Sitoutumiskammo

Enpä ole itse muuta vastausta keksinyt kun kuitenki haluaisi seurustella jo jonkun kanssa vakavasti. Mutta ei sen ahdistuksen kans vaan kykene olemaan. Mulla kans niin et vaikka on ollut tyyppiin ihastunut nii siltikään ei pysty. Mut miten siitä sittn pääse eroon??

sunset.. kirjoitti:

Enpä ole itse muuta vastausta keksinyt kun kuitenki haluaisi seurustella jo jonkun kanssa vakavasti. Mutta ei sen ahdistuksen kans vaan kykene olemaan. Mulla kans niin et vaikka on ollut tyyppiin ihastunut nii siltikään ei pysty. Mut miten siitä sittn pääse eroon??

Lue lisää

en ole asian tuntija mutta mutta...
Ehkä vois välttää sitä "paniikkia" kertomalla sille "tyypille" siitä kammosta,ja että haluaisit edetä hitaasti...
Mikäli tyyppi tämän ymmärtää,niin kaikki voi olla rennompaa eikä tarvitse pelätä että tulee karkuun juoksemisen tarve...
Tsemppiä! :)

hmmhmmhmm... kirjoitti:

en ole asian tuntija mutta mutta...
Ehkä vois välttää sitä "paniikkia" kertomalla sille "tyypille" siitä kammosta,ja että haluaisit edetä hitaasti...
Mikäli tyyppi tämän ymmärtää,niin kaikki voi olla rennompaa eikä tarvitse pelätä että tulee karkuun juoksemisen tarve...
Tsemppiä! :)

Lue lisää

Olen kyllä tehnyt niinkin, mutta mitään apua ei ole ollut. pystyttiin erään jätkän kanssa tapaileen pari kuukautta ja sitten ei enää pystynyt. Vaikka henkilö oli täysin tietoinen asiasta ja yritti olla vähemmän yhteydes jne...ei vaan kyennyt vaikka pidin tyypistä tooodella paljon

sunset.. kirjoitti:

Olen kyllä tehnyt niinkin, mutta mitään apua ei ole ollut. pystyttiin erään jätkän kanssa tapaileen pari kuukautta ja sitten ei enää pystynyt. Vaikka henkilö oli täysin tietoinen asiasta ja yritti olla vähemmän yhteydes jne...ei vaan kyennyt vaikka pidin tyypistä tooodella paljon

Lue lisää

Helevetti :)...Ompas kyl hankalaa...
Ehkä ei auta muu kun aika...
Että alkaa sitte seurustelemaan kun tuntuu että siihen kykenee,et toinen on siinä lähellä...
Ja tosiaan,oot nuori vielä..Et jos nyt ei kykene vaan siihen hommaan ni sulla on koko elämä aikaa...Ei väkisin kannata yrittää... :P

voehan kirjoitti:

Helevetti :)...Ompas kyl hankalaa...
Ehkä ei auta muu kun aika...
Että alkaa sitte seurustelemaan kun tuntuu että siihen kykenee,et toinen on siinä lähellä...
Ja tosiaan,oot nuori vielä..Et jos nyt ei kykene vaan siihen hommaan ni sulla on koko elämä aikaa...Ei väkisin kannata yrittää... :P

Lue lisää

entä jos kyse onkin et kyllästyt helposti?
Tai sit se vaan on et haluais olla jonkun kans,mut sit ei kumminkaan...
Sitte taas ei sekään olis reilua toista kohtaan että
"nähdään sillon kun MINULLE sopii!" :/

Harva on 19-vuotiaana vielä edes seurustellut. Miten tuossa vaiheessa voi tietää olevansa sitoutumiskammoinen?
No ehkäpä siinä tapauksessa, jos henkilö tällainen promiscuinen ja aloittanut ala-asteella seurustelusuhteet, jotka on kestäneet aina lyhyen aikaa ja sitten on uusi tullut tilalle...

Jotkut hankkivat lapsia kyllä aika aikaisinkin, mutta väittäisin, että 19-vuotiaana lapsen hankkiminen liittyy puolissa tapauksissa jollain tapaa alkoholismiin.(vanhemmat, tai itse)

ritalin kirjoitti:

Harva on 19-vuotiaana vielä edes seurustellut. Miten tuossa vaiheessa voi tietää olevansa sitoutumiskammoinen?
No ehkäpä siinä tapauksessa, jos henkilö tällainen promiscuinen ja aloittanut ala-asteella seurustelusuhteet, jotka on kestäneet aina lyhyen aikaa ja sitten on uusi tullut tilalle...

