Kyllä on kusipäiset ja omahyväiset appivanhemmat: Appiukko oli leikkauksessa, ja mieheni ei ehtinyt häntä sairaalaan katsomaan. Mutta soitteli sinne lähes joka päivä ja kysyi vointia ja kuulumisia. Kun appiukko pääsi sairaalasta kotiin, olisi appivanhempien mielestä mieheni pitänyt heti mennä heidän kotiin katsomaan isäänsä!!
Mieheni ei jaksanut, koska hän on ollut töissä kaksi viikkoa yhteen putkeen, tehnyt ylitöitä jne. Mieheni halusi viettää aikaa minun (siis vaimonsa) ja pienen poikamme kanssa. Ei ole liikaa tuota yhteistä aikaa ollut...
Kun mieheni soitti anopille, siis äidilleen, että voiko tulla käymään vasta parin päivän päästä, niin sitä oltiin niin loukkaantuneita että... "Täällä sinua on jo odotettu. Etkö sinä tulekaan?! Me oletettiin, että sinä tulet." jne jne
Mieheni aivan umpipoikkiväsyneenä ei jaksanut edes muuta sanoa kuin pahoitella ja puhelu loppui siihen, että anoppi haukkui oman poikansa.
TODELLA OMAHYVÄISTÄ KÄYTÖSTÄ APPIVANHEMMILTA!!! Miten omalle pojalleen voi olla noin ilkeä??!!
Mieheni ei jaksanut, koska hän on ollut töissä kaksi viikkoa yhteen putkeen, tehnyt ylitöitä jne. Mieheni halusi viettää aikaa minun (siis vaimonsa) ja pienen poikamme kanssa. Ei ole liikaa tuota yhteistä aikaa ollut...
Kun mieheni soitti anopille, siis äidilleen, että voiko tulla käymään vasta parin päivän päästä, niin sitä oltiin niin loukkaantuneita että... "Täällä sinua on jo odotettu. Etkö sinä tulekaan?! Me oletettiin, että sinä tulet." jne jne
Mieheni aivan umpipoikkiväsyneenä ei jaksanut edes muuta sanoa kuin pahoitella ja puhelu loppui siihen, että anoppi haukkui oman poikansa.
TODELLA OMAHYVÄISTÄ KÄYTÖSTÄ APPIVANHEMMILTA!!! Miten omalle pojalleen voi olla noin ilkeä??!!
Vastaukset 30
Vanhimmat
Sairaalassa ei tarvitse olla kauan, puoli tuntiakin on jo käynti. Jos joku lähiomainen on ollut sairaana ja operoitavana, häntä käydään katsomassa vaikka pikaisestikin. Muu on välinpitämättömyyden osoitusta.
Minäkin olen aloittajan kanssa täysin eri mieltä.
Sairaalassa kaipaa läheisiä ympärilleen edes hetkeksi.
On julmaa olla menemättä, ellei nyt ole jokin poikkeustapaus: leikkaus on pieni muodollisuus ja poika 500 km:n päässä.
Mutta heti kun kotiutuu, on lähiomaista käytävä tervehtimässä. Sen nyt luulisi sanovan alkeellisinkin empaattisuus.
Tehkää toiselle, niin kuin haluaisitte itsellenne vaikeina päivinä tehtävän.
kun pääsen jostain leikkauksesta. Huh huh sentään.
Totta kai haluaisin levätä rauhassa leikkauksen ja sairaalassaolon rasituksista. Ehtiihän sitä sukulaisia sitten tavata kun vähän pääsee taas jaloilleen.
Vai vielä että oikein vaaditaan rättiväsynyttä poikaa yhtään ajattelematta HÄNEN tilannettaan. Miten sitten suu pantaisiin jos poika ajaisi kolarin ajaessaan väsyneenä katsomaan ihmistä, joka nyt ei kuitenkaan yksin riudu?
Minusta riippuu siitä, kuinka vakavasta/isosta leikkauksesta on kysymys.
Jos vanhemmallani olisi hengenvaara tai hän joutuisi virumaan sairaalassa kauan aikaa huonossa kunnossa, menisin tottakai häntä katsomaan.
