Olllan mieheni kanssa ajautumassa avioeroon (jo) parin vuoden päästä naimisiin menosta. Ollaan 25-vuotiaita ja tuntuu hurjalta, että ensi vuonna olen "26 vee ja eronnut". Mutta liitto ei toimi.
Aikoinaan menimme naimisiin, koska mieheni on uskonnollinen, eikä yhdessä eläminen tullut kuuloonkaan ilman avioliittoa. Itse perustelin naimisiinmenon epäröidessäni sillä, että ainakin saan turvallisen miehen ja hän ei tule minua koskaan jättämään. Nyt tilanne on se, ettei välillämme ole minun puoleltamme yhtään mitään. En rakasta häntä kuin enintään kämppiksen tai ystävän tasolla, en tunne häntä kohtaan minkäänasteista intohimoa tai edes hellyyttä. Mieheni ei kuitenkaan tee tilannetta yhtään helpommaksi puhumalla siitä, kuinka "Jumalan edessä olemme ikuisesti aviopari" ja että hän ei tule koskaan menemään kenenkään muun kanssa naimisiin. Ja vaikka paperilla olisimmekin eronnut, hän aikoo pitää sormusta loppuelämänsä, koska hän on sen itselleen ja Jumalalle luvannut.
En oikeastaan pyydä neuvoja, olen vain tuen ja rohkaisun tarpeessa, ja olisi varmaan myös hyvä kuulla, etten ole ainoa, joka muiden silmissä eroaa "hyvästä miehestä ilman mitään OIKEAA syytä" niinkuin minulle on sanottu.
Aikoinaan menimme naimisiin, koska mieheni on uskonnollinen, eikä yhdessä eläminen tullut kuuloonkaan ilman avioliittoa. Itse perustelin naimisiinmenon epäröidessäni sillä, että ainakin saan turvallisen miehen ja hän ei tule minua koskaan jättämään. Nyt tilanne on se, ettei välillämme ole minun puoleltamme yhtään mitään. En rakasta häntä kuin enintään kämppiksen tai ystävän tasolla, en tunne häntä kohtaan minkäänasteista intohimoa tai edes hellyyttä. Mieheni ei kuitenkaan tee tilannetta yhtään helpommaksi puhumalla siitä, kuinka "Jumalan edessä olemme ikuisesti aviopari" ja että hän ei tule koskaan menemään kenenkään muun kanssa naimisiin. Ja vaikka paperilla olisimmekin eronnut, hän aikoo pitää sormusta loppuelämänsä, koska hän on sen itselleen ja Jumalalle luvannut.
En oikeastaan pyydä neuvoja, olen vain tuen ja rohkaisun tarpeessa, ja olisi varmaan myös hyvä kuulla, etten ole ainoa, joka muiden silmissä eroaa "hyvästä miehestä ilman mitään OIKEAA syytä" niinkuin minulle on sanottu.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kaikki ihmiset tekevät virheitä. Jos suhteessa ei ole rakkautta ja intohimoa niin mitä siinä turhaan kituuttamaan loppuikäänsä onnettomana.
Eron jälkeen älä turhaan pidä mitään yhteyttä ex-äijääsi, koska tästä seuraa tuskin mitään hyvää. Älä kommentoi hänen sormusten pitämistä mitenkään tai hänen läppiään jumalastaan.
Tulevaisuudessa tee miesvalintasi vähän paremmista syistä ja etsi sellainen mies minkä kanssa kemiat toimii.
on edelleen olemassa olla naimisissa kuin silloin kun menitkin naimisiin. Olit varma silloin, mikset muka nyt? Etkö osaakaan tehdä kypsiä päätöksiä, vaikka pari vuotta sitten olit aivan 100% varma, että osaisit? Teinipelleilyä.
mitään miehestä, joka ei suostunut yhteiselämään ilman avioliittoa, siis kiristi tavallaan ap:n naimisiin kanssaan...
Minusta nainen itse VALEHTELI haluavansa elää miehen kanssa koko lopunikäänsä, jos ei kerta ollut varma...
Toista pitää kunnioittaa sen verran, ettei mene naimisiin jos ei oikeasti ole varma ja kokee painostavana koko asian. Mitä helvettiä? ei naimisiin mennä vaan silleen, että kokeillaan kun tuo haluaa kerran. Ja jos menee, niin kunnioittais nyt toista edes yrittämällä löytää ratkasua.
Jotkut varmaan paheksuvat, mutta mielestäni kannattaa erota miehestä, joka ei tunnu oikealta avioliitosta huolimatta. Ymmärrän sinua, koska olen aikoinani avioitunut ensimmäiseen mieheeni juuri uskonnon sanelemin "ehdoin".
Kyllä miehesikin erosta ajan kuluessa toipuu.
