Onko kukaan muu ollut huomaavinaan samaa kuin minä, että usein (ei aina, mutta usein) tuntuu siltä, että miehet ovat naisia epätoivoisempia sinkkuina.
Itselläni esimerkiksi on juuri avioero tulossa (lopullista erohakemusta ei vielä ole jätetty, mutta jätetään ensi kuun alussa) ja heti kuullessaan, että lopullinen avioero on tulossa, alkoi mieheni vimmatusti etsiä itselleen uutta. On jättänyt seuranhakuilmoituksen ym., vaikka toisaalta soittaa minulle päivittäin ja sanoo rakastavansa. Mieheni ei kerta kaikkiaan tunnu kestävän hetkenkään sinkkuutta, vaan heti olisi saatava uusi. Itse en ole ajatellut etsiä uutta, ennenkuin aikaisintaan ensi keväänä.
Vastaavia kokemuksia on muistakin miehistä, sillä esim. viimeksi sinkkuna ollessani eräs kysyi jo ensimmäisillä treffeillä, että tulisiko meistä pari ja sanoi haluavansa lapsen kanssani vuoden kuluttua. Sanoessani, että haluaisin olla jonkin aikaa sinkkuna, kysyi mies heti, että kauanko ja että voisinko ottaa hänet kun olen valmis suhteeseen. Lisäksi silloin, kun aikoinaan noin v.2003 jätin seuranhakuilmoituksen nettiin, sain järkyttävän paljon vastauksia miehiltä, jotka selvästikin vastasivat lähes jokaiseen löytämäänsä naisen jättämään seuranhakuilmoitukseen...
Itselläni esimerkiksi on juuri avioero tulossa (lopullista erohakemusta ei vielä ole jätetty, mutta jätetään ensi kuun alussa) ja heti kuullessaan, että lopullinen avioero on tulossa, alkoi mieheni vimmatusti etsiä itselleen uutta. On jättänyt seuranhakuilmoituksen ym., vaikka toisaalta soittaa minulle päivittäin ja sanoo rakastavansa. Mieheni ei kerta kaikkiaan tunnu kestävän hetkenkään sinkkuutta, vaan heti olisi saatava uusi. Itse en ole ajatellut etsiä uutta, ennenkuin aikaisintaan ensi keväänä.
Vastaavia kokemuksia on muistakin miehistä, sillä esim. viimeksi sinkkuna ollessani eräs kysyi jo ensimmäisillä treffeillä, että tulisiko meistä pari ja sanoi haluavansa lapsen kanssani vuoden kuluttua. Sanoessani, että haluaisin olla jonkin aikaa sinkkuna, kysyi mies heti, että kauanko ja että voisinko ottaa hänet kun olen valmis suhteeseen. Lisäksi silloin, kun aikoinaan noin v.2003 jätin seuranhakuilmoituksen nettiin, sain järkyttävän paljon vastauksia miehiltä, jotka selvästikin vastasivat lähes jokaiseen löytämäänsä naisen jättämään seuranhakuilmoitukseen...
Vastaukset 35
Vanhimmat
Miehet eivät voi pääsääntöisesti istua perseellaan vaikka kahta vuotta ja sen jälkeen "päättää" että nyt loppui se sinkkuilu, joten he usein tekevät työtä asian eteen aktiivisesti.
Tai tekevät, ketkä jaksavat.
Et ole tajunnut sitä kuinka paljon miehet joutuvat tekemään töitä seuransa eteen.
Miehillä ei ole niin paljon kysyntää kuin naisilla ja jos he törmäävät johonkin joka vaikuttaa todella lupaavalta on pakko painostaa ja olla aktiivinen koska muuten joku toinen vie saaliin.
Nainen voi helposti rauhassa pohdiskella niitä näitä ja yleensä heillä on kysyntää.
Miehillä ei ole varaa odotella mutta toki sairaalloinen yksin olon pelkääminen on sitten asia erikseen.
Toisaalta ehkä myös miehesi tapauksessa hän vain haluaisi seksiä elämäänsä eikä niinkään uutta kumppania.
Siksipä täällä(kin) pyörii paljon pettyneitä naisia jotka kerta toisensa jälkeen törmäävät näihiin laastarisuhdetta etsiviin miehiin jotka eivät kykene aidosti rakastamaan/sitoutumaan.
Enemmän kuin sääntö on se, että jos löydät netistä miehen, hän on joko laastarisuhdetta etsimässä tai muuten vain pelailee naisten kanssa.. Koskee ikäluokkaa 35 Nuoremmat varmaan ovat vielä tosissaan.
