juuri tuosta vieraan miehen kosketuksesta ja sukupuolitaudin tarttumisesta, niin ne ovat aiheuttaneet minulle tätä ahdistusta. Koen, etten ole oikeutettu elämään hyvän miehen kanssa. Jostakin syystä en osaa oikein eritellä tunteitani, mikä johtuu ja mistä, ahdistus vaan valtaa minut. Koen, etten ole tarpeeksi hyvä miehelleni, koska minuun on koskettu (lääppimistä..) ja minä olen tartuttanut taudin miehelleni. :(
Ehkä selvensin ajatuksiani kun luin kirjoituksen alusta loppuun. Kiitos kun sain purkautua:)
Lisäksi meitä on koeteltu pahoilla sukupuolitaudeilla, ja toinen on luultavasti lähtöisin minusta, josta mieheni raukka joutuu kärsimään:( Mieleeni nousee lähes joka päivä tuskallisia ajatuksia ja muistoja menneiltä sänkykumppaneilta, että perhana, sain joltakin varmasti sen taudin, ja nyt rakkaani joutuu siitä kärsimään!
Olen alkanut inhoamaan itseäni. Koitan olla ihana ja rakastettava, mutten ole. Toivon, että mieheni tekisi minulle jotakin sellaista loukkaavaa, etten minä ole ainut huono. Tosin mieheni ei tiedä näistä fiiliksistäni, koska en tiedä mistä nämä tulevat.. ehkä juuri tuosta vieraan miehen kosketuksesta ja sukupuolitaudin tarttumisesta, niin ne ovat aiheuttaneet minulle tätä ahdistusta. Koen, etten ole oikeutettu elämään hyvän miehen kanssa. Jostakin syystä en osaa oikein eritellä tunteitani, mikä johtuu ja mistä, ahdistus vaan valtaa minut. Koen, etten ole tarpeeksi hyvä miehelleni, koska minuun on koskettu (lääppimistä..) ja minä olen tartuttanut taudin miehelleni. :(
Ehkä selvensin ajatuksiani kun luin kirjoituksen alusta loppuun. Kiitos kun sain purkautua:)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siis syyllisyyden tunteet. Mitä sinun tosiaan Pitäisi ymmärtää, on se että niistä ei ole mitään hyötyä. Ehkä koet että syyllisyyden tutneminen tekee noista asioista vähemmän pahoja, että korjaat jotain rankaisemalla itseäsi?
Kysymys ei niinkään ole siitä ansaitsetko sinä "rangaistuksen" tapahtumista (jokainen jossittelee tekemisiään joskus, ja jotkin asiat olisi voinut jättää tekemättä ja joihinkin ei voinut vaikuttaa. Valitsitko sinä saada sukupuolitaudin? Luulenpa että et.) vaan siitä miten sinä käsittelet ne. Jos se vieraan miehen lähentely ahdistaa sinua, sinun on hyvä puhua siitä jollekin sen sijaan että paisuttelet asiaa päässäsi. Ystävälle, miehellesi, terapeutille. Kuka tuntuu sopivimmalta ja ymmärtää ahdistuksesi. Muista että jopa raiskauksen uhritkin tuntevat syyllisyyttä tapahtuneesta, ikään kuin olisivat itse voineet vaikuttaa tapahtumaan jotenkin, kun totuus on että siinä tialnteessa he toimivat vaistoillaan ja yrittivät todennäköisesti vain välttyä vielä enemmältä väkivallalta. Siinä suhteessa et ole erilainen. Kun hämmentävä tilanne tulee eteen, sitä vasta jälkeenpäin tajuaa mitä olisi pitänyt tehdä, siinä itse tilanteessa sitä menee vain niin lukkoon ettei osaa. Ei se sinusta pahempaa ihmistä tee :D
Sinun pitäisi päästää itsesti koukusta jo, se syyllisyys on sinun itsesi tuomaa. Sinulla on jokin syy tuntea sitä, saat siitä jotain minkä tunnet kuuluvan asiaan. Mitä ajattelisit jos joku muu olisi samassa tilanteessa, jos nuo asiat olisivta tapahtuneet miehellesi eivätkä sinulle? Mitä ajattelisit? Ja miksi itsesi kohdalla ajatus on erilainen?
***