Tunteet avioliitossa tulee ja menee ja palaa taas uudestaan. Et sinä tarvitse avioeroa vaan tahtoa rakentaa suhdetta uudelleen. Et todellakaan ole ainoa, joka on tuossa tilanteessa, etkä olisi ensimmäinen, joka pääsisi tuosta tilanteesta ylös.
Miehesi puheet voi tuntua ahdistavilta, mutta voi miten kaipaatkaan niitä sitten, kun et löydäkään sitä oikeaa. Voit ottaa ne joko romanttisesti tai vähemmän. Oot löytäny miehen, joka haluu kaikista mahdollisista vaikeuksista huolimatta jatkaa. Eikä se johdu vaan Jumalasta, vaan sinustakin myös!
Ihan lapsellista luuserointia tommonen, että lyödään hanskat tiskiin avioliitosta vaan koska ei nyt huvita eikä rakastuta. Rakkaus ei ole tunnetta pelkästään. Jos haluat tunteet takaisin, rupea käyttäytymään kuten rakastaisit. Tunteet tulee perässä. Sun tunteet on kylmenny mahollisesti myös, koska mies ei oo ollu tarpeeks jännittävä tai täyttänyt sun tarpeita. Siihen tarvitaan korjausta. Menkää vaikka avioliittoleirille. Älä jätä miestäsi vielä, sillä saatat huomata, kun asiat parantuu, että olit tekemässä elämäsi suurimman virheen.
Toki lähtökohdat avioliitollenne olivat huonot, koska näkemykset oli erilaisia, mutta on ihan turha sanoa, että sua painostettiin liittoon, koska miehes teki asian sulle ihan selväksi ja sinä itse teit päätöksen.
Oot kyllä tosi luuseri, jos eroat. Mutta kunnioitan sua, jos onnistut selvittään ongelmanne. Vielä sanon, että toi teideän tilanne on normaali ja lähes joka liitossa tulee tuollanen aika mutta se ei oo mikään syy lopettaa koska paljon hyvää on vielä tulossa!!!!! Ei mies vaihtamalla parane. Päädyt samaan tilanteeseen yhä uudelleen. Elämä voi olla toki saippuaoopperaa jos sitä haluaa.
että kun on Jumalan ja seurakunnan edessä jotain luvannut, niin sitä sitten näännytään onnettomassa liitossa kunnes hauta pelastaa? Miten liiton voi pelastaa jos toinen osapuoli ei enää jaksa/halua? Parisuhde on taito ja tahtolaji, mutta MOLEMPIEN OSAPUOLTEN on osattava joustaa ja tehdä töitä suhteen eteen. Ei sellainenkaan liitto ole jatkamisen arvoinen jossa eletään kimppakämppää ja molemmat kulkee missä lystää. Parempi on olla aidosti erillään ja elää omaa itsenäistä elämää.
Aika törkeetä nimittää toinen luuseriksi, jos eroaa. Tangoon tarvitaan kaksi, jotta se toimii. Mikäli toisen osapuolen näkemykset ovat noin mustavalkoiset, että Jumala on meidät yhdistänyt, blaa blaa blaa.. Niin aika paha lähteä selvittämään ongelmia, kun toinen ei niitä näe olevan olemassakaan. Jos tossa vaan yksinään yrittää taistella avioliiton puolesta,kun toisen mielestä kaikki on ok, niin eikö lopputulos ole se, että avioeroa haluava alistetaan ja alistuu jatkamaan. Todella upeeta. Kaikki hyvin.
Mielestäni olet 100% täysin oikeassa, on surullista että nykypäivänä ihmiset eivät kestä enää mitään ja heti kun toinen ei enää kiinnosta ruvetaan ettimään jotain uutta, todella typerää, juuri tämänkaltaisten ihmisten takia erot vaan kasvaa ja suhteet kaatuu heti. Otahan nainen pää pois sieltä ahterista ja rupee kasvaa ihmisenä. Minunkin mielestä olet luuseri jos kelaat asioita noin.
Kiitos
Miten niin ei vaihtamalla parane? Ei se että on naimisissa tarkoita,että ihmiset olisivat
paras mahdollinen pari. Ovat aika nuoria vielä, ainakaan lasta ei kannata hankkia suhdetta "pelastamaan". Itse olen kituuttanut väärien syiden takia ihmisen kanssa,jota en oikeasti rakasta. Tuntuu,että elämä valuu "hukkaan",eli keskityn harrastuksiin ja yritän unohtaa,miltä tuntuu kun on joku jota rakastaa...
"Itse olen kituuttanut.... ihmisen kanssa jota en rakasta"
Rakkaus on tunnetila. Ihastuminen on tunnetila. Molemmat tuntuu varmaan alkuvaiheessa todella ihanilta ja kaikkivoivilta. Ja sitten mennään naimisiin, perustetaan perhe, ostetaan omakotilao jne jne. Ja kas perkelettä, jossain vaiheessa kumpikin tunnetila loppuu!! Uskokaa huviksenne, niin käy, kaikille.
