Kertokaas mitä tehdä tälle parisuhteelleni ja muuten ihanalle miehelleni, joka nyt tuntuu ottaneen "isän" roolin yhteiselossa. Raivostuttavaa. Ymmärrän hänen rakkautensa ilmenevän huolehtivaisuutena, mutta jotakin rajaa tähän pitäisi tulla. Olen itsenäinen nainen (muuttanut omilleen jo 17 vuotiaana) ja nyt kun vihdoin jätin oman kämppäni 6 vuoden yksinasumisen jälkeen huomaan olevani liiallisuuksiin menevän hoivan kohde.
Miehelläni ei riitä minuun mm. uskoa työasioissa. Olen kuulemma hyvä työssäni, luova, mutta hän ei silti kannusta halutessani luoda oman yrityksen ja työllistää itseni. Tällä hetkellä rahatilanteeni on todella huono, eikä minulla ole juuri omaa rahaa ja mieheni antaa kaksikymppisiä kuin jotakin viikkorahaa "älä tuhlaa kaikkea". Hän ei myöskään vaivaa minua "pikku" huolillaan ja saattaa raivota kuukauden minulle pikku asioista kunnes paljastuu, että hän on saanut 10 000 euron lisäverot eikä raha tunnu riittävän ja hermoilu purkautuu sitten minuun, tietämättömään. Hän jaksaa aina huolehtia kun lähden autolla liikenteeseen ja keesus jos hän sattuu istumaan vieressä "ota iisisti" "väistä tota". Ihan kuin autokoulussa. Ja kaupassa mikään ehdottomani ei kelpaa. Äänensävykin on kuin pikkulapselle puhuisi. "Äläpä nyt kasaa niitä jogurtteja niin paljon kärryyn... vie pois se pullapitko.... Minä käytännössä vaellan hänen perässään kaupan käytävällä kädet taskussa. Joskus nappaan hedelmäpussin itsepäisenä mukaan ja maksan ne viimoisilla pennosillani.
Pitäisikö tämän antaa mennä korvasta ulos vai mitä tehdä. Sanominen ei auta, kun hän on ottanut minusta sen asenteen, että olen nuori tyttönen. Eikä ikäeromme edes ole kuin vajaat 3 vuotta.
Pelkään että olen itse aiheuttanut tämän sillä olen aika utelias ja omintakeinen luonne. Olen saattanut itseni pari kertaa vaaratilanteeseen ja kukas muukaan sieltä on saapunut paikalle auttamaan kuin oma puolisoni. Saatan myös vain makoilla sängyllä ja kehitellä uusia juonikuvioita kirjoihini. Olen siis hiljaa, tuijottelen kattoon ja olen niin omissa maailmoissani, että asiat saa sanoa moneen kertaan ennekuin havahdun. (Mieheni mielestä kirjoittamisharrastukseni on hyvin naiivi ja sekin lienee lisännee tyttömäisyyttäni.) Olen lähes aina hyvin hajamielinen, mutta se ei taas kerro muuta kuin että keskityn tiettyyn asiaan. -ei siihen etten ajattelisi mitään vaikka silmissä olisikin utuinen katse. Ilmeisesti samasta syystä hän ottaa minua ranteesta kiinni kadulla "varo autoa. Nopeasti yli ettet jää alle!"
Kuinka saan hänet ymmärtämään että olen elännyt vuosia nuoruudestani ilman häntä, rajustikin kaikkea kokeillen, ja silti olen elossa. Eli olen kykeneväinen huolehtimaan itsestäni.
Olemme seurustelleet 8 vuotta ja koko ajan menee pahemmaksi. Aloimme seurustelemaan kun olin 16. Ja vuosi sen jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Vasta vuosi sitten muutin samalle paikkakunnalle kun mieheni -ja luonnollisesti hänen luokseen.
Voisiko tässä olla takana nyt jokin pätemisen tarvekin? Minä en ikinä pyydä apua tai neuvoja hänelta. Laitan sulakkeet, lamput ja renkaat itse paikalleen. Kytken tietokoneet, pesukoneet ja videot. Jos hän sitten haluaa olla prinssi jollakin saralla, ja tekee nyt karhunjobia isännöimällä ja määräilemällä. Seksikkyyshän siinä menee kun joku koko aika isänä häärii. Tunnen itseni enemmän teinitytöksi kuin seksikkääksi aikuiseksi naiseksi joka elää tasa-arvoisessa suhteessa.