Toisaalta jos äitini kävisi vaikkapa suonikohjuleikkauksessa tai isäni jossakin vastaavassa, he eivät haluaisi kuulla puhuttavankaan, että lähtisin täältä 300km:n päästä heitä katsomaan sen takia. Hölmöähän se olisi, normaaleja aikuisia ihmisiä kun ovat. Eivät hekään minun umpisuolileikkaustani lähtisi todistamaan, lähettäisivät kortin ja kaksikymppiä ja käskisivät ostamaan karkkipussin.
Muuten minua ihmetyttää se, että ihmiset ovat VAATIMASSA kaikenlaista toisiltaan. Jos toinen on väsynyt eikä jaksa lähteä, onko se sitten mukava tapaaminen, jos ensin on haukuttu ja sitten vielä päälle pakotettu?
Minun mieheni on kolmivuorotyössä enkä ihmettele yhtään, että ihminen voi kahden viikon työputken ja ylitöiden jälkeen olla niin puhki että hyvä kun tolpillaan pysyy eikä aina pysykään. Eihän ap:n mies ollut ajatellut kokonaan jättää käymättä, oli ehdottanut, että jos parin päivän päästä? Sairaalaan oli soitellut joka päivä. Joillakin on jo pelkkä taloudellinen tilanne sellainen että ei ihan pienen syyn takia voi olla töistä pois. Näin esim. meillä, kun palkaton vapaa on ainoa vaihtoehto.
Kyllä ymmärrystä ja joustoa pitäisi olla molemmin puolin ja myös vanhemmilla töitä paiskivaa ja perhettään elättävää poikaansa kohtaan. Näin varsinkin, jos vanhemmat eivät ole "yksin hylättyjä" sairaita ihmisiä vaan kysymys on vain ns. sopivuusasioista.
Mitäs, jos sairaala sijaitsee 2 tunnin ajomatkan päässä??!! Mies pääsee töistä klo 17. Pitäisikö hänen siis ajaa sen jälkeen täysin väsyneenä 2 tuntia sairaalaan??!! Vierailuaika Takaisin ajaminen.
Saman asian voinee hoitaa puhelimitse!!!!!!!!!!!!!
Eikö sen sairaan pitäisi levätä stressittömässä ympäristössä, eikä sellaisessa, että vieraiden käymättömyydestä pidetään isoa riitaa yllä? Ei ole hyvä, että vieraita lampsii päivästä päivään, ja olihan se poika soittanut useasti?
Ei anoppi ainakaan auta miehensä parantumista vaatimalla ja kehittämällä pyhää vihaa poikaansa kohtaan. On varmaan pojan vika, jos sairaan tila huononee, ei sairaan vaimon vika tietty. Motkottaa varmaan sairaalle miehelleen kotona, joo tosi hyvin ajateltu anopilta.
Ja tärkein lähiomainen tässä tapauksessa on sen sairaan vaimo, ei sairaan poika.
Tässä käytetään sairautta vain tekosyynä, tuskin on kuolinvuoteella sentään maannut, ja välit ovat olleet aiemminkin varmaan huonot.
Odottavatko nämä miniän kriitikot, että heitä käydään vastaavassa tilanteessa katsomassa, juuri silloin kuin sille sairaalle sopii? Erittäin välinpitämätöntä käytöstä on tämä anopilta.
Parin valvotun yön jälkeen on ihminen tutkimusten mukaan kuin 1-2 promillen humalatilassa. Millainen äiti vaatii poikaansa tuossa kunnossa ajamaan isänsä luo? Ja loppuvatko vaatimukset tähän, vaikka poika olisi nyt antanut periksi?
Ja varmaan nyt alkaa viimeistään uhkailu perinnöttä jättämisellä, so what? Rahaa saa itsekin, ei sen vuoksi tarvi itseään ja asenteitaan myydä. Jos ei ole ajokunnossa, on se merkki vain siitä, että ihmisen itsesuojeluvaisto pelaa, äidin hoivavietistä ei niinkään.