Jotkut hankkivat lapsia kyllä aika aikaisinkin, mutta väittäisin, että 19-vuotiaana lapsen hankkiminen liittyy puolissa tapauksissa jollain tapaa alkoholismiin.(vanhemmat, tai itse)

Lue lisää

alkoholismista, mutta aika poikkeuksellista tuo sitoutuminen ja lastenhankinta alle parikymppisenä on. Yleensä ihmiset opiskelee ja tekee töitä ja ovat nuoria (ehkä seurusrelevat, ehkä eivät, pitävät hauskaa, harrastavat, ovat vapaita).

ritalin kirjoitti:

Harva on 19-vuotiaana vielä edes seurustellut. Miten tuossa vaiheessa voi tietää olevansa sitoutumiskammoinen?
No ehkäpä siinä tapauksessa, jos henkilö tällainen promiscuinen ja aloittanut ala-asteella seurustelusuhteet, jotka on kestäneet aina lyhyen aikaa ja sitten on uusi tullut tilalle...

Jotkut hankkivat lapsia kyllä aika aikaisinkin, mutta väittäisin, että 19-vuotiaana lapsen hankkiminen liittyy puolissa tapauksissa jollain tapaa alkoholismiin.(vanhemmat, tai itse)

Lue lisää

vai et alkoholismiin tai takapajulaan.. hah..hah..hah.. älä nyt naurata!!

minä sain ensimmäisen lapsen juuri täytettyäni 19vee ja 24vee oli kolme lasta.. naimisiin menin samana päivänä kun luokkatoverini pääsivät ylioppilaaksi. ennen avioliittoa olin seurustellut 3vuotta lasteni isän kanssa.. asemaltaan lapsuudenkotini oli normia korkeatuloisempi ja isääni/äitiäni en ole koskaan nähnyt kännissä..
PÄIVÄÄKÄÄN EN KADU!!

ne jotka väittävät et olen jäänyt jostain paitsi niin ovat väärässä.. rankkaa elämäni on ollut aikoinaan (ei enää kun lapset jo aikuisia) mut se on kasvattanut minusta vahvan selviytyjän eikä pullasorsaa kuten tämänpäivän omaa napaansa ajattelevat ihmiset
tänäpäivänä kun liikun diskoissa yms. lasteni ja heidän tyttöystäviensä kanssa..he ja itse olen tyytyväinen ja ylpee itsestäni. samoin kun tapaan usein nyt aikuisia (entisiä meillä leikkiviä lapsia) niin saan aina kehut elämästäni ja useimman kertovat et haluavat olla kuin minä!!
sillai niinku sinulle et älä nyt hyvä ihminena ajattele noin et alkoholismi tms. olisi syy ja kaikille ihmisille haluaisin kertoa et jokainen ihminen elää omaa elämäänsä, se on hänelle arkipäivää ja totta.. ÄLÄ sinä luo omia stereotypejä ja moralismia sillä se tuhoo sinua ja kertoo sinun olevan epäkypsä ihminen

teitä immeisiä kirjoitti:

vai et alkoholismiin tai takapajulaan.. hah..hah..hah.. älä nyt naurata!!

minä sain ensimmäisen lapsen juuri täytettyäni 19vee ja 24vee oli kolme lasta.. naimisiin menin samana päivänä kun luokkatoverini pääsivät ylioppilaaksi. ennen avioliittoa olin seurustellut 3vuotta lasteni isän kanssa.. asemaltaan lapsuudenkotini oli normia korkeatuloisempi ja isääni/äitiäni en ole koskaan nähnyt kännissä..
PÄIVÄÄKÄÄN EN KADU!!

ne jotka väittävät et olen jäänyt jostain paitsi niin ovat väärässä.. rankkaa elämäni on ollut aikoinaan (ei enää kun lapset jo aikuisia) mut se on kasvattanut minusta vahvan selviytyjän eikä pullasorsaa kuten tämänpäivän omaa napaansa ajattelevat ihmiset
tänäpäivänä kun liikun diskoissa yms. lasteni ja heidän tyttöystäviensä kanssa..he ja itse olen tyytyväinen ja ylpee itsestäni. samoin kun tapaan usein nyt aikuisia (entisiä meillä leikkiviä lapsia) niin saan aina kehut elämästäni ja useimman kertovat et haluavat olla kuin minä!!
sillai niinku sinulle et älä nyt hyvä ihminena ajattele noin et alkoholismi tms. olisi syy ja kaikille ihmisille haluaisin kertoa et jokainen ihminen elää omaa elämäänsä, se on hänelle arkipäivää ja totta.. ÄLÄ sinä luo omia stereotypejä ja moralismia sillä se tuhoo sinua ja kertoo sinun olevan epäkypsä ihminen

Lue lisää

kirjoituksessallasi ymmärtää, että ihmiset jotka opiskelevat ja luovat uraa ja viettävät rentoa nuoruttaa olisivat itsekkäitä omaa napaansa tuijottavia ihmisiä. Tämäkin on kovin tyypillistä niille jotka hankkivat lapsensa alle 25 v. Itse voin sanoa myös omasta elämästäni että päivääkään en kadu, varsinkaan sitä etten hankkiutunut peruskoulussa/lukiossa raskaaksi jollekin naapurin pojalle, sano sitten itsekkääksi jo haluat.

ritalin kirjoitti:

Harva on 19-vuotiaana vielä edes seurustellut. Miten tuossa vaiheessa voi tietää olevansa sitoutumiskammoinen?
No ehkäpä siinä tapauksessa, jos henkilö tällainen promiscuinen ja aloittanut ala-asteella seurustelusuhteet, jotka on kestäneet aina lyhyen aikaa ja sitten on uusi tullut tilalle...