Mikä ihme siinä on ettei mies osaa olla yksin ja pohtia eronsa syitä ja sitä mitä oikeasti haluaa elämältään ja parisuhteelta? Heti täytyy löytää uusi nainen ja parhaassa tapauksessa laittaa uusi pulla uuniin heti ensihuumassa. Tuntuu ettei virheistä opita ollenkaan.
että tuo ei ole myös naisten ongelma?
Naiset juuri ihastuvat tällaisiin epäkypseihin tyyppeihin yhä uudestaan ja uudestaan koska nämä epäkypsät tyypit omaavat ominaisuuksia jotka muuten miellyttävät naista.
Eli ehkä kannattaisi naistenkin etsiä sitoutumiskykyisiä miehiä ettei tarvitsisi valittaa asiasta?
"Enemmän kuin sääntö on se, että jos löydät netistä miehen, hän on joko laastarisuhdetta etsimässä tai muuten vain pelailee naisten kanssa.. Koskee ikäluokkaa 35 Nuoremmat varmaan ovat vielä tosissaan."
Kai se on näin, koska monella naisella on jo valmiiksi sellainen ennakkoasenne, että nettideittiä kokeileva mies on 1) pillunvonkaaja 2) puutteessa 3) ripustautuja 4) hörhö 5) nisti 6) narkkari 7) teekkari 8) insinööri 9) nörtti 10) poikamies 11) juntti 12) mäntti 12) ääliö 13) ujo 14) vätys 15) työtön 16) sarjamurhaaja 17) pedifiili 18) ...
Näistä lähtökohdista miehen kuin miehen on todella mukava ponnistaa, ja valloittaa se kuoreensa käpertynyt rinsessa, joka langan toisessa päässä kirjoittelee kertomatta lainkaan itsestään.
Voin todeta, että deittipalstoilla notkuu tavanomaista enemmän yksinhuoltajia ja eronneita tai eroamassa olevia (mitä se ikinä tarkoittaakin). Eronneet eivät kiinnosta, kun en halua ryhtyä terapeutiksi laastarisuhteeseen. Yksinhuoltajat ovat jo kumppaninsa valinneet, ja ovat siksi varattuja. Ei kiinnosta kolmantena pyöränä oleminen. No, entäs vapaat sinkkunaiset ? Kaikki tuntuvat asuvan baareissa, ja heille normaali perhe-elämä ja sitoutuminen tuntuu ylivoimaiselta. Näille bilehileille yhteiselämä merkitsee samaa kuin 24/7/365 laatuaika. Kun alkuhuuma on ohi, ja arki tulee mukaan kuvioihin, sitä ei kestetä, vaan laitetaan pöytähopeat jakoon.
Näin ollen voidaan todeta, että naisten kypsyys on pelkkä myytti.
sanoit juuri kaiken tarpeellisen mitä nettideittien tarjonnasta on sanottavana miesnäkökulmasta.
Katsos kun minä nimenomaan etsinkin sitoutumiskykyisiä miehiä, ja olen yksin koska en ole löytänyt. Ja kyllä valitan just niin paljon kuin haluan. En koe että on minun syyni jos jotkut naiset pitävät renttumiehistä. Eikö mielestäsi KUKAAN nainen saa valittaa jos osa naisista retkahtaa renttuihin? Itseäni ei mokomat ole koskaan kiinnostaneet ja haistankin ne jo kaukaa jolloin osaan varoa.
että etsit sitoutumiskykyisiä miehiä, niinhän ne kaikki väittää mutta silti päätyvät suhteisiin juuri päinvastaisten kanssa ajatellen että nyt se sitten tärppäsi.
Eihän se sinun syysi ole ja saa valittaa mutta valitettavasti olen niin väsynyt siihen naisten valitukseen ja nimenomaan omien virheidensä uusintaan aina uusissa suhteissa että ei jaksa kuunnella sitä valitusta kun joku taas jätti ja alussa kaikki tuntui niin hyvältä.
Epätoivo iskee niihin jotka eivät hyväksy tosiasioita.
Tosiasia on että naisille on AINA vientiä eikä naisten juuri tarvitse olla aktiivisia, riittää kun valkkaa parhaimman lähestyjän.