Valtapeliä koko juttu.
se, että aina ei ehdi eikä jaksa. Sitäpaitsi jos on soittanut toipilaalle, luulisi sen riittävän. On melkein sama, soittaako (=on henkisesti läsnä) vai onko fyysisesti läsnä paikalla. Se, että joku tulee katsomaan, on vain plussaa. Ehkä se on ikävää, ettei joku tietty ihminen tulisi katsomaan jos itse olisi samassa tilanteessa, mutta ei sellaista voi vaatia keneltäkään puhumattakaan että suuttuisi moisesta.
Se kääpä on selvästi seniili. Kipatkaa hoivakotiin.
Joo, kaikki sairaat ja leikkauksista toipuvat yhteiskunnan hoitoon!
Minä menen vasta hautajaisiin ja tietysti perinnönjakotilaisuuteen! Näin on.
minä jätän ne hautajaisetkin väliin, menen vasta sinne perinnönjakotilaisuuteen etujani valvomaan.
Kyllä näin on.
On se kumma ettei edes pientä hetkeä aikaa löydy omille vanhemmilleen! Siis älytöntä käytöstä. Miten OMAHYVÄISTÄ käytöstä omalta pojalta.
Kaikki tuo töissä puhe plaa plaa plaa, selittelyn makua. Kyllä se perintö sitten kiinnostaa kun vanhemmista aika jättää!
Hyi hävetkää!
niitä perintöjä ollenkaan! Voihan omaisuutensa kuluttaa itse ja käyttää mihin haluaa!
En kyllä ymmärrä miksi vanhemmat haluavat lapsiaan lähelleen, jos ei nyt kuolemanvaarassa ole ollut - enkä tiedä haluanko sittenkään. Olisi hyvä pitää välit sellaisina, ettei ole selvitettäviä asioita ja jos kuolema sitten yllättää niinkuin se useimmiten tekee, ei tarvitsisi säntäillä.
Jos välit ovat hyvät on pelkkä tieto toisen voinnista (oli se lapsi tai vanhempi) aivan riittävä!
Olen itse ajatellut omaa kuolemaani monesti enkä ollenkaan ole varma haluaisinko lapsiani vuoteeni ympärille sitten, kun olen manan majoille siirtymässä. Yksin sinne on mentävä kuitenkin - mukaan ei kukaan tule! Puoliso on sitten eri juttu kokonaan. Häntä minä varmaan kaipaisin.
Appiukkoni oli aikoinaan tehohoidossa. Menimme sitten porukalla sinne seisomaan hänen vuoteensa ympärille. Emme osanneet mitään puhuakaan. Hän tokaisi:"Jos teillä on jotain sanottavaa, sanokaa se!"
Sen jälkeen en enää mennytkään. Tajusin, ettei hän ainakaan minua kaivannut...Enkä usko että itsekään kaipaisin muita kuin puolisoa ja kukaties ystäviä...
Mutta eihän tämän kyseisen henkilön omainen edes ollut kuolemanvaarassa?!
Hän tokaisi:"Jos teillä on jotain sanottavaa, sanokaa se!"
Ymmärsin tämän potilaan viimeisen viestin nähtävästi ihan eri tavalla kuin sinä, viestin lähettäjä.
Ei sairaalan teho-osaston vuoteessa ole aikaa turhaan jaaritteluun, ei voimiakaan.
Tässä oli hieno kuolevan viimeinen lause.
Jäikö teille jotakin sanomatta?
Melkein kaikille jää.
Hän eli vielä jonkun aikaa tuon jälkeen, mutta mieheni sanoi, ettei hänelle jäänyt sellaista tunnetta että häntä olisi kaivattu mitenkään. Minähän en enää sitten mennytkään.
Kyllä tuo isä piti varmaan joistakin lapsistaan, mutta mieheni ei ollut hänen "suosikkilistallaan" ollenkaan.
On vain kummallista miten vanhemmat, jotka eivät välttämättä välitä tuon taivaallista lapsistaan silloin kun nämä heitä tarvitsisivat sitten vanhana odottavat huomionkipeinä syntymäpäiviään ym ym... Lasten merkkipäivistä viis kun vain itse sitten tulee huomatuksi. Meillä oli kummankin isä nimenomaan samanlainen.