Onneksi vielä ei nyt sängyssä niin "isällistä" ole. Mutta pelkään sitä hetkeä milloin kädet alkaa taputtelemaan tai silittelemään kuin haurasta kukkaa. Intohimoa minä tarvitsen.
Onko kellään samantapaista ongelmaa? Itse en näe ulospääsyä tästä kuin yhdellä keinoin. Minun pitää ottaa itsepäisyyteni ja ronskiuteni omiin käsiini ja tehdä mitä haluan, milloin haluan ja osoittaa että kykenen. Tiedä sitten auttaako tämäkään *huokaus
Miehelläni ei riitä minuun mm. uskoa työasioissa. Olen kuulemma hyvä työssäni, luova, mutta hän ei silti kannusta halutessani luoda oman yrityksen ja työllistää itseni. Tällä hetkellä rahatilanteeni on todella huono, eikä minulla ole juuri omaa rahaa ja mieheni antaa kaksikymppisiä kuin jotakin viikkorahaa "älä tuhlaa kaikkea". Hän ei myöskään vaivaa minua "pikku" huolillaan ja saattaa raivota kuukauden minulle pikku asioista kunnes paljastuu, että hän on saanut 10 000 euron lisäverot eikä raha tunnu riittävän ja hermoilu purkautuu sitten minuun, tietämättömään. Hän jaksaa aina huolehtia kun lähden autolla liikenteeseen ja keesus jos hän sattuu istumaan vieressä "ota iisisti" "väistä tota". Ihan kuin autokoulussa. Ja kaupassa mikään ehdottomani ei kelpaa. Äänensävykin on kuin pikkulapselle puhuisi. "Äläpä nyt kasaa niitä jogurtteja niin paljon kärryyn... vie pois se pullapitko.... Minä käytännössä vaellan hänen perässään kaupan käytävällä kädet taskussa. Joskus nappaan hedelmäpussin itsepäisenä mukaan ja maksan ne viimoisilla pennosillani.
Pitäisikö tämän antaa mennä korvasta ulos vai mitä tehdä. Sanominen ei auta, kun hän on ottanut minusta sen asenteen, että olen nuori tyttönen. Eikä ikäeromme edes ole kuin vajaat 3 vuotta.
Pelkään että olen itse aiheuttanut tämän sillä olen aika utelias ja omintakeinen luonne. Olen saattanut itseni pari kertaa vaaratilanteeseen ja kukas muukaan sieltä on saapunut paikalle auttamaan kuin oma puolisoni. Saatan myös vain makoilla sängyllä ja kehitellä uusia juonikuvioita kirjoihini. Olen siis hiljaa, tuijottelen kattoon ja olen niin omissa maailmoissani, että asiat saa sanoa moneen kertaan ennekuin havahdun. (Mieheni mielestä kirjoittamisharrastukseni on hyvin naiivi ja sekin lienee lisännee tyttömäisyyttäni.) Olen lähes aina hyvin hajamielinen, mutta se ei taas kerro muuta kuin että keskityn tiettyyn asiaan. -ei siihen etten ajattelisi mitään vaikka silmissä olisikin utuinen katse. Ilmeisesti samasta syystä hän ottaa minua ranteesta kiinni kadulla "varo autoa. Nopeasti yli ettet jää alle!"
Kuinka saan hänet ymmärtämään että olen elännyt vuosia nuoruudestani ilman häntä, rajustikin kaikkea kokeillen, ja silti olen elossa. Eli olen kykeneväinen huolehtimaan itsestäni.
Olemme seurustelleet 8 vuotta ja koko ajan menee pahemmaksi. Aloimme seurustelemaan kun olin 16. Ja vuosi sen jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Vasta vuosi sitten muutin samalle paikkakunnalle kun mieheni -ja luonnollisesti hänen luokseen.
Voisiko tässä olla takana nyt jokin pätemisen tarvekin? Minä en ikinä pyydä apua tai neuvoja hänelta. Laitan sulakkeet, lamput ja renkaat itse paikalleen. Kytken tietokoneet, pesukoneet ja videot. Jos hän sitten haluaa olla prinssi jollakin saralla, ja tekee nyt karhunjobia isännöimällä ja määräilemällä. Seksikkyyshän siinä menee kun joku koko aika isänä häärii. Tunnen itseni enemmän teinitytöksi kuin seksikkääksi aikuiseksi naiseksi joka elää tasa-arvoisessa suhteessa.