Tasan ei käy onnen lahjat, siinä missä nainen vain valitsee, täytyisi miehen olla se 1/1000 joka täyttää kriteerit ja voittaa samalla kilpailijansa. Tämä tosiseikka jo itsessään herättää epätoivoa.
Minä sen sijaan olen hyväksynyt tosiasiat. Tuolla ulkona on 999 paremman näköistä, avoimempaa, ulospäin suuntautuneenpaa, jännempää, kiinnostavampaa, tahdikkaampaa ja charmikkaampaa kundia joilla osalla on vielä tilastollisesti yli 20cm kikkeli.
Tosiasiana olen hyväksynyt sen että ohitseni tullaan aina ajamaan ja että parisuhde minulle on yhtä realistinen (tai saman vaivan takana) kuin laittaa Bugatti Veyron ensi maanantaina tilaukseen. Oikeastan Veyronin hankinta on helpompaa, sen saa rahalla ja täyttämällä jotenkuten selkeät jonotuslistan kriteerit, kun taas naisille, no niille pitää olla jotain maagista ja siihen ei joka jätkä vaan pysty. Kun huomaa tähän anti-taianomaiseen porukkaan kuuluvansa, kannattaa lyödä hanskat tiskiin, luopua toivosta ja jättää suosiolla maagisille pelimiehille ja BB-Pertuille se omakin tila rellestystä varten.
Kun ei ole enää toivoa, ei rahtuakaan jäljellä, ei ole enää epätoivoakaan joka on vain kivulias esiaste sille että toivo menetetään.
Haha... *reps*
Asiaa ei voi paremmin ilmaista. Naisille vientiä on aina, vaikka seuraa ei aktiivisesti etsisikään. Miehellä tilanne on toinen. Oikeaa parisuhdetta ei turha edes haaveilla, kun ei ole sitä "kemiaa".
Koska oikeaan parisuhteeseen tarvitaan kaksi, niin tästä seuraa se, että naisilla ja miehillä sen saaminen on juuri tasan yhtä helppoa.
niin sen jälkeen kun on kaikki ihanat pelimiehet ja BB-Pertut koeajettu. Sitten täytyy tyytyä johonkin tylsään paska-luuseriin ettei jää ihan yksin.
Vaikeata se on kummallekin, mutta eri syistä. Naiselle se on vaikeaa, koska joutuu väistämättä tyytymään epätäydelliseen mieheen ja siihen, että mies ei olekaan samanlainen kuin romanttisissa päiväunelmissa.
Miehelle vaikeaa on se henkinen kamppailu kelpaamattomuuden ja katkeruuden tunteita vastaan, samalla kun ruoskii itseään siitä, miksi on niin epätäydellinen ja tuntee syyllisyyttä siitäkin, ettei pysty ikinä täyttämään naisten romanttisissa päiväunelmissa kehiteltyjä odotuksia ja vaatimuksia.
En kyllä kutsuisi tuota oikeaksi parisuhteeksi... Vaikka voivathan ne kulissit kivoilta ulospäin näyttää.
Siis joopa joo. Mitäköhän miehet tarkoittavat sillä, että naisilla on aina kysyntää? Siis että nainen saa helpommin seksiä kuin mies. No, tämä varmaan pitääkin paikkansa. Mutta mitä sitten? Kenelle oikeasti riittää se, että baarissa voisi saada joltain satunnaiseslta känniseltä jampalta panon? Jos etsii vakavaa parisuhdetta ja yrittää löytää miehen, jonka kanssa synkkaisi ja olisi edes jotain yhteistä, seksi jonkun satunnaisen tyypin kanssa ei tod. riitä eikä kiinnosta. Itse en viitsi laskea sitä kysynnäksi, jos esim. joku ukkomies yrittää vongata baarissa. Kivan & kunnollisen sinkkumiehen löytäminen on tavalliselle naiselle todella työn ja tuskan takana.
Sepä se. Ne miehet eivät siellä baarissa ole niitä maagisia. Harva mies on. Ne jotka eivät ole, niiden ei kannata edes yrittää.
Vastaavassa tilanteessa samantyylinen (läheisriippuvainen?) nainen hakee sen uuden parisuhteen jo vanhan aikana, varmistaa sen kymmeneen kertaan ja hyppää sitten liikkuvasta junasta toiseen liikkuvaan junaan.
Miehet lähinnä räpiköivät epätoivoisena ja huitovat ilmaa tuossa tilanteessa naiset sensijaan juonivat täydellisen murhan jo valmiiksi.