Jotkut hankkivat lapsia kyllä aika aikaisinkin, mutta väittäisin, että 19-vuotiaana lapsen hankkiminen liittyy puolissa tapauksissa jollain tapaa alkoholismiin.(vanhemmat, tai itse)

Lue lisää

mie olen 16 ja tiedän olevani todella sitoutumis kammoinen.. huomasin sen eka siitä ku hirvee kapinointi ja pyristely irti äitin kahleesta ja nytki jätin vasta poikaystävänki ku mulla ahisti niin etten saanu yöllä nukuttua ku mie itkin vaan. kyllä sen voi tietää vaikka 12 vuotiaana..

Oon ison perheen toiseksi vanhin. Äiti ollut aina kotona vahtimassa pieniä, isä käynyt töissä. Äitilläni on ollut parikymppisestä saakka mielenterveys ongelmia paniikkihäiriö sekä masennus. Muuten luonteeltaan alistava ja kontrolloiva. Suuttuu todella helposti ja vihaisena sitten käyttää henkistä väkivaltaa. Isä mulla on erittäin hyvä, mutta jostain syystä emme ole muutamaan vuoteen tulleet toimeen lainkaan yritimme sitten mistä vaan keskustella nii se päätty aina kinastelemiseen ja riitelyn.

sunset.. kirjoitti:

Oon ison perheen toiseksi vanhin. Äiti ollut aina kotona vahtimassa pieniä, isä käynyt töissä. Äitilläni on ollut parikymppisestä saakka mielenterveys ongelmia paniikkihäiriö sekä masennus. Muuten luonteeltaan alistava ja kontrolloiva. Suuttuu todella helposti ja vihaisena sitten käyttää henkistä väkivaltaa. Isä mulla on erittäin hyvä, mutta jostain syystä emme ole muutamaan vuoteen tulleet toimeen lainkaan yritimme sitten mistä vaan keskustella nii se päätty aina kinastelemiseen ja riitelyn.

Lue lisää

Ongelmasi ja kotiolosi muistuttavat kovasti omiani. Olen viisilapsisen perheen toiseksi vanhin, äitini on kannustamisen sijaan yleensä moittinut ja naureskellut, ollut kontrolloiva ja välinpitämätön, isäni kärsinyt depressiosta koko aikuisikänsä. Olen ollut myös koulukiusattu teini-ikäisenä, ja hävennyt sitä niin paljon, etten tähän päivään mennessä (24-vuotias) ole asiasta puhunut oikeastaan kenenkään kanssa. Äidilleni kelpasin vain silloin, kun minulla meni hyvin. Olenkin oppinut pitämään kulissit pystyssä.

Olen usein ihastunut järjettömästi ihmisiin, jotka ovat kohdelleet minua huonosti, olleet välinpitämättömiä. Minuun aidosti ihastuneet ja tunteensa näyttäneet ihmiset ovat saaneet minut ahdistumaan ja juoksemaan karkuun. Sama kuvio on toistunut usein. Tunnen itseni huonoksi ja minun on vaikea luottaa, että kukaan oikeasti välittäisi, siitä kai se sitoutumiskammo kumpuaa.

En tiedä koetko samoin, mutta huonommuudentunteeni heijastuvat lähes kaikille elämän alueille.Tällä hetkellä painiskelen ammatinvalintaongelmien kanssa. Olen opiskellut jo kahta eri alaa, ja jostakin tulee hirvittävän riittämätön tunne, joka laittaa minut etsimään pakoreittiä, tunne etten osaa, en pysty enkä halua.

Olen jutellut asioistani kouluni opintopsykologin kanssa. Hän on saanut minut näkemään kokonaiskuvan paremmin. Tuntuu, että sitoutumiskammo on vain pieni osa suurta epävarmuuttani, heikkoa omanarvontuntoa ja perusturvallisuudentunnetta. Aloitan pian psykoterapian. Opintopsykologi minut sinne ohjasi, ja uskoo vahvasti, että siitä on minulle hyötyä.