Onneksi vielä ei nyt sängyssä niin "isällistä" ole. Mutta pelkään sitä hetkeä milloin kädet alkaa taputtelemaan tai silittelemään kuin haurasta kukkaa. Intohimoa minä tarvitsen.
Onko kellään samantapaista ongelmaa? Itse en näe ulospääsyä tästä kuin yhdellä keinoin. Minun pitää ottaa itsepäisyyteni ja ronskiuteni omiin käsiini ja tehdä mitä haluan, milloin haluan ja osoittaa että kykenen. Tiedä sitten auttaako tämäkään *huokaus
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei varsinaisena vastauksena kysymykseesi, mutta....
Sähän seurustelit sen miehen kanssa jo kun muutit niinsanotusti omillesi kuudeksi vuodeksi. Eli hän on ehkä jo silloin holhonnut ja katsonut perääsi. Oletko muka oikeasti osoittanut hänelle (tai edes itsellesi) että pärjäät itsekin?
Vaikka tekstistäsi ensin sainkin kuvan hulluna määräilevästä miehestä, mun on pakko sanoa että ymmärrän häntä täysin:
-Olet toivoton haaveilija! Eikä pelkillä haaveilla menestytä..yrität luoda oman yrityksen..millä rahoilla? Juurihan kirjoitit ettei sulla ole rahaa! Ensin pitäisi hakea työkokemusta (ja samalla rahaa) toivomaltasi alalta ennenkuin on edes teoreettiset mahdollisuudet perustaa yritys ja työllistää itsesi! Ehkä miehesi yrittää varjella sua turhilta pettymyksiltä ja konkurssilta!
On minulla työkokemusta ja yritykseni lähinnä koskettaisi alihankintaa, tekisin töitä yrityksille ikäänkuin freelancerina, olen tuotesuunnittelija. Joten ei se rahaa tarvitse tuo toiminnan aloittaminen. Korkeintaan tuo. Työskentelen nimittäin tietokoneella ja minulla on valmiiksi kaikki sälä ohjelmistoineen. Toiminimeä mä alkajaisiksi ajattelin ja työn ohella...joten en mä niin avuton ole kuin sä ajattelit.
Toi eka vastaaja on varmaan oikeassa. Miehelläsi on kova hoivavietti.
Noista pullapitko ostoksista ja muusta tulee mieleen, mites miehes raha-asiat noin muuten? Yrittäjä? Tiedätkö ylipäätään missä teidän talous menee? Itse käyttäyttyisin noin esim. jos olisin vaikka konkurssin partaalla, mutta en haluaisi huolestuttaa puolisoani.
Kaupasta ei saisi ostaa mitään... Kakskymppisessä ei ole tuhlattavaksi... Onko autosta sanottu muut paitsi liikennevakuutus irti kulujen karsimiseksi? Onko edes sitä? Vaatiiko sinun yrityksesi perustaminen teiltä kohtuutonta taloudellista panosta? 10 000 euron lisäverot on aika paljon, mistä moinen? pelkästään se jo vetää keskivertotalouden kuralle. Miehesi on ehkä joutunut ottamaan lainaa veroja varten? Tai sitten hän ei ole saanut lainaa jos kaikki vakuudet on jo käytetty johonkin toiseen lainaan?
Kenties miehesi haluaisi avittaa sinua yrityksesi kanssa, ja koittaa käytöksellään saada sinulle tarvittavan pääoman. Tai jos hänellä on yrittämisestä kokemusta ja hän näkee aikeissasi selviä riskejä, muttei haluaisi pahoittaa mieltäsi pahasti... Ehkä hän uskoo että jos hän paljastaisi taloudellisen tilanteenne sinulle, sinä luopuisit unelmayrityksestäsi ja katkeroituisit häntä kohtaan.
Oletko varma, ettet itseasiassa ole liian naivi, siis bisnestä ajatellen? Se selittäisi paljon, anteeksi vaan.
Joka tapauksessa, minusta kuulostaa siltä että hänellä on hyvä syy tehdä kuten tekee.
En tunne tilannettanne tarkemmin, joten en voi enempiä kommentoida.
ei siinä mitään.