Naiset tuntuvat olevan tässä asiassa ainakin kylmempiä ja raadollisempia. He petaavat asiat viileästi edukseen. Mielestäni se on paskempi juttu kuin olla "epätoivoinen" joka on sentään inhimillistä hädässään ja osoittaa että mies oli hommassa mukana kuitenkin ilman mitään varasuunnitelmia. Sitten kun tilanne iskee niin koitetaan jotain saada aikaiseksi hätäisesti.
Miehet yrittävät parhaansa tilanteessa, toipua - naiset sensijaan ovat lähtökohtaisesti pelkureita selkäänpuukottajia; joka taas inhimillisessä mielessä on...
... SÄÄLITTÄVÄÄ!!!
Miehet ovat aidosti epätoivoisia ja hämmentyneitä.
Naiset ovat säälittäviä kaksinaamaisia selkäänpuukottajia.
Heijastele siitä koko kuva.
Noh, Kukkomies, ei ole ollenkaan sun tapaistasi kirjoittaa noin ikävää tekstiä naisista. Eivät kaikki naiset toimi noin. Itse lähdin huonosta suhteesta (=mies oli naimisissa) ja olen ollut sitä pitäen sinkku. Eli vuosia. Exäni on tällä välin jo ehtinyt mennä uudestaan naimisiin ja perustaa perheen.
Sä(kään) et päätä millainen mä olen joten kirjoitan niinkuin kirjoitan ja sillä siisti ja jää muiden pohdittavaksi ettäkö niellä, pureksia vai sylkee sen mitä ruudultaan tavaa.
Nimenomaan en puhunut kaikista naisista vaan niistä naisista jotka vastaa ap:n kuvailemaa "epätoivoista miestä" noin semanttisesti, joten "epätoivoisen miehen" vastine naisissa olisi "laskelmoiva pettävä nainen".
Joten tsot tsot pikku kananen, tarkkuutta siihen lukemiseen ja tilannetajuun.
Miehet ovat onnettomampia sinkkuina kuin naiset.
tutkimukseen mihinkä epäilen oli kyllä niin köykäinen ettei siitä voi päätellä oikein mitään.
En oikein usko että asia on niin. Vaikka miehet saattavat olla aktiivisempia pääsemään sinkkuudestaan eroon joka voisi johtaa epäonnistumisiin ja sitä kautta tehdä elämästä sinkkuna "onnettomampaa".
Sinkku naiset olivat onnellisimpia, kuin sinkku miehet. Tutkimuksessa kävi ilmi, että parisuhde nosti huomattavasti miesten onnellisuutta, kun naisilla ei vastaavaa ollut havaittavissa samassa mittakaavassa, jos oikein muistan.
Mielestäni kyseinen ilmiö on havaittavissa myös täällä, eli sinkku palstalla miehet tuntuvat tyytymättömiltä kuin naiset. Vastaavasti parisuhde palstalla, tilanne näyttää olevan toisin päin tai ainakin lähes tasoissa. Myös aloitus kirjoituksessa, jossa suhde oli epäonnistunut, niin mies oli se joka koki tarpeelliseksi etsiä uuden suhteen heti, kun taas nainen koki, ettei tarvitse uutta suhdetta vähään aikaan.
Mahdollisuuksia on monia. Stereotyyppinen käsitys ainakin on, että naisilla usein on tosiystävä/ystäviä, joiden kanssa puhutaan kaikesta, vietetään paljon aikaa, joilta saa tukea ja apua elämän ongelmiin - miehillä taas ehkä enemmän löyhempiä kaveriporukoita, joissa jutut liikkuvat aika pinnallisella tasolla. Eli nainen saa ehkä osan kaipaamastaan läheisyydesta ystäviltään, heidän kanssaan voi jakaa niitä asioita, jotka miehet pitävät sisällään?
Joillain (miehillä lähinnä) näyttää myös olevan hiukan erikoinen tapa suhtautua sinkkuuteen. Eli ongelmana nähdään vain ja ainoastaan toisen sukupuolen pahuus ja julmuus ja virheellisyys ja huonous, yksinäisyyttä ja läheisyyden ja hellyyden puutetta ei käsitellä surun ja kaipauksen tuntein vaan raivolla, vihalla ja katkeruudella.