Uskon, että lapsuudenkokemuksillasi on suuri vaikutus kykyysi ottaa rakkautta ja huolenpitoa vastaan. Kun ei ole koskaan saanut tuntea olevansa kenellekään todella tärkeä, on hirveän vaikeaa uskoa sen olevan edes mahdollista. Turvallisimmalta kai alitajuisesti tuntuu samankaltainen suhde, johon on lapsuudessa vanhempien kanssa oppinut; minulle se on välinpitämätön ja alistava.

Jos itse joskus saan lapsia, haluan olla aivan erilainen kuin oma äitini on ollut. En usko, että lapselle voi antaa liikaa rakkautta ja kannustusta. Pelkään kuitenkin, että jotenkin luisusisin toistamaan samaa kuviota, jonka oma äitinikin on lapsuudenkodistaan omaksunut.

Kai sitä 19-vuotiaanakin voi sano olevansa sitoutumiskammoinen jos on ollut monia mahdollisuuksia mutta mihinkään ei ole uskaltanuit tarttua. En kuitenkaan huolestuisi kun aikaa on. Monet aloittavat ensimmäiset seurustelut yleensä kai joskus 16-17-vuotiaana, ainakin monet ihmiset joita itse olen tuntenut. Itse olen 22 enkä koskaan seurustellut, eikä minulla ole myöskään ollut mitään "juttuja." Hitto, edes miespuolisia kavereita en ole koskaan omistanut.

Jonkun mielestä on erikoista kun kerron, etten ole ikinä seurustellut. Suurin osa saman ikäisistä tuttavista seurustelee, asuvat yhdessä, jotkut etsivät jo itselleen omakotitaloa jonka voisi ostaa. Joku on naimisissakin. Itse en vain "harrasta" mitään parisuhteita. Ottajia olisi ollut, mutta en voi päästää ketään liian lähelle. Olen taaperosta lähtien ollut todella ujo ja minulle on tullut selväksi elämän aikana, että se on huono ja epäsopiva luonteenpiirre. Myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa on. Huonommuuden tunteet vaikuttavat sitten siinäkin, että on vähän sellainen olo ettei minua kukaan voi oikeasti haluta. En kelpaa kuitenkaan, joten pysykää erossa minusta.

halurilu kirjoitti:

Kai sitä 19-vuotiaanakin voi sano olevansa sitoutumiskammoinen jos on ollut monia mahdollisuuksia mutta mihinkään ei ole uskaltanuit tarttua. En kuitenkaan huolestuisi kun aikaa on. Monet aloittavat ensimmäiset seurustelut yleensä kai joskus 16-17-vuotiaana, ainakin monet ihmiset joita itse olen tuntenut. Itse olen 22 enkä koskaan seurustellut, eikä minulla ole myöskään ollut mitään "juttuja." Hitto, edes miespuolisia kavereita en ole koskaan omistanut.

Jonkun mielestä on erikoista kun kerron, etten ole ikinä seurustellut. Suurin osa saman ikäisistä tuttavista seurustelee, asuvat yhdessä, jotkut etsivät jo itselleen omakotitaloa jonka voisi ostaa. Joku on naimisissakin. Itse en vain "harrasta" mitään parisuhteita. Ottajia olisi ollut, mutta en voi päästää ketään liian lähelle. Olen taaperosta lähtien ollut todella ujo ja minulle on tullut selväksi elämän aikana, että se on huono ja epäsopiva luonteenpiirre. Myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa on. Huonommuuden tunteet vaikuttavat sitten siinäkin, että on vähän sellainen olo ettei minua kukaan voi oikeasti haluta. En kelpaa kuitenkaan, joten pysykää erossa minusta.

Lue lisää

"Jonkun mielestä on erikoista kun kerron, etten ole ikinä seurustellut."

No, minulla ainakin on useampikin tuttu, jotka ei vielä 22-vuotiaana olleet seurustelleet ja 17-vuotiaana olivat seurustelleet vain kaikkein sosiaalisimmat ihmiset ja sitten tietysti narskut, joilla on ollut 9-vuotiaasta asti jatkuvasti suhde menossa.


"Suurin osa saman ikäisistä tuttavista seurustelee, asuvat yhdessä, jotkut etsivät jo itselleen omakotitaloa jonka voisi ostaa. Joku on naimisissakin."

Njääh, teinejä kaikki. Kauhea kiire, kun täytyy esittää olevansa aikuinen. Onkohan näillä kodin suunnalta joku pelkoa aiheuttava tekijä, että "menesty, etene, ole itsenäinen...".


"Olen taaperosta lähtien ollut todella ujo ja minulle on tullut selväksi elämän aikana, että se on huono ja epäsopiva luonteenpiirre."