Ne jotka ovat tehneet ratkaisunsa ihastuksen perusteella, niille tunnetilan loppuminen on melkein maailmanloppu. Ne jotka ovat oikeasti rakastuneina päättäneet, näkevät tulevaisuudessa mahdollisuuksia ja ovat valmiita tekemään suhteen eteen töitä.
Ketjun aloittajan kertoman mukaan, lyhyen yhdessäolon jälkeen mentiin naimkisiin, osittain miehen painostuksesta, mutta mentiin kuitenkin. PARIN vuoden avioliiton jälkeen... kas ihmettä, ihastus olikin poltettu loppuun, siis se tunnetila. Nyt ollaan sitten pihalla kuin lumiukko ja ihmtetllään miten tässä näin kävi, elämä valuu hukkaan jne.
Miksi perkeleessä nykyajan ihmisiltä puuttuu terve ajattelu ja miksi perkeleessä pitää ängetä naimisiin jonkun puolen vuoden tuttavuuden jälkeen. Mihin te luulette tämän maailman katoavan, jos lykkäätte avioliittoa muutaman vuoden, opettelette tuntemaan sen toisen ihmisen.
Tuon ylläolevan takia avioerotilastot on nykyisin varsin lohdutonta luettavaa. Eikä siinä suhteessa ole juurikaan parannusta odotettavissa, onhan se niin kivaa järjestää ihanat häät ja häämatkat ja kaiken maailma krumeluurit. Voi *ittu tätä materiaalista maailman paskaa.
Ja ettei tarvitse kenenkään erikseen kysyä, olen itse eronnut, 24 vuoden pituisen avioliiton jälkeen! Siinä kerkesi käydä aika monenlaista "ilmaa" läpi, ja kukaan ei voi sanoa, etteikö yritetty. Edelleenkin välitän exästäni, vaikka hän täysin perseestä onkin, niissä asioissa miksi yleensä ottaen erottiin. Ja jokainen lukija saa mielessään ajatella minua vaikka kuinka katkerana vanhana miehenä ja luuserina, se ei minun maailmaani mihinkään muuta.
Hyvä!
jatka samaan tahtiin Ol Playa: järjen ääni pimeässä puskassa!! Älä lannistu!!!
on tämän ajan trendi. Ei jakseta mitään. Kaikki mulle heti nyt. En tykkääkään. Ei oo kivaa ja tätä rataa. Eropaperin voi tulostaa helposti netistä.
Ja minäkin erosin 30 vuoden jälkeen (tai oikeastaan erotettiin=lue se jätetty). Ja edelleen välitän mutten toivottavasti kauaa.
Katkeruus on myös tunnetila, ihan sallittu ja normaali, vaikkei siltä tunnu välillä kun juttuja täällä lukee. Hyvää jatkoa!
Hei!
Suorastaan tuen ja rohkaisen sinua eroamaan nyt. Itse menin n. 16 v. sitten samoista syistä naimisiin. Erona vain se, että silloin minä olin se osapuoli, jolla oli noita uskonnon sanelemia ehtoja. Muuten tilanne täysin sama. Niitä tunteita ei ole tullut mistään, ja liitto on ollut kauheaa kärvistelemistä minun puoleltani. Olen siinä pysynyt enimmäkseen juuri ahtaiden uskonnollisten käsitysteni vuoksi. Vasta viime vuosina olen tajunnut etten ole mitenkään velvollinen jäämään tähän ja mietin eroa itsekin. Mutta asia mutkistuu kun se pitkittyy.
Siksi kannustan sinua eroamaan nyt ajoissa, kun tiedän tismalleen millainen tuo sinun tilanteesi on. Siihen EI kannata jäädä. Kaikkea hyvää sinulle!
Suosittelen eroamaan, sillä jos koet tehneesi väärän valinnan niin miksi siitä kärsimään sitten koko elämän ajan?
Nuorena ajattelee asioista ehkä mustavalkoisemmin ja silloin on vaikea ennakoida tulevaisuutta, kun oma elämänkokemus on kuitenkin aika vähäistä.
Elämä on matka, jonka aikana kasvetaan ja muututaan. Se mikä on tuntunut joskus oikealta ei välttämättä ole sitä enää. Ole rohkea ja kulje omaa tietäsi!
Tehdyt virheet saa ja pitää korjata.
Kysy kumppaniltasi:
Kunnioitatko minua tasaveroisena kumppanina?
Uskotko että olen kykeneväinen päättämään omasta elämästäni?
Rakastatko minua vai omistatko minut?
Oletko valmis pitämään minut itselläsi syyllistämällä ja manipuloimalla jos se tekee minut onnettomaksi?
Jos kyllä - niin edustaako se lähimmäisenrakkautta vai itsekkyyttä?
....
Kohtuullista on asettaa sellaiset reunat jotka pitävät kumppanin elämän myrskyissä lähellä ja veneessä. Kohtuutonta on tehdä sellaiset reunat jotka ovat itseasiassa häkki josta ei voi paeta. Toinen on rakkautta, toinen on omistamisenhalua.