Jotenkin joidenkin miesten kirjoituksista saa sellaisen käsityksen, että mies haluaa (oman, omistettavan) naisen. Kuvitellaan, että jokaisella, tai ainakin itsellä, on joku ihmeen OIKEUS kumppaniin, ja koetaan kumppanittomuus itseä kohtaan tapahtuneena vääryytenä. Etenkin kun joillakin itseä jollakin mittapuulla huonommilla (oman käsityksen mukaan) ihmisillä kumppani on. (En käsitä. En minä ala kirkua raivosta, jos jollakin minua lihavammalla tatuoidulla narkkaavalla naisella on poikaystävä.) Lisäksi yksinkertaistetaan ihmissuhteita liikaa esim. kuvittelemalla naisten olevan pahoja kun useilla rikollisilla on tyttöystävä ja k.o. kunnollisella miehellä ei ole. Ei osata hahmottaa taustoja, ei ilmeisesti oikein ymmärretä, että ihmisillä voi olla erilaisia osin tiedostamattomia syitä hakeutua tietynlaiseen sauraan. Monet kaltoinkohdellut kaiken järjen vastaisesti hakeutuvat yhä uudelleen onnettomiin suhteisiin. Rkollisten perässä juoksevat naiset ovat rikkinäisiä, eivät kertakaikkiaan ilman suurta kriisiä tms muutosta pysty elämään muunlaista elämää. Se on alitajuinen toimintamalli, ei välttämättä tietoinen valinta. Ja tähän syyllistyvät yhtälailla myös miehet, hakataanhan heitäkin suhteissa. Ja miehen nyt voisi kuvitella olevan helpompi lähteä litomaan kun nainen nyt harvoin hengiltä kykenee ottamaan tuosta vaan.
Lisäksi koko ATM-touhua näyttää leimaavan voimakas epärealistisuus, ainakin näissä raiskausfanittajissa ym hc porukassa. Suurin osa pariutuneista ihmisistä on taviksia, joiden suurin rikos on ylinopeus tai kannabiksen kokeilu opiskeluaikana, eivät ole erityisen kauniita/komeita/älykkäitä/erinomaisia. Silti osa porukkaa väittää (kirkkain silmin?), että naiset juoksevat pelkkien hullujen huumehörhöjen perässä. Tai vaihtoehtoisesti vain jormaollilat saavat pimppaa elämänsä aikana.
Myös tämä käsitys, että elämä muuttuisi sukkana paremmaksi kumppanin löytyessä..No eihän se niin ole. Ei kukaan voi rakastaa ketään ehjäksi. (Tosin ATM:illä puhe näyttää olevan lähinnä pimpasta, ei tunteesta.) Jos on ujo ja epäsuosittu sinkku, niin pariutumisen jälkeen on mitä todennäköisimmin ujo ja epäsuosittu seurusteleva tyyppi. Itse en ainakaan kuvittele sosiaalisen statukseni liikahtavan yhtään mihinkään siviilisäädyn mukaan.
No, lipsahteli nätisti ohi aiheen, mutta sinä hiukan väsynyttä pohdintaa..
"Ei kukaan voi rakastaa ketään ehjäksi."
Nyt sä kyl väheksyt rakkautta tosi pahasti.
Mun puolikkaaseen tunteeseen ei auta laastari eikä lasta, ei auta terapia eikä talismaani.
Tähän nimenomaan auttaa vain toinen ihminen ja rakkaus, sekä omani että sen toisen. Se ei tarkoita ettenkö voisi elää ilman rakkauttakin - niinhän teen - mutta se ei tarkoita että kokisin tästä vajaudestani sitä mitä täydessä elämässä koen kokemisen arvoiseksi. Mielummin juoksisin kuin nilkuttaisin.
On surullista nähdä että toiset eivät koe asiaa samoin. Minusta se on rakkauden - sen merkityksen ja voiman - vähättelyä. Koska - jos he eivät koe rakkautta niin läheiseksi ja olenaniseksi osaksi itseään että sen poissaoleminen jopa jossain määrin rampauttaa... niin eikö silloin rakkaus ole toisella tavalla ajatteleville "vähemmän", kevyempää, halvempaa ja epäoleellisempaa - eli arvottomampaa?
Eheyden pitää tulla sisältä päin, kukaan toinen ihminen ei voi sitä antaa. Jos toinen ihminen voisi sen antaa, niin silloin hän voisi myös ottaa sen pois. Olisi kamalaa olla parisuhteessa, jossa oma "eheys" (mitä ikinä sillä tarkoitetaankin) olisi riippuvainen toisesta ihmisestä; jos tuo toinen lähtisi, jättäisi, pettäisi, niin olisin mennyttä. Tai päinvastoin: jos toisen ihmisen eheys olisi minusta kiinni, niin tuntisin itseni todella ahdistuneeksi.