Minusta ujous on tavoiteltava luonteenpiirre. :D Itsellä oli myös nuorempana sellainen käsitys, että en oikein edes halua suhdetta kenenkään kanssa, koska eihän kukaan voisi oikeasti olla kiinnostunut. Olin myös vähän liian ujo.(kuten ehkä vieläkin)

halurilu kirjoitti:

Kai sitä 19-vuotiaanakin voi sano olevansa sitoutumiskammoinen jos on ollut monia mahdollisuuksia mutta mihinkään ei ole uskaltanuit tarttua. En kuitenkaan huolestuisi kun aikaa on. Monet aloittavat ensimmäiset seurustelut yleensä kai joskus 16-17-vuotiaana, ainakin monet ihmiset joita itse olen tuntenut. Itse olen 22 enkä koskaan seurustellut, eikä minulla ole myöskään ollut mitään "juttuja." Hitto, edes miespuolisia kavereita en ole koskaan omistanut.

Jonkun mielestä on erikoista kun kerron, etten ole ikinä seurustellut. Suurin osa saman ikäisistä tuttavista seurustelee, asuvat yhdessä, jotkut etsivät jo itselleen omakotitaloa jonka voisi ostaa. Joku on naimisissakin. Itse en vain "harrasta" mitään parisuhteita. Ottajia olisi ollut, mutta en voi päästää ketään liian lähelle. Olen taaperosta lähtien ollut todella ujo ja minulle on tullut selväksi elämän aikana, että se on huono ja epäsopiva luonteenpiirre. Myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa on. Huonommuuden tunteet vaikuttavat sitten siinäkin, että on vähän sellainen olo ettei minua kukaan voi oikeasti haluta. En kelpaa kuitenkaan, joten pysykää erossa minusta.

Lue lisää

Onkohan kaiken tuon takana pelko, joka on kehittynyt joskus kauan sitten, kun muut ovat pakottaneet, vaikka ei olisi itse tahtonut tehdä sitä, mihin pakotettiin? Lapset ovat luonnostaan erilaisia, toiset rohkeita, toiset varovaisia. Minulla on useita lapsia, mutta kaksi heistä on luonnostaan ujompia ja varautuneempia kuin muut. Toinen on neljätoista ja toinen viisi vuotta. Tuo vanhempi oli pienenä sellainen, ettei hänelle kelvannut puolen ja puolentoista vuoden iän välillä kukaan muu kuin minä. En pakottanut häntä mihinkään, olemaan ihmisten kanssa, joihin hän suhtautui varautuneesti tai pelkäsi. Vähitellen, vuoden kuluessa, siis 2,5-vuotiaaksi tultuaan tuo pelko oli itsestään hävinnyt. Nyt hän ei pelkää ihmisiä, osaa pitää puoliaan, suojata itseään vastenmielisiltä ihmisiltä, ulospäin suuntautunut, saa helposti aivan kunnon lapsia kavereikseen ym. Tuo pienempi lapsi on ollut kotona tähän asti. Viime syksynä minun piti laittaa hänent kerhoon, mutta se jäi, kun en jaksanut masennuksessani edes sen vertaa. Yhdessä vain olimme kotona ja usein makasimme yhdessä, kun muut olivat poissa. Nyt hän aloitti kerhon eikä siinä ollut enää ongelmia. Sen verran nyt piti saada aikaiseksi, kun esikoulu häämöttää vuoden kuluttua ja on hyvä, että sinne ei joudu aivan "kylmiltään". Ujous ja pelko siis on hävinnyt itsetään, kun sille on annettu aikaa eikä ole pakotettu lasta sellaiseen, mihin hän ei ole valmis.

Olen ajatellut, että aikuisten, vanhempien siis pitää "lukea" lasta oikein, nähdä tämän pelko ja auttaa siitä yli, ei työntää väkisin "suden luolaan" ja jättää turvaton lapsi yksin sinne pelkäämään ja tärisemään. Sitäkin olen ajatellut, että "luonto" itse tavallaan ohjaa lapsen kehitystä oikeaan suuntaan ja tuo kaikki hyvä toteutuu, jos sitä hyvää kehitystä ei järjestelmällisesti "sabotoida". Kun lasta ei jatkuvasti nolata ja halveksita ja väheksytä, hänestä tulee onnellinen ja itseensä ja muihinkin luottava aikuinen. Sen olen omassa elämässäni nähnyt. Itse olen monin tavoin vahingoittunut, mutta päätin aikoinaan tietoisesti tehdä monta asiaa eri tavalla kuin minulle oli tehty. En silti ole osannut olla sellainen äiti kuin minun ehkä oli kuulunut olla. Voi kuulostaa hullulta, mutta olen katsonut eläimistä mallia, miten ne huolehtivat poikasistaan, kissaemosta ja sellaisista. Niillä on sisäänrakennettuna vaistot, jotka ohjaavat kaiken oikein. Ne eivät osaa olla tahallisesti ilkeitä, kuten ihmiset voivat olla lapsilleen käyttäen näitä omien vihamielisten tunteidensa purkautumiskanavana.