Itse lähdin samasta syystä liitostani. Ehdittiin tehdä pari muksuakin. Hän on nyt vuoden päästä alkanut hahmottaa tilannetta jos ihan kohtuullisesti. Aikansa se ottaa mutta on pakko luottaa siihen että ihminen selviää jos haluaa selvitä.
Niin, älä kanna syyllisyyttä, vaikka oletkin eroamassa ns. "hyvästä miehestä".
Sinulla on aivan vakavat ja perustellut syyt erota, älä väheksy siinä asiassa itseäsi.
Olen uskovainen täti, mutta en pidä väkisin avioliitossa oloa mitenkään hedelmällisenä. Se ei pyhitä ketään.
Lähtökohtanne on jo alun alkaen ollut vääristynyt. Jos miehesi on uskossa ja sinä et, niin siinä on jo yksi asia, mikä saa sinut vierastamaan oloasi avioliitossa elämänkatsomuksen erilaisuuden vuoksi.
Raamattu antaa luvan Mooseksen kirjassa "kirjoittaa erokirjan". Ketään ei voi pakottaa olemaan avioliitossa, eikä Jumala sellaista taakkaa ihmisen päälle pistä. Emme me Jumalaa varten ole avioliitossa! Avioliitot ovat ihmisiä ja perheen perustamista varten.
Miehesi on vielä nuori ja elämä ei ole häntä kourinut. Sitä on nuorena niin ehdoton ja varma mielipiteissään. Raamattu kehottaa meitä olemaan tuomitsematta ketään ja armahtamaan toisiamme.
Se on miehesi asia, miten hän tulevaisuudessa päättää tehdä, mennäkö uuteen avioliittoon vai ei. Sen tähden sinun ei tarvitse jäädä aviovaimoksi hänelle ikään kuin varmistamaan hänen tulevaisuuttaan aviomiehenä.
Sinä kannat vastuun omasta elämästäsi ja onnellisuudesta siinä.
Jos koet, että tunteesi ja rakkautesi häntä kohtaan ovat olleet alun alkaen pelkästään turvallisuushakuiset, niin eroratkaisu lienee paras.
"Hyvä mies" ei nyt ollut sinun näkökulmastasi hyvä, etkä sinä ollut "hyvälle miehelle" se oikea.
Voihan olla, että Jumala ei ollut teitä edes toisillenne tarkoittanut. Ehkä miehesi motiivit avioitumiseen ovat olleet hänen termistöään käyttäen lihalliset eikä niinkään hengelliset.
Joten, ole aivan vapaa kaikesta syyttelystä ja syyllisyydestä avioeron suhteen.
Tulipas hyvä mieli, kunnon suomalaisena retkuna.
Olen itse eronnut Hyvästä miehestä. Syy likimain sama kun sulla. (mies ei tosin ole uskonnollinen). Karu totuus on se, että, jos jäät tähän liittoon, revit vain oman terveytesi ja mielenterveytesi. Miehesi voi jatkaa elämäänsä, miten parhaaksi näkee. Hän on aikuinen ja tekee itse omat ratkaisunsa. Ei avioliitto tarkoita sitä, että oman itsensä ajatteleminen on kielletty. Mieheltäsi on aika itsekästä vedota Jumalaan. Manipulointia minusta. Jos olet ratkaisusi tehnyt, anna mennä. Kyllä se mieskin siitä tokenee. Ei siihen tarvita OIKEAA syytä ja jos tarvitaan niin eikö ole OIKEA syy, että jos jatkat, hajoat palasiksi.
Avioliitosta huolimatta, me ihmiset pysymme yksilöinä. Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista.
Hm. Elämä uskovan kanssa on vaikeaa. Olen puolellasi; mä en kestäisi tuota syyllistämistä eli mm. :
Nämä uskovat ja uskonnollismieliset ihmiset osaavat olla joskus hyvinkin hankalia ja ennustan jatkossa seuraavan suuntaisia ongelmia:
Kotiin alkaa tulla puheluita joissa Jumalan sanaan vedoten alistetaan eroanomuksen jättänyt puoliso synnissä piehtaroivaksi irstailijaksi... Itseään nämä "hurskaat" eivät koskaan syytä mistään, koska terve suhtautuminen minä/muu maailma on häiriintynyt.
Normaali vuorovaikutus "uskovan" ja "ei uskovan" välillä ei toimi. Puolisot puhuvat eri kieltä toisilleen, kuten tässäkin tapauksessa: "Jumalan edessä olemme ikuinen aviopari". Tähän litaniaan kuuluvat myös seuraavanlaiset puoli totuudet:
Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.
Synnin palkka on kuolema.
Viisas on se mies joka ryhtyy vaimoon.