Minusta rakkautta symboloisi paremmin liekki. Sen pitää ensin palaa, ennen kuin siitä voi antaa toiselle, ja sen antamisen jälkeen se ei kuitenkaan pienene vaan pysyy samana.
"Tai päinvastoin: jos toisen ihmisen eheys olisi minusta kiinni, niin tuntisin itseni todella ahdistuneeksi."
Miksi? Mitä häviät rakastaessasi jotakuta joka ehjääntyy rakkaudestasi?
Vai onko rakkaus sulle jotain joka sitten pistetään niksnaks katki kun ei enää huvita ja ahdistus tulee siitä kun et sitten voikkaan olla voimaannuttaja toiselle kun ei enää huvitakaan rakastaa?
Kyse nimenomaan on _rakastamisesta_ eikä mistään pirun kulissiparisuhteesta.
Ai, mut oliko tää nyt sitten jotain sellaista että sä pystyt rakastamaan vaan ehjää, eli siis sellaisesta joka voimaantuisi rakkaudesta et voi ikinä välittää koska siinä on periaatteellinen riippuvuussuhde - vaikkakin irrelevantti koska tietääkseni molemminsuuntainen rakkaus jota kunnioitetaan kestää sitten... jos ei ikuisesti; niin ainakin kunnes kuolema meidät erottaa.
Ja mitä ilmeisimmin olette sitten niitä "ehjiä" jolloin teillä ei ole henkilökohtaista näkemystä asiaan. Olette aina olleetkin, joskus ottaneet jotain iskuja joista sitten toipuneet. Ihan tavallisia tyttöjä.
Mutta esim. mut on tehty toisella tavalla. Siinä missä sä saat haavan ja paranet sen ja sitten olet "sisältä eheytynyt" - on musta amputoitu pala pois ja se jumalauta ei kasva takaisin, ei millään. Joten yhtälailla voit mennä sanomaan sirkelimiehelle että "piis of cake, kasvata ne sormet takas." kuin tulla multa vaatimaan että mä ryhdyn omaksi isäkseni joka hylkäs mut. Ok, voin olla asian kanssa sinut järjellisesti - jopa tunteellisesti kontrolloida itseäni sen suhteen. Mutta silti se on pala minusta joka on hukassa. Aivan kuin ilman sitä jalkaa tai kättä oppii elämään - ei se tarkoita että olisi "ehyt".
Ihmiset ja rakkaus on kuitenkin asia joka on jossain määrin korvattavissa koska niillä on vastaavuus. Voi olla ihminen joka rakastaa minua sellaisena kuin olen, hän voi olla pysyvä osa elämääni. Miksi siis se ei olisi tässä suhteessa eheyttävä osa minua - ei hän ole se mitä menetin; mutta jotain vastaavaa. Jotain josta peilata omaa itseäni läheisen rakastavan ihmisen kautta. Sitä nimenomaista liimaa mitä ihminen tarvii ollakseen itsensä.
Tämän perusteella jo keskiverto-empatiaan pystyvän pitäsi hoksata. Vai ootko niin kylmä että juot vettä ja pissit jääkuutioita?
todella sitä mieltä, että rakkaus ei tee ketään ehjäksi. Rakkaus ei tarkoita riippuvuutta toisesta. Minusta tuo kuvailemasi kuulostaa enemmänkin sellaiselta, mitä itse kutsuisin tarvitsevuudeksi. Voimakas tunne siitä, että toinen on välttämätön omalle hyvinvoinnille. Toki hyvä parisuhde on positiivinen voimavara, mutta näkisin sen eräänlaisena "lisäbonuksena". Siis ihmisen tulee itse olla ehjä ja kyetä seisomaan omilla jaloillaan, suhde tulee sitten siihen päälle. Kaikilla tietysti on omat traumansa, täydellistä harmonista oikea sujuvaa elämää ei ole olemassa, mutta sellainen jonkunlainen perustyytyväisyys pitäisi kyetä saavuttamaan myös yksin ollessa. Liika tarvitsevuus lähinnä altistaa hyväksikäytölle ja sitä myötä uusille pettymyksille. Rakkaus ei kestä eikä todellakaan kärsi kaikkea. Täydellisen ehdottoman rakkauden ideaali on psykologiassa perinteisesti kai liitetty vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen, ja ihmisen tragedia on ikuinen kaipuu tähän tilaan, jonka saavuttaminen on mahdotonta.