Voisin sanoa, että olen ollut jollakin kummalla jalustalla. Esimerkkinä, olen mieheni mielestä niin kiltti, että hän saattaa jopa vastailla puolestani kun kuvittelee mikä vastaus on. Ei tässä pitkäkään aika ollut kun joku ystäväni kysyi multa kerran olenko kokeillut koskaan villissä nuoruudessani esim. huumausaineita. Sain avattua suuni, että myöntäisin kun mies kerkesi ensin ja sanoi hymyillen, ei meidän -piip- , se tietää mikä on järkevää ja mikä ei.
En sitten koskaan ole maininnut hänelle näistä nuoruuteeni liittyvistä lisämausteista ja hän kuvittelee tietävänsä millainen olen. Eräänä iltana tein hieman paljastuksia kun enkelinmantteli rupesi ärsyttämään ja siinä se kuunteli järkyttyneenä ja sanoi sitten suorastaan loukkaantuneena. -Sähän olet samanlainen akka kun muutkin. Ja mä olen pitänyt sua puhtaana enkelinä.
Kyllä se loukkaantuminen sentään ohi meni, ja ehkä asennekin muuttui hiukan niin, että minustakin tuli enemmän "ihminen" kuin enkeli.
Mutta talouteen, mä kun en mieheni laskuista tiedä mitään. Hän ei kerro, ei ole kertonut muuta kuin lisäveroista ja siitä että nyt ollaan ahtaalla kunnes hän saa verot maksettua. Sekin paljastui kamalassa riitatilanteessa jossa sitten sorruin loukkaantuneena itkemään ja se alkoi "syyllisyydestä" kertomaan. Mä tiukkasin miksi se ei ole kertonut mulle mitään? Ja vastauksena oli se, ettei halunut huolestuttaa.
Siihen kaupassa määräilyyn on vain yksi syy. Mieheni syö aika kurinalaisesti ja me ostamme vain sitä mitä hän kykenee syömään. Sääli, että hän säästää hedelmissä, ehkä se kertoo talouden kiristymisestä, koska nehän eivät millään muotoa ole rasvaisia.
Sen tiedän että lainaa miehellä on autosta ja talosta mutta verot hän sai maksettua omilla rahoillaan. Häntä näytti enemmän rassaavan se, että se isokönttä rahaa tilillä väheni. Hänen säästönsä.
Mä en oikein tarkalleen tiedä mistä kaikesta noi verot tulit. Yksi osa taisi kuitenkin olla siitä, että hänellä on omakotitalo joka on siirretty toisiin nimiin ennekuin kuin hän on edes asunut siellä kahta vuotta tai jotain.... ja opiskeluaikoinaan hänellä on ollut muka ylimääräisiä tuloja perheyrityksestä. (Todellisuudessa hän oli luovuttanut oman osuutensa ilmaiseksi veljelleen ja pessyt kätensä koko jutusta, todisteena on luovutuskirjat ja kaikki, mutta valtio osaa olla sitkeä)
Eli en ole perillä hänen jutuistaan koska ei kerro, ja minä en viitsi penkoa.
Mitä tulisi esim. bisnekseen, en pidä itseäni naiivina, mutta tietämättömänä kylläkin. Mutta se onkin asia jonka voi korjata ottamalla asioista selvää. Olin ehkä hiukan epätarkka tuon yrityksen kanssa, sillä näin alkujaan tarkoitin vain toiminimeä. Ja kuten yllä jo selvensin runkmasterille, rahaa ei tämä minun toiminimeni tarvitse sillä teen töitä tietokoneilla kotoakäsin. Nehän minulla jo onkin.
Haluan kyllä mainita senkin, että mieheni on kamala tuhlaamaan rahaa. Hän saa viikossa menemään helpostikin 1000 euroa, pelkästään vaatteisiin ja raflailtoihin. Joten luulen, että hän on talousongelmissaan törmännyt myös omaan tottumukseen kuluttaa rahaa ja taistelee nyt "luonnettaan" vastaan. Hänellä on lapsuudesta asti ollut kohtalaisen varakas ympäristö ympärillään ja rahaa on vanhemmilta saatu kun vain on pyydetty, ja on opittu siihen, että kultalusikka on suussa. Ja koska hän on jämpti ja asiallinen mies, on työasiatkin sujunut kuin tanssi, ongelmitta. Luulen että tämä on ensimmäinen takaisku koko hänen elämässään.
