Olen viime päivinä pohtinut, että kuinka rehellisesti omista tuntemuksistaan suhteessa pitäisi kertoa? En tiedä voiko tämänkaltaiselta foorumilta odottaa paljoa, mutta kuitenkin toivoisin miesten mielipiteitä tilanteeseen. Minulla on todella mukava miesystävä ja rakastan häntä. Mutta olen kuitenkin todella onneton hänen kanssaan. Kesälomani päättyi juuri ja parin viikon erossa olo sai minut muistamaan, miten onnellinen olin yksin. Tuntui, että olin onnellinen ja vapaa niin pitkästä aikaa ja kotiin palaaminen ahdisti suunnattomasti. Tilanne ei ole miehen syy, vaan vika on minussa, en kai vain yksinkertaisesti ole parisuhdeihminen. Kuitenkin pelkään, että jos jätän hänet, niin ikävöin häntä liikaa ja tiedän, että tämä on ainoa ja viimeinen mahdollisuuteni saada lapsia. Mutta kaikki suhteessa ahdistaa. Olemme hyvin erityyppisiä ihmisiä ja vaikka hän joskus suostuu tekemään sellaisiakin asioita, joista minä tykkään, niin hän myös tekee hyvin selväksi, miten kurjaa hänellä on ja miten hän tekee ne asiat vain minun mielikseni, mikä tavallaan pilaa nuo jutut minultakin. Joskus tuntuu, että minun elämäni ja vain minun elämääni, kun taas hänen elämänsä on meidän molempien elämää. Seksissä hän on hyvin kokeilunhaluinen ja tykkää erikoisuuksista, kun taas jos minä saisin päättää harrastaisimme muutamaa perusasentoa muutaman kerran viikossa. :) Seksistä on tullut minulle ihan kamalaa ja loputon stressin lähde ja silloin ehkä kerran kuussa, kun teemme jotain, mistä minä tykkäisin, niin en osaa nauttia silloinkaan, kun mielessä pyörii vain, että mitä kaikkea joudun taas tekemään seuraavat kolmekymmentä päivää. :( Ja nykyään, kun joka päivä saa kuulla joltain tutulta, että oma mies on jäänyt kiinni pettämisestä, niin stressaan siitäkin, että milloin niin käy minulle. Saan kyllä suhteesta hellyyttä ja läheisyyttä, joiden takia suhteen -puoliväkisin tosin- aloitinkin, mutta joskus tuntuu, että joudun niitä saadakseni kiusaamaan itseäni ihan kohtuuttoman paljon. Toisaalta henkisesti emme ehkä ole kauhean läheisiä, lähinnä kai siksi, että mies inhoaa itkemistä ja minä taas olen aika herkkä, joten en voi koskaan kertoa hänelle mitään surullista. Hän kyllä puhuu minulle ajatuksistaan ja tunteistaan avoimesti. Mietin, että pitäisikö kertoa miehelle miltä minusta tuntuu vai pahentaisinko asioita entisestään? Jos päädyn jatkamaan suhdetta hänen kanssaan, niin haluaisitko miehenä tietää, etten ole onnellinen?
Miesten ajatuksia naisen ajatuksista? :)
niin onneton yhdessä
3133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mikäli sallit:
--------------
Olen viime päivinä pohtinut, että kuinka rehellisesti omista tuntemuksistaan suhteessa pitäisi kertoa? En tiedä voiko tämänkaltaiselta foorumilta odottaa paljoa, mutta kuitenkin toivoisin miesten mielipiteitä tilanteeseen.
Minulla on todella mukava miesystävä ja rakastan häntä. Mutta olen kuitenkin todella onneton hänen kanssaan. Kesälomani päättyi juuri ja parin viikon erossa olo sai minut muistamaan, miten onnellinen olin yksin. Tuntui, että olin onnellinen ja vapaa niin pitkästä aikaa ja kotiin palaaminen ahdisti suunnattomasti.
Tilanne ei ole miehen syy, vaan vika on minussa, en kai vain yksinkertaisesti ole parisuhdeihminen. Kuitenkin pelkään, että jos jätän hänet, niin ikävöin häntä liikaa ja tiedän, että tämä on ainoa ja viimeinen mahdollisuuteni saada lapsia. Mutta kaikki suhteessa ahdistaa.
Olemme hyvin erityyppisiä ihmisiä ja vaikka hän joskus suostuu tekemään sellaisiakin asioita, joista minä tykkään, niin hän myös tekee hyvin selväksi, miten kurjaa hänellä on ja miten hän tekee ne asiat vain minun mielikseni, mikä tavallaan pilaa nuo jutut minultakin. Joskus tuntuu, että minun elämäni ja vain minun elämääni, kun taas hänen elämänsä on meidän molempien elämää.
Seksissä hän on hyvin kokeilunhaluinen ja tykkää erikoisuuksista, kun taas jos minä saisin päättää harrastaisimme muutamaa perusasentoa muutaman kerran viikossa. :) Seksistä on tullut minulle ihan kamalaa ja loputon stressin lähde ja silloin ehkä kerran kuussa, kun teemme jotain, mistä minä tykkäisin, niin en osaa nauttia silloinkaan, kun mielessä pyörii vain, että mitä kaikkea joudun taas tekemään seuraavat kolmekymmentä päivää. :(
Ja nykyään, kun joka päivä saa kuulla joltain tutulta, että oma mies on jäänyt kiinni pettämisestä, niin stressaan siitäkin, että milloin niin käy minulle.
Saan kyllä suhteesta hellyyttä ja läheisyyttä, joiden takia suhteen -puoliväkisin tosin- aloitinkin, mutta joskus tuntuu, että joudun niitä saadakseni kiusaamaan itseäni ihan kohtuuttoman paljon. Toisaalta henkisesti emme ehkä ole kauhean läheisiä, lähinnä kai siksi, että mies inhoaa itkemistä ja minä taas olen aika herkkä, joten en voi koskaan kertoa hänelle mitään surullista. Hän kyllä puhuu minulle ajatuksistaan ja tunteistaan avoimesti. Mietin, että pitäisikö kertoa miehelle miltä minusta tuntuu vai pahentaisinko asioita entisestään? Jos päädyn jatkamaan suhdetta hänen kanssaan, niin haluaisitko miehenä tietää, etten ole onnellinen?
välittää naistensa ajatuksista, kunhan vaan itse saavat mitä haluavat suhteesta.
"Mietin, että pitäisikö kertoa miehelle miltä minusta tuntuu vai pahentaisinko asioita entisestään? Jos päädyn jatkamaan suhdetta hänen kanssaan, niin haluaisitko miehenä tietää, etten ole onnellinen?"
Ajattelet nyt liikaa miehen ehdoilla. Kysy itseltäsi mitä haluat tehdä ja sanoa, ja tee niin. Näytä miehelle vaikka koko kirjoitelmasi. Minä haluaisin vastaavassa tilanteessa tietää tuntemuksesi, mutta toisaalta tuo mies kuulostaa tunne-elämältään niin erilaiselta kuin meikäläinen, etten ajautuisi vastaavaan tilanteeseen.
Minusta kuulostaa, että tyydyt aivan liian vähään ja liioittelet pelkojasi muutoksen suhteen. Et voi esimerkiksi mitenkään tietää, että tämä olisi viimeinen tilaisuutesi lasten saantiin.