Minäkin ahdistuisin, jos joku sanoisi tarvitsevansa minua tai rakkauteni parantavan, eheyttävän hänet. En halua tilannetta, jossa olen vastuussa toisen onnesta, koska väistämättä tuotan pettymyksen. Ei minulla ole kykyä korjata ketään, en voi tarjota täydellistä rakkautta. Ja itsekin haluaisin, että kanssani ollaan koska halutaan, kaksi itsenäistä ihmistä yhdessä, koska niin on hyvä molempien olla. Suhteen tehtävä ei ole paikata toisen traumoja eikä suhde siihen kykenekään. Toki voi kuunnella, olla läsnä, lohduttaa, antaa hellyyttä, mutta sisäisen maailman eheytyminen/eheyttäminen, siihen saakka kun se ylipäätään on mahdollista, on yksilön itsensä tehtävä, ei kumppanin. Kumppanilla on oma elämäsä ja omat traumansa, joita hän yrittää käsitellä. Ei voi toimia toisen pelastusrenkaana kun itsekin keskittyy pinnalle pyristelemiseen. Toki kaikki ihmiset jollain tapaa pyrkivät saavuttamaan sen tahrattoman eheyden tilan kumppaninsa kautta suhteessa ollessaan, mutta minusta tämän pyrkimyksen pitäisi olla jollain tapaa taka-alalla kuitenkin.
"Liika tarvitsevuus lähinnä altistaa hyväksikäytölle ja sitä myötä uusille pettymyksille."
Individualismisi on pelkolähtöistä kuten arvelinkin.
Nimittäin "Hyväksikäyttö" ei kuulu rakkauteen ja rakkautta tarvitseva ei siten hyväksy hyväksikäyttöä.
Tässä ei ollut kyse läheisriippuvuudesta vaan rakkaudesta. Ei epäterveestä kuvasta vaan aidosta asiasta. Jos tunnet että rakastaessasi aidosti ahdistut siitä että toinen nimenomaan voimaantuu siitä on sinulla jonkinlainen kompleksi, koska oikeastihan moinen asia aidossa rakkaudessa on aivan loistava tunne, huomata omien valintojensa ja olemisensa olevan kumppanilleen hyväksi - tarkoituksellisuuden toteutuminen.
Katsoppa peiliin. Miksi näet rakkauden noin synkkänä ja itsesi kyvyttömänä rakastamaan? Minusta se on ennenkaikkea itsensä aliarviointia ja vieläpä pahemman kerran...
kirjoittaa niin hyvin, ettei minulla ole tuohon mitään lisättävää. Jos sen takia luulet, että olen pumpulissa kasvanut ja kolhuilta välttynyt, niin sille ei voi mitään, koska vaikka nimettömänä kirjoitankin niin ihan kaikkea en elämästäni täällä kerro. Olen kokenut omat kolhuni ja olen seurannut sivusta tuollaista tarvitsevaa rakkautta, ja tiedän etten odota kenenkään toisen rakastavan minua ehjäksi enkä itse haluaisi suhteeseen, jossa toinen "ei voi elää ilman minua".
Sinäkin olet sekoittanut puurot ja vellit pahemman kerran. Kyse oli rakkaudesta, ei läheisriippuvuudesta. Parantavana voimana ei ole vain toisen rakkaus itseä kohtaan vaan oma rakkaus ja halu toimia oikein sekä itseään että toista kohtaan. Se että on riippuvainen tuollaisesta kaksisuuntaisesta rakkaudesta on täysin OK koska sellaista todellista rakkautta ei voi murtaa eikä siinä ole mitään ahdistavaa, vain elähdyttävää.
Mielestäni se että "En halua että joku riippuu minusta" nimenomaan kielii siitä että ihminen varaa itselleen pelossaan tai välinpitämättömyydessään varatien jota ei tarvita. On mukana vain puolella sydämellä. Jos ennakkoasenne on tuo ei kyse ole rakkaudesta vaan jostain muusta; hyötysuhteesta - johon jätetään rakkaudeton optio raukkamaisuuteen.
Minusta sekä sinä että miax väheksytte rakkautta ja ihmisiä jotka rakastavat, heidän voimaansa muuttaa ja kokea asioita ja uusia itseään kohti parempaa rakkaudessa.