Kun nyt olen terapiassa, on terapeuttini minulle kuin aikuinen, joka ei pakota minua mihinkään sellaiseen, johon en vielä ole valmis. Hän näkee hitauteni ja vaikeuteni ja kunnioittaa niitä ja minua. Vihdoinkin, minun ei tarvitse tehdä väkisin ja itseäni vastaan ja pakottautuen. Vaikka mieleni vielä koettaisi, laittaa kehoni vastaan. Tuota kehon hitautta ja vastustusta pitää kunnioittaa ja "kesyttää" se vähitellen altistaen.

ritalin kirjoitti:

"Jonkun mielestä on erikoista kun kerron, etten ole ikinä seurustellut."

No, minulla ainakin on useampikin tuttu, jotka ei vielä 22-vuotiaana olleet seurustelleet ja 17-vuotiaana olivat seurustelleet vain kaikkein sosiaalisimmat ihmiset ja sitten tietysti narskut, joilla on ollut 9-vuotiaasta asti jatkuvasti suhde menossa.


"Suurin osa saman ikäisistä tuttavista seurustelee, asuvat yhdessä, jotkut etsivät jo itselleen omakotitaloa jonka voisi ostaa. Joku on naimisissakin."

Njääh, teinejä kaikki. Kauhea kiire, kun täytyy esittää olevansa aikuinen. Onkohan näillä kodin suunnalta joku pelkoa aiheuttava tekijä, että "menesty, etene, ole itsenäinen...".


"Olen taaperosta lähtien ollut todella ujo ja minulle on tullut selväksi elämän aikana, että se on huono ja epäsopiva luonteenpiirre."

Minusta ujous on tavoiteltava luonteenpiirre. :D Itsellä oli myös nuorempana sellainen käsitys, että en oikein edes halua suhdetta kenenkään kanssa, koska eihän kukaan voisi oikeasti olla kiinnostunut. Olin myös vähän liian ujo.(kuten ehkä vieläkin)

Lue lisää

vihamielinen suhtautuminen narsisteihin! Miten narsisimi on muka yhteydessä seurustelun aloittamiseen ala-asteella? Pitäisköhän ottaa mallia ja alkaa olla vihamielinen teitä aspergereita kohtaan?

-------- kirjoitti:

vihamielinen suhtautuminen narsisteihin! Miten narsisimi on muka yhteydessä seurustelun aloittamiseen ala-asteella? Pitäisköhän ottaa mallia ja alkaa olla vihamielinen teitä aspergereita kohtaan?

Lue lisää

Miten se on vihamielistä, jos sanon, että narsistit alkavat seurustelemaan ala-asteella, kun se on totta. Ei ole mielestäni haukkumista ja täälläkin on narsistit kertoneet asian näin olevan.

Varjolilja kirjoitti:

Onkohan kaiken tuon takana pelko, joka on kehittynyt joskus kauan sitten, kun muut ovat pakottaneet, vaikka ei olisi itse tahtonut tehdä sitä, mihin pakotettiin? Lapset ovat luonnostaan erilaisia, toiset rohkeita, toiset varovaisia. Minulla on useita lapsia, mutta kaksi heistä on luonnostaan ujompia ja varautuneempia kuin muut. Toinen on neljätoista ja toinen viisi vuotta. Tuo vanhempi oli pienenä sellainen, ettei hänelle kelvannut puolen ja puolentoista vuoden iän välillä kukaan muu kuin minä. En pakottanut häntä mihinkään, olemaan ihmisten kanssa, joihin hän suhtautui varautuneesti tai pelkäsi. Vähitellen, vuoden kuluessa, siis 2,5-vuotiaaksi tultuaan tuo pelko oli itsestään hävinnyt. Nyt hän ei pelkää ihmisiä, osaa pitää puoliaan, suojata itseään vastenmielisiltä ihmisiltä, ulospäin suuntautunut, saa helposti aivan kunnon lapsia kavereikseen ym. Tuo pienempi lapsi on ollut kotona tähän asti. Viime syksynä minun piti laittaa hänent kerhoon, mutta se jäi, kun en jaksanut masennuksessani edes sen vertaa. Yhdessä vain olimme kotona ja usein makasimme yhdessä, kun muut olivat poissa. Nyt hän aloitti kerhon eikä siinä ollut enää ongelmia. Sen verran nyt piti saada aikaiseksi, kun esikoulu häämöttää vuoden kuluttua ja on hyvä, että sinne ei joudu aivan "kylmiltään". Ujous ja pelko siis on hävinnyt itsetään, kun sille on annettu aikaa eikä ole pakotettu lasta sellaiseen, mihin hän ei ole valmis.