Näitä, ja muita samansuuntaisia viisauksia nämä synnittömät heittelevät täysin tunnottomasti ympärilleen ja minulle onkin heidän asenteistaan syntynyt syvä, suorastaan inhoa lähenevä vastenmielisyys.
Parhaimmillaan usko on kaiketi Jumalan ja ihmisen välinen Sinä/minä sopimus -ja pahimmillaan se näyttää olevan ihmisen vastuutonta leijumista elämässä.
Kysäisin kerran pappis ystävältäni sitä kohtaa raamatussa jossa Jumala asettaa avioliiton. No, eihän sieltä mitään selkeää vastausta tullut. Tulipahan vain pitkä lista niistä viitteistä, joissa Jumala on tarkoittanut miehen ja naisen elämään vihittyinä puolisoina toistensa kanssa... Tämä oli taas yksi niistä tapauksista, joissa kirkko heittää peliin kolmikulmaisen ympyrän.
Ymmärrän keskustelun aloittajan ahdistuksen ja toivotankin hänelle pitkää ja venyvää pinnaa.
Terveisin: seppo
Kirjoitit: "En rakasta häntä kuin enintään kämppiksen tai ystävän tasolla, en tunne häntä kohtaan minkäänasteista intohimoa tai edes hellyyttä."
Juu, tuotahan se arki parisuhteessa aika usein on. Eroatko seuraavastakin miehestä heti kun alkuhuuma menee ohi?
ei että arki on usein sitä ettei ole EDES hellyyttä? minusta sen ei ole pakko olla niin.
mutta niin vain kävi meillekin.
mentiin naimisiin aika vanhoina. ihastuksen pohjalta, loppujen lopuksi. ihastuksen, joka oli jo loppunut sekin.
siihen se vaan sitten jäikin. pelkästään siihen.
rakastuttu ei, ainakaan minä. puhumattakaan että suhde olisi edennyt rakastamiseksi. mikä on halua olla yhdessä AINA, tapahtui mitä tahansa.
ihastuttiin siis alussa ihan tulisesti. pari kuukautta meni varmaan likipitäen vällyjen välissä. toisessa oli kaikki täydellistä. aivan kaikki.
sitten tuli henkistä väkivaltaa, ruumiillistakin. seksi väheni.
sitten menikin parisen vuotta juupas-eipäs vaiheessa, kamoja eestaas kannellen, riidellen,.. kunnes mentiin naimisiin. naimisiin?!! kyllä vaan.
luulin kait jossain takaraivossa että ei sitä kumminkaan ketään muutakaan saa.
ei saa?!?!
miten niin ei saa?!..
ja niin mentiin naimisiin. kuin uhallakin. vaikka jotkut oli nähneet ettei tuo voi olla oikein..ja sanoivat siitä sitten myöhemmin. ihmettelivät.
luulin takaraivossani että raju riiteleminen on yhtä kuin raju rakastaminenkin, että ei tässä mitään. että se on vaan tämmöstä tulista meininkiä.
virhe virhe.
sitten ei ollukaan enää yhtäkkiä mitään.
ei sitä seksiä enää ollenkaan. ei vaan ollut.
meni moniaita vuosia. kämppispohjalla. ystävyyspohjalla.
ei kämppiksen kanssa harrastetakaan seksiä, noin yleensä.
eikä tunneta helliä tunteitakaan, noin yleensä.
monta vuotta meni, lisää vuosia, mitäs sitä muutakaan voisi ajattelin, mihis tästä enää mennä.
onneksi ei ole lapsia.
nyt ollaan erottu.
ja on, elämää on tuon jälkeenkin.
tuokin kokemus tarvittiin tähän pääsemiseksi.
ei romahtanut maailma. ei tullut vararikko. en rypenyt alimmassa suossa.
nyt on uusi suhde, jossa on myös vastoinkäymisiä ollut, mutta on HALU olla sen toisen kanssa, tapahtui mitä tapahtui.
ei olla sanottu tai tehty mitään sellaista, joka olisi jättänyt lähtemättömät jäljet, kuten kävi edellisessä yritelmässä.
osataan riidellä rakentavasti.
hänkään ei ole täydellinen, ei, mutta hän on se oikea rakkaus, ei vain ihastus.
kertakaikkiaan ihminen voi tehdä vääriä valintoja. myös vanhemmalla iällä.
ne vaan täytyy korjata.
ja edelleenkään - kukaan ei ole täydellinen, mutta toinen vaan on sopiva, kun taas joku toinen ei ole.
on tulisesti ihastuneen ja rakastuneen ero?
miltei kaikissa parisuhteissa ja tuleekin käydä.
Alun ( usein onnen ja alkuhuuman) jälkeen tulee arki ja kumppanuus. Välittäminen toisesta ja toisen hyvinvoinnista. Rakastuminen ja intohimo ovat tuntemattomia sanoja.
Parisuhdeasiantuntijat sanovat mm B Fisher ( jolta kirja: Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy) että pysyvin ja kestävin parisuhde syntyy kun kaksi hyvää ystävää menee naimisiin.