Jos arvaan että olette tunnollisia individualistisia sinkkunaisia joilla on "oma hyvä elämä" en takuuvarmasti osu väärään. Kuitenkin teiltä molemmilta puuttuu positiivinen näkemys rakkaudesta ja ymmärrys sen sisällöstä. Lieköhän tuo olotila ja elämäntapa kuitenkin pohjimmiltaan teille vieras ja siksi suhtautumisenne siihen on niin pirun teoreettinen ja ehdollinen.
Kumpaakaan teistä ei ole rakkaus koskettanut, ei oikea toimiva sellainen. Siksi suhtautumisenne on varauksellista, kolhujen kautta koettua. Näkemyksenomaista vailla konkretiaa tai edes muistikuvia.
Niinpä. Prinsessa tulee valkealla ratsulla ja pelastaa...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000037270978
Toinen harhakäsitys on, että nainen saa seksiä kunhan sormiaan napauttaa. Tässä koko perusoeletus on väärä: seksin laadusta ei puhuta mitään, mutta jopa näillä ATM:llä on joku ihme perusoikeus silti vaatia tasokasta naista (mm. YH:T ja huorat ei kelpaa.... miksi naisille pitäisi kelvata sitten mieshuora? pultsari? ). Toki joka mieskin saisi pillua, kun ottaisi sitä vain siltä humaltuneelta baariruusulta, joka on keski-ikäinen... mutta eipä kelpaa!
"Se että on riippuvainen tuollaisesta kaksisuuntaisesta rakkaudesta on täysin OK koska sellaista todellista rakkautta ei voi murtaa eikä siinä ole mitään ahdistavaa, vain elähdyttävää."
Rakkaus ei ole noin yksioikoista, helppoa ja elähdyttävää, se on monesti kivuliasta, ahdistavaakin ja raskasta. Tämä kaikki, tekee rakastamisesta sen arvoista. Kommenttisi on suoraan vaaleanpunaisten elefanttien marssista pumpulipilvissä. Yhdyn edellisten naisten kommentteihin siitä, että ensin on kyettävä seisomaan omilla jaloillaan, jotta kykenisi antamaan ja vastaanottamaan rakkautta parisuhteessa.
"Joillain (miehillä lähinnä) näyttää myös olevan hiukan erikoinen tapa suhtautua sinkkuuteen. Eli ongelmana nähdään vain ja ainoastaan toisen sukupuolen pahuus ja julmuus ja virheellisyys ja huonous, yksinäisyyttä ja läheisyyden ja hellyyden puutetta ei käsitellä surun ja kaipauksen tuntein vaan raivolla, vihalla ja katkeruudella."
Erikoinen ? No, ainakin itse tulkitsen joidenkin naisten kylmäkiskoisuuden, laskelmoivuuden ja miehelle asetetut tiukat kriteerit (= täydellisyyshakuisuus) isona turn-offina. Näin se vain on.
"Jotenkin joidenkin miesten kirjoituksista saa sellaisen käsityksen, että mies haluaa (oman, omistettavan) naisen. Kuvitellaan, että jokaisella, tai ainakin itsellä, on joku ihmeen OIKEUS kumppaniin, ja koetaan kumppanittomuus itseä kohtaan tapahtuneena vääryytenä."
Minäkin haluan oman naisen, joka kykenee sitoutumaan yhteen mieheen kerrallaan. Jos tuota sanotaan omistamiseksi, olkoon niin. Vastavuoroisesti nainen saa vastineeksi miehen, joka on omistautunut vain hänelle. Mun mielestä tuo vaatimus on ihan normaali, kun en ole pyrkimässä avoimeen suhteeseen, jossa molemmat saavat mennä ja tehdä aivan vapaasti toisesta, ja hänen tunteistaan välittämättä.
"että ensin on kyettävä seisomaan omilla jaloillaan, jotta kykenisi antamaan ja vastaanottamaan rakkautta parisuhteessa."
Koska symboliikan tielle lähdettiin niin kysyn symboliikan kielellä
Koskeeko tämä myös yksijalkaisia? He voivat seistä - mutta eivät jaloillaan koska niitä ei ole kuin yksi.
Liityit kolmanneksi koplaan. En ole missään vaiheessa väittänyt rakkautta tuskattomaksi. Nimenomaan rakkaus tekee sen tuskan siedettäväksi ja siksi se toimii.
Jaksa enää herjatakaan, hoksaat kyllä itsekin virheesi kun luet tekstit uudelleen.
Kas, toinenkin terve ihminen. Moro :)