He eivät koskaan sanoneet sanaakaan muusta nyt puhumattakaan edes silloin, kun olimme pieniä...Sitten vanhana varsinkin appiukko loukkaantui, kun emme aina muistaneet häntä.
Oli meillä joskus hauskojakin hetkiä yhdessä - juttutuokioita kahvikupposen ääressä. Mutta mutta - ei hän meitä kuolinvuoteelleen kaivannut.
Mutta mitäpä meillä olisi ollutkaan puhumista? Ei se tunnu katkeralta, ajattelenpahan vaan että oppisin itse tästä jotakin. Että en odota lapsiltani yhtään enempää kuin mitä he voivat antaa...Ja jos heillä ei ole mitään sanottavaa, hyväksyn sen. Enkä pakota ja painosta heitä luokseni.
Kukapa tietää mitä elämä tuo tullessaan - voihan se tuoda yllätyksiä tässäkin asiassa! Monesti olen huomannut ymmärtäväni monet asiat vanhemmiten toisella tavoin kuin nuorempana. Kukapa tietää...
lainaus: "Appiukkoni oli aikoinaan tehohoidossa. Menimme sitten porukalla sinne seisomaan hänen vuoteensa ympärille. Emme osanneet mitään puhuakaan. Hän tokaisi:"Jos teillä on jotain sanottavaa, sanokaa se!""
Toi sopisi muuten johonkin komediaan; hauskaa tilannekomiikkaa. Tuli päivän parhaat naurut tähän mennessä. :DD
Pitäiskö toisen kuolinvuoteella alkaa puhumaan omista murheistaan, haukkumaan sairasta, että olit huono isä, puhumaan politiikasta?
Minä muuten lisäsinkin sen jo yhteen keskeneräiseen juttuuni.
jo nyt.
Ja sulla menee pissit housuun jos joku sanoo äreästi? ja tulkitset ettei sua kaivata.
Oikeassahan lienet, en minäkään kaltaistasi kaipaisi. Aivan turhan kuvanhan itsestäsi annat.
Mutta onneksi kaikki eivät suinkaan ole kaltaisiasi. Ja monille on suku läheinen eikä yhdentekevä.
Totisesti et ole läheistä sukua itsellesi ansainnutkaan.
miehelläsi on oikeus itse päättää, haluaako lähteä vierailulle, sen ei pitäisi tapahtua vaatimalla ja pakottamalla. Ei ole mitään pahaa siinä että vain soittaa, hän seurasi isänsä tilannetta kuitenkin, eikä isällä ollut hätää kun pääsi kotiinkin. Valitettavasti vanhemmat haluaa sitoa lapsiaan liikaa, vaatia ja velvoittaa yhteydenpitoon. Arvaan että he muutenkin vaativat teitä kyläilemaan ja huomioimaan itseään, säälittävää, itsekästä.
Miehesi tietää itse parhaiten, kuinka jaksaa lähteä, ei äiti voi sitä hänen puolestaan päättää. Eikä välittämisen ja rakkauden määrää mitata tuollaisilla ulkonaisilla seikoilla. Yhteydenpidon pitäisi perustua siihen mitä kukin itse päättää ja haluaa, vapaasti ja vaatimatta.
En tiedä minkä ikäisiä kaikki tähän kirjoitukseesi vastanneet ovat..itse olen nelikymppinen. Jotenkin näistä kaikista vastauksista huokuu vain omahyväisyys ja "minä itse" asenne. Minusta sinun ei pitäsi ajatella että appivanhempasi ovat omahyväisiä. Jokainen vanhempi rakastaa lapsiaan vielä kun he ovat aikuisiakin. Ja moni vanhus joka haluaa tavata omia aikuisia lapsiaan haluaa tehdä sen silkasta rakkaudesta omaan lapseensa. Ja usein vanha ihminen on jo aika turvatonkin, siinäkin syy miksi vanhukset haluaisi pitää yhteyttä omiin lapsiinsa. Ja me hyvissä ruumiin ja sielun voimissa olevat tulkitaan se "marisemiseksi". Kyll ä vanhemmat aina haluavat lapsensa nähdä, esim. vakavastikin sairaina. Se vaan voi olla henkisesti niin vaikeaa, että se verhotaan sellaiseksi uhitteluksi ja annetaan sellainen kuva kuin ei välitettäisikään.