Hyvä ja pysyvä suhde ei tule suinkaan siitä kahdesta ikionnellisesta ja intohimoisesti rakastuneesta parista.
Laittaako miettimään ketään? Kiinalaiset taas sanovat( on todettu) että rakkaus=rakastuminen kestää tuhat ( 1000) päivää. Sitten koittaa arki ja pari palaa normaaliin. Samasta asiasta toinen on todennut, että se kestää kaksi tai kolme vuotta ja viimeisin "tulos" oli hiljan jonkin tv-ohjelman myötä, jossa todettiin että menee kaksi vuotta tai 200 yhdyntää ja sitten on arki.
Noiden vuosien ja yhdyntäkertojen jälkeen toinen on jo liian tuttu, jotta herättää suuria tunteita tai intohimoa. Paras tosikertomus on se, kun eräs mies parahti vaimolleen jäätyään kiinni uskottomuudesta. " Sinua minä vaimo rakastan, mutta olen rakastunut Liisaan".
Eli rakastuminen ja rakkaus, jonka sisällä kiintymys/kumppanuus/välittäminen ovat kaksi eri asiaa ja tunnetilaa. Rakastuminen ja ihastus,on se tunnetila, jolloin leijuu kuin ilmassa. Rakkaus on pysyvää ja se tunne on jotain muuta kuin kepeää. Rakkaus on pysyvää ja lujaa.
voin sanoa, että asia on noin eikä sittenkään ole.
Arki tulee suhteeseen kuin suhteeseen. Voi olla että rajat ovat nämä, 1000 päivää, 200 yhdyntää tai kaksi vuotta.
Sillä kuitenkin ON merkitystä, kenen kanssa se arki koittaa. Sitä on ihan turha kiistää!
Liian nuoret jumalalla pelotellut ihmiset menevät naimisiin siksi, että saisivat pitää edes käpälästä kiinni. Kärjistetysti siis. Ei siinä ole oikeasti tutustuttu, rakastuttu tai tehty edes oikeasti tietoista päätöstä. Sukulaiset voivat viedä "kuin pässiä närussa" ja painostaa avioliittoon, että uskovaisen perheen hyvä maine säilyisi. Minusta tällaiset nuoret eivät ole loppuelämäänsä vastuussa "päätöksestään"
Uskonto pilaa niin monen elämän, kaikin puolin.
Minusta ap:n tapauksessa olisi parasta ottaa uusintakierros. Molemmat ovat vielä nuoria ja uusi tarkemmin katsottu puoliso löytyy varmasti. Tuo miehen "en mene enää ikinä naimisiin"-höpinä kuulostaa syyllistämiseltä ja marttyyrimeiningiltä. Kummasti varmasti alkaa uusi tyttöystävä kiinnostaa kun erosta on kulunut joku tovi. Jos taas ei ja oma vakaumus estää, se on miehen oma asia. Kai hän on koko ajan tiennyt että vaimo ei ole uskonnollinen eikä jaa miehensä näkemyksiä tässä suhteessa? Kuulostaa tietoiselta riskiltä.
Niin, sitä piti vielä sanoa, että sillä, kenen kanssa sen arjen jakaa, on todellakin merkitystä. Ei ole totta, että sen saa toimimaan kenen kanssa vaan, jos vain oikein kovasti yrittää. Siinä hommassa joutuu kuolettamaan liian ison osan itsestään. Meillä on miehen kanssa jo aikoja sitten mennyt "alkuhuuma" ohi mutta romanttista rakkautta on silti ilmassa, vaikka parhaita ystäviä olemmekin. Taustalla on edelleen se intohimo, joka meitä veti yhteen, se tunne, että olemme "tuttuja" toisillemme intiimillä tasolla. Kämppiksiä meistä ei voisi tulla koskaan tai se vaatisi monen vuoden erilleen kasvamisen, pahat parisuhdeongelmat ja riidat.
Monesta seurustelukumppanistani tai lyhytaikaisesta tuttavuudestani voisin taas melkoisella varmuudella sanoa, että suhde olisi mennyt "kämppismeiningiksi" jo aika pian yhteenmuuttamisen jälkeen.
Naisella on suhteessa jo ihan sellainen perustavanlaatuinen juttu, että jos mies ei ole naiselle geneettisesti sopiva pari, läheisyys ja etenkin seksi muuttuvat vastenmielisiksi hyvin nopeasti. Itselläni tästä varoittaa parhaiten miehen haju. En siis tarkoita mitään hien hajua, vaan ominaistuoksua, joka on joko miellyttävä tai sitten ei. Monelle mukavalle, huumorintajuiselle ja kivalle miehelle olen sanonut ei kiitos vain tästä syystä. Voisi kuvitella, että jos on turvallisuudentunteen takia mennyt naimisiin, niin jotain tällaistakin voisi olla. Siinä ei ole kaksi "toisilleen sopivaa" ruumista ja mieltä vetänyt toisiaan puoleensa vaan yhteen ovat vieneet ulkopuolisten painostus ja pelko yksinäisestä tulevaisuudesta. Ei hyvä.
noin ja ei ole. Kirjoitin sen kommentin, johon vastasit. Olen itsekin ollut tekemisissä parisuhdeongelmaisten kanssa ( ja kokenut itsekin miltei kaiken...) ja minulla yksi tuttu -koulutettu perheterapeutti ja keskusteltu näistä.