Hän on ihana mies ja hän saa välittää minusta niin paljon kuin tykkää, mutta sen ilmenemismuodon tulisi kokea transformaatio. Koska minua kohdellaan kuin lapsi, rupean kohta käyttäytymäänkin niin, poljen lattiaa jalkaa ja mangun lakupatukkaa kaupassa.
Sinuna pitäisin itsepäisesti kiinni omista haaveistani. Kehottaisin sua ottamaan yhteyttä paikallisen työvoimatoimistoon, jos haluat viedä yrittäjyysasiaa eteenpäin. Ainakin joillain isoimmilla paikkakunnilla on erityinen yritysneuvoja, joka osaa auttaa yrittäjiksi haluavia.
Minkäs kroisoksen olet napannut?
Autosta ja asunnosta velkaa ja tuhlaa tota rataa? Paljonko se sun miehes oikein tienaa?
Onks se Soneran pomo tai jotain? Ja 10 000 verot ottaa päähän?
Voi kiesus, mä luulin että ootte tavallisia ihmisiä joille 10 000 on omaisuus, ja yrittäminen tuskaa. Meikäkin saa nettona palkkaa vaan jotai 1300.
Nyt tuli joko pilkku- tai valuuttavirhe, tai sitte tuolla kulutustahdilla ei pitäis kehdata rutista lisäveroista tippaakaan.
Kun sulla kerta on tommonen "isi" nii siitä vaan polkeen jalkaa namuhyllylle...
Ei se pilkkuvirhe ole. Sillä on hyvä palkka, on öljyalalla, mutta ei me silti mitään kroisoksia olla, koska en tuo rahaa taloon vielä itse. Siitähän se haaveileekin, että saisin vastaavaa palkkaa joskus niin jäisi rahaa makoilemaan tilillekin. Ja ei se palkka siis niin iso ole että olis varaa pistää tonnia viikossa, kyllä siinä menee jo säästöjäkin.
Nyt täytyy mainita, ettei se kaikki "raha" itsetienattua ole. Isällään on ollut osakesilmää ja on saanut poikaselleen mukavasti osakkeita ja sitä rataa....
Ja toi tonni viikossa tarkoitti sitä menneisyyttä, kun sitä rahaa oli hummata. Nyt se on käytännössä käyttänyt kaikki ja huokailee kun on niin tiukilla. Mietinkin, minne äskettäin ylimääräinen saatu könttis hävisi, mitään näkyvää tänne taloon ei ainakaan tullut. Se on kuulemma mennyt, huiskis, tosta noin vain, kahdessa viikossa vajaa 20 000mk. Eipä ole mun rahoja että tarttis kontrolloida, mutta kundilla on itsellään niin sekaiset raha-asiat ja sitten se vielä yrittää isäillä.
Apua, mitähän se tästäkin sanois, et levittelen täällä "tietoja", huoh.
Siis tyyppi on pistänyt kahdessa viikossa palamaan 20 000 mummon markkaa eikä se näy missään? Pitäisköhän sun alkaa oikeasti pikkuhiljaa huolestumaan siitä mihin ne rahat menee, itselle tulee lähinnä huonoja vaihtoehtoja mieleen (lääkkeet/huumeet, pelaaminen, keinottelu jne.). Kulutustahdin pitää olla aika järjetön jos sellaisen summan saa "normaaleilla" baari-, ruoka- ja vaatemenoilla menemään. Jos asutte saman katon alla, kuvittelisi että myös raha-asioista jutellaan. Vai oletko itsekin jo tottunut siihen että miehesi maksaa kaiken eikä sinun tarvitse huolehtia mistään?
Etten maksa mitään kun ei ole rahaakaan. Ja kun ei ole rahaa, on kuulemma miehellä "määräysvalta" ja hän pistää rahansa mihin haluaa.
Jos olen udellut mihin se 20 000 on mennyt, niin ei oikein muisteta tai että sillä on maksettu luottokorttilaskuja yms...
Itseasiassa olen joskus nuorempana epäillyt häntä huumeiden käytöstä, tai enemmänkin steroidien, mies kun kehitti lihaksensa yllättävän nopeasti, mutta en minä kyllä sitäkään tiedä kuinka nopeasti mieheltä kestää lihasten kasvattelu jos oikein napakasti treenaa. En kyllä nykyisellään uskoisi hänen käyttävän mitään...olisin kai huomannut. Vai onko steroideja tapuna? Eikös niitä piikitetä vain?