Olen ajatellut, että aikuisten, vanhempien siis pitää "lukea" lasta oikein, nähdä tämän pelko ja auttaa siitä yli, ei työntää väkisin "suden luolaan" ja jättää turvaton lapsi yksin sinne pelkäämään ja tärisemään. Sitäkin olen ajatellut, että "luonto" itse tavallaan ohjaa lapsen kehitystä oikeaan suuntaan ja tuo kaikki hyvä toteutuu, jos sitä hyvää kehitystä ei järjestelmällisesti "sabotoida". Kun lasta ei jatkuvasti nolata ja halveksita ja väheksytä, hänestä tulee onnellinen ja itseensä ja muihinkin luottava aikuinen. Sen olen omassa elämässäni nähnyt. Itse olen monin tavoin vahingoittunut, mutta päätin aikoinaan tietoisesti tehdä monta asiaa eri tavalla kuin minulle oli tehty. En silti ole osannut olla sellainen äiti kuin minun ehkä oli kuulunut olla. Voi kuulostaa hullulta, mutta olen katsonut eläimistä mallia, miten ne huolehtivat poikasistaan, kissaemosta ja sellaisista. Niillä on sisäänrakennettuna vaistot, jotka ohjaavat kaiken oikein. Ne eivät osaa olla tahallisesti ilkeitä, kuten ihmiset voivat olla lapsilleen käyttäen näitä omien vihamielisten tunteidensa purkautumiskanavana.

Kun nyt olen terapiassa, on terapeuttini minulle kuin aikuinen, joka ei pakota minua mihinkään sellaiseen, johon en vielä ole valmis. Hän näkee hitauteni ja vaikeuteni ja kunnioittaa niitä ja minua. Vihdoinkin, minun ei tarvitse tehdä väkisin ja itseäni vastaan ja pakottautuen. Vaikka mieleni vielä koettaisi, laittaa kehoni vastaan. Tuota kehon hitautta ja vastustusta pitää kunnioittaa ja "kesyttää" se vähitellen altistaen.

Lue lisää

"Njääh, teinejä kaikki. Kauhea kiire, kun täytyy esittää olevansa aikuinen. Onkohan näillä kodin suunnalta joku pelkoa aiheuttava tekijä, että "menesty, etene, ole itsenäinen...". "

No, aikuisiahan tässä ollaan eikä mitään teinejä. No tuota omakotitalon hankintaa ja naimisiin menoa en itse ole tajunnut (menivät naimisiin pari vuotta sitten), koska minulla on hieman kyyninen asenne parisuhteisiin (erotaan kuitenkin). Mielestäni on hieman outoa jos tässä iässä EI olisi itsenäinen. Erilaiseksi kuitenkin itseni tunnen näiden ihmisten seurassa, koska en tunne ketään kaltaistani. Ehkä toisissa ympyröissä ei olisi näin.

ritalin kirjoitti:

Miten se on vihamielistä, jos sanon, että narsistit alkavat seurustelemaan ala-asteella, kun se on totta. Ei ole mielestäni haukkumista ja täälläkin on narsistit kertoneet asian näin olevan.

Lue lisää

sekin pitää erikseen mainita? Tuntuu että joka kommentissasi sivuat aihetta narsismi. Oletko niin narsisti että siitä pitää koko ajan olla puhumassa, vai onko se todellakin mielenkiintoisimpia asioita joita tiedät olevan?

ihmeessä kirjoitti:

sekin pitää erikseen mainita? Tuntuu että joka kommentissasi sivuat aihetta narsismi. Oletko niin narsisti että siitä pitää koko ajan olla puhumassa, vai onko se todellakin mielenkiintoisimpia asioita joita tiedät olevan?

Lue lisää

Voimme toki puhua myös jostain muusta aiheesta, kuten autoista, tai panssarivaunuista, mutta kun katsoo palstan otsikkoa, niin vähän veikkaisin, ettei sellaiset viestit olisi kovin kaukonäköisiä.

halurilu kirjoitti:

"Njääh, teinejä kaikki. Kauhea kiire, kun täytyy esittää olevansa aikuinen. Onkohan näillä kodin suunnalta joku pelkoa aiheuttava tekijä, että "menesty, etene, ole itsenäinen...". "

No, aikuisiahan tässä ollaan eikä mitään teinejä. No tuota omakotitalon hankintaa ja naimisiin menoa en itse ole tajunnut (menivät naimisiin pari vuotta sitten), koska minulla on hieman kyyninen asenne parisuhteisiin (erotaan kuitenkin). Mielestäni on hieman outoa jos tässä iässä EI olisi itsenäinen. Erilaiseksi kuitenkin itseni tunnen näiden ihmisten seurassa, koska en tunne ketään kaltaistani. Ehkä toisissa ympyröissä ei olisi näin.

Lue lisää

"No, aikuisiahan tässä ollaan eikä mitään teinejä."