Kemioiden osuus on tärkeä tekijä parisuhteen onnistumiselle. Ihmisen ominaishaku ( ph) ja sillä on merkitystä jopa raskaaksi tuloon. Väärän ph:n omaavat saattavat sinnitellä vuosia ennen kuin raskaus onnistuu, mutta kun ph:t natsaa niin tärppää heti.
Ei tosiaan yksin tahtomalla parisuhde pysy, eikä se pysyvä rakastaminen. Silti nykyaika ja nykyajan ihmiset ovat liian hektisiä solmiessaan parisuhteen ja erovat liian herkästi. Käytännössä heti kun arki alkaa ja ensimmäiset vastoinkäymiset.
Olen kuullut kymmeniä tarinoita ja nähnyt lähipiiristäkin lukuisia järjettömiä suhteesta toiseen hyppyjä. Eniten kärsivät lapset, jos vanhemmat eivät tunne vastuuta ja eivät kykene "aikuistumaan". En tuomitse aloittajaa. Hänen tilanteensa ymmärrän ja uskonto on yksi tekijä joka vaikeuttanut suhdetta.
Mínäkin erosin " hyvästä " miehestä - mitä ulkopuoliset tietävät siitä hyvyydestä?
Ei kai kukaan rähjää naapureille yms.
Monet miehethän ovat kuulemma kilttejä JOPA perheen kissalle.
Eivät ulkopuoliset tiedä mitä seinien sisäpuolella tapahtuu; alistamista, pilkaamista, ilkeitä sanoja, vähättelyä.
Vaan ei vähättele enää.
Otin eron ja puolet omaisuudesta, elän kuin Saaba kuningatar omassa asunnossani jota rakastan.
Täällä ei kukaan kulje ympäriinsä haisten kitkereälle, pinttyneelle paskanhajulle, ei ole likaisia sukkia joka puolella eikä jääkaapissani taatusti ole kilokaupalla ällöä rasvaista makkaraa.
Ei avioliittoa tarvitse kestää jos se on yhtä helvettiä vuodesta toiseen.
Noup. Ei tarvitse.Lähtekää vaimot lätkimään.
Nyt kaikki suomen vaimot, lähtekää lätkimään. Olette valinneet miehenne huonosti ja maailma on täynnä parempia miehiä. Vaihtoon kaikki...
Koska onhan niin, että se seuraava hyvä mies ei haise, kuin korkeintaan vaniljalle ja suklaalle, ei kanna jääkaappiin rasvaista makkaraa, pikemminkin laajan valikoiman hienoja juustoja ja viinirypäleitä. Eikä se seuraava tarvitse edes sukkia, luonnonlapsena painaltaa paljasjaloin, tuoksuen edelleen vain vaniljalta ja suklaalta.
Se seuraava myöskin arvostaa teitä, palvoo ja kunnioittaa, uskokaa pois.
Ja kaikki tuo vain heivaamalla nyksä mäkeen. Muuta ei tarvita!
Once there was a dream, a beautiful everlasting dream. No dark clouds, no rain or storm... in the other day, a reality knocked.
Olin samassa tilanteessa jokin aika sitten, tuntui etten enää rakastanut miestäni. Päätimme kuitenkin yhdessä oikesti yrittää, ja onnistuimme.
Yhteistä, kahdenkeskistä aikaa ja tekemistä. Käykää vaikka viikonloppulomalla tms.
Keskustelkaa. Shoppailkaa netistä jotain virikettä seksielämäänne jne.
Mieti asiaa niin päin, että miltä elämä näyttäisi 10 vuoden päästä minkäkin ratkaisun jälkeen.
kestä. Ihminen muuttuu vielä niin paljon ja nopeasti, että mies/naismakukin muuttuu.
Olen kokenut saman, ja sanoisin, että mieti mieti tarkasti ennenkuin sitten menet seuraavan kerran naimisiin! ;)
naimisiin kun olimme 22 ja 26. Kesti tosin 30 vuotta mutta ero tuli.
Oletko ihan varma, että tämä tilanne johtuu miehestäsi? Jos kuitenkin on kysymyksessä tilanne, jossa arki on vain alkanut ja nyt elät itse sellaista vaihetta, että et ole elämääsi tyytyväinen ja syytät omasta huonosta olosta miestäsi.