Ihminen kun tulee vanhaksi hän on aika avuton ja kaipaa huomiota ja turvaa. On aika surullista jos aikuiset lapset sillä hetkellä ajattelevat vain omaa parastaan.
Jos itse olisin esim. vakavasti sairas ja ajattelisin omaa elämääni ja mikä siinä on ollut tärkeintä niin ehdottomasti omat lapset , ei suinkaan työnteko tms.
Luit vähän ylimalkaisesti vastausviestit.
Kertaapa, mitä kipusisko polilta korostaa.
- se hoitsu 43
Vai vielä muka että kaikki vanhemmat rakastavat lapsiaan blaa blaa - ja siksikö VAATIVAT kaikenlaista? Höh.
Eikö tuo aloittajan appi ollut edes yksin.
kuluttamaan omaa ainutkertaista elämäänsä siihen, että ravaavat minua paapomassa sitten, kun olen vanha. Lapset eivät ole vanhempiaan varten olemassa.
ja suon sinulle yksinäisen vanhuuden. Nauti tyhmä siitä.
Minusta tämän asian ydin ei ole se, onko miehellä empatiakykyä, vaan se, voiko joku vaatia toisia käymään ja antamaan huomiota. Empatia ei riipu vierailujen määrästä tai muista ulospäin näkyvistä teoista, eikä ainakaan kukaan ulkopuolinen voi sen määrää arvioida tuollaisista teoista.
Voin kokea saavani lämpöä ja empatiaa ihmiseltä, joka vain soittaa tai käy harvoin, mutta suhtautuu lämpimästi täydestä sydämestään. Sen sijaan vierailija joka tulee siksi että 'niin kuuluu tehdä', voi jäädä kylmäksi ja etäiseksi.
Vaikeampi kysymys on se, voivatko vanhemmat vaatia poikaansa huomioimaan ja tapaamaan itseään. Eikö heidän pitäisi luottaa aikuisen ihmisen kykyyn arvioida itse oman aikansa ja jaksamisensa riittämistä. Sen sijaan että äiti suunnilleen järjestää kohtauksen, hän voisi kertoa että pojan käyntiä toivotaan kovasti, mutta tietysti poika itse päättää pystyykö ja jaksaako, ja se ymmmärretään ja hyväksytään. On siis kysymys siitä, saako miehesi tehdä itsenäisiä ratkaisuja niin kuin aikuisen pitäisi saada.
Aloittaja on tekstistään päätellen vielä aika nuori, mutta kyllä appivanhemmissakin on ymmärtämättömyyttä.
Kyllä heidän pitää ottaa huomioon myös poikansa työ- ja perhetilanne eikä vaatia aikuista lastaan tulemaan, jos mainituista syistä on mahdotonta.
Aikuisten lasten pitää antaa elää omaa elämäänsä eikä takertua heihin. Mutta tässä tapauksessa taitanevat molemmat vanhemmat odottaa sitä sun tätä pojaltaan...
nuoria vaimoja, jotka eivät kunnioita appivanhemiaan.
Appilassa on voinut olla hätä lähinnä. Sinä et sitä tajua, ja pullistelet väärässä paikassa. Häpeäsit edes.
Jonain päivänä sinun pienen poikasi pitäisi siis sanoa, ettei viitsi tulla katsomaan sinua sairaalaan.
Kyllä poika ja miniä ovat oikeassa. He ajattelevat enisijaisesti omaa perhettään, näin pitääkin olla. Vaatia nyt työputken tehnyttä poikaa sairaalaan. Missä rakkaus ja ymmärrys omaa poikaa kohtaan on.
Minua harmittaa, kun oma äitini aikanaan itsekeskeisesti vaati aina huomioimaan omat tarpensa. Tuntui ajottain , että lapsillamme ei ollut väliä, kunhan hänen toiveensa toteutettiin.