Minulle tulee mieleen vaan, että monilla tuossa parin kympin päälle iässä tulee hirveä tarve näytellä itsenäistä. Leikitään kovasti perhettä jne. Itsellä oli samantyyppinen vaihe tuossa 15-17-vuotiaana.
Luulen, että nämä, joilla se tulee tuossa vanhemmassa iässä, ovat olleet niin vanhempiensa tahdon alaisia, etteivät ole voineet psyykkisesti itsenäistyä murrosiässä ja sitten se vaihe eletään 20 iässä.
Eli voisi puhua näiden vanhemmille sopivasta murrosiästä(tuskin kuitenkaan näiden "murrosikäisten" lapsille kovin sopivasta)

ritalin kirjoitti:

Voimme toki puhua myös jostain muusta aiheesta, kuten autoista, tai panssarivaunuista, mutta kun katsoo palstan otsikkoa, niin vähän veikkaisin, ettei sellaiset viestit olisi kovin kaukonäköisiä.

Lue lisää

narsismipalsta? Minä luulin että psykologia. vaihda joskus levyä.

ritalin kirjoitti:

Voimme toki puhua myös jostain muusta aiheesta, kuten autoista, tai panssarivaunuista, mutta kun katsoo palstan otsikkoa, niin vähän veikkaisin, ettei sellaiset viestit olisi kovin kaukonäköisiä.

Lue lisää

narsismiin kenties joku aspergeriin liittyvä juttu? Jollei, koetapa muuttaa asenteitasi, vaikka sinulla olisi huono kokemus niin ei kannata aloittaa mitään vihakampanjaa, muuten sinunkin kirjoitustesi perusteella voisi tehdä yleistyksen että aspergerit ovat ylimielistä ja aggressiivista sakkia. Sinusta ei tule kovin hyvää psykologia jos luokittelet persoonallisuuksia ja häiriöitä ja valitset jonkun johon erityisesti kohdistat negatiiviisia tunteitasi. Sikäli kuin sinusta koskaan psykologia noilla eväillä tuleekaan.

No itse en ainakaan näyttele itsenäistä koska olen itsenäinen, ja varmasti suurin osa muistakin ikätovereistani on, en tiedä miksi sitä tulisi "näytellä."

Sitä en muuten ollenkaan käsitä miksi niin monet menevät kihloihin tosi nuorena! Itselläni oli eräs ystävä joka poikaystävänsä kanssa meni joskus 17-vuotiaana kihloihin, erosivat vähän myöhemmin. En tajua miksi teininä hankitaan kihlat sen ensimmäisen seurustelukaverin kanssa, nykyäänhän kihlatkin ovat paljolti sanahelinää eikä edes tarkoita mitään, ennen se taisi olla enne naimisiinmenolle.

halurilu kirjoitti:

No itse en ainakaan näyttele itsenäistä koska olen itsenäinen, ja varmasti suurin osa muistakin ikätovereistani on, en tiedä miksi sitä tulisi "näytellä."

Sitä en muuten ollenkaan käsitä miksi niin monet menevät kihloihin tosi nuorena! Itselläni oli eräs ystävä joka poikaystävänsä kanssa meni joskus 17-vuotiaana kihloihin, erosivat vähän myöhemmin. En tajua miksi teininä hankitaan kihlat sen ensimmäisen seurustelukaverin kanssa, nykyäänhän kihlatkin ovat paljolti sanahelinää eikä edes tarkoita mitään, ennen se taisi olla enne naimisiinmenolle.

Lue lisää

Minä en myöskään ymmärrä, että miksi painua kihloihin heti kun seurustellaan. Ystäväni perhe tuttukin meni kihloihin kahden kuukauden seurustelun jälkeen. Ei mielestäni mitään järkeä.
Itse pidän kihloihin menoa lupauksena siitä, että ollaan loppu elämä yhdessä. Ja se tosiaan alunperin oli lupaus naimisiin menolle.

En tarkoittanut että näyttelisit itsenäistä, tai että kukaan muukaan näyttelisi itsenäistä. Tarkoitin että ehkä et alitajuisesti halua vielä vakiutua, vaan haluat vielä elää vapaana ja siksi vakavamman suhteen lähestyessä sinua alkaa ahdistaa. Tämä taas ei liity mitenkään siihen onko itsenäinen vai ei.

Sitoutumiskammo lähtee yleensä pelosta ja siitä että pelkää tulevansa jätetyksi. Silloin uskottelee itsellensä ettei itse halua sitoutua, koska pelkää olevansa se jätetty osapuoli. Sitoutumiskammon kuitenkin laukaisee joku tietty asia. Esim. Huono itsetunto, liian monta huonoa parisuhdetta. Omalla kohdallani se oli isäni kuolema.jos tahdpt päästä yli vain puhuminen auttaa.