Jos olisin sinun tilanteessa, niin hakisin omaan elämääni jotain erityistä haastetta tai harrastusta ja antaisin ajan kulua. Ei sinulla ole varmaan kiirettä tehdä päätöstä puoleen tai toiseen muutamassa hetkessä. Itse elin vuosikausia "huonon miehen" kanssa avioliitossa ja silloinkin olin elämääni monella tapaa tyytyväinen. Elämä on niin paljon omasta asenteesta kiinni ja siitä, että ei kukaan voi sinulle onnea tuoda, oli mies sitten hyvä tai huono.
Tällä hetkellä minulla on oikein hyvä mies, jonka vaimo jätti jostain syystä. Kyllästyi varmaan hänen hyvyyteensä ja minä taas osaan arvostaa kilttiä miestä kun olen muutakin elämässäni nähnyt. Teen kaikkeni tehdäkseni hänet ja itseni onnelliseksi kun olen viimen hyvän miehen löytänyt. Jos joskus sitten kyllästyn, niin järjestän elämääni muuta sisältöä, ettei jännitystä tarvitse parisuhteesta liikaa hakea.
yli 30vuotiaana "virheavioliittoon" hyvän miehen kanssa. Se tarkoitti sitä, että mun sukulaiset tykkäs siitä, eikä se mikään renttu ollutkaan. Mutta, rakkaus (ihastuminen) kuoli puoleltani heti liiton alkumetreillä. Olin mennyt naimisiin aktiivisen, sporttisen ja keskustelutaitoisen miehen kanssa. Kaikki nuo asiat loppuivat, kun avioliittomme alkoi. Ihmettelin tilannetta ja kysyin, mihin katosi mies, johon ihastuin/rakastuin. Hän vastasi, ettei kai tässä enää mitään keskusteluja tai muuta tarvita, että kaikki keskustelut käytiin seurusteluaikoina. Että turha mun on häneltä mitään enempiä odotella, kun kosiohommat on ohi.
Yritin hyvällä ja pahalla saada hänet tajuamaan, että tahdon "elävän liiton", mutta mies ei ottanut todesta. Lopulta erosin ja osa suvustani kääntyi minua vastaan, kun niin "hyvän miehen" jätin. Olisi muka pitänyt tyytyä sellaiseen suhteeseen, kun mies ei edes lyönyt.
Kyllä ihmisellä on oikeus erota. Virheitä sattuu. Nuoremmilla vielä helpommin, mutta myös iäkkäämmillä. En ole joka asiaan eroneuvoa tuppaamassa, mutta tuollainen tilanne on kuluttavaa ja turhaa, varsinkaan jos lapsia ei ole. Ja tuo uskonnollinen (helvetillinen) hiillostus on tosi paha juttu. Se osataan kyllä vääntää sellaiseksi, että Jumalakin muka vihaa ja varmasti rankaisee. Mutta Jumala tietää myös, ettei kukaan ole täydellinen ja kaikki ollaan virheitä tehty. Minusta yksi suuri synti on epärehellisyys itseään ja sitten muita kohtaan. Jos et rakasta, niin ei sitä tunnetta voi pakottaa. Eikä sitä silloin kannata myöskään itselleen tai muille valehdella.
Sinulla on ollut oikea asenne. Se että lopulta päätyy eroon, ei ole mitenkään huono asia. Jos eroon päätyy heti kun arki koittaa, silloin mennään metsään, kovaa!
Hienoa että sinulla on nykyisin asiat kertomallasi tolalla.
Eikö oikea syy ole muka se, että sydämestään ei enää rakasta puolisoaan. Tunteitaan ei voi pakottaa. Koska teillä ei ilmeisesti ole lapsia, tilanne ei ole niin traaginen. Tee niinkuin tunnen sydämesi sanovan, muutoin sinusta tulee katkera akka!
Päättelinköhän tekstistäsi oikein, ettette harrastaneet seksiäkään ennen avioliittoa kun kerran yhdessä elämistäkään ei olisi katsottu hyvällä ?
Jos niin kävi, niin ymmärrän kyllä että mies voi tuntuakin vain kämppikseltä tai kaverilta. Ette päässeet testaamaan fyysistä yhteensopivuuttanne ja nyt huomaat, että taitaa kemia puuttua kokonaan. Se ei ole ollenkaan hyvä asia, jos sinä tahdot muutakin kuin järkiliiton.
Ei järkiliitossakaan ole mitään vikaa, jos molemmat ovat siinä tyytyväisiä. Kaikille kun ei ole tärkeää seksin toimivuus tai minkäänlainen koskettaminen. Mutta ne jotka kaipaavat muutakin kuin hienoja kulisseja tai ulospäin ehjältä näyttävää perhettä, tulevat ennen pitkää kärsimään rakkaudettomassa suhteessa.
Olette tosi nuoria ja miehesikin kyllä hankkii uuden vaimon aikanaan, vaikka olisi mitä "Jumalalle luvannut". Se ei ole sinun päänsärkysi.