sanotaan että mies ei osaa puhua,mutta kyllä se on meillä toisin päin .
minä puhuisin ja sopisin asiat jotka painaa mieltä,mutta tyttöystävä miettii yksin ja saattaa sanoa vasta kuukauden tai kahen päästä että että asia on painanut mieltä vaikka kyllä häneltä muuten luonetta löytyy.
riidatkin johtuvat mielestäni paljon siitä että hän ei saa sanotuksi nekatiivisiä tunteita .
meillä kaikilla on omat luonteen piirteet ymmärrän sen.
rakastan häntä sillä hän on elämäni nainen niin neuvokaa ihmeessä miten toimia että en menettäis elämäni naista.
minä puhuisin ja sopisin asiat jotka painaa mieltä,mutta tyttöystävä miettii yksin ja saattaa sanoa vasta kuukauden tai kahen päästä että että asia on painanut mieltä vaikka kyllä häneltä muuten luonetta löytyy.
riidatkin johtuvat mielestäni paljon siitä että hän ei saa sanotuksi nekatiivisiä tunteita .
meillä kaikilla on omat luonteen piirteet ymmärrän sen.
rakastan häntä sillä hän on elämäni nainen niin neuvokaa ihmeessä miten toimia että en menettäis elämäni naista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei suhteenne kaadu tähän seikkaan. Jos kumppanillesi tuottaa vaikeuksia puhua, hän voisi purkaa tunteitaan paperille ja antaa sitten sinulle luettavaksi.
on samanlaisia piirteitä. Vaikka aina puhun ja paasaan avoimuudesta ja keskustelemisesta niin olen itse herkkä sulkeutumaan. Heti jos suhde alkaa näyttää siltä että toista ei kiinnosta tai muuten mökötellään niin minä sulkeudun. Kai se on jokin suojautumis keino tai jotain.
Itse aloitin tämän keskustelupalstoille kirjottelun ja luulen että tämä helpottaa asiaa. Teen kaikkeni muuttaakseni tuota käytöstäni.
Mikä se suurin syy on miesten puhumatomuuteen oikeasti
Se on suomalaisten naisten huono itsetunto
Koska mies ei oikeasti saa tuoda parisuhteessa omia tunteitaan ja tarpeitaan esille niin että toinen ei niistä loukaantuisi niin tyydytään olemaan hiljaa.
Takana 3 pidempää suhdetta ja valitettavasti kaikissa sama kuvio.
Olen itse myös sulkeutuvaa sorttia mikä johtuu osaksi siitä että lapsuuden kodissa ei puhuttu tunteista ja osa siitä että olen melkein koko aikuisikäni ollut sinkku (nyt 28vee). Nyt ensimmäisessä kunnon parisuhteessa olen joutunut todella tekemään työtä sen eteen että en menetä Elämäni Miestä puhumattomuuteen... En ole mitenkään mykkä tai muuten outo mutta vakavimmista asioista puhuminen on vaan ollut aina vähän vaikeeta.
Mutta nyt vuoden suhteen jälkeen tuntuu tosi hyvältä huomata että kyllä sitä vaan oppii ja pystyy muuttamaan käytöstään kun tarpeeksi haluaa. Eihän se helppoa ollut mutta pakkotilanteessa sitä vaan onnistui :) Ja tosiaan alussa kun tuntui että ei tästä mitään tule että en vaan pysty ilmaisemaan ajatuksiani niin kuin haluaisin niin käytin apuna tuota kirjoittamista eli kirjoitin sähköposteja miehelleni. Esim. jos oli aamulla riita joka jäi jotenkin mun mielestä kesken eli en saanut sanottua kaikkia mitä halusin niin kirjoitin sitten vähän jälkeenpäin meilin joka on minulle paljon luontevampi tapa itseilmaisuun.
Tuohon kommentti mitä yx-mies sanoi että naisten vika niin siinä on osaksi perää mutta suurin syy mielestäni kuitenkin on kasvatuksessa että perheissä ei ole totuttu puhumaan asioista oikeilla nimillä ja parisuhteen malli on suoraan 50-luvulta niin ihme jos miehet ei puhu...
mutta tosiaan tuosta vielä että naiset eivät kestä kritiikkiä eli siksi miehet eivät puhu tunteistaan ja tarpeistaan niin kyllähän sekin osaltaan faktaa on. Uskon että moni nainen ottaa itseensä ja loukkaantuu jos esim. mies antaa palautetta ns. herkistä alueista eli seksistä tai ulkonäöstä tai muusta naisen käyttäytymisestä. Naisten pitäisi vaan pystyä ottamaan palaute vastaan rakentavasti eikä vetää herneitä nenään heti. Edellyttäen tietenkin että mies sitä antaessa on vilpitön ja muotoilee palautteen mahdollisimman neutraaliksi eikä loukkaukseksi. Itsellä on ainakin pitänyt jonkin verran tsempata ja katsoa peiliin tämän asian suhteen... Mutta olen sitä mieltä että mitä rehellisempää parisuhteessa on ja molemmat kokee että palautetta voi antaa ja sen perusteella yritetään muuttaa suhdetta paremmaksi niin sitä onnellisempia pari on yhdessä :)
kyselee mikä on, mitä ajattelen, miksi itkin tai muuta vastaavaa. Mitä enemmän kysytään, sitä vaikeampaa on puhua. Todella usein olen päivän parin päästä kirjoittanut sähköpostia ja siinä kertonut ajatuksistani, siitä mistä loukkaannuin, tai miksi olen alla päin tms. Tärkeintä että tulee sanottua ja tulee kuulluksi. Aiemmin, avioliitossa, totuin siihen, että mykkäkoulua kesti 1-2 viikkoa ja sen jälkeen asia haudattiin:-/. Olen jopa oppinut pyytämään anteeksi ja joskus hyvinkin nopeasti;-D!