Kun en tiedä, mutta te ainakin saatte peloteltua mut tehokkaasti.
tabuja tabuja..ei niitä kaikkia piikitetä.
Huhhuu.
Eipä taida miehestäs paljon olla neuvonta apua sun yritysideassa...
Kyllähän rahaa tietysti saa kulumaan jos pakko on... mutta en silti tajua... Jos se on mennyt kapakoihin niin miehes taitaa harrastaa aika kalliita paikkoja. Kenties jotain pelejä; ravit, pokerit, casinot, mitä kaikkea niitä on... Etkä sä välttämättä huomaa kaikkea aineiden käyttöä.
Ja maailmassa liikkuu niin monenmoista onnenonkijaa että jos on yleisesti tiedossa miehesi varakkuus (entinen sellainen) ja höveli rahankäyttö, niin takuulla kaikenmoiset huijarit, pelurit ja "bisnesmiehet" roikkuu sen kannoilla. Koskapa hän ei ymmärrä rahan päälle nähtävästi yhtään mitään niin häntä on helppo lypsää...
Minkähänlainen se on töissä? Onko päässyt asemaansa suhteilla? Jos hän hoitaa "öljyasioitaan" (Fortumko?) samalla tyylillä, niin ei hyvää päivää...
Näyttäis ihan siltä että miehes voi pudota tosi korkeelta tavallisen kuolevaisen tasolle ellei joku isipappa pelasta. Toisaalta, saattaisi tehdä hyvää hänelle.
En usko että mikään rahamäärä riittää hänelle. Varaudu siihen että jos yrityksesi alkaa tuottamaan niin hän vaatii rahojasi "kulutukseen". Varsinkin jos hänen omat rahansa ovat finito, ei tuollainen ihminen tajua minkä työn teet ansaitaksesi rahasi ja on valmis törsäämään joka pennin. Sitten kun sinulla on omaa massia niin säästät niitä sellaiselle titlille jossa ne ovat vain sinun käytössäsi.
Itse veisin joko äijän hoitoon tai miettisin koko asetelmaa uudestaan, etten vain uppoa laivan mukana...
Tuskin hän nyt ihan käsi raha-asioissa vaikka se saattaa siltä kuulostaakin... Luottoa näemmä löytyy -minulta :)
Ei, ei työskentele fortumilla ja on hyvä työntekijä, sen tiedän. Sen suhteen ei ole epäilyksiä. Hyvin pidetty työntekijöiden kanssa.
Ongelma nyt kai on vain nyt sellainen etten tiedä mitä rahoillaan tekee -kulutustahtimelkoinen, mutta eipä se täällä arvailemalla parane. Pitää sitten kysyä ja toivoa rehellistä vastausta. Kaikkeahan voi epäillä ja vetää johtopäätöksiä mutta sen tiedän elävästä elämästä ettei kaikki ole sitä mille se näyttää. Ehkä hänelle on tullut lisää laskuja, veroja tai on nostanut kuukausittaista velkasummaa.
No, tämähän meni melkoisksi talouskeskusteluksi vaikka ihmettelin sitä, miten saada mieheni silmissä aikuisen naisen maine :)
Kiitos kuitenkin mielipiteistä, ehkäpä asiat selviävät ;)
Luettuani sieltä täältä keskustelua tässä minusta vaikuttaa siltä että mies projisoi OMAA HOLTITTOMUUTTAAN sinuun. Hän ei pysty(nyt) hallitsemaan itseään, ja se ottaa häntä päähän. Hän ei kuitenkaan halua kauheasti tuoda omaa kyvyttömyyttään esiin, ja haluaa sen vuoksi korostaa että hänen puolisonsa on se lapsellinen ja avuton, jatkuvan ohjauksen tarpeessa.
Ei millään pahalla, mutta minä en ainakaan tuollaisen tyypin kanssa olisi... Mikäli muuttaisit erilleen, saisit työttömyyskorvausta ja asumistukea, ja sinulla olisi varaa syödäkin terveellisesti, eikä tarvitsisi kerjätä mieheltä taskurahaa. Nöyryyttävä tilanne!
Jos haluat jäädä hänen luokseen, sinun pitää tehdä selväksi että vaikka sinulle - kuten kelle hyvänsä - joskus sattuu kämmejä, se ei tarkoita sitä että olet yhtä holtiton ja huolimaton kuin HÄN...